"Syömishäiriö alkaa usein pahasta olosta ja siitä, että henkilö on tyytymätön itseensä ja elämäänsä. Laihdutushäiriötä eli anoreksiaa sairastava kokee saavansa helpotusta pahaan oloon ollessaan syömättä - edes joku asia elämässä on kontrollissa.
Anorektikko ajattelee, että ruoka on uhka. Jos syön, paino nousee ja olen epäonnistunut, huono, laiska, tyhmä ja ruma eikä kukaan pidä minusta. Jos en ole laihin olen huonoin. Kuullostaa huonon itsetunnon tunnusmerkeiltä mutta anorektikon tilanne on paljon pahempi.Se on kuin huono itsetunto potenssiin sata.
Anoreksiaan sairastuvat ovat yleensä keskivertoa älykkäämpiä, mutta myös tavallista herkempiä. He kokevat voimakkaasti muiden sanomiset ja tuntevat syyllisyyttä kaikesta. Aikuiseltakin anorektikolta puuttuu kyky löytää keinoja pahan olon helpottamiseen.
Terve ihminen voi kohauttaa vastoinkäymiselle olkapäitään tai lievittää pahaa oloa keskustelemalla,reippaalla lenkillä tai leffalla ja suklaapatukalla. Anorektikolle syömättömyys on ainoa keino tasata ahdistusta.
Jos sairaus on jo pitkään ollut elämäntapa, siitä on vaikea luopua. Mutta siinä missä nuori voi ihailla sairauttaan, aikuinen pystyy realistisesti ymmärtämään anoreksian haitat ja näkee sairauden helvettinä. Tärkeintä on ihmisen rohkeus muuttaa elämänsä. Tehdä asiat, mitä muutoksen eteen täytyy! "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.