Olemme seurustelleet avomieheni kanssa kohta kolme vuotta. Suhteessamme on aina ollut paljon seksiä, alkuaikoina tietysti useita kertoja päivässä, mutta siitä se on sitten pikkuhiljaa tasoittunut. Normi määrä on nykyään sellainen 3krt/viikko. Mutta mutta..
Viime aikoina kuitenkin mieheni on alkanut käyttäytymään aivan eri tavalla. Koskaan ei seksi maistu. Ja muuten, ikää on 20-vuotta, niin luulisi ainakin, että on halut vielä tallella. Nyt on taas viikko oltu ilman seksiä. Viikko sitten päädyttiin sänkyyn, kun mies oli päissään. Mutta ei silloinkaan saanut, lopetti hommat kesken ja alkoi nukkumaan. Sitä ennen edellisestä kerrasta oli reilu viikko. Rihän tämä enää voi olla normaalia?
Ja minä olen kaikkeni kyllä yrittänyt. Olen vihjaillut ja vähä rivomminkin haluni ilmaissut, mutta mikään ei auta. Välillä koitan pukeutua oikein sekikkäisiin asuihin, niin ei herra huomaakaan mitään. Suihkuunkin olin yksi ilta menossa ja vihjaisin, että mitä olisi suihkussa tiedossa. Ei kuulemma joutanut (oli koneella).
Tässä nyt sitten pyörii vaikka mitkä ajatukset mielessä. Mieleen tuli, että kolmen vuoden seurustelun aikana olen kyllä lihonut 7kg suurinpiirtein. Mutta en ole ylipainoinen, enkä lähelläkään sitä. Ennen vaan olin aivan liian laiha. Entä jos vanhan akan naama alkaa kyllästyttää ja tekee mieli uutta naista? Sen kyllä tiedän, ettei konkreettisesti petä minua, mutta voihan se pettäminen olla henkistäkin..
Tuollainen käyttäytyminen ei paljoa itsetuntoani kyllä hivele. Kysyin eilen, että miksei enää halua, niin toisteli vaan, että ei tiedä, sitten tuli jotain väsymyksestä, jne. Mutta ei yhtään uskottavaa selitystä. Ennen pantiin menemään kuin puput, niin nytten saa koittaa houkutella ukkoaan sänkyyn vaikka haarat levällään, niin ei kiinnosta.
Ja tosiaan parikymppisiä ollaan, niin luulis, että mieskin haluais seksiä vähä useammin kuin..öö.. kerran kuussa!
Antakaapa jotain neuvoja. :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ota rennosti, äläkä ainakaan painosta. Varo ettei tule semmosta "nalkutuksen" fiilistä taloon. Tosiaan ota rennosti ja pidä ukkoas hyvänä ja jos homma jatkuu vielä kuukauden tai pari niin sitten kannattaa "nostaa kissa pöydälle". En usko, että muutaman kilon lihomisella on todellakaan yhtään mitään merkitystä. Mutta kyllähän se hieman oudolta tuntuu, jos ukko ei halua kuumaan kissaansa koskea...
Kattooko se sitten pornoa tms. salaa netistä ja runkkaa sen turvin niin sitten voi olla vähän "pulassa", kun muija tarjoaa itteään juuri kun on runkannut... ittelleen on joskus käynyt noin (olen mies) ja olenkin yrittänyt vähentää nettipornon ihan minimiin kun kumminkin seksi muijan kanssa on paljon lystinpää, vaikka joskus tietty se sama naama voi kyllästyttää...
Katsooko pornoa ja runkkaako, en tiedä. Sen verran tiedän, että nuorempana sitä aikalailla harrasti. Töissä hän on päivät, minulla on töissä ilta/yövuorojakin, joten mistäpä sen tietää mitä puuhailee sinä aikana kun olen itse töissä.. Ihme juttu, enne aina ottanut mut huomioon. Kehunut kauniiksi, seksikkääksi, ihanaksi, pussaillut ja läopsinyt takapuolelle. Nyt pusu tulee aamulla ennen töihin lähtöä (ja huom. PIKKU pusu). Saa nähdä. Tekis mieli mennä vessaan ja hoidella ittensä niin ettei ikinä. Ei jaksas elää puutteessa kovin montaa kuukautta.