Aloitin jokunen kk sitten harjoittelulla uudessa työpaikassa. Kaikki meni ok, mitä nyt pieni ujousjännitys vaan vaivasi, erityisesti naisten kanssa. En siis ole kovin hyvä tutustumaan naisiin, johtuen kaikenlaisista "jutuista" menneisyydessäni. Vaiva kuitenkin hellitti, sitä mukaa kun porukkaan tutustui. Ja erityisesti naisten kohdalla sai tietää heidän olevan varattuja, mikä oli suoranainen helpotus.
Vähän aikaa sitten sinne tuli kuitenkin uusi nuori tyttö töihin ja huomasin että tämä alkoi katsella mua. Olen melko varma että hän on sinkku ja mähän olin ihan kauhuissani enkä meinannut uskaltaa katsoa edes takaisin, jonkun verran kuitenkin. Tätä ujoa vilkuilua jatkui viikkoja, kunnes pari kertaa ennen juhannusta uskalsin peräti puhua hänelle niitä näitä.
Juhannuksen jälkeen sitten mulle iski joku täydellinen lukko päälle ja olen käyttäytynyt täysin välinpitämättömästi tyttöä kohtaan. Hänkin enemmän tai vähemmän käytökseni huomattuaan.
Olen miettinyt että miksi tämmöinen on mulle niin hankalaa. Onko menneisyyden ote vieläkin niin vahva, etten uskalla tutustua naisiin, koska pelkään että siitä tulee vakavampaa, joka taas kuitenkin päätyy huonosti? Aiemmin kun sairastuin masennukseen ja yritin jopa itsemurhaa.
Huoh, no tääkin juttu on nyt kai ohi. Tuleekohan tämmöisistä enää koskaan mitään mun kohdallani...
Vähän aikaa sitten sinne tuli kuitenkin uusi nuori tyttö töihin ja huomasin että tämä alkoi katsella mua. Olen melko varma että hän on sinkku ja mähän olin ihan kauhuissani enkä meinannut uskaltaa katsoa edes takaisin, jonkun verran kuitenkin. Tätä ujoa vilkuilua jatkui viikkoja, kunnes pari kertaa ennen juhannusta uskalsin peräti puhua hänelle niitä näitä.
Juhannuksen jälkeen sitten mulle iski joku täydellinen lukko päälle ja olen käyttäytynyt täysin välinpitämättömästi tyttöä kohtaan. Hänkin enemmän tai vähemmän käytökseni huomattuaan.
Olen miettinyt että miksi tämmöinen on mulle niin hankalaa. Onko menneisyyden ote vieläkin niin vahva, etten uskalla tutustua naisiin, koska pelkään että siitä tulee vakavampaa, joka taas kuitenkin päätyy huonosti? Aiemmin kun sairastuin masennukseen ja yritin jopa itsemurhaa.
Huoh, no tääkin juttu on nyt kai ohi. Tuleekohan tämmöisistä enää koskaan mitään mun kohdallani...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ole nyt mallillaan, noinhan se pitää töissä ollakin. Ei työkavereista tarvi tulla elämänkumppaneita.
Ujoilla on usein se ongelma, että he kuvittelevat olevansa kaiken keskipisteenä ja huomion kohteena, ehkä olematta kuitenkaan.
Hoida töissä työasiat ja vapaa-ajalla muut. Tsemppiä työjuttuihin!
Juu, no ehkä en enää ole niin ihastunut tähän tyttöön kuin vähän aikaa sitten, mutta edelleen jostain syystä hänelle puhuminen on ylipääsemättömän vaikeaa (poislukien työasiat, "annatko ton" yms.). Tuntuu vain, ettei koskaan ole mitään small-talkattavaa kun hän on lähellä ja se jostain syystä vaivaa minua suuresti. Ja näitä kiusallisia hiljaisia tilanteita välttääkseni joskus jopa välttelen tyttöä. Ajattelen, että mitähän hän ajattelee, kun en puhu hänelle. Ähh, naurettavaa.
Silti kun muille työkavereille aina keksii jotain enemmän tai vähemmän joutavaa heittoa, jopa naispuolisille. En tiedä, ehkä olen siihen likkaan kuitenkin vielä retkussa ja pelkään jotain työpaikkaromanssin syntymistä yms. naurettavaa.
No, onneksi on kohta kesäloma. Ei tarvi vähään aikaan stressata.