Peritäänkö kesätukea takaisin jos ei saa kesällä tenttiä läpi?

Olen nostanut kesäkuulta opintotuen ja asumislisän ja ilmoittanut pian olevan tentin tuen nostamisen perusteeksi. En ole aikeissa valmistautua tenttiin mitenkään, ja houkutus jättää kokonaan menemättä on suuri. Peritäänkö kesäopintotukea takaisin, jos ei saa kesätuen nostamisajalta vaadittua 3ov:ta tai 5op:ta kasaan? Ja onko mitään eroa sillä saako tentistä hylsyn vai jättääkö kokonaan menemättä? Koko vuoden ajalta kokonaisopintoviikkomääräni (30 ) riittää kattamaan vuoden aikana nostamani opintotuet (10kk). Onko siis pelkoa että kesäkuun tuki perittäisiin takaisin jos jätän osallistumatta tenttiin jonka olen ilmoittanut kesätuen nostamisen perusteeksi?
3880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei peritä takaisin, jos lukuvuoden opintopisteet riittävät kattamaan nostetut tukikuukaudet. Ja kuten sanoit, riittävät.

Sitä en tiedä voidaanko tuo tenttiin menemättä jättäminen ilmoittaa Kelalle ja katsoa, ettet ole koskaan aikonutkaan tenttiin osallistua. Itse olen ollut tilanteessa jossa en päässyt tenttiä läpi, mutta tukikuukauden sai pitää. En sitten tiedä, eipä niitä kai kukaan tarkistele kunhan nuo tukikuukaudet ja opintopisteet täsmäävät. Elleivät sitten koululta ilmoittele ettet ollut tentissä laisinkaan.

Ei se varmaan suuri vaiva olisi käydä varmuuden vuoksi siellä tenttipaikalla istumassa muutama hetki?

Äänestä
  • Ei olisikaan, ellei kesätyöpaikkakunnalta opiskelupaikkakunnalle olisi matkaa 400 kilometriä.

    Äänestä

  • Sanna_¨' kirjoitti:

    Ei olisikaan, ellei kesätyöpaikkakunnalta opiskelupaikkakunnalle olisi matkaa 400 kilometriä.

    Multa ei peritty takaisin tukia, vaikka jätin kesätenttiin menemättä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanna_¨' kirjoitti:

Olen nostanut kesäkuulta opintotuen ja asumislisän ja ilmoittanut pian olevan tentin tuen nostamisen perusteeksi. En ole aikeissa valmistautua tenttiin mitenkään, ja houkutus jättää kokonaan menemättä on suuri. Peritäänkö kesäopintotukea takaisin, jos ei saa kesätuen nostamisajalta vaadittua 3ov:ta tai 5op:ta kasaan? Ja onko mitään eroa sillä saako tentistä hylsyn vai jättääkö kokonaan menemättä? Koko vuoden ajalta kokonaisopintoviikkomääräni (30 ) riittää kattamaan vuoden aikana nostamani opintotuet (10kk). Onko siis pelkoa että kesäkuun tuki perittäisiin takaisin jos jätän osallistumatta tenttiin jonka olen ilmoittanut kesätuen nostamisen perusteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu