kulmakarvat

tuovat kasvoihin ilmettä. Siksi Saimi Nousiainen vähän ihmetyttää, vaikka kaunis nainen onkin. Itsellä iän mukaan käy kulmakarvojen tuuheudessa kato. Nekin vähät mitä on, muuttuvat valkoisiksi. (Vitiligo ehkä vaikuttaa)Mietinkin että pitääkö sitä lähteä Viroon tatuointia ottamaan. Suomessa kulmien tatskat maksaisivat noin 400€. Kestäen sitten muutaman vuoden.Onko tää nyt ihan hömppää, kun minulle tämä on oikea ongelma.
251414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kyllä mä sanoisin varovasti että olen samaa mieltä kulmakarvoista. Eikä Saimi mikään varsin kaunis minusta ole, tavallinen vain. Ja erityisesti puuttuvat kulmakarvat tekevät muumioiden kasvonaamion näköiseksi.

Äänestä

Saimi Nousiaista, mutta sanoisin, että kyllä kulmakarvat ilmettä kasvoille tuovat, varsinkin iäkkäämmille ihmisille.

Korkea on hinta, 400 euroa, kulmien tatuoinnista,
mutta jos ylimääräistä on, niin kannattaa varmaan ottaa, ei tarvitse asiaa murehtia, ja jos esim. viisi vuotta kestävät, niin sittenhän...

Äänestä
  • Aloittaja

    400€ eikä niin paljoa minulta turhuuteen riitä, vaikka asia minulle tärkeä onkin. Viron hintojen ajattelin olevan paaaaljon halvemmat. Toiveajattelua ehkä!?

    Äänestä

jokin kevyttatska, hinnaltaan halvempi (ja tietysti lyhytikäisempi). kysäse jostain alan liikkeestä. lopputulos ainakin ihan nätin näkönen.

Äänestä

ihmisryhmään, jolla ei ole kulmakarvoja.
Lilli Suomalaisella (EARTH) ei ole myöskään hiuksia, Saimillakin voi olla jonkinasteinen hiusongelma.
Kysymys on sairaudesta!

Äänestä
  • Sillehän ei mitään voi. Ajattelin vain että olisi jostakin muodin oikusta kysymys. Nykyisinhän monet ajelevat kulmakarvansa ja maalaavat tai tauoivat sitten ja sehän näyttää monesti aivan kivalta.

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    Sillehän ei mitään voi. Ajattelin vain että olisi jostakin muodin oikusta kysymys. Nykyisinhän monet ajelevat kulmakarvansa ja maalaavat tai tauoivat sitten ja sehän näyttää monesti aivan kivalta.

    älä koskaan tatuoi kulmakarvoja, koska iänmyötä kulmat kohoaa ja tatuoiduista kulmakarvoista tulee luonnottomat, ne nousee ja vääristyy, mielummin kestoväri, mikä ei ole ikuinen, sillä tulet toimeen jopa parikin kuukautta.
    Rajat silmiin ja huuliin on ihan ok..
    Tämä tieto on ammattilaiselta saatu, ei omakohtaista kokemusta.

    Äänestä

  • Saimilla erikoisuus.
    Tul Turkkuu,saa 300 eurol.
    Tai vahvista vahäse "kynäl",niinku määki teen.Aikkaa ottaa alle minuuti ja kajaali maksaa 5e ja kestää kuukausii.

    Äänestä

jossa olen naisia parempi,ainakin mulla alkoi 50v jälkeen karvat kasvamaan.
Ellei kulmakarvoi katko säänöllisest,ei voi pitää laseja.
Luulin aina että se on miehillä vanhuuden merkki,
kun muistuttaa huuhkaajaa,ellei lyhentele.

Äänestä
  • Kyllä huuhkajalla on terävä ja nuorekas katse, niin kuin kuuluisaksi tulleella Bubilla. Vaikka eihän sitä Bubin ikää kukaan varmaksi tiedä. Nuoreksi sanovat ja onhan sillä se rengas jalassa, siitähän se selviää kun vain joku rohkenee käydä vilkaisemassa ;) Ne kulmakarva tupsut muistuttavat mieluummin korvia ja ovat kuin kruunu päässä, sopivat Bubille ja meille muille miehille.

    Äänestä

  • vastaus ! Oleks yht viisaski ?

    Äänestä

  • enkelitrio kirjoitti:

    vastaus ! Oleks yht viisaski ?

    kysellä että olenko täydellinen, mut en oikein saanu tolkkua asiaa

    Äänestä

  • kotikiusattu kirjoitti:

    kysellä että olenko täydellinen, mut en oikein saanu tolkkua asiaa

    olet tiätyst !

    Äänestä

  • enkelitrio kirjoitti:

    olet tiätyst !

    täydellinen idiootti,aikansa kun etsii, löytää oman alueensa.

    Äänestä

  • kotikiusattu kirjoitti:

    täydellinen idiootti,aikansa kun etsii, löytää oman alueensa.

    MIES.Jatka hakemist vaa.Terveissii tontilt.Näkyny ku yks traktori ja se oli typötyhjä.Mittää miäst ollu.

    Äänestä

joudun harvennuttamaan niitä joka kerta kun värjäytän kulmikseni.

Niin kesto tatska oisi hyvä, mutta miten kauan se on hyvännäköinen, tai yleensä kestääkö se loppuelämän?

Äänestä
  • Kun hän laulunsa sanoitti että "maksa kestää koko elämän" Niin sinulla varmaan samatoive niiden kulmiesi kanssa. Kestihän se maksa Juicellakin vaikka kovilla olikin. Loistava sanoittaja hän oli, oikea virtuoosi. Rauha hänelle.

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    Kun hän laulunsa sanoitti että "maksa kestää koko elämän" Niin sinulla varmaan samatoive niiden kulmiesi kanssa. Kestihän se maksa Juicellakin vaikka kovilla olikin. Loistava sanoittaja hän oli, oikea virtuoosi. Rauha hänelle.

    mukailla tuota pätkää Juicen laulusta "kestää ne koko elämän", oli se aika poika sepittelemään, - kurjaa kun ei osannut elää..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mukailla tuota pätkää Juicen laulusta "kestää ne koko elämän", oli se aika poika sepittelemään, - kurjaa kun ei osannut elää..

    Juicea, jos "olisi osannut elää" ????

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mukailla tuota pätkää Juicen laulusta "kestää ne koko elämän", oli se aika poika sepittelemään, - kurjaa kun ei osannut elää..

    Lämmittää kovasti Juicen eräässä tilaisuudessa hyvillä mielin antama vaatimaton kuittaaminen hyvin ansaituista ylitsevuotavista kiitoksista, että "se on kuin tukahduttava pumpulikuorma". Myöskin se että vaikka Juice itse oli sanan käytön taituri parhaasta päästä niin eräänä mieleen jääneenä aforisminaan hän totesi, ”Jos asioita ei voi sanoa yksinkertaisesti, niitä ei yksinkertaisesti voi sanoa.” Tämä vain muisteluna ja mielessäni pyörineenä ajatuksina. Ehkä Juice sanoisi näinkin, että sanoma on usein paras kun se on yksinkertainen, jos joku osaa sen vain yksinkertaisesti sanoa.

    Äänestä

  • tullut muistelemaan kirjoitti:

    Juicea, jos "olisi osannut elää" ????

    Olisin varmaan sanonut tuon vaikka eläisikin. Huvitti mua ajatuksena sekin Juicen oivallus kun hän kiihkeimpään ydinvarustelukilpailun aikaan julisti takapihalleen ydinaseettomanvyöhykkeen. Minusta siinä julistuksessa kuvastui hyvin koko maailman kansojen mielettömyys ja yksittäisen ihmisen pienuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet sen edessä.

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    Olisin varmaan sanonut tuon vaikka eläisikin. Huvitti mua ajatuksena sekin Juicen oivallus kun hän kiihkeimpään ydinvarustelukilpailun aikaan julisti takapihalleen ydinaseettomanvyöhykkeen. Minusta siinä julistuksessa kuvastui hyvin koko maailman kansojen mielettömyys ja yksittäisen ihmisen pienuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet sen edessä.

    hänestä tullut Juicea, ilman omanlaistaan elämäntapaa.

    Äänestä

  • olisiko kirjoitti:

    hänestä tullut Juicea, ilman omanlaistaan elämäntapaa.

    Kyllä Juicen piti elää juuri niin kuin eli ollakseen Juice, se jonka me muistamme.

    Äänestä

Miksi et samantien lähtisi kanssani Puolaan beautyfarmille!
http://www.hotel-faltom.com.pl/spa_en.html

Tuolta saa kosmeettisia tatuointeja ja vaikka botoxia naamaan tarvittaessa. Matkaseura petti, joten voisit majoittua kanssani ilmaiseksi mikäli kestät kuorsaanmista. Lähtö 9.7. Helsinki-Vantaalta, avustan kyllä tarvittaessa lippujen kanssa. Olen kanssasi suunnilleen samanikäinen heteronainen.

..

Ans ku arvaan. Aivan liian impulsiivista viisikymppiselle ;P

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


satumaa kirjoitti:

tuovat kasvoihin ilmettä. Siksi Saimi Nousiainen vähän ihmetyttää, vaikka kaunis nainen onkin. Itsellä iän mukaan käy kulmakarvojen tuuheudessa kato. Nekin vähät mitä on, muuttuvat valkoisiksi. (Vitiligo ehkä vaikuttaa)Mietinkin että pitääkö sitä lähteä Viroon tatuointia ottamaan. Suomessa kulmien tatskat maksaisivat noin 400€. Kestäen sitten muutaman vuoden.Onko tää nyt ihan hömppää, kun minulle tämä on oikea ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu