Siskon kuolema

Olimme meidän omalla pellolla. Minä, siskoni ja äitini. Minä ajoin jollakin kulkuvälineellä ja peruutin sen ojaan. Siskoni kuoli jotenkin tapauksessa. Sillä hetkellä emme sureneet. Menimme sisälle. Kohta minä tulin taas ulos ja vuorelle, vaikka pihallamme ei etes ole vuorta. Katsoin vuorelta pellolle, jossa siskoni oli kuolleena peitettynä valkoiseen lakanaan. Sen nähtyäni alkoin itkemään ja heräsin. Herätessänikin itkin, koska luulin sen olevan totta.
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulet kokemaan jotain aivan ihanaa. Jälkeenpäin huomaat että sinä olit hän joka tiesi kaiken etukäteen. Siitä tunteesta saat pitkäksi aikaa ihmettelemistä.

Äänestä

oman luonteesi käänteisiä puolia, onnistut muuttamaan itsestäsi jotakin mistä et pidä tai tekemään jotakin mitä et haluaisi tehdä mutta olet jälkeenpäin ylpeä saavutuksestasi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bettybo kirjoitti:

Olimme meidän omalla pellolla. Minä, siskoni ja äitini. Minä ajoin jollakin kulkuvälineellä ja peruutin sen ojaan. Siskoni kuoli jotenkin tapauksessa. Sillä hetkellä emme sureneet. Menimme sisälle. Kohta minä tulin taas ulos ja vuorelle, vaikka pihallamme ei etes ole vuorta. Katsoin vuorelta pellolle, jossa siskoni oli kuolleena peitettynä valkoiseen lakanaan. Sen nähtyäni alkoin itkemään ja heräsin. Herätessänikin itkin, koska luulin sen olevan totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu