Piispa

puhui suviseuroissa pitämässään tervehdyspuheessaan mm. seuraavaa:
"Vanhoillislestadiolainen liike ponnistaa perinteen jalustalta, joka on moninainen ja koeteltu. Tällaisessa hengellisessä liikkeessä joudutaan myös aina kamppailemaan toisaalta säilyttävän ja toisaalta uutta luovan voiman välillä. Kristus itse oli voimakasta uudistusta tahtova julistaja. Hän ei alistunut aikansa uskonnolliseen sovinnaisuuteen vaan loi sanomallaan uutta."

Vanhoillislestadiolaisuutta leimaa omaleimainen tapakulttuuri, perinteet, joista on muodostunut vääristyneesti "uskovaisen ihmisen tunnusmerkit". Ja Kristus itse oli uudistaja. Häntä meidän tulee seurata.
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...pitikö toteamuksellei todellakin tehdä oma avauksensa?

Äänestä
  • ei ole aiemmissa Huotarin puhetta koskevissa kommenteissa otettu puheeksi. Mielestäni tämä on tärkeä asia, ja tässäkin asiassa Huotari näpäytti vl-suuntaan. Usko ei ole perinnettä ja vanhoja tapoja, niinkuin vl-uskossa on näyttänyt käyvän.
    En katsoisi tätä aiheettomaksi aloitukseksi.

    Suviseuraradiosta tuli tänään hyvää ohjelmaa, mm. kommentointia saarnoista. Eräs keskustelija totesi, että nuoret käyttävät keskusteluissaan paljon vl-saarnojen fraseologiaa huumorina. Hän ei pitänyt sitä pahana eikä se sitä minunkaan mielestä ole. Osa vl-ihmisistä ei sitä kuitenkaan sulata.

    Äänestä

  • asiaa ei kirjoitti:

    ei ole aiemmissa Huotarin puhetta koskevissa kommenteissa otettu puheeksi. Mielestäni tämä on tärkeä asia, ja tässäkin asiassa Huotari näpäytti vl-suuntaan. Usko ei ole perinnettä ja vanhoja tapoja, niinkuin vl-uskossa on näyttänyt käyvän.
    En katsoisi tätä aiheettomaksi aloitukseksi.

    Suviseuraradiosta tuli tänään hyvää ohjelmaa, mm. kommentointia saarnoista. Eräs keskustelija totesi, että nuoret käyttävät keskusteluissaan paljon vl-saarnojen fraseologiaa huumorina. Hän ei pitänyt sitä pahana eikä se sitä minunkaan mielestä ole. Osa vl-ihmisistä ei sitä kuitenkaan sulata.

    saarnamiehille, koska valtaosa heistä ei muuta osaa saarnatakaan kuin kuluneita fraaseja peräjälkeen hokemalla yrittää saada 45 minuutin minimiaika kulumaan..

    Äänestä

  • arka paikka kirjoitti:

    saarnamiehille, koska valtaosa heistä ei muuta osaa saarnatakaan kuin kuluneita fraaseja peräjälkeen hokemalla yrittää saada 45 minuutin minimiaika kulumaan..

    Kyllä on useamman kerran tullut kiemurreltua todella vaivaantuneena seurapenkissä. Pahimmillaan puhuja on tosiaan vain fraasikone. Mutta sehän on sitä elävää jumalan sanaa..Ja Pyhän Hengen pyhittämää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huotari kirjoitti:

puhui suviseuroissa pitämässään tervehdyspuheessaan mm. seuraavaa:
"Vanhoillislestadiolainen liike ponnistaa perinteen jalustalta, joka on moninainen ja koeteltu. Tällaisessa hengellisessä liikkeessä joudutaan myös aina kamppailemaan toisaalta säilyttävän ja toisaalta uutta luovan voiman välillä. Kristus itse oli voimakasta uudistusta tahtova julistaja. Hän ei alistunut aikansa uskonnolliseen sovinnaisuuteen vaan loi sanomallaan uutta."

Vanhoillislestadiolaisuutta leimaa omaleimainen tapakulttuuri, perinteet, joista on muodostunut vääristyneesti "uskovaisen ihmisen tunnusmerkit". Ja Kristus itse oli uudistaja. Häntä meidän tulee seurata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu