Ollaan adoptiopiireissä liikuttu vuoden verran ja tuntuu ettei tällaisiin tavallisiin arkisiin ahertajiin niissä ympyröissä törmää. Onko Suomessa yhtään adoptioperhettä, jonka vanhemmat olisivat vaikka kaupan kassalla töissä, tai putkimiehiä, tai rekkakuskeja? Ovatko kaikki adoptiovanhemmeksi hyväksytyt akateemisesti koulutettuja? Tuntuu että meitä katsotaan vähän alaspäin, kun kerrotaan että ollaan amattikoulu käyty kumpikin. Toinen lapsi olisi tarkoitus saada adoption kautta ja taloudellinen tilannekkin on ihan hyvä. Silti on sellainen fiilis välillä, että kun adoptiolapselle kelpaa vain kaikkein paras, niin se paras on sitten korkeasti koulutettu uraohjus!
Liian tavallinen
pariskunta...
132759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja mulla ei oo mitään koulutusta vielä ja mies on töissä raksalla... kai se vaan niin on et korkeesti koulutetuilla on moiseen paremmin varaa
luovuttajamaan asettamat kriteerit. Ja koska siellä usein ajatellaan myös rahaa ja varallisuutta, voivat he asettaa ehdoikseen tietyn tulo- ja koulutustason sekä niiden mukanaan tuomaan varallisuuden.
nyt viidettä vuotta ja olen kyllä törmännyt suurimmaksi osaksi ihan tavallisiin pariskuntiin. Joukossa on sekä duunareita että korkeakoulunkin käyneitä ja hyvin sovitaan yksiin kun on sama intressi. Uraohjusta ei ole vielä tullut yhtään vastaan. Ei sitä koulutusta ihmisestä välttämättä päällepäin näy, eikä puheenaiheena ole ollut kenenkään ammatit, mutta joskus sivulauseessa on tullut esiin esim. työnantajan etuuksista ja myötämielisyydestä adoptiovanhempia kohtaan käydyissä keskusteluissa.
Neuvonnassako sinulle on tullut tuollainen fiilis? Meillä sossu on ollut oikein mukava ja ammattiasioita on käyty läpi lähinnä sen kannalta, miten työ vaikuttaa perhe-elämään. Kumpikaan meistä ei ole akateemisesti koulutettu (mies käynyt ammattikoulun autopuolen ja minä olen sairaanhoitaja), enkä ole koskaan ajatellut sellaista vaadittavan adoption suhteen. Tietysti joissakin kohdemaissa arvostetaan korkeata koulutusta ja hyviä tuloja, joten voisiko tämä asenne juontaa juurensa sellaisesta?
Kannattaisiko sinun ottaa yhteyttä adoptioperheet ry:hyn ja tiedustella sieltä oman alueesi adoptioryhmän kokoontumisia? Nämä tapaamiset ovat hyvä vertaistuen lähde. Samoin netissä on kohdemaittain keskusteluryhmiä, joihin voi liittyä keskustelijaksi.
http://www.helistin.fi/?page=1197488&id=8855744
Olemme vasta alkutaipaleella adoptioasiassa, mutta kiinnostaisi tietää kuinka kohdemaat suhtautuvat yrittäjään adoptinhakijana? Itse olen hoitoalalla ja mies on yrittäjä, joka ei ole saanut edes ammattikoulun päästötodistusta, mutta toimeen ollaan tultu aina ihan mukavasti ja omaisuuttakin on kertynyt. Eipähän ole tarvinnut opintolainoja maksella, vaan ollaan tehty töitä ihan nuoresta. Eikä tarvitse harmitella sitten lapsen tultua, että päättyykö uraputki pitkään kotona oloon.
muistelisin kuulleeni, että yrityksen vakaus tarkastetaan. Ts. yritys ei saa olla kovin tuore, kovin velkaantunut, epävarmalla pohjalla, jne. Muistelisin puolituttuni mieheltä (joka on yrittäjä) vaaditun neuvonnassa jotakin papereita ja selvityksiä yrityksen kirjanpidosta, perustamisesta, tms. Tarkasti myös oli selvitetty miehen työaikoja ja sitä, kuinka paljon perhe-elämää "yrittäminen" rasittaa.
ainakaan kotimaan adoptioon ei teidän "vakansseilla" pääse.
eduksi katsotaan jos olette korkeassa asemassa olevia, hyvätuloisa ja mahoja...
kotimaan adoptioprosessiin pääsee ihan tavalliset, perusterveet, lapsettomat, avioliitossa olevat yli 25- vuotiaat ja alle 40-vuotiaat parit. Koulutusta ei vaadita. Ompa täällä taas katkeroituneita ihmisiä liikkeellä.
T: kahden kotimaisen adoptiolapsen lähihoitaja-äiti
enpä usko:)
Miten kauan teidän adoptioprosessi on kestänyt? Voiko samalla adoptoida esim. sisarukset? Täytyykö molempien lapsten adoptiota varten tehdä erillinen kotiselvitys? Minkälaiset hintakustannukset teille tuli? Onko avioliiton kestoajalla joku vähimmäisvaatimus?
Kyseessähän on kotimainen adoptio, jolloin prosessi on erilainen: neuvonta kestää pitempään, mutta kotiselvityksiä ei tehdä ja kuluina on lähinnä käräjäoikeuden kulut.
Kotimaasta adoptoidessa lapset ovat yleensä 2-3 kk:n ikäisiä ja joskus harvoin adoptioon tulee kaksoset. Varsinaisia sisarusadoptioita (sillä tavalla kuin kansainvälisessä adoptiossa adoptoidessa vanhempia lapsia) ei ymmärtääkseni juurikaan ole. Mahdollisesti sitä kautta, että ensin toimii sijaisvanhempana sisaruksille ja myöhemmin saa mahdollisuuden adoptoida nämä lapset, se onnistuu. Avioliiton kestolla ei ole kotimaan adoptiossa vähimmäisvaatimusta, mutta kun prosessi kestää 3-5 vuotta, niin pakostakin ainakin sen aikaa on tullut oltua naimisissa.
Meillä ensimmäisen lapsen kohdalla prosessi kesti 3.5 vuotta. Hänen ollessaan 2 vuotias otimme uudelleen yhteyttä Pelaan ja ilmoittauduimme uuteen neuvontaan (molempia lapsia varten vaadittiin neuvonta, joka toisen lapsen kohdalla oli suppeampi). Toisen lapsen saaminen kotimaan adoptiossa on äärimmäisen harvinaista, mutta halusimme "ottaa riskin". Kotimaiseen adoptioonhan tulee vuosittain n. 30-40 lasta ja odottajia on satoja. Lapset pyritään sijoittamaan "tasaisesti". Toiseksi lapseksi lapsi sijoitetaan vain, jos se on biologisen äidin erityistoive tai sitten jostakin erityisen painavasta syystä. Meille osui kohdalle lottovoitto ja saimme kahden vuoden odotuksen jälkeen kuopuksemme kotiin. Hänen biologinen äitinsä oli toivonut lapsen pääsevän toiseksi lapseksi ja lisäksi hän on erityistarpeinen (fas).
pitää ola ollut 2vuotta.
ja meillä ihana lapsukainen tuhisee sängyssä ja prosessin alussa minulla ei vakityötä(ei edelleenkään) ja mieskin amiksen käynnyt toimistotyöläinen...
että tarvitsee olla mikään titteli tai koulutus, kyllä tavallinen pulliainen tässä pärjää.
Itse olin myyjä ja mieheni sairaseläkkeellä ja saimme kotimaan adoptiolapsen. Nosta vaan oma itsetuntosi koholle jos olet tarpeeksi tosissasi asian kanssa, siitä se lähtee
liian tavallisia, mikä sitten on tavallista. tärkeintä on hyvä koti ja etenkin aikaa lapselle. minut on adoptoitu 60-luvulla tavalliseen työläisperheeseen enkä olisi muuta kaivannut. olen akateemisesti koulutettu. mutta mihin olisin tarvinnut niitä koulutettuja vanhempia?
tunnen akateemisestti koulutetun adoptioperheen, joka on jo eronnut eli ei se koulutus onnea tuo.