Elettiin 70-luvun alkupuolta, korkeintaan puoliväliä. Oli juhannuksen aika muistaakseni ja luonto koreimmillaan. Poljin nuorena likkana Turun Halisissa. Sitä en muista minne olin matkalla. Erään punaisen torpan ikkunalaudalla istui nuori mustalais poika ja lauloi niin kuin laulaa ihminen, jonka sydän on pakahtua. Tulkinta oli kohdallaan ilman sen suurempia harjoitteluja. Tuntui, että koko luonto väreili pojan laulun voimasta. Tämä kuva piirtyi jostain syystä silmieni verkkokalvoille ikiajoiksi. En silloin tiennyt eläväni niin merkittävää hetkeä, että muistaisin sen vielä vuosikymmenien päästä. Laulu löysi kohteensa ja kuulijansa. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa, monenlaista päivää ja elämää nähty. Mutta yhä muistan tuon hetken. Toivon, että pystyisin omassa elämässäni säilyttämään jotain siitä herkkyydestä, jota tuon pojan laulussa oli. Se kosketti niin vahvasti tunne-elämääni. Tänä päivänä tehdään huomispäivän muistot. Kunpa niistä tulisi yhtä herttaisia ja valokuvamaisen kauniita. Ihmisellä kun on vapaus valita lahjoittaako lähimmäisilleen huonoja vai hyviä muistoja. Missä lienee poika tänä päivänä? Toivottavasti elossa ja elämäänsä tyytyväisenä.
Juhannus muisto
Pieni kulkija
1261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kylmät väreet hiipi selkäpiitä pitkin,kaunista!!!!!!!!!!!