Vanhoillislestadiolaista

SRK kertoo aina kuinka vl-yhteisö kasvaa sisältäpäin ja "parannuksentekijöitäkin" on runsaasti. Mutta mikä on aikuisten oikeasti totta?

Jos vl-uskovaisia oli vuonna 1980 noin 90000, niin heitä pitäisi yksinkertaisen päässälaskun tuloksena olla tänä päivänä aika paljon enemmän tuolla synnytystahdilla. v-80 30000 lisääntymisikäistä, josta pariutuvat ja tuottavat 8-15 jälkeläistä/pariskunta (n.150.000 lasta) tähän päivään mennessä, mutta kuluneissa 25 vuodessa kolmasosa kuolee vanhuuttaan (30000) niin vl-väkimäärän olisi pitänyt lisääntyä pelkästään synnyttämällä karkeasti arvioiden noin 200.000 henkilöön.

Eli perälauta vuotaa melko lailla. Kaksi kolmasosaa vl-perheiden lapsista saadaan kovalla työllä painostettua ulos piireistä eikä "parannuksentekijöitä" todellisuudessa ole.
6495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Jos vl-uskovaisia oli vuonna 1980 noin 90000"

Mihin laskelmasi perustat? Minkä laskelman mukaan perustelet nykyisen väkimäärän? Nykyisin, varsinkin eteläsuomeen ei jaksa lähteä ajamaan ja telttailemaan, kun suviseuroja voi kuunnella mukavasti nojatuolissa radiosta ja netistä. Ei suviseurojen tavoitteena ole suuri väkimäärä vaan Jumalan sanan julistaminen.

En kiellä ettei porukkaa valuisi sieltäkin perälaudan kautta, ja iso osa myös kappelin kautta hautuumaahan.

Äänestä
  • olevan maassamme yli 200.000? Sitä luokkaahan väkimääränne olisi jos ette heittäisi kahta kolmasosaa jälkikasvustanne saatanalle...

    Äänestä

  • teikäläisiä kirjoitti:

    olevan maassamme yli 200.000? Sitä luokkaahan väkimääränne olisi jos ette heittäisi kahta kolmasosaa jälkikasvustanne saatanalle...

    Ehkäpä se virallinen jäsenmäärä lienee siellä 35 000 jäsenen paikkeilla. Jäseneksihän ei pääse ennen kuin on rippikoulun käynyt. Kun puhutaan noin 70 000 seuravieraasta , siitä siis suurin osa on näitä alle 15-vuotiaita . Seuravieraisiin lasketaan myös kaikki paikalla olleet, joten jokunen siellä on ulkopuolelta vanhoillisuudenkin.

    Äänestä

  • se virallinen kirjoitti:

    kävijämäärää laskettaessa! Minusta heillä ei ole mitään oikeutta tulla lasketuiksi kävijämäärään.

    Äänestä

tämä on!

Äänestä
  • vai mitä ? maailmassa kuitenkin on miljoonia kristittyjä lisää,vaikka eivät suviseuroissa käykkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

matematiikkaa... kirjoitti:

SRK kertoo aina kuinka vl-yhteisö kasvaa sisältäpäin ja "parannuksentekijöitäkin" on runsaasti. Mutta mikä on aikuisten oikeasti totta?

Jos vl-uskovaisia oli vuonna 1980 noin 90000, niin heitä pitäisi yksinkertaisen päässälaskun tuloksena olla tänä päivänä aika paljon enemmän tuolla synnytystahdilla. v-80 30000 lisääntymisikäistä, josta pariutuvat ja tuottavat 8-15 jälkeläistä/pariskunta (n.150.000 lasta) tähän päivään mennessä, mutta kuluneissa 25 vuodessa kolmasosa kuolee vanhuuttaan (30000) niin vl-väkimäärän olisi pitänyt lisääntyä pelkästään synnyttämällä karkeasti arvioiden noin 200.000 henkilöön.

Eli perälauta vuotaa melko lailla. Kaksi kolmasosaa vl-perheiden lapsista saadaan kovalla työllä painostettua ulos piireistä eikä "parannuksentekijöitä" todellisuudessa ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu