moi, oon ihan outo tai en tietoisesti sairasta mitään.. mutta joskus tulee semmoinen tunne että haluaisin sairastaa anoreksiaa mutta toisaalta en todelakaan eli siis joo oon ollut kyllä osastollakin . . ja välillä tuntuu siltä että jos sairastaisin niin en haluakkaan VIELÄ! parantua ., eilen ajattelin suihkussa kun olin että päätän parantua vasta ensi kesäksi? miksi joskus tuntuu että haluan vain pelleillä tällä asialla kun en tahalteni halua parantua . . joskus ajattelen että kaikki pitävät minua parempana jos en heti paranekkaan tai että olen vain esittänyt jos paranenkin liian nopeesti tai joskus on semonen tunne että ei mulla anoreksiaa ole ja esitän vaan kaikille että mulla on! että kaikki luulevat että en syö ja sitten tulee paha olo koska oikeasti syön tosi paljon . . . ja toisinaan jskus tuntuu että kuka tietää jos vaikka vedessäkin olisi kaloreita?olenko tyhmä vai hullu vai mitä?
OLISIN TOSI HELPOTTUNUT JOS JOKU VASTAISI? KIITOS :)
OLISIN TOSI HELPOTTUNUT JOS JOKU VASTAISI? KIITOS :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
ole jo sairas kun ajatuksetkin on niin sekavat. Sun täytyy vaan sanoa ääneen, että sulla on syömishäiriö. Eka se pitää todeta ja tajuta, ennen kun voi alottaa paranemisprosessin. Jos kiellät sen, et käsittele asiaa..
Hyvä, että osaat noin hyvin kertoa tuntemuksistasi. Anoreksia on vakava sairaus ja siitä paraneminen kestää kauan. Vaatii hirveää uskallusta päättää parantua tai alkaa syödä. Jos alan syödä, luulevatko kaikki, ettei mitään ongelmaa enää ole? Pidetäänkö minusta sitten enää huolta? Onko kaikki se työ, mitä olen tehnyt muiden mielestä vain pelleilyä? Olinko edes oikeasti sairas? Oliko joku muu vielä sairaampi? Koska kerrot olleesi osastolla,sinulla on todettu syömishäiriö. Mitään eri tason luokituksia ei tarvita. Järkevintä olisi aina puuttua sairauteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä paranemiseen menee aikaa tosi kauan, vaikka päättäisit parantua tänään. Kerro tuntemuksistasi jollekin ja vaadi, että sinusta pidetään huolta, vaikka alkaisit syödä. Voit tarvita esim. terapiaa. Sellaista turvaa, että uskallat jatkaa eteenpäin ympäristön paineista huolimatta. Tsemppiä
Mullakin just tollanen ajatus et jos parantuu "liian nopeesti" ni tuntuu et ei oo koskaa tosissaan sairastanukkaan, ei oo helppoo
Ällistyttävää, puit juuri sanoiksi kaiken sen, minkä kanssa olen panikoinut muutamia vuosia :o. Monta kertaa olen päätynyt siihen, että nyt haen apua, mutta sitten ei mene kuin hetki ja päädyn tulokseen, että ei minulla mitään syömishäiriötä ole. Nauravat minulle siellä lääkärissä jos sinne menen..
Sitä tuntee olevansa jotain kun on syömishäiriö. Ilman sitä olisi niin tyhjää. Kukaan ei huolehtisi..
ovat aivan samat! Miten voikin olla ihmisiä, jotka pohtivat samoja asioita, lohduttavaa sinänsä vaikkakin itsekkäästi ajateltu.:/