Itse lähihoitajana olen valitettavasti koulussa saanut synnytyspelon. Ennen en noteerannut synnytystä,ajattelin sen olevan täysin luonnollinen ja muutenki ettei siinä voi tapahtua mitään kauheata. Kun koulussa puhuimme synnytyksistä,ei jäänyt yhtään positiivista kuvaa. Tiedän että monella synnytys on normaali,eli ei tule ongelmia äidille tai lapsille,mutta kun meille puhuttiin vain ja ainoastaan näistä ongelmista mitä voi tapahtua synnytyksessä: napanuora menee kaulan ympärille ja lapselle tulee happivajaus(tästä ope kertoi monta esimerkkiä kuinka näistä lapsista on tullut vammaisia koska happivajaus ollut paha),kuinka äidin paikat on repeytyny niin pahasti ettei ikinä ole parantuneet(esim yhdelle äidille oli tullut niin pahat arvet ettei uutta alatiesynnytystä saa tehdä koska äidin keho ei ikinä tulisi kestämään)ja muita tälläisiä ääripäistä otettuja esimerkkejä. Kamalaa tästä teki että ope oli ollut kätilönä 15vuotta ja osasi sitten kertoa todellakin omakohtaisia kokemuksia pieleen menneestä alatie synnytyksestä... Näistä tunneista ei siis jäänyt positiivista kuvaa koska ikinä ei puhuttu millainen onnistunut synnytys on.
Nyt ongelma on että odotan esikoistani. Lapsi on toivottu ja nyt jo rakastettu,siksi mietin koko ajan synnytystä että entä jos kaikki menee lapsen kannalta pieleen. Olen miettinyt keisarileikkausta,mutta tiedän sen olevan äidin kannalta huonompi vaihtoehto.(paraneminen voi kestää todella kauan jne..)
Haluaisin nyt teiltä odottavilta ja jo synnyttäneiltä äideiltä tukea että alatie synnytys voi tosiaankin olla helppo ja parmepi vaihtoehto. Kertokaa vaikka kokemuksia jne mitkä auttaisi
Nyt ongelma on että odotan esikoistani. Lapsi on toivottu ja nyt jo rakastettu,siksi mietin koko ajan synnytystä että entä jos kaikki menee lapsen kannalta pieleen. Olen miettinyt keisarileikkausta,mutta tiedän sen olevan äidin kannalta huonompi vaihtoehto.(paraneminen voi kestää todella kauan jne..)
Haluaisin nyt teiltä odottavilta ja jo synnyttäneiltä äideiltä tukea että alatie synnytys voi tosiaankin olla helppo ja parmepi vaihtoehto. Kertokaa vaikka kokemuksia jne mitkä auttaisi
Vastaukset 8
Vanhimmat
Odotan toista lastani ja esikoisen synnytyksestä jäi vähän traumoja. Mainitsin asiasta neuvolassa ja nehän laittoivat mut synnytyspelkopolille puhumaan asiasta. Kävin kätilön kanssa jutustelemassa ja käytiin sit edellinen synnytys läpi. Ja lääkärin kaa mietitään sitten tiistaina tulevaa synnytystä. Esitin toiveen että vauvaa ei lasketa yli nelikiloiseksi ja siitä nyt sitten pidetään kiinni. Ja jos synnytys ei lähde etenemään niin sektioon päädytään herkemmin. Ja päädyin kotona pohdiskellessani siihen että haluaisin synnyttää ihan alateitse. Ja jokainen synnytyshän on erilainen. En nyt enää pelkää sitä synnytystä niinkään paljon ku asiasta olen puhunut ja tiedän että ottavat sitten sairaalassa asian tosissaan ku on mustaavalkoisella.
Kannattaa asiasta mainita neuvolassa, että synnytys pelottaa.
Mä en ekaa odottaessani pelännyt/jännittänyt koko synnytystä, ku en tiennyt mitä pelätä ja odottaa. Ku ei ollut asiasta omakohtaista kokemusta. =) Ja ajattelin että ku siitä hommasta on muutkin selvinneet niin kait mäkin. Mäkin olen myös lähihoitaja ammatiltani ja koulussa ku asiaa käytiin läpi, niin se tuntui niin luonnolliselta.
Kuinkas monella viikolla sä olet? Itse olen 36 4.
En nyt kyllä varmaan tukenut, mutta kerroinpahan, että on mahdollista päästä pelkopolille.
Onnea odotukseen.
Mulla kun on takana jo kaksi synnytystä, niin kokemusta löytyy. Omat synnytykset ovat ainakin menneet tosi hyvin molemmat, vaikka erilaisia olivatkin. Ekassa synnytyksessä olin sairaalassa puolitoista vrk, ennen kuin lapsi syntyi. Koko ajan tuli supistuksia, mutta eivät avanneet kohdun suuta, ennen kuin laitettiin tippa. Sen jälkeen menikin 3 tuntia ja lapsi oli maailmassa. Ponnistusvaihe kesti 8 minuuttia, ja oli ehdottomasti koko synnytyksen helpoin ja kivuttomin osuus. Vaavilla oli kahteen kertaan kiertynyt napanuora kaulan ympäri, ja kerran vartalon ympäri, mutta oli pitkä napanuora, ja löysällä, eli ei ollut ongelmia. Kaksi tikkiä ommeltiin jälkeen päin, mutta jonnekkin muualle, kun välilihaan. Ja niille, jotka sitä repeämistä pelkäävät, tiedoksi, että se ei satu kyllä yhtään! Olin hyvin yllättynyt kun kätilö sanoi ,että laitetaan pari tikkiä. Koko synnytys meni ilokaasun voimalla, ja kertaalleen annetulla kohdunkaulan puudutuksella. Oli toimiva ratkaisu.
Toisessa synnytyksessä ehdin olla sairaalassa kaksi tuntia ennen vaavin syntymistä. Minulle laitettiin kyllä epiduraali, mutta ilmeisesti synnytys eteni niin vauhdilla, että siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Kivun se vei pois ainoastaan selästä, vatsan puolella ne tuntuivat edelleen. Samalla se toi aika epämiellyttävästi esiin sen paineen, joka syntyi kun lapsi painui joka supistuksella alaspäin. Lisäksi epiduraalissa oli ikävät sivuvaikutukset, hirvittävä vilu ja tärinä, ja kutina, joka tuntui joka puolella kehoa. En ollut edes ennen kuullut moisista, mutta jälkeen päin ystävien kanssa juteltuani, monet muutkin sanoivat kärsineensä samoista sivuvaikutuksista. Ja spinaalissa kuulemma samat oireet myös. Muita puudutteita en käyttänyt, en edes ilokaasua, ja jälkeen päin se kyllä harmitti. toinen synnytys oli kivuliaampi, ja luulisin sen johtuneen pääasissa johtuneen huonoistsa puudutevalinnoista yhdistettynä synnytyksen pikavauhtiin. Tässä synnytyksessä huomasin myös sen ikäväntuntuisen ilmiön, eli ponnistamisen tarpeen, vaikka ei olisi saanut ponnistaa. Se oli kyllä koko synnytyskokemuksien ikävimmässä päässä. Mutta taas kun siitä selvittiin, meni ponnistusvaihe hyvin, ja kesti muistaakseni noin 10 min. Tässä synnytyksessä ei revennyt mitään, ja kun pari tuntia myöhemmin nousin synnytyssängyltä, tuntui siltä, kuin ei olisi synnyttänyt ollenkaan. Istuminen tai kävely ei sattunut ollenkaan.
Nyt kun olen jo hiuka nmiettinyt kolmatta synnytystä, olen tullut siihen tulokseen, että että en halua epiduraalia tai spinaalia, vaan aoin taas toivoa kohdunkaulan puudutuksen ja sitten vaan runsaasti ilokaasua. Ilokaasu kun tuo sen hiukan kännisen olon, niin vaikka supistukset tuntuvatkin, niin se kaikki ei tunnu niin todelliselta, kuin jos ei käyttäisi ilokaasua. Ilokaasuttomassa synnytyksessä olin ikävän tietoinen koko ajan kaikesta mitä ympärillä tapahtui, ja kuitenkin harmittavan epätietoinen synnytyksen kulusta. Ilokaasuissa taas kaikki taphtui vähän niinkuin puoliunessa siihen asti, kunnes piti alkaa ponnistaa, ja ilokaasu jätettiin pois. Sitä siis suosittelen kaikille, vaikka joillekin tekeekin pahaa oloa. Itsekin oksensin jokusen kerran, mutta hyötyyn nähden se kyllä kestää.
että älä suotta pelkää, mutta totta se on!
etukäteen ei kukaan pysty ennustamaan miten käy, kävi miten kävi kaikista tilanteista selvitään jollain keinolla. itse pelkäsin myös synnytystä paljon! synnytyspelko osoittautuikin kohdallani turhaksi, se pelottavin juttu tapahtui juuri ennen sitä. synnytin kuolleen lapseni alakautta, niin kuin muutkin kuolleiden lasten vanhemmat. kokemus oli kaunis ja koko synnytyksestä jäi kaunis muisto. olen ylpeä itsestäni ja onnellinen että sain synnyttää kauniin lapseni. minua synnytys ei enää pelota pätkääkään.. niinkuin joku joskus kirjoitti. ihan ylimainostettu juttu!
hyvin se menee, usko pois!
Odotan nyt toista lasta ja ekasta synnytksestä 4v sitten on melkeinpä vain hyviä kokemuksia. En tiennyt vauvoista ja synnytyksestä paljoakaan etukäteen, enkä halunnut myöskään mennä edes tutustumaan sairaalaan etukäteen. Ajattelin, että kaiken kyllä näkee siellä sitten h-hetkellä ja tuumasin jopa että synnytyshuoneen ja välineiden näkeminen etukäteen voi alkaa turhaan jännittää mua.
Koko raskausajan, joka meni loistavasti, ajattelin että olen vahva ja selviän varmasti synnytyksestä. Minua auttoi, että uskoin ja luotin vahvasti ja tyynesti siihen, että jaksan ja kaikki sujuu varmasti hyvin. Kolme viikkoa ennen laskettua aikaa lääkäri meinasi, että haluaa mittauttaa lantioni, koska se tuntui ehkä kapealta, ja jouduin röntgeniin. Silloin olin todella harmissani ja jopa pelkäsin, etten saakaan synnyttää alateitse! Sitten olisi harmittanut, etten päässyt edes yrittämään. Onneksi lantio todettiin riittävän kokoiseksi ja asiat saivat edetä omalla painollaan synnytyspäivään asti.
Mulla on korkea kipukynnys enkä huutanut, kiroillut enkä valittanut kivusta koko aikana, vaikka välillä otti aika koville.
Hauskaa oli, että koska olen pieni, hento ja nuori (silloin 21v) ja näytän vielä ikäistänikin nuoremmalta, niin minulle annettiin kunnolla epiduraalia (yhteensä 3 kertaa) kun vähänkin sitä ehdotin, vaikka olin muuten aivan hiljainen ja rauhallinen ja yritin kestää hammasta purren kipuni. Luotin todellakin siihen, että synnytys on luonnollista ja minä OSAAN ja PYSTYN siihen. Se oli kaikista tärkeintä, mikä auttoi olemaan pelkäämättä ja panikoimatta.
Kaikki meni hienosti, vaikkakin menetin verta liiaksi ja vauvan synnyttyä kolme naista suurinpiirtein pomppi vatsani päällä (helvetti, että sattui!) saadakseen loputkin veret ulos. En välittänyt, vaan katselin onnellisena ihanaa vauvaani, jota mieheni piteli sylissään.
Mikään ei ole hienompi teko naiselta kuin synnyttää oma lapsi, ja olin ylpeä että sain tehdä sen. Positiivinen kokemus ekasta synnytyksestä auttaa mua menemään rauhallisena samaan tilanteeseen myös nyt joulukuussa. :)
Toivotan sulle luottoa itseesi, luottoa siihen että hillitset ja hallitset hermosi saadaksesi tehdä tuon suuren ja kauniin teon omalle ihanalle pikkuisellesi. Sitä kokemusta ei korvaa mikään muu kokemus. (Kaikella kunnioituksella sektiolla synnyttäneille.)
Itseasiassa minua vaan on pelottanut se etten tiedä ylipäätään miten oikea synnytys menee. Nyt sain hieman suuntaa antavia tekstejä mitä tehdään aluksi ja miten synnytys sitten lähtee käyntiin. En tiennytkään että synnytyspeloista voi jutella muuallakin kuin neuvolassa(täytyypä muistaa seurv neuvola kerralla että varaa ajan jollekin jonka kanssa voin jutella)ja että voi toivoa ettei lapsi synny isona. Mieheni perheessä kaikki lapset ovat syntyneet yli 5kg,mieheni 5700g ja se on mun mielestä paljon jos meille syntyisi niin iso lapsi.(kun en kumminkaan mikään kamalan iso ole) Mutta eikö näin isona syntyneet aina synnytetä sektiolla? Kamalaa kun jännittää,mutta luojan kiitos la aika on vasta tammikuun alussa eli toivottavasti saan siihen mennessä lievitettyä synnytyspelkoa ja saan hyvää tietoa synnytyksestä.
Onkohan jotain hyvää ja totuudenmukaista nettisivua missä kerrotaan hyvin synnytyksestä,puudutuksista jne tai vaikka kirjaa mikä kannattaisi lukea??
tähän vähän toisenlaistakin tarinaa, kun edellisillä on synnytykset sujuneet melko auvoisissa meiningeissä.
itselläni esikoisen synnytys jätti karmean trauman ja kammon ko. tapahtumaa kohtaan, vaikka itseäni pidän vahvana ja kipukynnyskin tuntuu olevan melko korkea.
Puudutteet eivät kohdallani auttaneet pätkääkään, ja ilokaasusta tuli vain oksettava olo. Joten sitäkään ei auttanut käyttää.
Epiduraalia en saanut, koska lääkäri ei ehtinyt ajoissa paikalle ja silloin vielä kuvittelin, että tämä tyttö selviää mistä vaan.
No selvisinhän mä. Synnytyksessä oli kamalat tuskat, kun vauveli puski tietään maailmaan. Supistuskivut eivät olleet mitään siihen verrattuna, tuntui kuin joku olisi murjonut ruosteisella isolla kuulalla väkivalloin sisuskaluja. Koko synnytys oli yhtä suurta usvaista tuskaa, jona aikana tapahtui myös repeämiset.
Synnytettyäni olin niin sekaisín kaikesta ja voimaton, etten jaksanut edes iloita vauvasta. Ja ihana kätilö tikkas vielä alapään kuntoon myös ihan klitoriksen vierestä, ja se sattui, siihenhän ei ole käytössä mitään kunnon puudutetta.
Itse pidän selkiönä sitä, etten enää koskaan suostu synnnyttämään ilman epiduraalia.
Pakko ihan kuitata nyt että kylläpä oli kauniisti kirjoitettu synnytyspelkoiselle "rohkaisuksi"!
Alkuperäinenhän nimenomaan kirjoitti kuulleensa vain negatiivisia synnytyskokemuksia ja kauhutarinoita, ja kaipaisi kuulla nyt myös positiivisia!
Totuus kuitenkin on, että suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin tai ainakin tyydyttävästi, ja kauhuskenaariot ovat harvinaisempia. Tietenkin niistä puhutaan enemmän kuin hyvin sujuneista; näinhän on ihan kaiken kohdalla: "mitä sitä semmoisesta asiasta puhumaan, joka on hyvin"..
Lisään vielä alkuperäiselle, että parhaiten menee, kun ei ole liian tarkkoja suunnitelmia synnytyksen sujumisesta etukäteen; ethän voi kuitenkaan tietää, miten kaikki sujuu, kauanko kestää jne. ja voit sitten pettyä jos et esim. pääsekään jostain syystä synnyttämään siinä asennossa kuin olit ajatellut tms. Avoimin ja rohkein mielin synnyttämään!
totuutta kiertää?
Just tän asenteen takia nykyajan äidit ei osaa vaatia esim. epiduraalia tarpeeksi ponnekkaasti ja ajoissa, sen virheen minäkin tein ekassa synnytyksessä.
Jos olisin huolehtinut omasta edustani, niin ois se lääkärikin varmasti ehtinyt paikalle ajoissa, mutta kun kätilötkään eivät missään vaiheessa sitä ehdottaneet, niin jäipä saamatta.
Epiduraalihan on ainoa toimivaksi todettu puudute synnytyskipuihin.
Eli mä veikkaan, et ap. sai paljon enemmän apua tästä mun kauhukertomuksesta, ja osaa pitää huolen siitä, että epiduraali myös tulee!
Toisinkuin näistä, et kyllä se sujuu kun suurimmalla osalla kaikki menee hyvin.
Ap:lle: pidä huoli, että saat epiduraalin, kaikki omat tuttuni, jotka ovat saaneet sen ja synnyttäneet edes kerran ilman sitä, niin ovat verranneet epiduraalin avulla synnyttämistä huomattavasti helpommaksi ja kivuttommammaksi.