Nopsasti kävi

päivällä eteenpäin kun sukulaiet ryntäsivät tyhjentämään huushollia tavaroista. Hädintuskin ystävätär sai pidellyksi kiinni niistä kalusteista jotka oli aikonut ottaa mukaansa palvelutaloon. Pienessä hetkessä kaikki oli ohi ja ystävätär seisoi puolityjässä kodisaan ja ihmetteli missä suurin osa hänen tavaroistaan oli.

ystävätär kirjoitti:

päivällä eteenpäin kun sukulaiet ryntäsivät tyhjentämään huushollia tavaroista. Hädintuskin ystävätär sai pidellyksi kiinni niistä kalusteista jotka oli aikonut ottaa mukaansa palvelutaloon. Pienessä hetkessä kaikki oli ohi ja ystävätär seisoi puolityjässä kodisaan ja ihmetteli missä suurin osa hänen tavaroistaan oli.

Lue lisää

Mahtaa olla hurja tunne, kun irtaimisto tuolla tavoin viedään käsistä.
Mihin ihmeeseen toiminta perustui?
Kai ystävättäresi kuitenkin omisti oman irtaimistonsa!

Minäkin muistan, että leskeksi jäänyt tätini päivitteli, että sisar olisi halunnut hänen liinavaatteensa, "koska hän ei enää tee niillä mitään."
Tätini vastasi, että kyllä leskikin lakanoissa nukkuu.

Kun oma äitini muutti palvelutaloon, hän sanoi, että meidän pitää tulla hakemaan häneltä astioita ym. koska sinne ei mahdu.
Koska itsellänikin jo oli särviisit, niin en halunnut kuin joukon samankokoisia viilikulhoja.
Äiti katseli niitä ja sanoi sitten vihaisena, että miten hän voi tulla toimeen, jos minä nuo vien.
Koska olin valinnut kulhot vain hänen mielikseen ja auttamisekseen, niin luovuin niistä ilomielin. En halunnut yhtään mitään hänen kaapeistaan.

Myöhemmin sitten kuitenkin jouduin ottamaan ne kipot ja sitä paitsi liudan kahvikuppeja, koska palvelutalon kaapit todella olivat pienet.

Mutta että koko suku karauttaa paikalle hakemaan kuin termiitit kaiken huushollista! En käsitä.

Ällistyttävä kokemus kirjoitti:

Mahtaa olla hurja tunne, kun irtaimisto tuolla tavoin viedään käsistä.
Mihin ihmeeseen toiminta perustui?
Kai ystävättäresi kuitenkin omisti oman irtaimistonsa!

Minäkin muistan, että leskeksi jäänyt tätini päivitteli, että sisar olisi halunnut hänen liinavaatteensa, "koska hän ei enää tee niillä mitään."
Tätini vastasi, että kyllä leskikin lakanoissa nukkuu.

Kun oma äitini muutti palvelutaloon, hän sanoi, että meidän pitää tulla hakemaan häneltä astioita ym. koska sinne ei mahdu.
Koska itsellänikin jo oli särviisit, niin en halunnut kuin joukon samankokoisia viilikulhoja.
Äiti katseli niitä ja sanoi sitten vihaisena, että miten hän voi tulla toimeen, jos minä nuo vien.
Koska olin valinnut kulhot vain hänen mielikseen ja auttamisekseen, niin luovuin niistä ilomielin. En halunnut yhtään mitään hänen kaapeistaan.

Myöhemmin sitten kuitenkin jouduin ottamaan ne kipot ja sitä paitsi liudan kahvikuppeja, koska palvelutalon kaapit todella olivat pienet.

Mutta että koko suku karauttaa paikalle hakemaan kuin termiitit kaiken huushollista! En käsitä.

Lue lisää

Näitä turhanpäiväisiä perintöriitoja näin jo penskana kun vanhempani olivat jaossa mukana.Sisarusparvesta yleensä on yksi kränääjä. Niin siinä kävi meilläkin - tosin vasta sen jälkeen kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet.Irtaimisto meni joten kuten jakoon.Eipä siinä ollut paljon mitään, mutta se pieni maapaikka. Kenelle mistäkin...lunastushinnat eivät olleet tästä maailmasta. Siispä jakoon.Esitin ja sovittiin että teen ehdotuksen miten jaetaan. Valinta arvotaan ketkä ensimmäisenä ja minä otan sen mikä jää.Niin tehtiin mutta yhdelle tuli katumus. Hän olikin muka saanut huonon osan. Olipa kuitenkin valitusmahdollisuus päättynyt ja jako pysyi voimassa. Katkeruus tietysti jäi.

änkyröintikokemuksia kirjoitti:

Näitä turhanpäiväisiä perintöriitoja näin jo penskana kun vanhempani olivat jaossa mukana.Sisarusparvesta yleensä on yksi kränääjä. Niin siinä kävi meilläkin - tosin vasta sen jälkeen kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet.Irtaimisto meni joten kuten jakoon.Eipä siinä ollut paljon mitään, mutta se pieni maapaikka. Kenelle mistäkin...lunastushinnat eivät olleet tästä maailmasta. Siispä jakoon.Esitin ja sovittiin että teen ehdotuksen miten jaetaan. Valinta arvotaan ketkä ensimmäisenä ja minä otan sen mikä jää.Niin tehtiin mutta yhdelle tuli katumus. Hän olikin muka saanut huonon osan. Olipa kuitenkin valitusmahdollisuus päättynyt ja jako pysyi voimassa. Katkeruus tietysti jäi.

Lue lisää

Paikan päällä oli perilliset ja lakimies. Lakimies ilmoitti että nyt pidetään huutokauppa. Se tarkoitti että, jokainen huusi mistä tykkäs ja mikä summaksi tuli ,se vähenettiin perintö osuudesta pois. Näin jokainen sai haluamansa tavaran.

änkyröintikokemuksia kirjoitti:

Näitä turhanpäiväisiä perintöriitoja näin jo penskana kun vanhempani olivat jaossa mukana.Sisarusparvesta yleensä on yksi kränääjä. Niin siinä kävi meilläkin - tosin vasta sen jälkeen kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet.Irtaimisto meni joten kuten jakoon.Eipä siinä ollut paljon mitään, mutta se pieni maapaikka. Kenelle mistäkin...lunastushinnat eivät olleet tästä maailmasta. Siispä jakoon.Esitin ja sovittiin että teen ehdotuksen miten jaetaan. Valinta arvotaan ketkä ensimmäisenä ja minä otan sen mikä jää.Niin tehtiin mutta yhdelle tuli katumus. Hän olikin muka saanut huonon osan. Olipa kuitenkin valitusmahdollisuus päättynyt ja jako pysyi voimassa. Katkeruus tietysti jäi.

Lue lisää

Meidän isovanhemmilla oli huoneisto, jossa asui yksi naimaton ja pienituloinen sisar.
Hän ei asuntoa pystynyt lunastamaan, mutta asui siinä perikunnan vuokralaisena kertaalleen jaetun irtaimiston kanssa. Osa huonekaluista olivat tietysti hänen omiaan.
Kaksi sisarta halusi omansa pois. Oma äitini ja asukki yrittivät hangoitella vastaan, mutta äiti lupasi sitten lunastaa kaksi sisarta pois pesästä. Määrättiin päivä, jolloin tehdään lopulliset kaupat, äiti meni pankkiin ja otti lainaa tarvittavan määrän.

Kumpikaan toisista sisarista ei tullut paikalle. Puhelimessa ilmoittivat, että toinen sisarista olikin juuri myynyt osuutensa toiselle, joten hän omisti nyt 50 % asunnosta.

Siitä tuli vuosikymmenien riesa. Kun naimaton täti lopulta kuoli, asunto myytiin ja tavarat katosivat samaan tapaan kuin aloittajan tarinassa.
Äidilleni jäi sitten siivoamisen ja kaatopaikalle viennin vaiva.

Mainittakoon, että osansa myynyt sisar toimi juuri kuten sanot: Oli alkanut katua, ja totesi, että häntä on petetty katkerasti, ja että asunnon arvon onkin ihan toinen kuin hän luuli.

Kauan sitten kirjoitti:

Meidän isovanhemmilla oli huoneisto, jossa asui yksi naimaton ja pienituloinen sisar.
Hän ei asuntoa pystynyt lunastamaan, mutta asui siinä perikunnan vuokralaisena kertaalleen jaetun irtaimiston kanssa. Osa huonekaluista olivat tietysti hänen omiaan.
Kaksi sisarta halusi omansa pois. Oma äitini ja asukki yrittivät hangoitella vastaan, mutta äiti lupasi sitten lunastaa kaksi sisarta pois pesästä. Määrättiin päivä, jolloin tehdään lopulliset kaupat, äiti meni pankkiin ja otti lainaa tarvittavan määrän.

Kumpikaan toisista sisarista ei tullut paikalle. Puhelimessa ilmoittivat, että toinen sisarista olikin juuri myynyt osuutensa toiselle, joten hän omisti nyt 50 % asunnosta.

Siitä tuli vuosikymmenien riesa. Kun naimaton täti lopulta kuoli, asunto myytiin ja tavarat katosivat samaan tapaan kuin aloittajan tarinassa.
Äidilleni jäi sitten siivoamisen ja kaatopaikalle viennin vaiva.

Mainittakoon, että osansa myynyt sisar toimi juuri kuten sanot: Oli alkanut katua, ja totesi, että häntä on petetty katkerasti, ja että asunnon arvon onkin ihan toinen kuin hän luuli.

Lue lisää

Kokemusta noista perintö riidoista.

Anopillani oli pieni torppa,sinä vähän maata ympärillä.
Hän teki eläessään lahjakirjan siitä,lapsenlapselle.
Yksi tuomari laati sen ja anopin kuoleman jälkeen 6-sisarusta aikoi kumota sen,mutta ei saaneet rikki.
Se oli ihan kamalaa sanasotaa.
Mutta ei mahtaneet mitään.

Nyt tämä lapsenlapsi pitää sitä kesäpaikkana.
Kyllä siitä vielä välillä nurinaa kuuluu,mutta nuriskoot.

"onneksi"itselläni ei ole ollut moisia huolia.
eikä jää omille perillisillekään riideltävää,on sanoneet;käytä äiti itsellesi,olet itse tienannutkin.

eikä riitoja kirjoitti:

Paikan päällä oli perilliset ja lakimies. Lakimies ilmoitti että nyt pidetään huutokauppa. Se tarkoitti että, jokainen huusi mistä tykkäs ja mikä summaksi tuli ,se vähenettiin perintö osuudesta pois. Näin jokainen sai haluamansa tavaran.

Lue lisää

Perillisiä oli kolme. Rakensimme irtaimistosta yhdessä kolme samanarvoista ja yhtä haluttua "kasaa". Sitten "kasat" arvottiin.

Ei riitaa, ei kateutta, kaikkien mielestä oikeudenmukainen ratkaisu.

Perinnöllinen:) kirjoitti:

Perillisiä oli kolme. Rakensimme irtaimistosta yhdessä kolme samanarvoista ja yhtä haluttua "kasaa". Sitten "kasat" arvottiin.

Ei riitaa, ei kateutta, kaikkien mielestä oikeudenmukainen ratkaisu.

Lue lisää

Lapseton veljemme oli testamentannut säästönsä ja irtaimistonsa elossa oleville sisarille ja veljille. Meitä oli yhdeksän, ja jako kävi tavaroitten osalta kivuttomasti, kun yhdessä arvioimme tavarat yhdeksään kasaan, ja sitten arvottiin kasat. Narinaa ei syntynyt.

Monimutkaisempi oli äidin metsäpalsta. Yli kaksikymmentä vuotta siitä tehtiin veroilmoitus kuolinpesän nimissä, maksettiin verot eikä ikivanhalle metsälle metsälle tehty mitään.
Paikallinen metsänhoitaja otti yhteyttä ja sanoi, että olisi viimeinen aika myydä se ennen kuin se täysin lahoaa. Metsä myytiin, mutta ennen kuin olimme ehtineet jakaa rahat, ilmoitti sukulaistyttö, joka oli lunastanut äitimme kotipaikan, että hän haluaisi ostaa palstan ja suorittaa siellä vaadittavan uudelleen istutuksen.

Kuolipesän osakkaita oli alkujaan ollut toista tusinaa, mutta osa sisaruksista oli kuollut, ja heidän tilallaan olivat lapsenlapset. Näistäkin oli pari kuollut, joten lapsenlapsenlapsetkin olivat kuvassa mukana.
Metsän myyntitulo oli verotonta, mutta jos olisimme myyneet tilan, olisi puukaupoistakin mennyt vero. Kun tämän selitti perillisille, ei kukaan pannut hanttiin, kun esitin, että palsta lahjoitetaan sukulaistytölle.
Suurin urakka oli kerätä nimet paperiin ja hankkia sukuselvitykset ja virkatodistukset. Kun sitten vihdoin olimme tekemässä kaupanvahvistajan luona luovutuspapereita, tuli tälle p:ntärkeälle herralle tenkkapoo. Hän soitteli sinne ja tänne ja äksyili meille. Lopulta vaimoni sanoi kylmästi, että kun kaupanvahvistaja on epäpätevä, on ainoa mahdollisuutemme käydä sopimassa, että jätämme verot maksamatta ja kunta pakkolunastaa tilan ja että sukulaistyttö lunastaa sen kunnalta maksamattomien verojen hinnalla.

Nyt oli Herra Virallinen kuin toinen mies, ja homma hoitui nopeasti. Kaikki tarvittavat paperit ja liitteethän olivat kunnossa.
Tila on nyt kokonaisena samaan sukuun kuuluvan henkilön omistuksessa, ja tämäkään perinnönjako ei aiheuttanut välirikkoja.

LateVaan kirjoitti:

Lapseton veljemme oli testamentannut säästönsä ja irtaimistonsa elossa oleville sisarille ja veljille. Meitä oli yhdeksän, ja jako kävi tavaroitten osalta kivuttomasti, kun yhdessä arvioimme tavarat yhdeksään kasaan, ja sitten arvottiin kasat. Narinaa ei syntynyt.

Monimutkaisempi oli äidin metsäpalsta. Yli kaksikymmentä vuotta siitä tehtiin veroilmoitus kuolinpesän nimissä, maksettiin verot eikä ikivanhalle metsälle metsälle tehty mitään.
Paikallinen metsänhoitaja otti yhteyttä ja sanoi, että olisi viimeinen aika myydä se ennen kuin se täysin lahoaa. Metsä myytiin, mutta ennen kuin olimme ehtineet jakaa rahat, ilmoitti sukulaistyttö, joka oli lunastanut äitimme kotipaikan, että hän haluaisi ostaa palstan ja suorittaa siellä vaadittavan uudelleen istutuksen.

Kuolipesän osakkaita oli alkujaan ollut toista tusinaa, mutta osa sisaruksista oli kuollut, ja heidän tilallaan olivat lapsenlapset. Näistäkin oli pari kuollut, joten lapsenlapsenlapsetkin olivat kuvassa mukana.
Metsän myyntitulo oli verotonta, mutta jos olisimme myyneet tilan, olisi puukaupoistakin mennyt vero. Kun tämän selitti perillisille, ei kukaan pannut hanttiin, kun esitin, että palsta lahjoitetaan sukulaistytölle.
Suurin urakka oli kerätä nimet paperiin ja hankkia sukuselvitykset ja virkatodistukset. Kun sitten vihdoin olimme tekemässä kaupanvahvistajan luona luovutuspapereita, tuli tälle p:ntärkeälle herralle tenkkapoo. Hän soitteli sinne ja tänne ja äksyili meille. Lopulta vaimoni sanoi kylmästi, että kun kaupanvahvistaja on epäpätevä, on ainoa mahdollisuutemme käydä sopimassa, että jätämme verot maksamatta ja kunta pakkolunastaa tilan ja että sukulaistyttö lunastaa sen kunnalta maksamattomien verojen hinnalla.

Nyt oli Herra Virallinen kuin toinen mies, ja homma hoitui nopeasti. Kaikki tarvittavat paperit ja liitteethän olivat kunnossa.
Tila on nyt kokonaisena samaan sukuun kuuluvan henkilön omistuksessa, ja tämäkään perinnönjako ei aiheuttanut välirikkoja.

Lue lisää

Näkyy niitä olevan järkeviä perikuntiakin.
Onneksi olkoon.
Tappelutta meni meidänkin jako. Mutta toisenlaisia esimerkkejä näyttää olevan aika paljon.

LateVaan kirjoitti:

Lapseton veljemme oli testamentannut säästönsä ja irtaimistonsa elossa oleville sisarille ja veljille. Meitä oli yhdeksän, ja jako kävi tavaroitten osalta kivuttomasti, kun yhdessä arvioimme tavarat yhdeksään kasaan, ja sitten arvottiin kasat. Narinaa ei syntynyt.

Monimutkaisempi oli äidin metsäpalsta. Yli kaksikymmentä vuotta siitä tehtiin veroilmoitus kuolinpesän nimissä, maksettiin verot eikä ikivanhalle metsälle metsälle tehty mitään.
Paikallinen metsänhoitaja otti yhteyttä ja sanoi, että olisi viimeinen aika myydä se ennen kuin se täysin lahoaa. Metsä myytiin, mutta ennen kuin olimme ehtineet jakaa rahat, ilmoitti sukulaistyttö, joka oli lunastanut äitimme kotipaikan, että hän haluaisi ostaa palstan ja suorittaa siellä vaadittavan uudelleen istutuksen.

Kuolipesän osakkaita oli alkujaan ollut toista tusinaa, mutta osa sisaruksista oli kuollut, ja heidän tilallaan olivat lapsenlapset. Näistäkin oli pari kuollut, joten lapsenlapsenlapsetkin olivat kuvassa mukana.
Metsän myyntitulo oli verotonta, mutta jos olisimme myyneet tilan, olisi puukaupoistakin mennyt vero. Kun tämän selitti perillisille, ei kukaan pannut hanttiin, kun esitin, että palsta lahjoitetaan sukulaistytölle.
Suurin urakka oli kerätä nimet paperiin ja hankkia sukuselvitykset ja virkatodistukset. Kun sitten vihdoin olimme tekemässä kaupanvahvistajan luona luovutuspapereita, tuli tälle p:ntärkeälle herralle tenkkapoo. Hän soitteli sinne ja tänne ja äksyili meille. Lopulta vaimoni sanoi kylmästi, että kun kaupanvahvistaja on epäpätevä, on ainoa mahdollisuutemme käydä sopimassa, että jätämme verot maksamatta ja kunta pakkolunastaa tilan ja että sukulaistyttö lunastaa sen kunnalta maksamattomien verojen hinnalla.

Nyt oli Herra Virallinen kuin toinen mies, ja homma hoitui nopeasti. Kaikki tarvittavat paperit ja liitteethän olivat kunnossa.
Tila on nyt kokonaisena samaan sukuun kuuluvan henkilön omistuksessa, ja tämäkään perinnönjako ei aiheuttanut välirikkoja.

Lue lisää

Isoisoisä kuoli v 1913. Perinnönjaosta unohtui pieni mökki, joka jäi ikään kuin perikunnan omistukseen, vaikka sillä ei ollut mitään arvoa.
Yksi vainajan tyttäristä, naimaton, otti sen hoitoonsa, maksoi verot ja maksut ja asui siinä eläkevuotensa. Hän kuoli joskus 50-luvulla. Eräs siskonpoika otti jakaakseen perinnön, eli mökkipahan ja perunapellon, eikä saanut asiaa hoidetuksi, vaan piti mökkiä kesäpaikkanaan 30 vuotta. Kukaan muu suvusta ei edes kysynyt mökin perään, kaikki olivat sen unohtaneet.
No siskonpoika kuoli.
Siinä yhteydessä selvisi, että hänen kesäpaikkansa ei ollutkaan hänen, vaan koko laajan suvun. Mikä sotku! Piti hankkia sukuselvityksiä nippukaupalla, etsiä sukulaisia Amerikasta asti, oli ikivanhoja leskiä ja edesmenneitten leskien 90-vuotiaita sisaria, joilta ei saatu edes vastausta sukuselvityspyyntöön. Eivät varmaankaan edes ymmärtäneet mistä oli kysymys.
Perinnönjako teetti työtä vuosikausia. Mutta lopulta se saatiin päätökseensä joskus 90-luvun alussa.
Valtakirjoja sitten kertyi toista sataa, lainhuutojakin oli tekemättä, ja koko ruljanssi oli ihan mahdoton, onneksi yksi "perillisistä" oli lainoppinut, ja teki työnsä ilmaiseksi, sillä kukapa hänelle olisi mitään tästä maksanut!

Loppujen lopuksi naapuri osti palstan ja liitti sen omaan perunapeltoonsa. Mökistä ja sen sisustuksesta ei ollut mihinkään, sillä kesämökkinään käyttänyt sukulaismies ei ollut ikinä korjannut edes oven hakaa mökissä.
Se oli lahonnut paikalleen.

Kyllä perinnöt pitää jakaa silloinkun aika on, Oli siitä sitten millaiset riidat tahansa, niin kuitenkin se pitää tuoreltaan tehdä.
Tällainen sotku menee yli kaikkien ymmärryksen, ja yhtäkään varteenotettavaa "perijää" ei tästä joukosta löytynyt. Kaikki vain sanoivat, että hyvä kun hoidat pois sen, tässä on valtakirja. Kauppasummalla ei juuri voi kehua, mutta ehkä sillä peitettiin sukuselvitysten hankkimisesta koituneet kulut, jotka pesänhoitaja oli omasta pussistaan maksanut.

Vanha DDR:läinen vitsi:
Mies osti pari päivää ennen kuolemaansa Trabantin.
Samoin tein hän teki testamentin, jossa sanottiin, että vaimo saa kaiken paitsi Trabin. Vaimon on myytävä se ja annettava myyntirahat miehen monivuotiselle rakastajattarelle.
Vaimo teki työtä käskettyä ja laittoi lehteenilmoituksen: "Myytävänä upouusi Trabant vähiten tarjoavalle!"