tietoon, nimittäin ns. Barnabaan evankeliumiin, joka on todettu väärennökseksi, ei pelkästään kristittyjen, vaan myös monien muslimien taholta.
"Se kuvaa Jeesuksen elämän islamilaisesta näkökulmasta yhteensopivana Koraanin Jeesus-näkemyksen kanssa. Jotkut muslimit väittävät, että kirjoitus on ainoa Jeesuksen opetuslapselta ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin oleva evankeliumi, ja että se olisi ollut hyväksyttynä kanonisten evankeliumien joukkoon vuoteen 325 saakka.[1] Lähes kaikki kriittiset tutkijat, mukana myös muslimeita, ovat sitä mieltä, että kyseessä on keskiaikainen väärennös. Barnabaan evankeliumi on kirjoitettu selkeästi islamia puoltavasta näkökulmasta. Se ei ainoastaan mainitse Muhammadia nimeltä, vaan sisältää jopa shahadan, "islamin uskontunnustuksen", luvussa 39. Kirjoitus on vahvasti Paavalin ja kolminaisuusopin vastainen. Jotkut islamilaiset tahot siteeraavat sitä tukemaan islamin näkemystä Jeesuksesta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Barnabaan_evankeliumi
Muslimien käsitys Jeesuksesta perustuu
24
1464
Vastaukset
- simsalabim :D
"Kun Juudas ja sotilaat lähestyivät paikkaa, jossa Jeesus oli, tämä kuuli
monien ihmisten lähestymisen ja vetäytyi peloissaan taloon. Ja ne yksitoista
nukkuivat.
Silloin Jumala, joka näki palvelijansa ahdingon, käski Gabrielia, Mikaelia,
Rafaelia ja Urielia ottamaan Jeesuksen pois maailmasta.
Pyhät enkelit saapuivat ja veivät Jeesuksen ulos ikkunasta, joka antaa
etelään. He kantoivat häntä ja veivät hänet kolmanteen taivaaseen enkelien
seuraan, jotka siunaavat Jumalaa ikuisesti. "
Barnabaan ja muslimien mukaan Jeesus pelkäsi kiinniottoa yrittäviä ;)
Ja sitten meno yhä paranee:
""Juudas astui kiivaasti ennen kaikkia muita kammioon, josta Jeesus oli otettu
ylös. Ja opetuslapset nukkuivat. Silloin ihmeellinen Jumala toimi
ihmeellisesti, niin että Juudas muuttui ääneltään ja puheeltaan niin
Jeesuksen kaltaiseksi, että luulimme häntä Jeesukseksi. Ja hän, meidät
herätettyään, etsi ja kysyi, missä mestari oli. Silloin me ihmettelimme ja
vastasimme: "Sinä, herra, olet mestarimme; oletko nyt unohtanut meidät?"
Ja hän sanoi hymyillen: "Olettepa te nyt hupsuja, kun ette tunne minua
Juudas Iskariotiksi!"
Ja hänen tätä sanoessaan sotilaat astuivat sisään ja tarttuivat häneen,
sillä hän oli joka suhteessa Jeesuksen kaltainen.
""
UUSKOMATOONTAA SONTAA! Nyt vasta tajuan, miten muslimiparkoja on huiputettu :D - muslimi :p
simsalabim :D kirjoitti:

UUSKOMATOONTAA SONTAA! Nyt vasta tajuan, miten muslimiparkoja on huiputettu :DMuslimien tulee uskoa vain Koraaniin ja sunnaan, joten tuo kirja ei ole muuta kuin joidenkin ryhmien materiaali lisää uskomuksiinsa!
- pyhä kirja
muslimi :p kirjoitti:
Muslimien tulee uskoa vain Koraaniin ja sunnaan, joten tuo kirja ei ole muuta kuin joidenkin ryhmien materiaali lisää uskomuksiinsa!
muslimeille, sillä juuri Barnabaan evankeliumiin he perustavat käsityksensä kristinuskosta, siis virheellisen ;)
- Qadija81
muslimi :p kirjoitti:
Muslimien tulee uskoa vain Koraaniin ja sunnaan, joten tuo kirja ei ole muuta kuin joidenkin ryhmien materiaali lisää uskomuksiinsa!
3.59 Jeesus on Jumalan edessä samanveroinen kuin Aadam,jonka Hän loi tomusta ja sanoi ole ja Aadam oli.
4.172 Ei messias eivatkä Jumalan lähellä olevat enkelit ole liian ylpeitä palvellakseen Häntä. Joka on liian ylpeä ollakseen Hänen palvelijansa ja pöyhkeilee,tietäköön että Hän kokoaa kaikki luokseen.
5.72 Ne,jotka sanovat: Messias,Marian poika on Jumala, eivät ole uskovia. Messiashan itse sanoi Israelilaiset palvokaa Jumalaa meidän Herraamme. Siltä joka asettaa Jumalalle vertaisia, Jumala on kieltänyt paratiisin, ja hän saa sijansa tulesta. Väärintekijöillä ei ole auttajaa.
Ja 0n hyvä lukea koko suura loppuun asti..
in sha'Allah. - vuorisaarnassaan
Qadija81 kirjoitti:

in sha'Allah.varomaan vääriä profeettoja:
"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. "
- täynnä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anakronismi
Väärennöksen näkee helposti
huomaako kukaan virhettä ?
"Sotilaat vastasivat: "Me haluaisimme nähdä tämän; sillä aiomme nyt ottaa
sinut kiinni", ja he olivat aikeissa ojentaa kätensä Jeesusta kohti. Silloin
Jeesus sanoi: "Adonai Sabaoth!" jolloin sotilaat suoraa päätä kierivät ulos
temppelistä niin kuin puiset tynnyrit, kun niitä pestään ennen viinillä
täyttämistä; niin että välillä heidän päänsä, välillä jalkansa osuivat
maahan, ja kaikki tämä tapahtui kenenkään heihin koskematta." - SepeDeus
Koraania väärin.
Koraanikin antaa ymmärtää, että Jeesus oli Jumala.
Jeesus antoi syntejä anteeksi ja sellaista voi Ko-
raaninkin mukaan tehdä vain Jumala. (3:135)
"Kuka muu kuin Jumala voi antaa synnit anteeksi?"
Hän paransi sairaita, herätti kuolleita (3:48).
Koraanin mukaan vai Jumala voi herättää kuolleita
(6:36) "Kuolleitten herättäminen on Jumalan asia.
Jeesus on Sana 3:45. Sana on Jumala!
Koraani myöntää, että Jeesus on Messias. Sehän tar
koittaa "Jumalan voideltu".
Koraanin mukaan Jeesus oli Korkeampi kuin Muhammed, sillä Muhammed ei tehnyt yhtään ihmettä
ei parantanut sairaita, teki syntiä ja tappoi
ihmisiä.
Muslimeita on johdettu harhaan, koska islam-oppi-
neet pelkäävät, että jos Jeesuksen Jumaluus kerro-
taan muslimeille, heiltä menee usko Muhammediin.
Muhammed ei ymmärtänyt Jumalan kolminaisuutta, vaan luuli että kolmiyhteys tarkoittaa Isää, Poi-
kaa ja Mariaa. 5:116.- Qadija81
Ashadu An-laailaaha Illalaaha wa ashadu anna Muhammadan rasuulullaah
- välittämättä
Qadija81 kirjoitti:
Ashadu An-laailaaha Illalaaha wa ashadu anna Muhammadan rasuulullaah
Raamattu profetioineen kertoo Jumalan pelastussuunnitelmasta ja ihmiseksi syntyneestä Jumalasta. Eihän ihmiskunnalla muuta mahdollisuutta ole, kuten historia ja nykypäivä opettavat.
Kunnioitan kyllä Koraania ja Jumalalle antautumista, ja hänen tahtonsa noudattamista. - usko, mitä
Qadija81 kirjoitti:
Ashadu An-laailaaha Illalaaha wa ashadu anna Muhammadan rasuulullaah
Koraaniin on kirjoitettu?
Sehän vahvistaa selvästi Jeesuksen jumaluuden.
Suura 4:171
"Jeesus, Marina poika on Jumalan lähettiläs ja
HÄNEN SANANSA, jonka Hän antoi Marialle ja HENKI
Hänen luotansa."
Muhammed ei ole Jumalan Sana tai Henki!!!
Jeesus kuoli ja herätettiin kuolleista Koraanin mukaan.
Suura 19:33 "Rauha minulle päivänä, jona
synnyin, ja päivänä, jon kuolen ja päivänä, jona
minut heräteään henkiin".
Muhammedia ei herätetty henkiin! - ....
usko, mitä kirjoitti:

Muhammedia ei herätetty henkiin!http://www.answering-christianity.com/que7.htm
"So peace on him [Yahya, or John the Baptist] the day he was born, the day that he dies, and the day that he will be raised up to life! (The Noble Quran, 19:15)" This Noble Verse (19:15) is similar to 19:33, where it does not at all state that any Messenger of GOD was crucified or will die twice!.
"Nor will they [all humans who end up in heaven] there taste death, except the first death; and He will preserve them from the penalty of the blazing fire. (The Noble Quran, 44:56)"
http://www.answering-christianity.com/crucified.htm
4:156-159 "That they rejected Faith; That they uttered against Mary A grave false charge; That they said (in boast): 'We killed Christ Jesus The son of Mary, The Messenger of Allah.' But they killed him not, Nor crucified him, but so it was made to appear to them, and those who differ therein are full of doubts, with no (certain) knowledge, but only conjecture to follow, for of a surety they killed him not. Nay, Allah raised him up Unto Himself; and Allah Is Exalted in Power, Wise. And there is none of the people of the book (Jews and Christians) But must believe in him (Jesus) Before his death; And on the Day of Judgment He (Jesus) will be a witness Against them."
4:156-159 "......Nor crucified him,....."
3:55 "Behold! Allah said: O Jesus! I will take thee And raise thee to Myself And clear thee (of the falsehoods) Of those who blaspheme; I will make those Who follow thee superior To those who reject faith, To the Day of Resurrection: Then shall ye all return unto me, And I will judge Between you of the matters wherein ye dispute." - nimeen.
.... kirjoitti:
http://www.answering-christianity.com/que7.htm
"So peace on him [Yahya, or John the Baptist] the day he was born, the day that he dies, and the day that he will be raised up to life! (The Noble Quran, 19:15)" This Noble Verse (19:15) is similar to 19:33, where it does not at all state that any Messenger of GOD was crucified or will die twice!.
"Nor will they [all humans who end up in heaven] there taste death, except the first death; and He will preserve them from the penalty of the blazing fire. (The Noble Quran, 44:56)"
http://www.answering-christianity.com/crucified.htm
4:156-159 "That they rejected Faith; That they uttered against Mary A grave false charge; That they said (in boast): 'We killed Christ Jesus The son of Mary, The Messenger of Allah.' But they killed him not, Nor crucified him, but so it was made to appear to them, and those who differ therein are full of doubts, with no (certain) knowledge, but only conjecture to follow, for of a surety they killed him not. Nay, Allah raised him up Unto Himself; and Allah Is Exalted in Power, Wise. And there is none of the people of the book (Jews and Christians) But must believe in him (Jesus) Before his death; And on the Day of Judgment He (Jesus) will be a witness Against them."
4:156-159 "......Nor crucified him,....."
3:55 "Behold! Allah said: O Jesus! I will take thee And raise thee to Myself And clear thee (of the falsehoods) Of those who blaspheme; I will make those Who follow thee superior To those who reject faith, To the Day of Resurrection: Then shall ye all return unto me, And I will judge Between you of the matters wherein ye dispute."1. Sano: »Hän, Jumala on yksi,
2. ainoa Jumala, kaikkivaltias.
3. Hän EI OLE (toista) SYNNYTTÄNYT
4. EIkä ole (toisesta) SYNTYNYT.
5. Ketään ei ole Hänen vertaistaan.» - on ainoastaan
.... kirjoitti:
http://www.answering-christianity.com/que7.htm
"So peace on him [Yahya, or John the Baptist] the day he was born, the day that he dies, and the day that he will be raised up to life! (The Noble Quran, 19:15)" This Noble Verse (19:15) is similar to 19:33, where it does not at all state that any Messenger of GOD was crucified or will die twice!.
"Nor will they [all humans who end up in heaven] there taste death, except the first death; and He will preserve them from the penalty of the blazing fire. (The Noble Quran, 44:56)"
http://www.answering-christianity.com/crucified.htm
4:156-159 "That they rejected Faith; That they uttered against Mary A grave false charge; That they said (in boast): 'We killed Christ Jesus The son of Mary, The Messenger of Allah.' But they killed him not, Nor crucified him, but so it was made to appear to them, and those who differ therein are full of doubts, with no (certain) knowledge, but only conjecture to follow, for of a surety they killed him not. Nay, Allah raised him up Unto Himself; and Allah Is Exalted in Power, Wise. And there is none of the people of the book (Jews and Christians) But must believe in him (Jesus) Before his death; And on the Day of Judgment He (Jesus) will be a witness Against them."
4:156-159 "......Nor crucified him,....."
3:55 "Behold! Allah said: O Jesus! I will take thee And raise thee to Myself And clear thee (of the falsehoods) Of those who blaspheme; I will make those Who follow thee superior To those who reject faith, To the Day of Resurrection: Then shall ye all return unto me, And I will judge Between you of the matters wherein ye dispute."väärennetyn Barnabaan testamentin syytä. Sehän on todella alkeellinen ja täynnä virheitä.
- itsellesi.
.... kirjoitti:
http://www.answering-christianity.com/que7.htm
"So peace on him [Yahya, or John the Baptist] the day he was born, the day that he dies, and the day that he will be raised up to life! (The Noble Quran, 19:15)" This Noble Verse (19:15) is similar to 19:33, where it does not at all state that any Messenger of GOD was crucified or will die twice!.
"Nor will they [all humans who end up in heaven] there taste death, except the first death; and He will preserve them from the penalty of the blazing fire. (The Noble Quran, 44:56)"
http://www.answering-christianity.com/crucified.htm
4:156-159 "That they rejected Faith; That they uttered against Mary A grave false charge; That they said (in boast): 'We killed Christ Jesus The son of Mary, The Messenger of Allah.' But they killed him not, Nor crucified him, but so it was made to appear to them, and those who differ therein are full of doubts, with no (certain) knowledge, but only conjecture to follow, for of a surety they killed him not. Nay, Allah raised him up Unto Himself; and Allah Is Exalted in Power, Wise. And there is none of the people of the book (Jews and Christians) But must believe in him (Jesus) Before his death; And on the Day of Judgment He (Jesus) will be a witness Against them."
4:156-159 "......Nor crucified him,....."
3:55 "Behold! Allah said: O Jesus! I will take thee And raise thee to Myself And clear thee (of the falsehoods) Of those who blaspheme; I will make those Who follow thee superior To those who reject faith, To the Day of Resurrection: Then shall ye all return unto me, And I will judge Between you of the matters wherein ye dispute."Luuletko, että teet tyhjäksi Koraanin ilmoituksen
Jeesuksen jumaluudesta sanomalla höpö höpö.?
Kun et itse osaa ajatella, niin joudut toistamaan
muiden kirjoituksia ja tulkintoaja.
Opettele ajattelemaan itsenäisesti! - jep jep jep
usko, mitä kirjoitti:
Koraaniin on kirjoitettu?
Sehän vahvistaa selvästi Jeesuksen jumaluuden.
Suura 4:171
"Jeesus, Marina poika on Jumalan lähettiläs ja
HÄNEN SANANSA, jonka Hän antoi Marialle ja HENKI
Hänen luotansa."
Muhammed ei ole Jumalan Sana tai Henki!!!
Jeesus kuoli ja herätettiin kuolleista Koraanin mukaan.
Suura 19:33 "Rauha minulle päivänä, jona
synnyin, ja päivänä, jon kuolen ja päivänä, jona
minut heräteään henkiin".
Muhammedia ei herätetty henkiin!kerrohan mikä kohta vahvistaa Jumaluuden??
"Jeesus, Marian poika on Jumalan lähettiläs...
Jokainen profeetta on Jumalan lähettiläs, sanansaattaja! tässähän nimenomaan sanotaan JEESUS, MARIAN POIKA!!!
HÄNEN SANANSA,
mikään ei ole mahdollista, ilman Jumalan tahtoa!
JUMALAN SANA ON "OLE"
TÄMÄ SANA ANNETTIIN MARIALLE... TÄMÄN SANAN VÄLITTI MARIALLE GABRIEL, JUMALAN LÄHETTILÄS, JUMALAN VIESTINTUOJA!!
Gabriel siis välitti Jumalan sanan Marialle.. tämä sana "OLE" ja näin Jumala LOI JEESUKSEN... Jeesus siis luotiin Marian kohtuun, siis Jeesus alkoi OLLA (OLEMASSA).. Gabriel myös puhalsi hengen Jeesukseen.. siis henki/sielu... siis sen mikä tekee ihmisestä ihmisen.. tämä henki/sielu, ei ole kenenkään ihmisen omaisuutta vaan sen omistaa JUMALA!
Siis kun Jumala lähetti Gabrielin viemään Marialle sana, jolla Jumala loi materiallisen Jeesuksen... siis kehon/ruumiin... Hän samalla lähetti Gabrielin myös viemään hengen/sielun, Jeesuksen ruumiiseen..
Jeesus ei ole kuollut vielä! eikä kohta 19:33 todista mitään siitä että Jeesus on kuollut!
Jokainen ihminen, oli hän sitten tavallinen ihminen tai Jumalan lähettiläs/profeetta kuolee... jokainen ihminen, oli hän sitten tavallinen ihminen tai Jumalan lähettiläs/profeetta tullaan herättämään henkiin viimeisenä päivänä!
Joten niin sinutkin, kuin Aatami, Jeesus ja Muhammed tullaan herättämään henkiin viimeisenä päivänä... älä huoli!
Älä yritä selittää Koraania kolminaisuudella taikka raamatullasi... lue se niinkuin se on kirjoitettu!! - halooooooo
mikä kohta Koraanissa antaa ymmärtää, että Jeesus olisi Jumala?
Kuka on luonut maan ja taivaan ja kaiken sen välillä? Jeesusko? Ei, vain Jumala voi luoda! Eikä Jeesus ole Jumala! Kun Jumala on kerran luonut kaiken, kaikki kuuluu myös Jumalalle. Jumala on luonut niin enkelit, henkiolennot ja mm. ihmiset. Profeetat olivat ihmisiä, jotka Jumala valitsi. Heidän tehtävänä oli kertoa Jumalasta ihmisille.
Ainoastaan Jumala voi antaa synnit anteeksi! Ihmsiten ei hyödytä rukoilla ketään muuta kuin Jumalaa syntiensä anteeksi saamiseksi! Pyysikö Jeesus missään, että ihmisten kuuluisi rukoilla häntä??
Jeesus ei voi tehdä mitään ilman Jumalan tahtoa! Unohditkos, että raamatussasi mainitaan muitakin jotka tekivät ihmetekoja? nekin tapahtuivat Jumalan tahdosta!
Jeesus on Sana, se sana on "OLE" Sana ei ole Jumala! Sana on Jumalan Sana jolla hän loi Jeesuksen!
3:47 "Maria vastasi:"Herrani, kuinka minä voisin saada lapsen? Eihän yksikään mies ole koskenut minuun." Enkeli vastasi: "Herrasi LUO, mitä tahtoo. Kun Hän päättää asian, Hän sanoo sille "OLE!" ja se on."
3:48 Hän opetti Jeesukselle Kirjan, viisauden, Tooran ja Evankeliumin
3:49 ja lähetti hänet israelilaisten luo:"Olen tuonut teille merkin teidän Herraltanne. Minä teen teille savesta linnun ja puhallan siihen, ja se muuttuu eläväksi JUMALAN LUVALLA. Minä parannan sokeita ja spitaalisia ja herätän kuolleita henkiin JUMALAN LUVALLA...
3:50 Hän on lähettänyt minut todistamaan oikeaksi sen, mitä oli ennen minua Toorassa, ja sallimaan teille osan siitä, mikä oli teiltä ennen kielletty. Olen tuonut teille merkin teidän Herraltanne. Pelätkää Jumalaa ja totelkaa minua.
3:51 Jumala on minun Herrani ja teidän Herranne. PALVOKAA HÄNTÄ. Tämä on oikea tie.
Pöydän suura 5. kertoo Jumalan ja Jeesuksen välisestä vuoropuhelusta! Huomaa kohta 5:116:sta aikamuoto! Tämä keskustelu siis käydään viimeisenä päivänä, kun Jumala kokoaa profeetat luokseen!! (huomaa että mm. Luterilaiset rukoilevat Jeesusta ja Katolilaiset rukoilevat Mariaa!!)
5:109 Kun Jumala kokoaa profeetat, Hän kysyy heiltä: "Kuinka teille vastattiin?, mutta he sanovat'Emme me tiedä. Sinä tunnet salaisuudet.*
5:110 Jumala sanoi:" Jeesus, Marian poika, muista armoani, jota osoitin sinulle ja äidillesi, kun autoin sinua Pyhällä Hengellä, niin että saatoit puhua ihmisille kehdosta ja vielä aikuisenakin, ja kun opetin sinulle Kirjan, viisauden, Tooran ja Evankeliumin ja kun teit savesta linnun Minun luvallani ja puhalsit siihen, ja se muuttui eläväksi luvallani, ja kun paransit sokean ja spitaalisen luvallani ja kun herätit kuilleet luvallani ja kun suojelin sinua israelilaisilta sinun esittäessäsi heille selkeitä merkkejä ja uskottomien sanoessa:' Tämä on selvää taikuutta'."
5:111 Minä annoin opetuslapsille ilmestyksen: "Uskokaa Minuun ja lähettilääseeni", ja he vastasivat:'Me uskomme. Todista, että me alistumme Sinulle.
5:112 Kun opetuslapset sanoivat: 'Jeesus, Marian poika, kukeneekö Herrasi lähettämään taivaasta meille pöydän?', hän vastasi:' Pelätkää Jumalaa, jos olette uskovia.'
5:113 He sanoivat: 'Me haluamme syödä siltä, jotta mielemme rauhoittuisi ja me tietäisimme, että olet puhunut meille totta, ja todistamme sen,'
5:114 Jeesus, Marian poika, sanoi: ' Jumalani, Herramme, lähetä meille taivaasta pöytä merkiksi Sinulta, jotta niin ensimmäinen kuin viimeinenkin meistä juhlisi sen muistoksi. Anna meille meidän ruokamma, silla Sinä olet paras ruokkija.'
5:115 Jumala vastasi: " Minä lähetän se teille, mutta sitä teistä, joka tämän jälkeen kieltää, Minä rankaisen ankarammin kuin ketään ihmistä."
5:116 Kun Jumala sanoo: " Jeesus, Marian poika! Sinäkö sanoit ihmisille: 'Ottakaa minut ja äitini jumaliksi yhden Jumalan asemasta'?", Jeesus vastaa: "Jumala vaarjelkoon minua! En minä voisi sanoa sellaista, mihin minulla ei ole oikeutta. Jos olisin sanonut niin, Sinä tietäisit sen, sillä Sinä tiedät, mitä minun mielessäni on. Sinä tunnet salaisuudet.
5:117 Olen sanonut heille vain sen, mihin Sinä olet minua käskenyt:'Palvokaa Jumalaa, Minun Herraani ja teidän Herraanne.' Niin kauan kuin olin heidän keskuudessaan, olin heidän todistajansa, ja kun Sinä otit minut luoksesi, Sinä jäit heidän vartijakseen. Sinä olet kaikkialla.
5:118 Sinä voit rangaista heitä, ovathan he Sinun palvelijoitasi, ja jos annat heille anteeksi, olet silti Mahtava, Viisas.' - OIKEIN...
Luepa itse (5.pöydän suura) miten väärin näitä jakeita nyt vielä pitäisi tulkita... eikö tämä ole nyt selvää pässin lihaa!!
(ole ystävällinen, älä poimi jakeiden kohtia sieltä täältä, vaan yritä... siis YRITÄ EDES LÖYTÄÄ OIKEA ASIA SISÄLTÖ!!) Muuten kohta 5:17 taitaa juuri olla kirjoitettu sinulle!
12. Jumala teki muinoin liiton Israelin lasten kanssa, ja Me korotimme heidän keskuudestaan kaksitoista johtomiestä, ja Jumala sanoi: »Katso Minä olen kanssanne. Jos te suoritatte hartautenne säännöllisesti, annatte almuja, uskotte lähettiläihini, tuette heitä ja lainaatte Jumalalle jalon korottoman lainan, niin Minä totisesti annan syntinne anteeksi ja päästän teidät huvi~ tarhoihin, joissa purot solisevat. ja se teistä, joka tämän jälkeen ei usko, joutuu harhaan oikealta tieltä.»
13. Ja siksi, että he rikkoivat liittonsa, Me olemme kironnut heidät ja kovettanut heidän sydämensä. He sotkevat Kirjoituksen sanoja ja ovat unohtaneet osan siitä, mitä heille opetettiin. Lakkaamatta havaitset kieroa menettelyä kaikkien heidän puoleltansa, lukuunottamatta muutamia harvoja. Mutta siedä heitä ja anna anteeksi; katso, Jumala rakastaa jalomielisiä.
14. Niidenkin kanssa, jotka sanovat: »Katso, Me olemme kristittyjä», Me teimme liiton, mutta he unohtivat osan siitä, mitä heille opetettiin. Sentähden Me herätimme heissä kaunan ja vihan toisiansa vastaan aina Ylösnousemuspäivään asti, jolloin Jumala tekee heille selviksi heidän kättensä työt.
15. Te, joiden ovat Kirjoitukset! Nyt on tullut luoksenne Meidän lähettiläämme tähdentäen teille paljon siitä, minkä talletitte Kirjoituksessa, ja jättäen paljon syrjään. Nyt on teille tullut Jumalalta valo ja selvä Kirjoitus,
16. jonka mukaisesti Jumala ohjaa rauhan poluille niitä, jotka etsivät Hänen mielisuosiotaan. Pimeydestä tahtoo Hän päästää heidät valkeuteen ja opastaa heidät oikealle tielle.
17. Ne ovat todella epäuskoisia, jotka sanovat: »Katso, Jumala on Messias, Marian poika.» Sano heille: »Kuka sitten voi mitään Jumalaa vastaan, jos Hän tahtoo hukuttaa vaikkapa Messiaan, Marian pojan, ja hänen äitinsä ja ylipäänsä jok'ainoan maan päällä. Jumalan on herruus taivaassa ja maassa ja niiden välisessä avaruudessa. Hän luo mitä tahtoo, ja Jumala on kaikkivoipa.
18. Juutalaiset ja kristityt väittävät: »Me olemme Jumalan poikia ja lempilapsia.» Sano: »Miksi Hän sitten kurittaa teitä syntienne tähden? Ei, te olette vain Hänen luomiaan kuolevaisia. Hän armahtaa, ketä Hän tahtoo, ja Hän kurittaa, ketä tahtoo. Jumalan on yliherruus taivaassa ja maan päällä ja niiden välillä, Hän on määränpää.»
19. Te, joiden ovat Kirjoitukset! Nyt on Meidän lähettiläämme tullut luoksenne tekemään kaiken selväksi tauon jälkeen, jolloin ei ollut lähettiläitä, jottette sanoisi: »Ei tullut luoksemme yhtään ilosanoman tuojaa eikä varoittajaa.» Nyt on ilosanoman tuoja ja varoittaja tullut teille. Jumala on kaikkivoipa. - Christian Trinity Too?
jep jep jep kirjoitti:
kerrohan mikä kohta vahvistaa Jumaluuden??
"Jeesus, Marian poika on Jumalan lähettiläs...
Jokainen profeetta on Jumalan lähettiläs, sanansaattaja! tässähän nimenomaan sanotaan JEESUS, MARIAN POIKA!!!
HÄNEN SANANSA,
mikään ei ole mahdollista, ilman Jumalan tahtoa!
JUMALAN SANA ON "OLE"
TÄMÄ SANA ANNETTIIN MARIALLE... TÄMÄN SANAN VÄLITTI MARIALLE GABRIEL, JUMALAN LÄHETTILÄS, JUMALAN VIESTINTUOJA!!
Gabriel siis välitti Jumalan sanan Marialle.. tämä sana "OLE" ja näin Jumala LOI JEESUKSEN... Jeesus siis luotiin Marian kohtuun, siis Jeesus alkoi OLLA (OLEMASSA).. Gabriel myös puhalsi hengen Jeesukseen.. siis henki/sielu... siis sen mikä tekee ihmisestä ihmisen.. tämä henki/sielu, ei ole kenenkään ihmisen omaisuutta vaan sen omistaa JUMALA!
Siis kun Jumala lähetti Gabrielin viemään Marialle sana, jolla Jumala loi materiallisen Jeesuksen... siis kehon/ruumiin... Hän samalla lähetti Gabrielin myös viemään hengen/sielun, Jeesuksen ruumiiseen..
Jeesus ei ole kuollut vielä! eikä kohta 19:33 todista mitään siitä että Jeesus on kuollut!
Jokainen ihminen, oli hän sitten tavallinen ihminen tai Jumalan lähettiläs/profeetta kuolee... jokainen ihminen, oli hän sitten tavallinen ihminen tai Jumalan lähettiläs/profeetta tullaan herättämään henkiin viimeisenä päivänä!
Joten niin sinutkin, kuin Aatami, Jeesus ja Muhammed tullaan herättämään henkiin viimeisenä päivänä... älä huoli!
Älä yritä selittää Koraania kolminaisuudella taikka raamatullasi... lue se niinkuin se on kirjoitettu!!Islam teaches that Allah is one divine being and is not a triune being. However, even though the Koran teaches this fact clearly in some verses, there appears to be grounds for the view that God of the Koran tends to have a sort of "plural" or "triune" nature.
The idea that God is not a trinity is clearly taught in the Koran. "They do blaspheme who say: Allah is one of three in a Trinity, for there is no god except One God." (Qur'an 5:73) There are several other verses in the Koran that reject the concept of God being any sort of three in one or having modes or parts, such as, "Say: He is God, the One and Only; God, the Eternal, Absolute; He begetteth not, nor is He begotten; And there is none like unto Him." (The Noble Quran, 112:1-4) and "do not say 'Three'. Desist, it will be better for you. God is only One God" (Surat al-Nisa, 171-2.)
Anti-trinitarian expressions within the Koran were a reaction to what Muhammed felt was a sort of polytheism that had corrupted the true religion. However, from the following verse we can see that Muhammed perhaps had a misunderstanding when it came to the God of the Christian religion. The Koran reads, "And behold! God will say: 'O Jesus, the son of Mary, didst thou say unto men, 'Worship me and my mother as gods in derogation of God,?'" (Surah 5 Maida, verse 116.) It appears from this verse that Muhammed had been exposed to a "corrupted" version of the Christian idea of the trinity that made Mary a person within the Godhead, with the Father and the Son, but excluding the Holy Spirit - like a family of three exalted humanlike beings. This corrupted version is obviously tritheistic and polytheistic, and the writer of the Koran reacted to this polytheism by declaring the idea of three gods as blasphemy.
In the Koran, looking past these anti-trinitarian verses, it's possible to find that the Muslim worships a sort of "plural God" without even realizing it. The idea would hardly be accepted in Muslim circles today, to say the least. Muslims are taught to reject any ideas that may appear polytheistic, like the Christian trinity doctrine, the three gods of Hinduism, or any number of ancient religions that worshiped a unity of two or more. However, if we look at other verses in the Koran that deal with the nature of God, besides the anti-trinitarian ones, we may discover that the Muslim has nothing to fear in accepting the idea that there may be a "plurality in unity" within his own God, and that such a view in other monotheistic religions may not be as foreign as he first thought.
The Holy Spirit of Allah is not mentioned much in the Koran, but when we do read anything about Allah's Holy Spirit, it usually seems to be in connection with the stories of Jesus Christ. The Koran reads, "and We gave Jesus, the son of Mary, clear arguments and strengthened him with the Holy Spirit" (The Cow 2.87) Also, in another verse, Allah says to Jesus, "Remember My favor on you and on your mother, when I strengthened you with the Holy Spirit" (The Dinner Table 5.110.) There are other verses which describe Allah as strengthening Jesus with the Holy Spirit, but no verses connected with Jesus shed much light on the nature of this mysterious Holy Spirit.
We are never told directly whether the Holy Spirit is an impersonal force or a personal manifestation or extension of Allah Himself. However, we can deduce several things about the nature of the Holy Spirit of Allah when we take a closer look at several other verses in the Koran. The Holy Spirit appears to originate with Allah alone and is a part of the very essence of Allah, as we may surmount from The Rock 15.29 where it says, "So when I have made him complete and breathed into him of My Spirit, fall down making obeisance to him." In this verse, all the angels are to bow before Adam, the mortal man whom Allah has created. The homage due to Adam stems from the fact that the mortal man possesses Allah's Holy Spirit within him. From this we can conclude that the Holy Spirit of Allah is indeed some sort of essence or extension of Allah's personal power. Allah breathed this Spirit into man and didn't just create it. Accordingly, the Spirit which Allah breathes deserves the highest respect, equal to Allah Himself, especially if angels are required to bow before man because of it.
Where the Koran says, "when I have made him complete and breathed into him of My Spirit" it shows that the Holy Spirit proceeds from Allah's very being or essence. Since this is the case, that the Holy Spirit proceeds from Allah and is not some sort of created thing or an angel, we can conclude that the Holy Spirit is something divine, something that is eternal with Allah and has no beginning and no end, even as Allah has no beginning and no end, but is "the Everliving, the Self-subsisting by Whom all things subsist." (The Family of Imran 3.2.) Because the Holy Spirit was not created, but has always proceeded from Allah, then we must conclude that the Holy Spirit is indeed a part of the eternal nature of Allah. We know, from the Koran, that Allah is the only one uncreated, and that if the Holy Spirit is uncreated, then the Holy Spirit is Allah.
The idea that Allah is an omnipresent Spirit that permeates all of creation is one idea central to Islam concerning the nature of God. The idea that the Spirit can move to and fro and strengthen whomever He pleases, yet all the while maintaining divine status as Allah, is not an idea foreign to Islam. According to Islam, God is Spirit and this Spirit is named Allah. If the Spirit is sent to and fro by Allah, and is at the same time one with Allah, we can conclude that the Spirit has a special function and is a sort of distinct aspect or part or mode within the very nature of the one God. Here, we can begin to see a sort of plurality within the oneness of the Muslim God.
http://www.associatedcontent.com/article/281955/islams_koran_teaches_the_christian.html - spearmintguy
Qadija81 kirjoitti:
Ashadu An-laailaaha Illalaaha wa ashadu anna Muhammadan rasuulullaah
Wallahi mitä potaskaa!!
- pelkkä p
Barnabaan evankeliumi löytyy suomeksi verkosta (myös muilla kielillä).
Sen todistaa väärennökseksi nämä:
-Se löytyi joskus 1400-1500 luvulla. Ainoat oikeasti vanhat (siis ei mitkään arabien väärennökset myöhemmältä ajalta) on kirjoitettu keskiajan espanjaksi ja Italiaksi (ei siis latinaksi, kreikaksi tai edes arameaksi).
-Jeesus käyttää siinä raha yksikköä joka on ollut käytössä Espanjassa 700-800 luvulla.
-Kirjassa on useita keskiaikaisia käsityksiä ja sanoja (ritari, pinaakkeli, narrinpuku, peräsin).
-Kirjassa lainataan Dantea parikin kertaa (Dante oli hyvin luettua runoutta renessanssin alussa ja myöhemminkin).
-Kirjassa puhutaan juhlavuoden ajankohdasta (tämä muutos tapahtui 1200 luvulla).
-Useita virheitä Maantieteessä (Jerusalm, Tyyro sijoitettu väärin: Nasaret on mukamas järven rannalla). Kirjoittajalla ei ole edes ollut karttaa (puhumatta että kirjoittaja olsi edes käynyt lähi-idässä.
-Onko siihen aikaan ollut Faksi, kun viesti Jesrusalemista Roomaan ja takaisin kiitää päivän aikana.
-JEESUS SAAPUU LAIVALLA JERUSALEMIIN.
-ym.... - jep jep jep
Kirjoitus on vahvasti Paavalin ja kolminaisuusopin vastainen.
mikäs se kolminaisuus oppi on... kuka sen on todistanut oikeaksi!
eikö juuri kolminaisuus oppi, ole vääristänyt ainoan oikean uskonnon!
ensimmäinen käsky kuuluu; MINÄ OLEN HERRA, SINUN JUMALASI, ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA.
Paavali väänsi uskontoa mieleisekseen... ensin nimittäen itsensä 13. opetuslapseksi! väittäen nähneensä Jeesuksen! VAIKKA JEESUS NIMENOMAAN OMIN SANOIN RAAMATUSSA ILMOITTA, ETTÄ SE JOKA HÄNEN POISMENONSA JÄLKEEN VÄITTÄÄ NÄHNEENSÄ HÄNET (JEESUKSEN) ON SAATANASTA.
Jeesus ei itse puhunut olevansa Jumalan poika.
JUMALA ei tarvitse poikia!
Unohtakaa kolminaisuus, se on teidän parhaaksenne! rukoilkaa vain Jumalaa! Jeesus on Jumalan sanansaattaja,niinkuin muutkin profeetat.. Jeesus on tie.. "tie" tarkoittaa, Jeesuksen tapaa elää.. Jeesus rukoili Jumalaa, joten ihmisten pitää tehdä niinkuin Jeesus teki! EI RUKOILLA JEESUSTA, JEESUS EI OLE HERRA, EI JUMALA, EI LUOJA!
JUMALA ON MAAILMOJEN HERRA, JUMALA ON AINOA JUMALA, JUMALA ON LUONUT KAIKEN... myös Jeesuksen!- nyt..
Onko Barnabaan evankeliumi väärennetty vai ei ?
- kyösti
1.kolminaisuusopin todistaa lukemattomat perimätiedot ja jo ylin ohjenuora raamattu.
Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi ja sama asia koska jumala on niissä kaikissa mutta ne on myös täysin eri asia koska Jumala eli taivaan isä ja maan ja taivaan jumala on jumala ja Poika on Jeesus ja jumala lähetti oman poikansa maan päälle että jeesus sovitti maailman synnin ja ihminen uskomalla sen ja sovitustyön saa palastuksen jumalalta. ja jeesus puhuu esim:joh. 14-16 luvuissa siitä että silloin kun Hän lähtee Isän luo niin silloin opetuslapset saa toisen puolustajan ja se on Pyhä Henki, joka opastaa, neuvoo, kehottaa, lohduttaa yms... eli kun ihminen tulee uskoon ja uudestisyntyy ylhäältä niin Jumalan Pyhä Henki muuttaa ihmisen sisälle.
ne kolme persoonaa on eri persoonia mutta ne on myös yksi ja sama ja niissä kaikissa tulee esiin Jumalan täydellisyys ELI ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI ON SAMA JA ERI.
MUTTA MIETI ASIAA..
2. ja toiseksi niin lue apostolien teoista LUKU 9 saulus tarsolaisen eli paavalin kääntymyksestä niin siinä ei missään puhuta että paavali olisi nähnyt jotain vaan HÄN KUULI ÄÄNEN JOKA SANOI MM: "SAUL SAUL MIKSI VAINOAT MINUA".
eli tutki ennen ku hutkit........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758