Haluaisin kyllä minäkin jutella jonkun kanssa.
Olen syöpäsairas. ( eturauhasen syöpä)
Olen syöpäsairas. ( eturauhasen syöpä)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Eturauhassyövän ennuste on tietääkseni aika hyvä jos se todetaan aikanaan.
Ala käydä ihmisten ilmoilla vaikka jossain kerhoissa.
Minulla tuo todettiin alkuvaiheessa, mutta nyt
kun sädehoidosta on kolme vuotta, alkoivat arvot
( PSA ) taas nousta.
Olen kirjailija. Minulta on julkaistu kaupallisilta
kustantajilta 23 kirjaa.
sätin puolelle juttelemaan,kyllä 70-huoneessa aika vilkasta onkin.Iästä ei niin väliä,meitä on kaikenikäisiä.
Olisipa kiva vaihtaa ajatuksia. Kiinnostaisi tietää minkätyyppistä kirjallisuutta olet kirjoittanut yms.
Yksin jääminen kotiin ei kyllä mielialaa varmasti kohota. Toivottavasti et asu vallan korvessa, että pääset ihmisten ilmoille niin halutessasi.
Kyllähän minulla juttua löytyy. Olen karjalan
poikii. Yleensä jään juttusille ihan outojenkin
ihmisten kanssa niinkuin täällä on tapana. Olis
kiva sunkin kaa jutella. Heinäkuun lopulla pitää
mennä taas urologin "puhutteluun". Jospa vaikka
määrää hormoonilääkkeet. Lukaisin valituista paloista, että amerikasa on psa arvot laskeneet
kun juo lasillisen granaattiomenamehua joka päivä.
Niinpä olen sitä kokeillut.
Olen ihan hyvissä liikenneyhteyksissä.
Kyllä tulee käytyä noissa hallimyymälöissä,
joista saa granaattiomenoitakin, joilla on
kuulemma parantava vaikutus psa-arvoihin.
Kirjoja olen tehnyt pääasiassa lapsille ja
nuorille, mutta on tullut paljon julkaistua
eräjuttujakin.
Mitenkäs sinun arki sujuu?
Onko kremppoja?
Onko ihmissuhteet kunnossa?
Ne ihmissuhteet mitä on, ovat kunnossa.:)
Ja terveyskin ihan hyvässä jamassa ja siitä yritän pitää huolta. Ajattelin vain, että sinulla tuntui olevan aika tosi pitkä. Näytät saaneen paljon vastauksia toisiltakin, joten jutunjuurta varmaan syntyi monen kanssa.
Hyvää jatkoa sinulle! Toivottavasti selätät koko syövän!
Ei tuo nyt vielä ihan pahaksi ole äitynyt
minun syöpä. Sitä ei näe muusta kuin psa-
arvoista. Kyllä minulta otettiin näytepalat
ja syöpä todettiin. Sit oli sädehoito. Nyt
on alkaneet arvot taas hilautua ylöspäin.
Mitäs sinä harrastat?
Onko lastenlapsia?
Minä olen parhaillaan tyttären lapsien hoitajana.
Niille on kova sana, kun pappa vie kalaan.
Tykkäätkö lapsista?
Aamulla kävin luontokuvausreissulla. Sain
kuvattua sinisiipi-perhosen aivan läheltä
siivet auki ( lähilinssillä ) ja sit oli
isokoskelo laiturilla ja laski lähietäisyydelle.
Lumpeen kukat ovat nyt myös tosi kauniita.
että on jotenkin hallinnassa arvot. On sitä eturauhassyöpää leikattukin, sisareni mieheltä esim. Aika vaarallinen leikkaus oli, mutta otti riskin ja kaikki meni hyvin, ei siis sädehoitoja eikä muuta. Sai itse valita. Mutta jokainen tapaushan on omansa, verrata ei välttämättä voi.
Kuten profiilistakin näkyy, niin tärkein harrastus on tuo maalaaminen milloin milläkin, akvarellivärein, akryylivärein, pastellein tai öljyvärillä. Ja tärkein aarre neljä lastenlasta, kaksi murkkua ja kaksi pikkumiestä. Olen erittäin heikko aivan pieniin lapsiin, jolloin lapsi on aidoimmillaan.
Elämä on siis oikeastaan oikein hyvin. Näin kesäksi vain harrastukset loppuvat ja sitten on sitä luppoaikaa vaikka tähän keskusteluun osallistumiseen ja nyt paimennan kissanpoikaa, joka on kamalassa riiviövaiheessa, mutta odotan siitäkin vähitellen oppivan "ihmistavoille". Jysähdyksiä, rämähdyksiä ja putoilevia tavaroita, pieniä katastrofeja, varsinkin öisin.
Ensi viikoksi saan lomaa kissanpennusta, kun pääsen tyttären mökille. Sitten vien karvakorvan leikattavaksi, jospa rauhoittaisi sekin.
Miten muuten menee, paitsi eturauhasella.
sen kautta asioiden purkaminen on varmaan monelle todella hyvä väylä selvittää kaikkia asioita, vaikka vain harrastaisi kirjoittamista. Miten sinä, joka ammatiksesi kirjoitat, olet sen kokenut? Tuntuuko se liikaa "työltä" vai käykö helposti?
Jotenkinhan näitä asioita hyvä on purkaa. Täällä voi ainakin anonyyminäkin kirjoittaa/keskustella, joka ainakin minulle on tärkeää.
Mukavaa, että olet löytänyt tänne..
Kirjoittelemisiin ja "tapaamisiin" jatkossakin.
Olen kirjoittanut paljon eräjuttuja Otavalle
ja Karistolle. Paljon on tullut tehtyä nuortenkirjoja, jopa tyttöjen hevoskirjoja.
Kuulemma ovat menneet kaupaksi ja ainahan
tuolta rahaakin lähettelevät. Kirjoittaminen
on kivaa, vaikka joskus ihan työtä. Onneksi on
nykyisin tietokoneet ja tekstinkäsittelyt, niin
ei tarvitse kirjoitella matkakirjoituskoneella,
kuten uran alkuaikoina.
Mitenkäs sun arki sujuu?
Onko kremppoja?
Miten on ihmissuhteet?
Entä harrastukset?
tuolla yläpäässä, kun kasvain on siellä. Ei voida leikata, mutta sädetetään. Itsepintaisin seuralainen on päänsärky ja huimaus. Kuvottava olo on ollut nyt pmuutaman kuukauden myös jokaöinen ja päivinen olotila... Että tälläisiä nämä minun. Ai, niin ja yöt menee kukkuessa, käkien sukua lienen.
Harrastelen nykyään vähän mitään, en jaksa, mutta kirjoittamisesta olen yrittänyt pitää kiinni.. "edes piirto päivässä" ajatukselal.
Ihmissuhteet on koetuksella toisaalta; ihan hyvin on perheeni suhtautunut, tutuista en viitsikään sitten puhua... Itsellä on välillä outo kaipaus saada olla vain yksin ja rauhassa, se on sitä koetusta itseni kanssa.
Arki sujuu sädehoidossa käyden päivittäin 300 km päässä ja iltapäivällä nukun vajaat pari tuntia ja pari tuntia horrostelen, kun hoito väsyttää niin paljon ja matka lisäksi, yölle ei unta riitä. Ei taida olla poikkeavaa tässä porukassa.
Tunnut olevan karjalainen myös mieleltäsi, mahtaako olla etu tämän syövän kanssa; positiivinen asenne ei ainakaan pahaksi ole.
Mukavaa perjaintain jatkoa.
Ei se helppoa ole. Minä olin vararehtori, mutta
kun tuli syöpä, pakottivat sairaseläkkeelle. Olisin
tietysti vielä voinut opetustyötä tehdä, mutta rehtori piti lähes joka päivä puhutteluja, joten
otin ohjat omiin käsiin ja nyt olen vapaaherra, kirjailija ja toimittaja, täydellä eläkkeellä.
Sinulla on varmaan hankala kun pitää joka päivä matkustaa sädehoidossa. Miten paljon ne kerralla
antavat? Vielähän sinä aika hyvässä kirjoituskunnossa taidat olla. Minulla on heinäkuun lopulla urologi. Sehän voi näyttää
psa vaikka mitä. Mutta tässä vaivassa on se hyvä puoli, että oppii arvostamaan läheisiään ja tavallista arkea.
Yst. terv. Lasse [email protected]
mutta enemmän levätessä tämä aika menee. Kerralla aikaa siellä menee korkeintaan vain 15 minuuttia ja koko sädejakson aikana saan kaikki mahdolliset eli täydet annokset.. Tarkoittaa sitä, ettei voida enää myöhemmin yrittää sitä, jos ei tehoia ja kun ei voida leikatakaan...
Tavallista arkea sitä kaipaa ja hyvältä tuntuu, että läheisiä kuitenkin on.
Mikä sinusta on ollut itsestä vaikeinta tämän sairauden kanssa?
Minusta oli aika ikävää odotella lääkärin diagnoosia. Sit aina kun joutuu urologin luo,
sitä jännittää, että onkohan arvot taas nousseet.
Ei minulla oireita ole. Tauti todettiin koepaloista ja sädetettiin. Sit meni kolme vuotta. Nyt on arvot taas alkaneet hilautua ylöspäin.
Hyvähän se on, että nauttii niistä elämän hetkistä, jotka on vielä annettu.
Miten sinä suhtaudut arkeen?
Minä teen kaikenlaisia toimittajan töitä ja kuvaan luontoa. Sit aina välillä julkaisevat kirjan.
Teen kirjoja lapsille ja nuorille. Aikuisille
teen eräjuttuja.
Oletkos harrastanut taiteellisia juttuja?
Niin, ei elämä aina ole helppoa ja yksinäisyys vielä pahentaa sitä. Itse koen, että yksinäisyys on ollut jopa yhtenä vaikuttajana siihen, että olen syövän saanut.
Pitäisi tietysti koettaa "ryhdistäytyä" tästä yksinäisyydestä ja tehdä asialle jotain. Valitettavasti harvoin tapaa ihmistä, jolla olisi aikaa paneutua asioihisi ja keskustella niistä. Jokaisella tahtoo olla ne omat murheet, eikä jakseta kuunnella. Jopa hyvä ystävättäreni on minut kokonaan unohtanut. Se on hyvin surullista.
Kirjoittele tänne. Yritetään kaikki yhdessä tehdä yksinäisyydelle jotain!!!
Kun on syöpäpotilas, niin sitä suhtautuu elämään paljon valoisammin yleensä. Arvelee, että tämä
elämä on lahja ja jokainen päivä hyvä kokemus.
Minulla huomasivat psa-arvoista syövän ja sädettivät. Nyt on lähteneet arvot taas nousuun,
kun kolme vuotta on kulunut sädetyksestä.
Mitenkäs sun arki sujuu?
Onko muita kremppoja?
Onko hyviä ihmissuhteita?
Minultakin katosi ystävät ja häätivät eläkkeelle
tystäkin syöpäisen horiskon. Mutta minulla on
kirjailijan, toimittajan ja luontokuvaajan hommat.
kummallisen yksinäinen. Ihan kuin en kuuluisi tähän perheeseen. Ja kummallisinta on se, että ennen helmikuuta ei ajatuksiini olisi voinut edes hiipiä moinen absurdi ajatus. Siis meillä on ollut todella lämpimät ja hyvät, avoimet välit.
Olen ihan hukassa ajatuksineni. Voiko tällainen olla jokin pitkittynyt shokkireaktio. Kasvain tuli täytenä painajaismaisena yllätyksenä.
..sinulla on noin monta "hommaa" vielä jäljellä, mutta kaiken joudut kokemaan ja tekemään niissä itse. Hyvin mielenkiintoisilta vaikuttavat.
Kirjoittaminen on varmaan hyvin terapeuttista. Ainakin itse koen niin. Kirjoittelen näille palstoille aina silloin tällöin. Ja jos jokin asia vaivaa, niin kirjoitan siitä paperille. Kyllä niitä paperia onkin vähän joka puolella. Joskus ajattelen, että voi, jos äkkiä kuolisin, niin olisi siinä perillisillä ihmettelemistä.
Minulla on jo niin mones syöpä menossa, että melkein voi sanoa, että en enää laskuissa pysy mukana. Välillä jo epäilen lääkäreiden diagnooseja, kun vieläkin olen elossa.
Hienoa, että pystyt ajattelemaan, että elämä on lahja. Kyllä itse välillä mietin, että ainakin puolet elämästäni voisin vaihtaa tai antaa pois.
Arkeni kuluu töissä. Nyt olen kylläkin lomalla. Ja onhan noita kolotuksia ja erilaisia tuntemuksia. Välillä miettii, että johtuuko syövästä vai mistä.
Voisi sanoa, että nämä sinun ja minun ystävät eivät ole vielä tarpeeksi elämää nähneet ja kokeneet, kun syöpäsairaan hylkäävät. Ehkä he jossain elämänsä vaiheessa huomaavat, mitä ovat tehneet tai jättäneet tekemättä.
Ja sanoisin vielä, että jos olisi hyviä ihmisuhteita, niin ei ehkä tässä oltaisi. Sisareni ovat olleet suurimmat tukijani. Suurimmassa "hädässä" heille on aina voinut soittaa.
Kirjoittelepa lisää itsestäsi. Minkälaisia kirjoja kirjoitat? Mitä kuvaat?
Voitko vähän tarkentaa?
Eli sairastuitko helmikuussa ja sen jälkeen miehesi ja lastesi käytös muuttuivat?
Mitä tarkoitat pitkittyneellä shokkireaktiolla? Ajatteletko sillä itseäsi vai perhettäsi?
Ihmismieli on niin ihmeellinen, että aina ei sitä voi ymmärtää. Jotkut ajattelevat, että syöpää ei ole, kun siitä ei puhuta. Olen huomannut, että ihminen, jonka ajattelin ymmärtävän, ei sitten ymmärtänytkään. Helpommalla pääsee, kun ei tapaa eikä soita.
Kirjoittele tänne tai Syöpäpotilaat -palstalle. Näissä löytyy ymmärtäjiä.
Minulla on myös sisko tosi ystävä. Hän on jo
pitkälti yli kuudenkymmenen. Osallistuu ja laittaa viestejä. Pahimpina aikoina saattoi tulla viisikin
viestiä päivässä.
Minut ahdistettiin työpaikalta ( olin vararehtori)
pois, kun sairastuin syöpään. Rehtori piti joka
päivä puhutteluja ja käski työkykytarkastukseen.
Se olikin ihan hullu. Menin lääkärille ja pyysin
puoli vuotta sairaslomaa ja sen jälkeen eläkkeen.
Nykyisin pysyy samoissa tuloissa kuin ennenkin,
kun kirjoittelee ja kuvaa. Voisin lähettää sinulle kuvia, jos mailaat. [email protected]
Yllätys se oli, mutta tuli kuitenkin vähitellen,
kun seurattiin PSA - arvoja. Nyt on aina urologin käynti se, jota jännittää.
Monet varmaan torjuu tiedon. Ne haluu elää sun kanssa kuin sulla ei tautia olisikaan.
Minä kun olin sukulaisissa, ne ei "kuulleet", jos minä aloin puhua syövästä.
syöpään liittyen. Tuolla syöpäpotilaat -puolella on hervottomampi meininki.
Ei sinua yksin jätetä!
Kerro vain ajatuksiasi. Heitä kysymyksiä!
palstan saimme tämän asiallisemman palstan rinnalle.
Minä kirjoitan molempiin,asiasta riippuen.
Esimerkiksi yksinäisyydestä keskustellaan siellä.Ei pelkästään"hervotonta meininkiä".
SiElläkin on syöpäpotilaita,ehkä enemmän jo hoidot ohittaneita.
Kannatta tutustua mös siihen palstaan,hyvin empaattisia ihmisiä sielläkin!
Mieltäni lämmittää kirjoituksesi. :)
sitä palstaa.Mieltäni lämmittää etenkin
sinun,I.Sopa,sekä Muumiaiteen,Miran ja muiden ihanien ja empaattisten ihmisten kirjoitukset
Tuette niin hyvin toinen toisianne.
Jos maailmassa olisi enemmän teidän kaltaisia ihmisiä,olisi kaikilla hyvä olla!
Saat minulta hymyn :)
saa,mitä tilaa! älkää yhtään ylpeilkö,ette ole yhtään sen empaattisempia,kuin kukaan muukaan!naurettavaa tälläinen kehuminen,teeskentelijöitä olette kaikki,eikä muuta!!!
meininkiä kaipaa, anteeksi, jos pahoitan mielesi, kun hyvää tarkoitit varmaan; kun nyt jotenkin saisi koottua itsensä tai jonkin jäljellä olevan itsestä ja ajttelin, että ajatuksia vaihtamalla jonkun kanssa voisi jokin kirkas ajatus tavoittaa jotakin minussa.
Anteeksi, taitaa olla sanatkin vähän hakusessa, en ole oikein edes puhunut kenenkään kanssa. Kummallisinta on, että pää on täynnä ajatuksia, mutta yksikään ei tule oikein ulos. Voikohan silti kirjoittaa?
En halua masentaa kenenkään mieltä olollani, olen pahoillani, jos sen kuitenkin teen.
Tämä viesti nyt näin.
Halusin vain mainita tuon toisenkin palstan, siellä on enemmän kaikenlaista muutakin jutustelua.
Syöpä saa mielen todella sekavaksi ja on hyvä jos edes tätä kautta saat ajatuksiisi jotain selvennystä. Jos ei nyt heti, niin ehkä joku päivä!
et ole ylpeä.ne sielä toisella palstalla ylpeilee.
raspikutkku joka täälllä asioillaan kijoittaa,siellä tpoisella palstalla vai ylpeilee ja onn naurettava
on alkuun ajatukset ihan sekavia,ja hukassa.
Ei ole mitään syytä,että täällä kirjoitellaan,että joku ylpeilee tms.
Samassa veneessä,sanoisin,kaikki olemme.
Sekä nyt sairastuneet,että jo hoidot kestäneet.
En ymmärä,että jos jotkut,hyvin lämmin sydämmiset syöpäpotilaat,välillä ottavat leikkimielen mukaan,että heidät heti ristiinnaulitaan!
Minä elän uskossa Jeesukseen,paras opetus on,että kohdelkaa lähimmäisiänne niin,kuin toivotte teitä itseänne kohdeltavan.Ja kuka heittää sen ensimmäisen kiven näitten I.Sopan,Muumiäiteen ym.syöpää sairastavien päälle,ilmoittautukoon.
Sehän oli ihan asiallinen? Vaikuttaa jonkun "entisen vakikirjoittajan" ( i.sopa?) viestiltä?
Täällä vastataan vain aloittajan kysymyksiin...
kirjoittama! Käsi raamatun päällä voin vannoa ,en ole I.Sopa.
Minä en jaksa lukea mitään lähimmäisiini
kohdistuvaa pilkkaa,puutun sellaiseen heti.
Te itse,miksi tuomitsette toisia,se ,joka täällä tuomitsee,sen Jumala tuomitsee.
Rauhaa ja rakkautta minä toivon kaikille.
Itse olen syöpäpotilas,kokenut kovia.
En elä enää kauan,ehkä vuoden ,tai puoli vuotta.
Toivon hyvää elämää kaikille teille,ei riitaa ja toisten tyhmää arvostelua.
Rukoilen teidän kaikkien puolesta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. :)
Minä en ymmärrä, kuinka joku olisi parempi kuin toinen, ei ole ei isopa eivätkä muutkaan höpisijät. Minusta heidän antinsa on heikkoa, eikä ainakaan hyvää mieltä tuovaa.
Onneksi ei tarvitse lukea heidän keskinäistä kirjeenvaihtoa.
Outoo kun jaksatte jauhaa yhtä ja samaa. Eikö syövässä ole jo ihan riittävästi. Hyvät jatkot teille höpisijöille.
eikö ole törkeää tuo jehovan viesti. kuinka edes kehtaa kirjoittaa tänne.
Keksi itsellesi joku nimimerkki ( vaikka et rekisteröisikään sitä). Vaikka "kirjailija"...
Ketjua lukiessa, oli vaikea hahmottaa, mikä oli Sinun tekstiäsi.
Ja jos haluat osoittaa kysymyksesi, vastauksesi tai muuten tekstisi jollekulle tietylle, niin laita se otsikkoon... esim. "eräälle lukijalle"... ( joka oli nyt minun nimimerkkini.)
Hyviä jatkoja sinulle!
antaa sinulle vinkin. Tuossa oikeassa yläkulmassa on viestien esitystapa. Valitse siitä ensimmäinen eli ykkönen. Sen jälkeen näet, mihin viestiin kukin on vastannut.
mutta edelleen minusta on selkeintä, jos kirjoittajalla on "nimimerkki".
terv. se "eräs lukija".
Mutta kyllä voin jutella vaikka maililla.
Minulla juttua riittää. Voin lähettää luontokuvia, kun olen sitä harrastanut.
[email protected]
anonyymi, vaikka kirjoittaisi aina samalla nimimerkillä. Tiedäthän sinäkin, että "eräs lukija" on kirjoittanut muutaman kerran, etkä silti tiedä kuka olen.
Toivottavasti vointi on hyvä?! Heittele vaan tänne kysymyksiä ja ajatuksia. Enimmäkseen täällä taitaa olla rintasyöpäpotilaita, mutta usein löytyy muitakin...