Paljonkohan ...

Paljonkohan mahtaa maksaa 300l akvaario, jonka mukana on suodatin, lämppäri ja valaisin?
Isoja akvaarioita on helpompi hoitaa, joten haluaisin hankkia suurinpiirtein tuon kokoisen. Ja kun vielä olen lehtikaloihin niin tykästynyt.

Montakohan lehtikalaa mahtuu 300l akvaarioon, johonka tulisi myös kaksi leväbarbia ja n. kymmenen kardinaalitetraa?
7734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tervetuloa mukaan harrastukseen. :)
Oletkin valinnut kivan allaskoon, heti alkuunsa.
Hinta riippuu siitä ostatko akvaarion uutena vai käytettynä. Käytettynä allas jalustoineen ja tekniikoineen voi maksaa alle 300 euroa.
Uutena vähintään tuon ja laadukkaammista kestävistä merkeistä, joutuu pulittamaan enempi.
Aqua-webistä löytyy kivoja käytettyjä akvaariopaketteja.
Kauppiaat tekevät altaita myös omien mittojesi mukaan.

Lehtikaloja otetaan parvi, eli 4-6 kappaletta, nuorina pieninä sievinä. Parvesta muodostuu ajan saatossa yksi ärhäkkä pariskunta tai kaksi sopuisaa paria, jotka voidaan jättää altaaseen. Useimmiten vain se yksi ärhäkkä pariskunta, kun kirjoahveista on kyse.
Lehtikalat vaativat sen että altaan korkeus on vähintään 50cm, eli ota se huomioon allasta valittaessa.

-Lehtikala-altaaseen ei kannata laittaa kardinaalitetroja, sillä suiponmallisina voivat joutua lehtikalan suuhun. Suosittelisin siis hankkimaan jotakin korkeanmallista tetraa, kuten timantti- tai sitruunatetroja, niitä voikin laittaa sitten kunnollisen parven.

-Leväbarbeja voisi olla pieni parvi, ainakin viisi, sillä ovat parvikaloja.

-Mukaan altaaseesi mahtuu vielä partis, tai kaksi samaa sukupuolta olevaa, mieluummin naaraspuolista imuttelemaan levää.
Ja jotakin monnisia, jos laitat pohjalle hienoa hiekkaa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. :)
    Miten olisi, jos hommaisin tulevaan altaaseeni timanttitetroja että timanttitetroja? Molemmat ovat kauniita, ja varmaankin toisivat mukavaa värikkyyttä akvaarioon, kun nuo lehtikalatkaan ei ole aina niin hirveän värikkäitä. (:
    Ajattelin tulevaan 300l akvaariooni korkeutta aika paljon, ehkä jotain 70 - 80cm, riittäisikö se?

    Partiksenkin voisin tosiaan ostaa altaaseen.

    Äänestä

  • tosssu kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. :)

    Kyllä 50-55 senttiäkin riittää.
    Leväbarbeja ajatellen altaan pitäisi olla myös pituussuunnassa pitkänmallinen, taitaa mennä aika kapeaksi, jos korkeus on noinkin paljon.

    Samoin yli 60 cm korkeaan altaaseen tulee jonnilainen valaistusongelma, ainakaan loisteputkilla(Jotka yleensä pakettiin kuuluu) et saa riittävästi kasveille, valoa pohjalle.
    Monimetallit on sitten eriasia, mutta ne taas maksaa.

    Lehtikaloja on useampaa eri värikirjoa, jos tylsyys iskee. ;)

    Äänestä

  • tosssu kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. :)
    Miten olisi, jos hommaisin tulevaan altaaseeni timanttitetroja että timanttitetroja? Molemmat ovat kauniita, ja varmaankin toisivat mukavaa värikkyyttä akvaarioon, kun nuo lehtikalatkaan ei ole aina niin hirveän värikkäitä. (:
    Ajattelin tulevaan 300l akvaariooni korkeutta aika paljon, ehkä jotain 70 - 80cm, riittäisikö se?

    Partiksenkin voisin tosiaan ostaa altaaseen.

    Lasketaas; 300l akvan mittoja, fakta kun mennään yli 60cm akvaarion korkeuden on lasin paksuutta nostettava jopa neljällä millillä 12->16.
    Juurikin paineen tuoman lisä rasituksen takia.¨

    Jos löytäisit jostakin tuollaisen 70-80cm korkean akvaarion sen yleisimmät mitat ovat silloin parisen metriä pituutta ja saman verran syvyyttä, min. 60cm. Kaikenlaisilla mitoilla tietty voi tilaus työnä teettää akvaarion mutta se maksaa hunajaa.

    Normaali n. 300 litraisen akvaarion mitat voisivat olla esim. 55x55x130cm = n. 400l TAI 50x40x150 = 300l Tuo alkaa olla se minimi.
    Monasti näkee juuri tuota mittaa olevia 300 litraisia akvaarioita, entäs jos se olisikin sen 80cm korkea... akvaarion täytyisi kuitenkin näyttää sopusuhtaiselta ... 80x60x150 = 720l TAI pituutta kahteen metriin = 960 (LÄHELLÄ OMAN AKVAARIONI MITTOJA)

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Jep. Ja tuon korkean altaan "lasin paksuttaminen" voinee maksaa ylimääräistä, sillä paksumpi lasi on paljon kalliimpaa, valitettavasti.

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Jep. Ja tuon korkean altaan "lasin paksuttaminen" voinee maksaa ylimääräistä, sillä paksumpi lasi on paljon kalliimpaa, valitettavasti.

    Jos neliö 12mm lasia maksaa n. 200-400 egee niin saman verran 16mm maksanee jo lähelle tonnia!!!

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Jos neliö 12mm lasia maksaa n. 200-400 egee niin saman verran 16mm maksanee jo lähelle tonnia!!!

    Ehkä sittenkin taidan tyytyä siihen 50 - 55cm korkuiseen. : D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tosssu kirjoitti:

Paljonkohan mahtaa maksaa 300l akvaario, jonka mukana on suodatin, lämppäri ja valaisin?
Isoja akvaarioita on helpompi hoitaa, joten haluaisin hankkia suurinpiirtein tuon kokoisen. Ja kun vielä olen lehtikaloihin niin tykästynyt.

Montakohan lehtikalaa mahtuu 300l akvaarioon, johonka tulisi myös kaksi leväbarbia ja n. kymmenen kardinaalitetraa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu