äidilläni todettiin syöpä

Ikävä kuulla. En osaa muuta sanoa kuin odota tuloksia ja leikkauksen jälkeen tietää enemmän. Tiedän,että odottaminen on kauheaa ja pelko jyllää. Se on hyvä,ettei ole maksassa ja toivotaan,ettei ole levinnyt muuallekaan. :)

äitisi kanssa lääkärin vastaanotolle ? Voi olla,että äidiltäsi menee ohi korvien suurinosa mitä lääkäri puhuu.Niin meni minultakin.Samalla saisit kuulla miten asiat on.Odottaminen on kaikkein rankinta.On monenlaista hoitoa,ja jokaiselle katsotaan paras.Toivotaan,ettei ole levinnyt.Voimia teille.

Mun äitinkin sairastui munasarjasyöpään huhtikuussa, tai silloin se todettiin. Vatsa kasvoi nesteen ja kasvaimen vuoksi tosi isoksi. Veriarvoista näki että koholla olivat ne jotkut jotka viittaavat syöpään?? En ole oikein perillä noista verikokeista.
No kuitenkin kiirehdin asiaa ja äiti pääsi leikkaukseen jo viikon odottelun jälkeen. Iso leikkaus oli ja toipuminen pitkällistä, mutta vähitellen alkoi elämä voittaa. Kuukausi hurahti sairaalassa.
Mene ihmeessä mukaan lääkärille, sillä minäkin jouduin kaikki kyseleen lääkäreiltä koska äiti ei oikein kyennyt ja tuntui että ohi meni paljon tietoa.
Äidillä jäi etäpesäkkeitä vatsan alueelle, pieniä mutta pippurisia, eli sitä pahanlaatusta oli se kasvain. Näitä pieniä on nyt lääkitty myrkyillä ja vasta kolmannella kerralla löytyi sellainen lääke joka ei aiheuttanut niin pahaa pahoinvointia. Sen jälkeen onkin mennyt paremmin.
En tiedä missä vaiheessa lääkärit tietävät sanoa tepsiikö hoito. Jos ei tepsi on edessä vissiin lääkkeen vaihto tai jotain. Sitten jos mikään ei tepsi, on leviäminen nopeaa. Siksikään ei saisi hukata aikaa odotteluun, vaan pistää hyrskyn myrskyn jos ei ala leikkuuaikaa tulla.
Mitään ei ainakaan meille tultu apuja tarjoamaan(henkistä tukea tarkoitan) vaan senkin jouduin itse kyseleen.
Tuo miten suhtautua kun läheinen sairastuu, on niin vaikea asia. Itse olen ottanut vähän mustan huumorilinjan, koska äitini on taipuvainen surkuttelemaan kokoajan omaa kohtaloaan. Olen saanut hänetkin jopa vitsailemaan asialla hetkittäin. En tiedä liekkö oikea asenne vai ei, itse en kuitenkaan jaksa eteenpäin jos ajattelen mitä mahdollisesti on edessä päin. Kaikki alkaa silloin tuntua turhalta. Jostain luin että kun mieliala pysyisi korkealla olisi sillä edullinen vaikutua paranemiseen, mene ja tiedä.
Koitamme mennä eteenpäin päivä kerrallaan.
Tsemppiä vaan sulle ja äidillesi, toivotaan et saatte hyviä uutisia.

äitini leikattiin. syöpä oli levinnyt kuten arveltiinkin. kohtua ei voitu kokonaan poistaa ilmeisesti kasvaimien sijainnin vuoksi. kasvustoa jäi lantionpohjan seinämiin, palleakaaren alle. maksan pinnalla näkyi pari pientä hippusta,muuten siisti. äitini ei ymmärtänyt mitään lääkärin puheista joten soitin lääkärille. hän kertoi tarkasti kaiken. olen ollut todella järkyttynyt kaikesta, varmaan enemmän kuin äitini. nyt pikkuhiljaa alkaa hyväksymään sen tosiasian että äidillä on tosiaankin syöpä. äiti on meinannut että hän kieltäytyisi hoidoista koska pelkää kovasti pahaa oloa ja sivuvaikutuksia, oli leikkauksen jälkeen hyvin huonovointinen, reagoi herkästi aineisiin. pyysin lääkäriä juttelemaan äidille ja hän olikin istunut äidin vuoteella ja keskustellut kunnolla hoidoista. nyt äiti on alkanut ajatella erilailla. lääkäri sanoi että pahoinvointilääkettä annetaan jo ennen hoitoa ja hoidon aikana ja sitten on vielä jotakin kalliimpaa pahoinvointilääkettä mitä voi itse ostaa? minua lohduttaa lukea muiden sairauksista ja siitä että tätäkin kamalaa tautia voidaan tosiaankin hoitaa ja äidilläkin voi olla monia vuosia elämää jäljellä. hän on vielä sairaalassa ja pääsee kohta kotiin vähäksi aikaa ja sitten menee ottamaan ekan sytostaatin. olen miettinyt munasarjasyövän ennaltaehkäisyä, ei äidillä ainakaan 5 synnytystä ja imetykset suojanneet, terveet elämäntavat ollut aina. yritämme sisarusteni kanssa kannustaa äitiä, meitä on 4, veljemme menehtyi nuorena 2 v sitten aivoinfarktiin. sen jälkeen äiti menetti elämänhalunsa, se oli vaikeaa aikaa meille kaikille,nyt vasta olen pystynyt puhumaan veljeni kuolemasta.