Olen menossa Karin festarikeikalle ja kun en ole kovastikaan sellaisissa käynyt, enkä aiemmin kameraa kuljettanut mukana, tuli mieleen että mitä se Kari noin yleensä tykkää valokuvaamisesta esityksen aikana ja mikä ihan ylipäätään on hyvä tapa? Pliis, kertokaa.
Valokuvaus
20
1499
Vastaukset
- ...jatkuu
Missä vaiheessa niitä nimmareita kantsii pyydellä vai kantsiiko ylipäätään?
En Karista tiedä, kysy häneltä, mutta itse sanoisin ota kuvia, mutta älä perkele räiski salamia pitkin pläsiä! Ne on vittumaisia ja kuvista ei tule sen parempia kuin ilman salamaa, päinvastoin.
Ota kuvaa tuelta tai jalustalta pitemmillä valotusajoilla, ja jos et mitään valokuvauksesta ymmärrä, opiskele edes perusteet ensin.- ja ymmärrä?
Missäs kohtaa olen kirjoittanut etten mitään valokuvauksesta ymmärrä? Olen kyllä pienen ikäni kuvannut mutta vaan sitä tuossa kyselin että tykkääkö ne huonoa siitä että esiintyessä kuvataan, ja mikä on yleinen tapa, aika selkeesti esitetty yksinkertainen kysymys. Ja kuka niiltä nyt pääsee ennen keikkaa kyselemään jonossa että sopiiko kuvata.
- Kuvvaaja
ja ymmärrä? kirjoitti:

Valokuvia saat ottaa, kari ylleensä intoutuu jopa poseeraamaan ja pelleilemään kameran eessä lavalla. Mutta hänt jännittää ain alussa joten anna miehen vähän "lämmetä" ensin, uskon että se on parempi vaihtoehto. Videokuvvaa ei saa kuvata. Siitä kari hermostuu kertalaakist. Hän jakkaa nimmareit ain keikan jälkeen, jono on pitkä... :) Toivottavasti nautit keikasta!
- kiitos ;D
Kuvvaaja kirjoitti:

Juu, toivon todellakin että ilta on onnistunut. Menen eka kertaa Karin keikalle vaikka itse Karia oon kuunnellut ja fanittanut jo pitkään ja tuossa kesän ja syksyn aikana on tarkoitus jatkaa Karin esiintymistilaisuuksissa reissaten. Mut kun muakin jännittää mennä kyseleen nimmaria, no, toivotaan että onnistuu. Aika jännä että sitä vielä jännittää esiintymisen alussa vaikka on niin kokenut esiintyjä.
- siis...
Kuvvaaja kirjoitti:
Valokuvia saat ottaa, kari ylleensä intoutuu jopa poseeraamaan ja pelleilemään kameran eessä lavalla. Mutta hänt jännittää ain alussa joten anna miehen vähän "lämmetä" ensin, uskon että se on parempi vaihtoehto. Videokuvvaa ei saa kuvata. Siitä kari hermostuu kertalaakist. Hän jakkaa nimmareit ain keikan jälkeen, jono on pitkä... :) Toivottavasti nautit keikasta!
Siis missä se niitä jakaa kun keikan jälkeen häipyy huitsinnevadaan eikä nimmarinjaosta tietookaan. Aiemmin olen kirjoitusten perusteella saanut Karista symppiksen vaikutelman mutta kun nyt eka kerran, ja toistaiseksi ainoan, kävin kuuntelemassa niin jäin ihmettelemään että onko Karikin niitä artisteja jotka huomioivat vain tietyt, samat, lavan reunalla notkuvat ja riekkuvat ja siksi jo tutut henkilöt.
- milloinmissäkinpäin...
ja ymmärrä? kirjoitti:
Missäs kohtaa olen kirjoittanut etten mitään valokuvauksesta ymmärrä? Olen kyllä pienen ikäni kuvannut mutta vaan sitä tuossa kyselin että tykkääkö ne huonoa siitä että esiintyessä kuvataan, ja mikä on yleinen tapa, aika selkeesti esitetty yksinkertainen kysymys. Ja kuka niiltä nyt pääsee ennen keikkaa kyselemään jonossa että sopiiko kuvata.
...on niitä akkoja, jotka niinsanotusti valtaavat lavan edustan ja kuolaavat siinä koko keikan ajan, niin että siinä ei sitten tilaa olekaan muille kuin näille prinsessoille.
No, ehkä vähän kärjistin mutta näinkin on käynyt.
Mitä nimmareihin tulee, niin useinmiten (lavoilla ja konserttien jälkeen)on Kari kyllä tullut jakamaan nimmareita. On kyllä saattanut kestää jonkun aikaa, kun hän on käynyt tupakilla ensin keikan jälkeen. Minulla on noin 50 keikan kokemus.
Ja sitten siitä valokuvauksesta: pieni toivomus, ystävät hyvät, kun kuvaatte, niin älkää nousko kesken konsertin ainakaan paikaltanne muitten eteen seisomaan ja kuvaamaan. Ei ole kiva, kun joku ponnahtaa edestäsi seisomaan paikaltaa ja kuvaa artistia. Viiden minuutin välein. Näin on käynyt. Kyllä kuvata saa, mutta pitää osata myös katsoa, milloin.
Kivoja keikkoja Karin seurassa kaikille! - sivustaseurannu
siis... kirjoitti:
Siis missä se niitä jakaa kun keikan jälkeen häipyy huitsinnevadaan eikä nimmarinjaosta tietookaan. Aiemmin olen kirjoitusten perusteella saanut Karista symppiksen vaikutelman mutta kun nyt eka kerran, ja toistaiseksi ainoan, kävin kuuntelemassa niin jäin ihmettelemään että onko Karikin niitä artisteja jotka huomioivat vain tietyt, samat, lavan reunalla notkuvat ja riekkuvat ja siksi jo tutut henkilöt.
Kari jakaa melkein aina nimmareita, mutta joskus häneltä saattaa olla nimmarikortit kiertueella päässyt loppumaan tai hänellä on joku muu pätevä syy niin ei ole sitten jakanut nimmareita. Ja nyt hänellä on se paha iskias, kannattaa sekin ottaa huomioon! Tuusniemellä hän kirjoitti kyllä nimmareita ja jokainen sai kortin, joka jonossa oli.
Kari ottaa kaikki fanit aina huomioon, tutut ja tuntemattomat. Lavan eteen pääsee kuka vaan, kun menee ajoissa, voithan sinäkin mennä jos haluat, ei kukaan kiellä.
Kirjoituksestasi huomaa suomalaisten asenteen, "kaikkimullehetinyt", jos kerran jää ilman nimmaria niin heti arvostellaan artisti jossain nettipalstalla ja sanotaan, että en mene enää ikinä kuuntelemaan. Anna Karille uusi mahdollisuus, ei kai tuollaisesta pikkujutusta kannata suuttua? Eikös musiikki ole pääasia, eikä nimmarit?
Huomaatteko, miten vaikeaa on artistin miellyttää kaikkia, siihen ei pysty kukaan. Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää, näinhän se menee. - viitsi
sivustaseurannu kirjoitti:
Kari jakaa melkein aina nimmareita, mutta joskus häneltä saattaa olla nimmarikortit kiertueella päässyt loppumaan tai hänellä on joku muu pätevä syy niin ei ole sitten jakanut nimmareita. Ja nyt hänellä on se paha iskias, kannattaa sekin ottaa huomioon! Tuusniemellä hän kirjoitti kyllä nimmareita ja jokainen sai kortin, joka jonossa oli.
Kari ottaa kaikki fanit aina huomioon, tutut ja tuntemattomat. Lavan eteen pääsee kuka vaan, kun menee ajoissa, voithan sinäkin mennä jos haluat, ei kukaan kiellä.
Kirjoituksestasi huomaa suomalaisten asenteen, "kaikkimullehetinyt", jos kerran jää ilman nimmaria niin heti arvostellaan artisti jossain nettipalstalla ja sanotaan, että en mene enää ikinä kuuntelemaan. Anna Karille uusi mahdollisuus, ei kai tuollaisesta pikkujutusta kannata suuttua? Eikös musiikki ole pääasia, eikä nimmarit?
Huomaatteko, miten vaikeaa on artistin miellyttää kaikkia, siihen ei pysty kukaan. Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää, näinhän se menee.Ja sun kirjoituksestas huomaa asenteen että asiallistakaan kritiikkiä tai tässä tapauksessa vain kysymystä ei saa esittää kun jo kirjoittaja luokitellaan "kaikkimullehetinyt"-tyypiksi. Ja missä kohtaa kirjoitin että en enää mene ikinä kuuntelemaan? Ei tartte kärjistää ja suuttua normaalista keskustelusta jossa mielestäni ei ollut mitään provosoivaa eikä tässä ole suuttunut kukaan muu kuin sinä nähtävästi ja tietääkseni nää "jotkut nettipalstat" on just sitä varten että täällä keskustellaan.
- sivustaseurannu
viitsi kirjoitti:
Ja sun kirjoituksestas huomaa asenteen että asiallistakaan kritiikkiä tai tässä tapauksessa vain kysymystä ei saa esittää kun jo kirjoittaja luokitellaan "kaikkimullehetinyt"-tyypiksi. Ja missä kohtaa kirjoitin että en enää mene ikinä kuuntelemaan? Ei tartte kärjistää ja suuttua normaalista keskustelusta jossa mielestäni ei ollut mitään provosoivaa eikä tässä ole suuttunut kukaan muu kuin sinä nähtävästi ja tietääkseni nää "jotkut nettipalstat" on just sitä varten että täällä keskustellaan.
Lainaus kirjoituksestasi:"...mutta kun nyt eka kerran, ja toistaiseksi ainoan, kävin kuuntelemassa niin jäin ihmettelemään että..."
Kyllä tuosta saa sellaisen kuvan, että et halua mennä uudelleen keikalle, mutta ihan miten vaan. Kiva, jos menet uudelleen kuitenkin joskus.
Esitit kysymyksen nimmarien jaosta ja siitä huomioiko Kari kaikkia. Minä vastasin siihen ja esitin oman mielipiteeni. Kritiikki on ok, mutta mielestäni on kohtuutonta arvostella artistia yhden keikkakokemuksen perusteella. Mutta hyvää kesää sinulle. - vastaus sulle
sivustaseurannu kirjoitti:
Lainaus kirjoituksestasi:"...mutta kun nyt eka kerran, ja toistaiseksi ainoan, kävin kuuntelemassa niin jäin ihmettelemään että..."
Kyllä tuosta saa sellaisen kuvan, että et halua mennä uudelleen keikalle, mutta ihan miten vaan. Kiva, jos menet uudelleen kuitenkin joskus.
Esitit kysymyksen nimmarien jaosta ja siitä huomioiko Kari kaikkia. Minä vastasin siihen ja esitin oman mielipiteeni. Kritiikki on ok, mutta mielestäni on kohtuutonta arvostella artistia yhden keikkakokemuksen perusteella. Mutta hyvää kesää sinulle.On nyt pakko vastata tuohon ja kertoa että kerroin sen olleen toistaiseksi ainoa keikka siksi, että seuraavaan mahdollisuuteen mennä Karin keikalle on aikaa tuonne elokuun alkuun, joten nyt kyllä ymmärsit väärin sekä ymmärsit väärin myös kysymykseni asettelun. Siis tarkoitin tiedustella oikeesti vaan sitä että kuinka tulevaisuudessa Karilta ja missä tilanteessa sen himoitsemani nimmarin voisin saada. Tää oli pointtini kaikessa vilpittömyydessään. Olen muuten varannut jo lipun karin tulevaan konserttiin, joten en nyt niin hevillä luovuta. Ja intoni saada se nimmari pohjautuu just siihen että mulla on aikas harvoin tilaisuus päästä niille keikoille, johon pohjautuu myös se, että se oli eka visiittini. Ostin nääs just Karin uusimman levyn ja tykästyin ihan hirveesti. Kesän jatkoja itse kullekin.
- sivustaseurannu
vastaus sulle kirjoitti:
On nyt pakko vastata tuohon ja kertoa että kerroin sen olleen toistaiseksi ainoa keikka siksi, että seuraavaan mahdollisuuteen mennä Karin keikalle on aikaa tuonne elokuun alkuun, joten nyt kyllä ymmärsit väärin sekä ymmärsit väärin myös kysymykseni asettelun. Siis tarkoitin tiedustella oikeesti vaan sitä että kuinka tulevaisuudessa Karilta ja missä tilanteessa sen himoitsemani nimmarin voisin saada. Tää oli pointtini kaikessa vilpittömyydessään. Olen muuten varannut jo lipun karin tulevaan konserttiin, joten en nyt niin hevillä luovuta. Ja intoni saada se nimmari pohjautuu just siihen että mulla on aikas harvoin tilaisuus päästä niille keikoille, johon pohjautuu myös se, että se oli eka visiittini. Ostin nääs just Karin uusimman levyn ja tykästyin ihan hirveesti. Kesän jatkoja itse kullekin.
Asia ok, ymmärsin väärin. Varmasti konsertissa nimmarin saaminen onnistuu. :)
- ...joo
sivustaseurannu kirjoitti:
Asia ok, ymmärsin väärin. Varmasti konsertissa nimmarin saaminen onnistuu. :)
Okei. Mut edelleenkään en ole saanut vastausta siihen alkuperäiseen kysymykseeni että missä se Kari oikeesti niitä nimmareitaan jakaa. Erään toisen artistin kohdalla keikalla on joku pyytänyt kappaleiden välissä ja saanut, joku esityksen jälkeen ennen lavalta poistumista ja jäänyt ilman...ja just konsertin jälkeenhän se menee pois eikä siinä tilanteessa ole mahiksia. Kysymys saattaa susta kuulostaa tyhmältä marinalta mut olisko niin vaikeeta vastata kun oletettavasti enemmän keikoilla käyneet kuitenkin tietää ja on olleet juttusillakin mikäli oikein olen ymmärtänyt.
- sivustaseurannu
...joo kirjoitti:

Konsertin jälkeen Kari tulee konserttipaikan aulaan jakamaan nimmareita. Tavallisilla keikoilla paikka saattaa vaihdella, joko hän tulee takahuoneen ovelle jakamaan nimmareita, joskus hän jakaa nimmareita kesällä ulkonakin, kannattaa olla tarkkana, lavan sivustalle tai lavalle. Se riippuu paikasta, missä keikka on.
- kiitoksia

Kiitos vastauksesta, juuri tuota halusin tietää. Täytyy pitää silmänsä siis auki seuraavalla kerralla, olen menossa lavalle seuraavan kerran kun tulee tänne päin ;D ja myöhemmin sinne konserttiin.
- sivustaseurannu
Kannattaa varmistaa festarinjärjestäjältä/järjestysmiehiltä, koska yleensä festareilla ei saa kuvata, lipun takana saattaa olla kielto. Lavakeikoilla saa kuvata.
Minne festarille olet menossa Karin keikalle? Karilla on nyt tosi paha iskias, toivottavasti ei joudu perumaan keikkoja enempää, eilen esiintyi Hojossa Tuusniemellä. Toisaalta hän jää lomalle maanantaina, hän saa sitten huilata.- suunnistaisin
Imatralle sunnuntaina. Toivon tosiaan ettei tule peruutusta, olen jo keväällä ostanut lipun heti kun huomasin että Kari tulee sinne. Huomasin myös tuon uutisen kun kävin kaupalla ja harmitti kun tuumin että josko ei vaikka pysty esiintymään.
- sivustaseurannu
suunnistaisin kirjoitti:

Luin juuri itsekin lehtijutun. Kari yrittää kyllä tehdä tämän viikonlopun keikat, kivuista huolimatta. Hän lauloi todella upeasti eilen. Pidetään Karille peukkua, että paranisi pian.
- Kari fani
sivustaseurannu kirjoitti:
Luin juuri itsekin lehtijutun. Kari yrittää kyllä tehdä tämän viikonlopun keikat, kivuista huolimatta. Hän lauloi todella upeasti eilen. Pidetään Karille peukkua, että paranisi pian.
missä olit eilen KARII kuuntelemassa?
- sivustaseurannu
Kari fani kirjoitti:
missä olit eilen KARII kuuntelemassa?
Tuusniemellä olin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019