maapalallamme on paikka jossa on joskus n.40 vuotta takaperin ollut navetta,se rakennuskin on siis kymmeniä vuosia ollut poissa.
Pulmana on että jostain syystä siinä paikalla ei kasva kunnolla mikään muu kuin heinä ja ahomansikat.
Olisi hyvä paikka esimerkiksi marjapensaille mutta ei onnistu.
Minulla oli kaksi kesää mesivadelma siinä,kolmantena siirsin raukan pois ja vasta sitten lähti jotenkin edes kasvun alkuun.
Tänä keväänä istutin kaksi marja-aroniaa,toinen tuohon ja toinen eri paikkaan,se jälkimmäinen kasvaa ja kukoistaa mutta huonossa paikassa kolme viikkoa ollut aronia ei ryhtynyt edes lehtiä tekemään,siirsin sen toisaalle pari viikkoa takaperin ja nyt siinä on muutamia pieniä lehtiä.
Mitähän kannattaisi kokeilla tuohon istuttaa,onko liian rankka paikka esimerkiksi juhannusruusulle jota kyllä riittäisi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.