Istukan hematooma?

äidiksi ikinä?

HAluaisin tietää onko ketään jolla olisi vastaavasta kokemusta?JA kuinka tästä etenee..
Eli raskaus viikkoja 8 5.Jouduin sairaalaan tutkimuksiin kun vuoto alkoi tällä viikolla..Terveyskeskuksessa, josta lähetteen sain sanottiin, että keskenmeno se on.mutta kun viimein illalla sairaalassa tutkittiin sikiö oli terve, sydän löi, kohdun suu siisti ja vuoto lakannut.Ultrassa näkyi hematooma istukassa.Minut määrättiin vuodelepoon, ja viikon päähän kontrolli.Pelottaa tietämättömyys, ja se että olen keskenmenon jo kerran kokenut rv12.Kiitos kaunis vastanneille, ja onnea odotukseen.

8

13298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bumble-B

      Ensinnäkin tahdon sanoa, että hematooma on, jos ei nyt mikään aivan tavallinen juttu, niin melko yleinen kuitenkin ja täällä palstalla olen kyllä lukenut muutamia tarinoita ihmisistä joilla on istukassa hematooma ollut. Minä olen yksi heistä. Itsellä oli raskaudessa vuotoa alusta loppuun saakka, siihen asti kun raskautta kesti. Oli kausia ettei vuotanut ja sitten se taas alkoi joko pienenä tiputteluna tai heti kunnolla kirkasta verta vuotamalla, ja silloin verta tuli kyllä enemmän kuin menkkavuotoa normaalisti. Ja tälle ilmiölle, että vuoto lakkasi ajoittain ja alkoi taas viikon tai kuukauden tai parin kuukauden päästä, lääkäri selitti sen että hematooma jotenkin kerää verta itseensä ja kun on tarpeeksi kerännyt, niin se purkautuu sitten ja vuotaa ulos runsain määrin. Eli sullakin saattaa kyllä olla vielä reippaita vuotoja edessä, se hematooma ei ilmeisesti oikein parane eikä katoa, mutta en oo varma.

      Minä pääsin raskausviikolle 21 ja sitten pieni poikamme päätti tulla ulos ennen aikojaan, mutta lääkärit sanoivat että hematoomalla tuskin oli mitään tekemistä keskenmenon kanssa. Huom, tuskin mutta ei varmuudella. Silti halusivat vuotojen aikana ottaa varman päälle ja minäkin olin viimeiset raskausviikot täydessä levossa, koska kukaan ei tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Ja parin viikon kuluttua sitten lapsivedet meni ja se oli tarinan loppu.

      Mutta haluaisin nyt sanoa sulle että älä hermoile äläkä ajattele että keskenmeno on varmasti edessä vaan yritä ottaa rennosti ja nauttia raskaudesta ja lepäile paljon. Mun sisko vuoti verta melkein alusta loppuun saakka tosi reippaasti, ja ihanan terveen, täysiaikaisen lapsen hän kuitenkin sai. Jokainen raskaus on yksilöllinen eikä hematooma pitäisi olla sikiölle vaarallinen, kunhan nyt noudatat sitä lepomääräystä, olet ihan totaalisessa levossa etkä kotona siivoa etkä tee ruokaa etkä mitään, korkeintaan sängyn ja vessan väliä kuljet. Multakin kaikki liikkuminen vessassakäyntejä lukuunottamatta kiellettiin mutta en uskonut ennenkuin vasta ihan viimeisinä aikoina. Ja jos tuo asia kuitenkin sun mieltä painaa niin voit käydä säännöllisin väliajoin verikokeissa mittauttamassa tulehdusarvot, koska verenvuoto kohdusta voi joskus kehittää tulehduksen, ja tulehdus on sitten taas se mikä saa myöhäisemmät keskenmenot käyntiin..

      Tsemppiä nyt vain ja muista, hematooma ei sinällään keskenmenoa aiheuta, mutta se vaatii kyllä lepoa ja säännöllistä kontrollointia ja veriarvojen mittaamista. :)

      • äidiksi ikinä

        Kaunis kiitos vastauksestasi..Yritän niin kovin, olla ajattelematta ikäviä asioita.Pelkään todella keskenmenoa, sillä tässä yrityksessä meni 3 vuotta.Kuinka onnellinen olin kun viimein plussasin testillä.Tuntuu niin väärältä, jos kaikki menee taas vikaan.Mutta niinhän se on ettei näille kukaan mitään mahda, kaikki on otettava mitä annetaan, vaikka kuinka väärältä ja epäoikeuden mukaiselta tuntuisi..Yritän nyt kuitenkin levätä, ja ajatella sitä että niin kauan on toivoa..Voimia sinullekkin, ja aurinkoa elämääsi:)

      • samansuuntaista minulla
        äidiksi ikinä kirjoitti:

        Alkuun pahoittelut BumbleB:lle :( Rankkoja olet kokenut!

        Sitten ap:lle: Minulla oli viime raskaudessa istukanalainen hematooma. Lievää vuotoa ilmeni rv 7 , loppui muutamassa päivässä itsekseen. Päivystysluontoisessa ultrauksessa ei löytynyt syytä, sikiö oli kunnossa ja sydän löi. Sitten rv 13 ultrassa näkyi hematooma istukan alla. Mitään lepoa tms. ei määrätty, koska en ollut vuotanut enää neljään viikkoon. Ultrannut lääkäri arveli, että koska ei enää vuoda, hematooma imeytyy itsestään kudoksiin ja poistuu viikkojen kuluessa. Niin myös kävi. Ymmärsin ultraajan puheesta, että useimmiten raskaus etenee täysin normaalisti hematoomasta huolimatta ja hematooma nimenomaan vähitellen imeytyy itsestään kudoksiin. Toivotaan, että sinullekin käy juuri näin! Ultraaja myös selitteli hematooman syntyä, istukan muodostuminen on niin "veristä puuhaa" että hyvinkin usein jotain tällaistakin jää. Minulla raskaus sujui loppun ongelmitta ja terveen, ihanan, lapsen sain :)

      • mullakin
        samansuuntaista minulla kirjoitti:

        Mulla samanlainen kokemus, joka päättyi onnellisesti. RV 16 alkoi kotona todella voimakas verenvuoto, sitä tuli ja paljon! Siitä samantien kättärille aivan paniikissa. Siellä ei osattu kertoa syytä tähän, mutta sanottiin, että sikio on ok ja kaikki hyvin, edes saikkua ei kirjoitettu kun tämä tapahtui perjantaina.
        Lauantaina heti päästiin yksityiselle ja diagnoosi oli selkeä hemtatooma joka näkyi hyvin ultrassa. Sanottiin, että tämä verenvuotokohta on istukan ulkoreunassa, joten lapselle siitä ei ole haittaa. Hoitona kolmen viikon ehdoton vuodelepo, jotta vuotokohta ehtii parantua. Lääkärin mukaan vuotokohtaan kohdistuu paljon painetta kun lapsi sitä painaa, joten sen täytyy olla täysin parantunut, ennen kun voi lähteä liikkeelle. Kolme viikkoa siis vuodelevossa ja koko sen ajan tuli pientä tiputteluvuotoa.
        tää koko juttu oli tosi traumaattinen kokemus, mutta siis loppu hyvin ja terve tytto syntyi. Tsemppiä sinne tosi paljon. Omasta kokemuksesta siis voin suositella, että lepää ja mene johonkin hyvälle yksityiselle lääkärille jos et tasan tarkkaan tiedä missä se hematooma sijaitsee mitä pitäisi tehdä yms.

      • Hematooma rv 13
        mullakin kirjoitti:

        Minulla myös hematooma tässä raskaudessa. raskausviikolla 13 alkoi voimakas verinen vuoto kotona yöllä ja lähdettiin suoraan sairaalaan. Ovella kun hoitajat ottivat vastaan sanoinkin, että nyt taisi mennä raskaus kesken. Niin voimakkaasti vuosin. Siinä odoteltiin lääkärin saapumista ja teki tutkimukset ja totesi että vuotoa tulee todella paljon. Päätti kuitenkin kuunnella sydänäänet ja niin vain pieni sydän löi mahassa.

        Jäin yöksi ensiapuun odottelemaan aamulla saapuvaa naistentautien lääkäriä. Sen yön ja aamun aikana vuosin runsaasti, olin ihan varma että kesken menee kuitenkin. Aamulla kävin vessassa ja vessanpönttöön tippui jo hyytymiäkin. Ajattelin sen olevan sikiöstä, kun näytti niin pahalle. Jossain vaiheessa pääsin lääkärille, siellä ultrattiin ja ihme ja kumma mutta siellä se vauvani porskutti kaikissa voimissaan. Istukassa todettiin 4cm kokoinen hematooma alareunassa, lääkäri sanoi että 50% todennäköisyydellä voi mennä kesken seuraavien päivien aikana, joten muutaman päivän olin sairaalassa seurannassa.

        Vuoto muuttui ruskehtavaksi pieneksi tuhrutteluksi eikä enää varsinaista kirkasta verta tullut, ainoastaan vanhaa niin kuin siis pitikin. Joten keskenmenovaaran todettiin olevan ohi ja pääsin kotiin. Lääkäri sanoi että on normaalia, että ruskehtavaa vuotoa vielä tulee pitkään, että hematooma poistuu. Lopulta sekin tuhruttelu loppui muutaman viikon jälkeen ja raskausviikolla 20 olin rakenneultrassa, hematoomasta ei ollut enää jälkeäkään. Raskaus on sujunut muuten täysin normaalisti, kaikki on mennyt hyvin. Menossa on nyt viimeinen kolmannes.

        Sain pitkän sairasloman, mutta täyttä vuodelepoa ei ollut, ainoastaan ohjeena oli levätä paljon ja välttää suurta rasitusta. Kevyitä asioita sai tehdä ja minua neuvottiin kuitenkin kävelemään vähäsen, että se loppukin siitä hematoomasta tulee pois paremmin. Mutta mitään ei saanut nostella. Raskasta aikaa on kyllä ollut, mutta nyt osaa jo pikkuhiljaa relata.

    • äidiksi ikinä?

      Eilen oli siis kontrolli käynti..Ultrattiin, ja siellähän vauva vielä oli:)se oli alkanut liikkua, matelulta näytti:)Hematooma on edelleen, ja niin kauan kun se on siellä jatkan kontrolleja viikon välein.Ultrassa näkyi myös toinen raskauspussi, siis sikiötä vastapäätä, tyhjä kylläkin.en tiedä mitä varten?lääkärikään ei kommentoinut asiaa muuten, kuin vain se että sellainen on.Vuotoa ei onneksi enää ole ollut, mutta pelko kuitenkin edelleen, raskauden riskiviikot nousivat 24 rv, nyt menossa siis ultran mukaan 9 3 ja menkkojen mukaan 11 3..Kiitos teille kaikille jotka olette kommentoineet/kertoneet kokemuksistanne, on ollut mukava huomata, että muitakin on, jotka ovat saman kokeneet.Aurinkoista kesää kaikille:) Ja kiitos.

      • MemmaMamma

        Mullakin tuli hematooma rv 20. Tuli runsasta vuotoa ja kivut oli todella kovat, sitten lähdettiin sairaalaan jossa lääkäri ja gynekologi olivat tylyjä. Sanoivat että nyt se menee kesken ja asialle ei voi mitään. Itkustani gynekologi sanoi ettei se auta mitään, ja kuten arvata voi, se pahensi oloa. 3 yötä olin sairaalassa enkä saanut liikkua kuin vessaan. Sitten 3 päivän jälkeen erilääkäri tutki ja sanoi hymyillen että hematooma on niin pienikokoinen että siitä tuskin on vaaraa, ja että turhaa ovat pelotelleet mutta käski levätä varmuuden vuoksi. Tällä hetkellä on rv 25 ja kaikki on hyvin, hematooma lähti pois ja vauva on vilkas sekä todennäköisesti terve. Kiitos erittäin paljon niille lääkärille ja gynekologille jotka aiheuttivat todella pahanmielen!

      • Odottavainen
        MemmaMamma kirjoitti:

        Minulla samanlaisia kokemuksia kuin edellä. Olin ennättänyt vasta tehdä raskaustestin ja käydä ensimmäistä kertaa lääkärissä, kun runsas vuoto alkoi. Viikkoja oli tuolloin vasta 3. Soitin heti lääkärille, joka vain totesi tyynesti sen olleen selvä keskenmeno. Itkin asiaa aikani ja ajattelin muutaman viikon päästä käydä tarkistuttamassa, että kaikki oli muuten hyvin ja voisin toivoa uutta raskautta hiljalleen. Ultrassa näkyikin elävä sikiö ja lääkäri oli ihmeissään, sanoen ettei koskaan ole vastaavaa nähnyt (vuodot olivat normaalikuukautisia huomattavasti suuremmat). Lääkäri epäili myoomaa tai polyyppia, tai muuta vastaavaa (hyvänlaatuista) kasvainta. Pelästyin tietenkin lääkärin puheita ja luulin, että kyseessä on jotakin vaarallista ainakin sikiön kannalta ja mahdollisten tulevien raskauksien kannalta. Vuoto jatkui vielä muutaman viikon ja väheni sitten. Kävin 12rv kohdalla ultrassa, jossa ihmeellisen näköinen möykky olikin yhtäkkiä hävinnyt melkein kokonaan ja sikiö oli hyvin eloisa ja jopa vilkutti minulle! :) Vuoto lakkasi n.viikon päästä ja neuvolakäynnillä kuulin sikiön sydänäänet. Nyt (rv 19) tuntuu vauva alkavan liikkua masussani ja kaikki ainakin näyttäisi olevan hyvin!

        Ikävä juttu vain alkuraskauden turha stressaaminen ja itkut ja pelot yhden tietämättömän lääkärin vuoksi!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1167
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      53
      758
    Aihe