Paljonko olet

millä keinoin? Pituus, paino, sukupuoli ja ikä. Aiotko laihduttaa vielä? Kaipaatko välillä kannustusta ja tukea? Kuinka usein olet sortunut dietistäsi ja sallinut syöpöttelyn?

Kerro ihan kaikkea mitä olet diettisi varrella kokenut, onnistumisen tunteista, takapakeista.

Entä miten liikuntapuoli on sujunut?
311801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

paskaakaan.

Paino 120
sukupuoli nainen
ja ikä 44

En kaipaa kannustusta!

En ole sortunut dietistä (on muuten oikea kirjoitusasu dieetti), mutta olen sallinut syöpöttelyn.

Liikuntapuoli sujuu rollaattorilla ja matkan varrella olen tavannut Enskan..Takapakkina kerran jarrut jumitti ja onnistumisen tunnetta oli kun Enska antoi takaapäin.

Kiitos kysymästä

Äänestä

Nainen 25v..
Pituus 174cm
Paino n. 110kg

Oon laihduttanut pv:n pisteillä reilussa vuodessa noin 40 kiloa. Aion joskus vielä olla normaalipainoinen. Toivottavasti jo ensi kesänä!

Laihduttaminen on perseestä. Välillä tuntuu, että koko elämä pyörii (ja niinhän se tekeekin...) vain tän saman asian ympärillä. Siinä kärsii oma pää ja samalla muut ihmissuhteet. Saan kannustusta ja tukea mieheltä sekä perheeltä mutta kyllä se minä itse olen, joka sen työn tekee.

Työni on fyysisesti ja henkisesti välillä raskasta. Vuorotyö ei salli säännöllistä sitoutumista mihinkään urheiluun tai muuhun liikkumiseen, joten liikun sen mitä liikun. Pyrin liikkumaan enemmän varsinkin vapaapäivinä. Liikun kyllä työpäivinäkin mutta ei se ole niin tehokasta. Käyn 2krt/vk salilla, pyöräilen, kävelen sekä jumppaan jonkun verran kotona.

Mulla meni ensimmäiset puoli vuotta tosi tiukalla dieetillä. En sallinut itselleni herkkuja ym. Ensimmäinen "pisteetön päiväni" taisi olla viime vuoden isänpäivä, jonka jälkeen mikään ei ole enää ollut ennallaan. :D Painon putoaminen on hidastunut, koska olen sallinut itselleni liian paljon (tai siis liian usein...) herkkuja. Vaikka mulla on iso pudotus takana, ei se painon jumittaminen sen paremmalle tunnu. On sitä pudotusta edessäkin enemmän ku tarpeeks.

Miksi kukaan ei muuten puhu laihtumiseen liittyvistä negatiivisista fyysisistä puolista? Mulla ei ole ikinä ollut näin paljon vaivoja kuin nyt laihdutuksen aloittamisen jälkeen.
Koko ajan kiristää hermoa. Suoraan sanoen vituttaa ikuinen kyttääminen ja laskeminen.

No niin, olihan tässä taas... :)

Äänestä
  • oot tosi paljon saavuttanutkin jo. Joo sori käytin varmaan vähän väärää sanaa dietti, mutta aivan oikein elintapoja pitää muuttaa pysyvästi halutessaan onnistua.

    Itse kanssa jokunen vuosi sitten laihdutin painonvartioissa. Mutta kun jokainen viikko tippui 1.8 kiloa se oli aivan liian nopeaa ja vähäenergistä mulle. Seuraavalla kerralla kun sinne pyrin koitin saada edes miesten taulukon käyttööni, sillä itselläni on tuo liikuntapuoli työni vuoksi paljon energiaa kuluttavaa ja vapaa-ajallakin teen paljon. Heillä ei ollut ainakaan silloin mitään vaihtoehto järjestelmää tai poikkeustapauksessa henkilökohtaista seurantaa, joten jätin sen kokonaan. Nyt oon sitten ihan itsekseni löytänyt omia keinoja ruokailuuni siltä pohjalta, että en laske mitään syön silti kevyesti ja monipuolisesti ja yritän löytää uusia makuelämyksiä enkä takerru samoihin lajeihin, etten kyllästyisi.

    Nyt on kesä ja kasvimaa menossa ja siellä itämässä sen tuhannen salaattilajeja, mitä en ole entisessä elämässä edes kokeillut ja seuraavaksi kesäksi on jo uusia lajikkeita suunnitteilla.

    Eli siis aloitin tammikuun eka ruokaremonttini ja oli mahtava meininki päällä, mutta sitten törmäsin ihanaan mieheen jonka kanssa ollaan kangerreltu ja pyhät lupaukset ruokailun tarkkailusta jäi. Halu kuitenkin tehdä erinlaisia ja terveellisiä ruokia jäi. Toinenkin mies olisi tarjolla keittiöalan ammattilainen joka haluaisi tehdä mulle terveellistä sapuskaa...oih... tätä valinnan vaikeutta kuinka helppoa olisi ottaa itselleen osaava ruuanlaittaja laihdutukseen...

    Eli vaihtelevan ruuan tekemiseen kuluu kauheasti aikaa, siks olis helppo tehdä vain niitä samoja totuttuja juttuja joihin kyllästyy liian helpolla ja ne alkaa ennenpitkää maistua puulta.

    Sitä oon tuumannut, että vaikka laihduttaminen vaatii melkoisia ponnistuksia ja potutuksia, niin se ei kai ole se pahin osio vaan sen jälkeen kun olet lopettanut siinä painossa pysyminen minkä olet saavuttanut. Aina näkee onnistuneita laihdutuksia lähipiirissään, kuinka he ovat tosi energisiä onnistuessaan ja mikä lie lipsahdus sitten käy kun se paino väkisin nousee takaisin entiselleen vaikka kuinka yrittäisi kannustaa vierestä toista pitämään saavutetut edut.

    Ja sitä olen pohtinut, että painonvartioissakin tilastoidaan aina kuinka paljon parhaimmat saavutukset ovat ja käydään vuoden laihduttaja kisaa, mutta eivät koskaan kisaa ja kannusta niiden kanssa jotka ovat pitäneet saavutuksiaan pidempään. Kerran tuli jokin amerikkalainen tv-ohjelma jossa yritettiin ottaa yhteyksiä entisiin painonvartioiden laihduttajiin, mutta monikaan ei halunnut näyttämään nykytilannettaan televisioon, joku kertoi puhelimessa sortuneensa entisiin syömätapoihin kaikesta huolimatta...

    Siks yritän tehdä syömisistäni elämysmatkailuja jotta löytäisin uutta elämäntapaa...

    Ja onnea onnistumisellesi 40 kiloa on tosi paljon ja toivon sydämmessäni, että saat sen pidettyä vastaedeskin poissa ja ajatteles kuinka hienoa on hetken kuluttua sanoa, että olen laihduttanut puolisataa kiloa ;D

    Äänestä

Olen mies 35v, pituus 182, paino nyt 87kg. Kuukausi sitten painoin 102kg. Rasvaprosentti on nyt erittäin pieni. Olen pelkkää lihasta ;-) Laihduin vähentämällä syömistä. Lisäksi kävin n. 4 kertaa viikossa kuntosalilla ja 5 kertaa viikossa 10-15km juoksulenkillä. Laihdutus oli ehkä vähän liiankin raju koska lihasta lähti myös. Lihaskuntoharjoituksissa toistomäärät ovat samoilla painoilla pudonneet n. 10% kuukaudessa. Tärkeintä on että näytän nyt paljon paremmalta kuin kuukausi sitten. En aio laihduttaa enempää.

Äänestä
  • kuukaudessa? Joku ammatti-ihminen sanois varmaan, että se ei voi olla pelkkää rasvaa kun on kulunut? Miten ajattelit saada sen pysyämäänkin poissa? jatkat reipasta liikuntaa?

    Tiedän toki liikunnan rasvaapolttavan mahdollisuuden, itselläkin on mennyt monia kiloja alas liikunnanilosta ennenkun edes tajusin sillä tavoin tiputtavani painoa. Ja liikunta tuo lisäenergiaa.

    Painosi varmaan tasaantuu ajallaan luulen jos saat sen pysymään poissa. Itsekin tuossa vuoden alussa jokusia kiloja laihduttaneena olen huomannut niiden tasaantuvan noin puolessa vuodessa ympäri kroppaa, kun alussa tuntui jotenkin toispuoliselta, leukakin tuntui ihan luupiikiltä kun siihen nojasi.

    Minkälaatuinen muuten on ruokavaliosi ennen ja nyt?

    Äänestä

reilut 30kg.
Pituus 170cm,paino nyt 88kg,nainen 34v.
Painonvartijoilla aloitin ,sitten nutrasin ja nyt sekoittelen noita.

Kyllä laihdutan vielä,aijon tulla ja olla ekaa kertaa aikuis iällä normaalipainoinen.

Kaipaan kannustusta ja tukea ja ihailua.

Pyrin elämään normaalia elämää,ja herkuttelen välillä.

Hienoa kun huomaa ettei ole mitään vaatteita...Ihanaa ostaa pienenpiä kesävaatteita.
Miesten ihailu hivelee itsetuntoani.

Sauvakävely on harrastukseni.Pyrin sitä harrastamaan 5krt viikossa.

Äänestä
  • Äitini joskus vuosia sitten laihdutti sillä, mutta sitten häneltä havaittiin syöpä ja pelkäsi, että nutriletin käyttö olisi voinut aiheuttaa sen, tiedä sitten. Hän tuuppaili mullekin niitä pusseja ja se suklaa oli ihan ok makuinen ainakin.

    Itse olen usein ajatellut, että kun on kauhea kiire, että sillä voisi nopeasti korvata jonkin aterian mitä ei ehdi tehdä. Usein lämmittelen pussikeittoja kiireessä, mut niissä on kuulemma liikaa lisäaineita. Miten muuten nutriletissä? Mielummin vaikka sitä kun jättää kokonaan syömättä. Mitä niistä suosittelisit, eikös niitä ole monenlaisia makuja nykyään?

    Olen kanssa samanpituinen kuin sinä mut 99 mittarissa ja vähän vanhempi, en oikeastaan kovin usein edes käy vaa-alla silloin kun olen kevyemmällä ruokavaliolla, välillä olen kyllä ihan tarkoituksettakin kevyemmin tai liikun enemmän jolloin paino putoaa. Ennen vain kun huomasin painon pudonneen palkitsin itseäni jollain hyvällä ja pysyin samassa. Tasapainottelua sekin. No senverran olen laihtunut, että intersportista sain aivan ihania vaatteita nyt alemyynnistä minäkin, en tiedä urheiluvaatteet ovat kai minun makuuni enemmän kun hepenet olleet aina, koska liikun paljon. Nyt on aivan pakko päästä sauvakävelylenkille uusien vaatteiden kanssa ne jotenkin kannustaa liikkumaan samalla. Joo siis samoin rakastan sauvakävelyä ja haaveilen lenkkeilystäkin, sillä pidän pulssin kohoamisesta ja lievästä hengästymisestä.

    Oon muuten miettinyt kun mulla käy flaksi muutenkin miesten suhteen, eilenkin oltiin viihteellä pitkästä aikaa ja sai oikein pyytää innostuneita miehiä halailemaan vähän vähemmän, kun alkoi ahdistaa.Jokainen puolituttu keroi ikävöineensä ja pari uuttakin roikkui kaulassa, ystäväni joutui tuuppimaan yhtä innokkainta kun ei millään uskonut. Pari juoksi vielä perään lähtiessämmekin. Niin siis minkälaiseksi se sitten kävisikään jos laihtuisi liian nätiksi, no kyllä he kehuvat jo nykyistäkin laihtumistani, että oon tullut niin kauniiksi ja muodokkaammaski. Mut järkkyy silti, että sekään ei voi toimia kannustimena vaan päinvastoin pelkään, kun en osaa heitä tuuppia, että tuleeko siitä ongelma kaunistuttuani?

    Mut onneksi on työkaverit, raksamiehet (joihin törmään työni puolesta) ja asiakkaat joiden kehuja on kiva kuunnella pelkäämättä joutuvansa ahdistelluksi ja heidän pieniä flirttejään on kiva vastaanottaa. Asiakkaiden kehu siitä kuinka hyväkuntoinen olen ja että he eivät kyllä jaksaisi tehdä työtäni on se paras kehu mitä tiedän.

    Joo tuki ja kannustaminen on ihan muissakin jutuissa vallan mahdottoman ihanaa varsinkin laihduttaminen vaatii kyllä melkoista itsekuria ja kärsimistäkin välillä ja heikkoja hetkiä tulee aivan liian usein, siks justiinsa kannustus ja uudet vaatteet auttavat jaksamaan ja jatkamaan.

    Mulla vain tökkii sen vuoksi, että tulen hyväksytyksi liiankin hyvin tälläisenä, miehet pörrää kun mehiläiset, kaikenaikaa kehutaan kauniiksi. harrastan jo nyt liikuntaa tosi paljon enemmän kuin keskivertoihmiset, mutta onneksi=

    Rakastan liikuntaa ja nautin siitä ja haluan syödä terveellisesti vain siksi, että elimistöni voi paremmin ja olen entistä energisempi sen myötä. Ja olen innostunut kokeilemaan uudenlaisia sapuskoja. Ja haluan olla keveämpi vain itseni takia, että on helpompi ja miellyttävämpi liikkua.

    Kanssa hieno saavutus sinulla, ei sitä joka heppu tuonlaisia kiloja tiputtele tuosta vaan vaan kyllä siihen vaaditaan aikamoista sisua ja yritystä. Taidat olla noin puolessä väliä urakkaasi? Muistelen vain kun kerran samanpituinen olen, niin, että noin 60 kiloa olisi sellainen aika ihanteellinen paino tämänpituiselle. Vai mitä mieltä olet? Joskus ennenmuinoin se oli alempana jotain 55-57 kiloa mut taulukot näyttää muuttuneen vuosien myötä.

    Sitten itse olen kanssa ajatellut, että ei kannata liian alas painoa pudottaa, sillä silloin lähtevät kaikki muodot pois. Sen verran muotitietoinen olen, että eilen baarin uusi tarjoilija joka oli langanlaiha ja oli hankkinut silikonit, niin se oli jotenkin luonnoton näky.

    Äänestä

  • nutriletista kirjoitti:

    Äitini joskus vuosia sitten laihdutti sillä, mutta sitten häneltä havaittiin syöpä ja pelkäsi, että nutriletin käyttö olisi voinut aiheuttaa sen, tiedä sitten. Hän tuuppaili mullekin niitä pusseja ja se suklaa oli ihan ok makuinen ainakin.

    maut ovat ihan ok,suklaa on suosikkinin juomista,ja patukoista tykkään kaikista.
    Tehostartti pakettikin on ok,olen vain niitä niin monta jo syönyt etten enää ilkee.Makuihin todella kyllästyy.
    Nyt juon aamiaiseksi pirtelon.Päivä ruoaksi syön patukan,16 aikoihin syön tavallista kotiruokaa,ja iltapalan vielä (2 palaa ruisleipää,levite,kinkku)20 aikoihin.
    Välipalaakin joskus päivällä.
    Ja lasken nuo pisteiksi.

    Nutreissa on kaikki tarvitsemamme vaitamiinit ja hivenaineet.www.nutrilett.fi,sieltä löydät faktaa.

    Olin viihteellä viikonloppuna,ja voi sitä tanssimista.Olin todella pitkästä aikaa tanssiravintolassa (yökerho/dicko enemmän mun juttu)ja kyllä sain tanssia!!
    Kyllä hiveli itsetuntoa miesten puheet...

    Mulla on tavote päästä 75kg,olen aika iso,leveäharteinen,enkä tykkäis olla liian laiha.Ja tällä ikää näkyy rypytkin jos liian laiha olis...
    Kun siihen 75kg pääsen arvioin asian uudelleen.

    Äänestä

  • laihduttaja,ei ikuinen kirjoitti:

    Ole muuttunut. Jos kanssa tykkäät suklaasta eniten. Silloin oli jotain keittoja, ei ne kyllä pahoja ollut. Keksit ovat uusia. Mahtaneekohan olla samanlaatuisia kuin kuntosalien energiapatukat. Sellaisen kerran ostin salille mennessä, kun en ollut ehtinyt syömään ja verensokeri oli alhaalla. En jaksanut muuten syödä koko pientä patukkaa oli senverran tuhtia kamaa.

    Posti muuten tuli ja sain ensimmäisen kuntopluslehden pitkästä aikaa, siinäkin on juttua tavoitepainossa pysymisestä laihdutuksen jälkeen. Joku nainen oli tiputtanut 120 kilosta 59.ään ja pitänyt sitä jo 1.5 vuotta mutta kuulemma syö edelleenin painonvartioiden pistemenetelmällä ja makeanhimoa on edelleenkin vaikea pitää kurissa. Ja liikkuu puoli tuntia päivittäin ja se on kuulemma liian vähäistä.

    Oletko muuten miettinyt vanhaa syömätottumustasi ja selvittänyt syyn miksi ennen söit liikaa? Yhdestä lähteestä luin, että jos sitä syytä ei selvitä ja poista, niin paino tulee takaisin ennenpitkää. Omalla kohdallani se on ollut miehet, laihana ja kauniina sorruin miehiin jotka katselivat vain ulkonäköä, eivätkä olleet kiinnostuneet tutustumaan oikeaan minuun. Siksi en ole halunnut painon putoavan, nyt kun olen sinut ongelman kanssa, niin ei enää haittaa ja osaan itse kaivaa niitä arvoja toisesta jotka ovat tärkeitä.

    Ainoa ongelma on nyt, että eräs miesporukka on iskenyt silmänsä niin minuun, että tekevät kaikkensa saadakseen iskettyä justiinsa minut. Heille on tullut jonkin sortin pakkomielle aina löytyy uusi yrittäjä, raha ja elatustarjouksia esitetään, siksi en ole enää käynyt ainoassa paikallisessa tanssiravintelissa vaan syrjemmässä jossa ei tarvitse heihin törmätä. Eikä mua haittaa kun liikun autolla ja olen huonojuomainen.

    75 kiloa on ihan hyvä paino ja saatathan sinä jatkaa myöhemmin jos tulet toisiin aatoksiin. Eräs ystäväni vaatetusneuvoja kertoi kun tuskailin laihtuneeni epätasaisesti, että paino tasaantuu noin puolessa vuodessa oikeisiin paikkoihin. Se minun 60 kiloani taisikin olla se painonvartioiden alaraja. Ja siksi toisekseen kun harrastaa paljon liikuntaa, niin tarvitseekin enemmän painoa jotka menevät lihaksiin. Ootkos sieltä baarista löytänyt ketään erityistä miestä? Ja harrastatko muuta liikuntaa kuin sauvakävelyä?

    Hitsi olen ahminut viime yönä söin ropollisen mansikoita ahmimalla kun sain ystävältäni ja tänään aamiaiseksi meni puolikas lisää, ahmimisreaktiolleen ei mitään voi, mutta kun tuotteet joita himoaa saa muutettua näin kevyemmiksi, niin eipä tuo taida kauheasti haitata?

    Äänestä

Taas, ja lihavat lähtivät taas niin innoissaan mukaan ;D

Äänestä
  • jokin luottamusongelma ihmisiin? Miks kaiken pitäis olla provoilua? Kerro esim. mikä tässä mielestäsi oli provoa? Miksi asioista ei voi ihan yhdessä jutella ja ottaa vaikka oppia toisten hyväksi havaituista keinoista? Tai rupatella vaikka ihan jonninjoutavaa.

    Jauhat sinäkin täällä toisten kiusaksi provoilusta, mut arvaa ketä se kiinnostaa?

    Äänestä

  • taitaa olla kirjoitti:

    jokin luottamusongelma ihmisiin? Miks kaiken pitäis olla provoilua? Kerro esim. mikä tässä mielestäsi oli provoa? Miksi asioista ei voi ihan yhdessä jutella ja ottaa vaikka oppia toisten hyväksi havaituista keinoista? Tai rupatella vaikka ihan jonninjoutavaa.

    Jauhat sinäkin täällä toisten kiusaksi provoilusta, mut arvaa ketä se kiinnostaa?

    Sulla Taitaa olla kun vastasitkin viestiin..

    Äänestä

  • Problem.. kirjoitti:

    Sulla Taitaa olla kun vastasitkin viestiin..

    Jos haluat vaikka et olis laihduttanut kiloakaan, Kerro vaikka toivoisitko painosi putoavan vai oletko ihannepainossasi?

    Äänestä

  • tulla mukaan keskusteluun kirjoitti:

    Jos haluat vaikka et olis laihduttanut kiloakaan, Kerro vaikka toivoisitko painosi putoavan vai oletko ihannepainossasi?

    Minen kerro siulle mittään.. En mene vipuus ;D

    Äänestä

Aloitin remontin koko elämääni, syömiset ja liikkumiset uusiksi.
Alkupaino 104kg
164cm 94kg 25v.

Laihdun vielä toivottavasti normaalipainoiseksi.
Kaipaan kannustusta, sitä saan perheeltäni ja ystäviltäni aina kun siltä tuntuu.
En ole dieetillä vaan olen muuttanut tottumukseni.
Syöpöttelyä en enää harrasta siinä määrin kuin ennen. Minulle syöpöttelyä on näin kesäaikaan yksi jäätelötuutti.
Aluksi tämä oli hankalaa, mutta kerroin lähimmäisilleni tavoitteistani ja muutoksesta. Minua on tuettu hyvin ja autettu eteenpäin, kiitos vahvalle tukiverkostolle.

Aluksi paino lähti hyvin tippumaan, oli älyttömän hieno olo! Elämä tuntui kevyemmältä.
Sitten eräänä päivänä sain kuulla kaksi kamalaa asiaa, jotka liittyivät minuun hyvin läheisesti. Tuntui, että kaikki kaatuu päälle. Liikunta jäi osaksi, söin enemmän(tosin en makeaa) ruoat muuttuivat osaksi valmisruoiksi, kun en enää jaksanut.
Makasin vaan ja söin mitä söin.
Liikunta jäi lähes kokonaan, koiran jaksoin lenkittää onneksi.

Nyt jokin aika sitten sain taas lähes kaiken sujumaan, vieläkin surua on ja maailma tuntuu aika-ajoin kaatuvan, mutta nyt osaan hallita ruokailuani ja elämääni ainakin osin. Nyt yritän muistaa, että päivä se on huomennakin.

Äänestä
  • Joo kerroit tuolla jossain muuallakin olevasi tunnesyöppö. Myönnän, että itsellänikin on hiukan sitä virkaa väillä enemmän välillä saan helpollakin käsiteltyä tunnepuolen asiat. Mutta myönnän, että sitä osiota pitäisi tutkailla tohtori phillin laihdutuskirjaa olen pikkuhiljaa lukemassa ja siinä hän kertoo juuri näistä tunneloukuista, eli jos ihminen niinkuin syö ja palkitsee tunnekuohut, niin vaikka laihduttaisi itsensä laihaksi, niin se ongelma ei poistu ennenkun selvittää itselleen tunnesyöpöttelynsä syyt ja alkaa sellaisissa tilanteissa käyttäytymään toisin.

    Onnea kanssa yritykseesi ja mielestäni ei välttämättä ole huono asia, että välillä pitää taukoa vaan saa ne jo pudotetut kilot tasaantumaan kropassa. Jotkut ainakin väittää, että helpolla voi tulla raskausarpia tai löysää lihaa jos paino putoaa liian nopeasti. Itsekin olen ajatellut, että voisi ottaa aina välillä sellaisia vaikka 5 kilon spurtteja ja väliajan pitää huolta, ettei paino pääse takaisin, siinä tulisi opittua se tasapainottelu kunnolla kuinka et enää lihoaisi takaisin.

    Koiraan vedoten nyt kesällä voikin viettää paljon aikaa ulkoillen ja nauttia kauniista kesästä. Itse oon allerginen niille, mut ulkoilutan puolestani fillaria mahdollisimman paljon ;D

    Äänestä

  • hyvin onnistuttu kirjoitti:

    Joo kerroit tuolla jossain muuallakin olevasi tunnesyöppö. Myönnän, että itsellänikin on hiukan sitä virkaa väillä enemmän välillä saan helpollakin käsiteltyä tunnepuolen asiat. Mutta myönnän, että sitä osiota pitäisi tutkailla tohtori phillin laihdutuskirjaa olen pikkuhiljaa lukemassa ja siinä hän kertoo juuri näistä tunneloukuista, eli jos ihminen niinkuin syö ja palkitsee tunnekuohut, niin vaikka laihduttaisi itsensä laihaksi, niin se ongelma ei poistu ennenkun selvittää itselleen tunnesyöpöttelynsä syyt ja alkaa sellaisissa tilanteissa käyttäytymään toisin.

    Onnea kanssa yritykseesi ja mielestäni ei välttämättä ole huono asia, että välillä pitää taukoa vaan saa ne jo pudotetut kilot tasaantumaan kropassa. Jotkut ainakin väittää, että helpolla voi tulla raskausarpia tai löysää lihaa jos paino putoaa liian nopeasti. Itsekin olen ajatellut, että voisi ottaa aina välillä sellaisia vaikka 5 kilon spurtteja ja väliajan pitää huolta, ettei paino pääse takaisin, siinä tulisi opittua se tasapainottelu kunnolla kuinka et enää lihoaisi takaisin.

    Koiraan vedoten nyt kesällä voikin viettää paljon aikaa ulkoillen ja nauttia kauniista kesästä. Itse oon allerginen niille, mut ulkoilutan puolestani fillaria mahdollisimman paljon ;D

    Juuri eilen katsoin Oprahia ja vaikka osin pidänkin noita tv-psykologeja hieman epäluotettavina, niin nyt kuitenkin minusta asioissa oli perääkin. Kyseeessä oli vatsalaukun ohitusleikkaukset. Nainen oli mennyt vatsalaukun ohitusleikkaukseen ja laihtunut muistaakseni leikkauksen seurauksena 60kg. Tuosta naisesta oli sitten tullut alkoholisti, koska hän oli ollut riippuvainen ruokaan ja yrittänyt sillä paikata pahaa mieltään. Nyt ruoan paikalla toimii alkoholi.

    Minä laihdutan hyvin hitaasti, en tahdo ruveta mihinkään hikidieettiin, sillä tiedän etten pystyisi elämään sellaista elämää kauan.

    Minulla on myös vieläkin niin paljon asioita käsiteltävänä ja läpikäytävänä, että liiallinen laihdutukseen keskittyminen saisi minut ajattelemaan vain laihdutusta, ei noita läpikäytäviä asioita.

    Minun täytyi järjestellä elämäni kokonaan uudelleen jokin aika sitten. Onneksi on tämä perheeni tukena. Emmeköhän me selviä porukalla kaikesta.

    Toivottavasti sinäkin saat itsesi kondikseen laihdutuksen ja tunne-elämän osilta! Haleja ja kiitos ihanasta kannustavasta tekstistäsi

    Äänestä

25 kiloo ja lisää lähtee, jos Luoja suo. Keinona ollut puhdas matematiikka, tietty määrä alle kulutuksen.

Äänestä
  • Kiloistasi. Itse tarvin vielä vähän innostusta aloittaa uudelleen katkenneen diettini vuoksi. Toisaalta se ei ole oikeasti vaikeata, sillä nyt on vihannekset parhaimmillaan ja niitä oikein kuolaa kaupan tiskeillä.

    Äänestä

Oon tällainen rehevä edelleen: painoa nyt 99 kg, pituutta 165 cm. Lähtöpaino oli 118 kiloa viime vuoden alkupuolella, joten hidasta on ollut, mutta joka kuukausi taitaa ainakin yksi kilo tipahtaa taakasta pois.

Liikun päivittäin, syön terveellisesti ja elän muutenkin suht säännöllistä, päihteetöntä ja onnellista elämää. Herkuttelen välillä, mutta sitten palaan taas "arkeen" ilman turhia itsesyytöksiä. Mies on onneksi mukana menossa ja kannustaa minua.

Hidas tahti on välillä ärsyttänyt, mutta toisaalta on ollut ihanaa huomata, että elämä ei pyöri kalorien laskemisen ja ruoan ympärillä, vaan voi elää ihan normaalisti. Tuntuu mukavalta, että peilin edessä ei monestikaan enää seiso se "kaamee läskikasa", vaan viehättävämpi ja hoikistuneempi nuori nainen. Vaatteistakin olen nykyisin innostunut: viimeksi riemuitsin, kun mahduin 42/44-kokoisiin caprihousuihin!

Äänestä
  • Kuinka moni on onnistunut, vaikka laihtuminen ei ihan helppoa olekkaan. Minä kanssa suosin linjaasi, kiloista pääsee parhaiten eroon pikkuhiljaa ja varmasti, eikä tarvitse mitään kaloreita laskeskella vaan elää ihan normaalia elämää. Uudet pienemmät vaatteet taitaa olla kaikille se paras kannustin;D

    Äänestä

Alkupaino syksyllä 96, nyt 72, pituus 154, 33v nainen. Eli 24kg on sulanut matkan varrella.

Lopetin suremisen (surin aikani kaikkien muidenkin puolesta, itkin ja söin) ja paino putosi kuin itsestään, en tykkää liikkua. Olen siis tunnesyöppö.

Ja paino putoaa edelleen... ;) enkä ole tehnyt asian eteen mitään. Muuta kuin ostellut pienempiä vaatteita.

ps. rakastuminen laihduttaa

Äänestä
  • laihdutettuna, oottekos jossain samassa porukassa laihduttaneet ;D

    Mulla ei kyllä paino tippunut laisinkaan kun lapseni isä kuoli vajaa 3v sitten, vaikka kyllä siis olimme kauan sitten eronneet, mut paljon sai työstää yhteisiä muistoja, tai silloin oli oikein surujen suma, ei tiennyt enää mitä itkeä kun tuli ne tsunamitkin heti siihen perään ja muita onnettomuuksiakin läheisille.

    Ja rakkaushuolet toivat mulle pari kiloa lisää painoa, edellispäivänä pistettiin lopulliset bänksit ja nyt pääsee jo eteenpäin. Ehkä nyt pääse itsekin eteenpäin uusiin ihastumisiin ;D

    En mäkään kyllä mitään kauheasti ole tehnyt, mutta rakastan liikuntaa ja aina välillä tulee liikuttua aivan liikaa ja paino putoaa. Ja sitten on aivan ihguu kokeilla kaikenlaisia uusia kokeiluja erinlaisten vihannesten ja salaattien kera...

    Muista pysyä umpirakastuneena ;D

    Äänestä

  • monella olevan noin 25kg kirjoitti:

    laihdutettuna, oottekos jossain samassa porukassa laihduttaneet ;D

    Mulla ei kyllä paino tippunut laisinkaan kun lapseni isä kuoli vajaa 3v sitten, vaikka kyllä siis olimme kauan sitten eronneet, mut paljon sai työstää yhteisiä muistoja, tai silloin oli oikein surujen suma, ei tiennyt enää mitä itkeä kun tuli ne tsunamitkin heti siihen perään ja muita onnettomuuksiakin läheisille.

    Ja rakkaushuolet toivat mulle pari kiloa lisää painoa, edellispäivänä pistettiin lopulliset bänksit ja nyt pääsee jo eteenpäin. Ehkä nyt pääse itsekin eteenpäin uusiin ihastumisiin ;D

    En mäkään kyllä mitään kauheasti ole tehnyt, mutta rakastan liikuntaa ja aina välillä tulee liikuttua aivan liikaa ja paino putoaa. Ja sitten on aivan ihguu kokeilla kaikenlaisia uusia kokeiluja erinlaisten vihannesten ja salaattien kera...

    Muista pysyä umpirakastuneena ;D

    herkkien ihmisten vika,niinkuin ei omissa huolissa olisi tarpeeksi niin pitää murehtia samaan syssyyn kaikki muidenkin ongelmat.

    Minä pidän peukkuja sinulle, onni voi olla jo seuraavan kulman takana ;)

    Äänestä

Pituus 175 cm, ikää 34, alkupaino 84 kiloa ja nyt 65 kiloa eli olen tavoitepainossani ja olen siinä pysynyt noin kaksi vuotta.

Tiputin noin kilon kuukausivauhdilla ylipainoni vain jättämällä ylimääräiset välipalat pois ja syömällä kolme lämmintä truokaa päivässä. Helppoa ja vaivatonta. Mistään ei ole tarvinnut luopua. Liikun niin kuin ennenkin ja välillä syön pizzaa ja karkkia isoinakin määrinä. Ideana oli opetella kuuntelemaan kehon tarpeita ja syömään vain nälän mukaan eli ei ajankuluksi tai tavan vuoksi.

Ei itsekuria, ei kituutusta eikä minkäänlaista laskemista.

Äänestä
  • Itse liikun karseesti työkseni ja kun loma tulee ruuankulutus laskee automaattisesti pienemmälle tasolle. Ylipano tulee yleensä justiinsa siitä, että syö enemmän kun tarvitsee eli palkitsee olemattomia juttuja syömisellä. Täytyy vain oppia palkitsemaan muulla tavoin ja lopettaa siihen kun nälkää ei enää ole. Ja välillä saa ja pitääkin herkutellä kunhan se ei ole liian usein.

    Itse oikeastaan ajattelen, että ei haittaa jos harjoittelen uudenlaisia ruokakokemuksia ja sattuu jotain liian kaloripitoista tekemään, sillä on kuitenkin rikkaus, että tekee muutoksia ruokavalioon kokeilujen kautta. Liian samanlainen ruokavalio nimittäin kyllästyttää.

    Eilen kävin kaupassa ja kas kummaa, niin eniten ostin juuri vihannesosastolta ihan vain siksi, että teki mieli, ei siis siksi, että pitää laihduttaa.

    Tosi kiva kuitenkin, että olet noin hyvin löytänyt tasapainon se kun on jokaisella omanlaatuisensa, eikä aina parane yrittää samaa millä joku toinen on onnistunut vaan kehittää itselleen sopiva juttu...
    Ja tosi hienoo, että painosi on pysynyt ennallaan!

    Äänestä

Oon itse laihtunut noin 12 kiloa. Aluksi paino oli lähes 65 kiloa ja tänä aamuna vaaka näytti 53,3 kiloa. Pituutta minulla on 163 senttiä ja ikää 17 vuotta. Tavoitteeni oli aluksi 53 kiloa, mutta nyt minusta tuntuu, että voisin pudottaa siitä vielä muutaman kilon. 50 olisi ehkä sopiva lukema.

Kaipaan kannustusta ja tukea, mutta pärjään ilmankin. Sallin välillä herkutkin, koska en halua kuitenkaan kärsiä liikaa painoni tähden. Liikkumisen hoidin itsenäisesti polkemalla kuntopyörää ja lenkkeilemällä.

Itselläni laihdutus on lähes koko ajan mielessä, enkä saa siltä ajatukselta lähes hetkenkään rauhaa... :/ vieläkin tunnen olevani liian lihava, vaikka tiedän etten ole missään vaiheessa oikeastaan ollutkaan. Näytän omissa silmissäni ihan samalta kuin ennen laihtumista. Se on ehkä rankin osa laihduttamista minulle...

Äänestä
  • Onkos siinä jotain perää, että ne viimeiset kilot olisivat hankalammin laihdutettavissa?

    Aikamoinen urakka sinullakin ja olet noinkin nuori ihminen. Äläkä nyt suutu, mut näin vanhana konkarina (ja varmaan moni muukin on jo sanonut) niin se että huolehtii laihtumisen jälkeen etteivät kilot palaa olis tosi hyvä juttu sinulle, sillä niitä ikuisia ees taas laihduttelijoita on suurin osa ihmisistä, mikä ei ole kovin terveellistä. Olis meinaan tosi jees jos selviäisit vain yhdellä laihtumisella ja senjälkeen söisit lopunikääsi oikealla tavalla.

    Tottakai sitä itsekin pohdin useasti kun tekee tiukkaa luopua makeasta, mut en luovukkaan kokonaan. Saan syödä jos olen jotain makeaa itse tehnyt enkä ostanut kaupasta, eilen väsättiin raparperipiiras kun saatiin perit ilmaiseksi. Makeaa on myös hedelmät ja puuroon annan itseni luvan laittaa sokeria, kun se kuitenkin on terveellisempää kuin pullan tai namien napostelu alituiseen. Jugurttikin voi ajaa makean mieliteon. Ei laihduttamisesta parane ottaa liian kovaa urakkaa vaan sen kera pitäisi oppia nauttimaan uudenlaisesta ruokavaliosta.

    Mustikkaa kehuvat parhaammaksi antioksidantti lähteeksi. Se tekee itselleni hiukan tiukkaa, sillä en ole ikinä pitänyt mustikasta, mutta kenties siitäkin oppisi nauttimaan kun kokeilisi erinlaisiin ruokiin? Kun syö terveellisiä ruokia pitää myös sairaudet loitolla ja pidentää ikäänsä...

    Äänestä

  • kilo enemmän vielä, huh kirjoitti:

    Onkos siinä jotain perää, että ne viimeiset kilot olisivat hankalammin laihdutettavissa?

    eli kohta tavoitteessaan olin siis minä.

    Oon ainakin omalla kohdallani huomannu, että kilot lähtevät lopussa hitaammin kuin alussa.

    Enhän minä nyt noinkin ystävällisistä neuvoista suutu :) mut en mä kyl todellakaan aio antaa niiden kilojen tulla takas. Se ei käy :D

    Äänestä

  • Chii_90 kirjoitti:

    Harrastukset kuin pojallani animet ja mangat sen lisäksi hän suoritti juuri japaninkielen ensimmäisen kurssin kesäyliopistolla.

    No joo en tiedä paljonko olet tätä keskustelupalstaa seurannut, mutta tämä taitaa olla ihan ykkönen siinä, että keskustelijat ymmärtävät toisensa väärin ja hetkessä alkaa hirmuinen väittely, että ovatko neuvot varteenotettavia tai ihan vääriä. Eihän sitä kenenkään neuvoja tarvi noudattaa, mut kuunnella on joskus hyvä jos vaikka löytäisi uusia ideoita kokeiltavaksi.

    Toivon kanssa, että pysyy poissa vanhin jojolaihduttaja jonka tunnen on yli 70v hän on nyt kenties onnistunut viimeksi kun näin hänet vuosi sitten painoa oli enää n 70 kiloa, mutta vuosien saatossa sitä on tainut olla reippaasti yli 200 kiloa, onhän ne ylpeästi kantanut, mutta järkyttävää varmaan ollut elämä kun on täytynyt sekä aviomiehen että lapsien häntä passailla asioissa joita normaali ihminen tekee itse. Heillä kävi aina käskyjä tuo sitä ja laita kengät jalkaan... Painonvartioissa oltiin aloittamassa kerran samaan aikaan ja häneltä lähti ensimmäisellä viikolla 8 kiloa painosta...

    Jaa niin sitten vielä kun olet noin nuorikin, niin koita etsiä vielä jokin mukava liikuntalaji pyöräilyn ja lenkkeilyn Lisäksi tukeaksesi painon pysymistä poissa. Jokin sosiaalinen juttu jota et tee pelkästään itsekseen ja laihdutuksen vuoksi, ehkä jokin pelaaminen, tanssiminen tai vaikka jokin itsepuolustuslaji,kuntosali, vaihtoehtoja on monia kokeile rohkeasti kaikkea mikä vähänkin kiinnostaa vaikka pari kertaa ensialkuun, sillä hän kenellä on liikunnanilo harvemmin saa kiloja takaisin ja joutuu niitä tarkkailemaan. Ja hyvällä kunnolla estät vanhempana kaikenmaailman selkäsäryt jotka on niin kovin muotia ja luullaan, että vain hieroja saa paikat kuntoon, eikä tajuta mitenkään, että omasta liikkumisesta voisi olla selän kunto kiinni ja ne selitykset ovat aina ihan ufoja kun he uskovat stooreihinsa.

    Eli muista pitää niskastasi kiinni, ettet sorru tulevaisuuden jojolaihduttajaksi, sillä se saattaa olla loputon tie tuhansine selityksineen miksi taas pääsi lipsahtamaan ja älä missään nimessä laihduta liikaa, sillä liian laihannäköiset ihmiset eivät välttämättä ole kauneimmillaan vaan jokaisella on se jokin kohtuullinen paino jolloin on edullisimman näköinen ulkoisesti. Jos vaikka vatsa pömpöttää, niin vatsalihasliikkeillä sen saa kuosiin ;D

    Onnea kuitenkin mulla on niin saakutisti kiloja karistettavana, etten edes haaveile olevani lähellä tavoitteitani, mutta tietoisesti olen muuttamassa ruokatottumustapojani ja liikuntatapojani suotuisaan suuntaan. Pienistä tapojen muutoksista saa hiljalleen uudenlaisia tapoja elää. Jos liian suuria heti tavoittelee tulee vain pettymys kun ei jaksanut niitä ylläpitää ;D

    Tänään ja eilen on ollut meillä sellaista gurmee ateriaa pojan kera tehdään uudenlaisia sapuskoja, eilen heitettiin uunikalan päälle (kalaa meillä ei ole ennen syöty) vaikka mitä= porkkanaa purjoa, sipulia(sipuli on muuten tosi nam) ja salaattiinkin rapsitaan nykyään kaikkea mahdollista, suosikki on melooninpalaset. Mut nyt laitettiin persiljaakin joukkoon, kun sitä sattui kerran olemaan. Harmi, että tosi hyvän ruuan laittamiseen voi mennä niin saakutisti aikaa(ja rahaa), mut porukassa sitä on tosi kivaa väsätä ja käy samalla seurustelusta.

    Muista nauttia myös kesästä ja ystävistä äläkä liikaa tuskaile laihtumisen parissa. Ja vanhan naisen neuvo vielä:hanki tosi paljon sellaisia ystäviä jotka säilyvät läpi elämän, sillä heidän kanssa on sitten vanhempana aivan ihanaa olla, vaikka miehet vaihtuisivat ja tulisi eroja, niin kunnon ystävät säilyvät ja ovat parasta maailmassa ;D

    Äänestä

  • sulla on samat kirjoitti:

    Japaniin liittyvät jutut on kai aika suosittuja nykyään :) itse aion varmaan yrittää päästä lukion jälkeen jopa opiskelemaan Japanin kulttuuria ja kieltä. Mutta sehän ei nyt oikeastaan liittynyt tähän alkuperäiseen keskusteluun... :D

    Olen suunnitellut tosiaan tanssin aloittamista ja itsepuolustuslajitkin ovat aina kiehtoneet minua. Tiedän sen itsekin, etten jaksa jatkaa nykyisiä urheilulajejani ainakaan aktiivisesti enää sitten, kun olen saavuttanut tavoitteeni laihduttamisen suhteen.

    "Jos vaikka vatsa pömpöttää, niin vatsalihasliikkeillä sen saa kuosiin ;D"
    -tuosta en usko olevan mitään pelkoa :D vatsa ja vyötärö on minulla se hoikin ja timmein kohta :) reidet ja takapuoli taas voisivat pikemminkin kaivata hiukan treenausta...;D

    Onnea sullekin tavoitteeseen pääsemiseksi ja muistan kyllä ehdottomasti nauttia kesästäkin ja kavereideni seurasta :) he menevät kuitenkin minulla aina kuntoilun edelle tärkeysjärjestyksessä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laihtunut ja kirjoitti:

millä keinoin? Pituus, paino, sukupuoli ja ikä. Aiotko laihduttaa vielä? Kaipaatko välillä kannustusta ja tukea? Kuinka usein olet sortunut dietistäsi ja sallinut syöpöttelyn?

Kerro ihan kaikkea mitä olet diettisi varrella kokenut, onnistumisen tunteista, takapakeista.

Entä miten liikuntapuoli on sujunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu