Tällä hetkellä elämäni on pelkkää odottamista. Minulla ei ole kavereita, joiden kanssa voisin viettää aikaa. Pari kaveria on, jotka soittelevat n. kerran viikossa. He ovat tehneet varsin selväksi että minun puheluja ei kaivata. Minulle soitetaan sitten kun he haluvat puhua tai tarvitsevat jotain.Odotan useita päiviä, parhaimmillaan yli viikon että joku minua muistaisi ja kyselisi kuulumisia. Kun minulle soitetaan ,samalla pyydetään yleensä jotain itselle. Rahaa yms... Mutta siltikin nänä puhelut ovat elintärkeitä, sillä saan samalla puhua pari minuuttia jollekin. Joudun siis kestämään tätä hyväksikäyttöä, jotta pysyisin hengissä. Nyt kukaan ei ole ottanut mitään yhteyttä juhannusaaton jälkeen ja olen iteknyt koko viikonlopun. Tekisi välillä niin mieli riistää itseltä henki, sillä tunnen itseni tällä hetkellä hyödyttömäksi. En tiedä mitä teen? Kellekään en voi puhua, sillä masennun vain entisestään kun puheluitani ei noteerata millään tavalla. Puhutaan vaan selän takana kuinka minut on helppo pitää otteessa, koska minulla ei ole ketään. Minua voi kohdella niinkuin halutaaan. Siispä en ole ihminen kenenkään mielestä, ja minua ei kaivata...tässä tunteet...ahdistaa!
Pakko kestää....
Henkisesti piesty....
121356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...että puhelujasi ei kaivata? Kuulostaa epäuskottavalta, jos samat ihmiset kuitenkin itse soittelevat sinulle silloin tällöin. Onko ihmiset sanoneet, että älä soittele, vai onko kaikkki huonon itsetuntosi ja oman mielikuvituksesi ansioita. Kyllä soittelu ja ystävyys meinaan on aina vuorovaikutteista ja sinä tässä olet se, joka ei mulle soittele. Jos toinen saa olla koko ajan se, joka yksin ottaa kontaktia, soittelutkin saattaa harveta.
Minkä takia kaikki muu tekeminen menee aina minun kanssa puhumisen edelle? Kun soitan, puhelu saattaa kestää minuutin, ja sit sanotaan että" joo, mut mä olen just syömässä, " tai että "joo, mä olin just menossa suihkuun." "mä oon just menossa kävelemään"....tätä rataa...arvaa tuleeko yhtään vähäarvoinen olo...ja vuosien ajan olen pyrkinyt kontaktia ottamaan ystäviini. Tottakai mulle soittelee samat ihmiset, koska heillä ei sillä hetkellä ole muita juttelu kavereita. Tietävät minun puhuvan ja kuuntelavn mielellään. Minulle ei vain ole koskaan tarjolla heidän aikaansa kun sitä niin kipeästi tarvitsen. Noiden itse soittamieni puhelujen jälkeen on lähes aina tullut vain huonompi mieli, joten helpompaa luovuttaa....Minunki mielestäni soittelu ja ystävyys on vuorovaikutteista, mutta kysehän on siitä että olen itse myös pyrkinyt olemaan ystävällinen ja kyselemään kuulumisia, mutta siihen ei ole suotu mahdollisuutta.. Aina tuodaan vain esille mitättömyyteni.
Kuuntelen mä uskon.
En nyt yritä olla mikään paremmintietäjä, sillä ymmärrän tilanteesi. Joskus huonoistakin ihmissuhteista on pakko pitää kiinni, koska ilmankaan ei voi olla. Se olisi liian rankkaa. Jos sinulla kuitenkin on voimia, voit sanoa "ystävillesi" suorat sanat. Toisin sanoen, he kohtelevat sinua siten kuin annat heidän kohdella. Onnettomia ystäviä, sikäli. Jos kuuntelet nurisematta aina vain heidän juttujaan ilman vastavuoroisuutta, he varmaan jatkavat käytöstään. Mutta - seuraavan kerran, kun joku näistä soittaa, voit sanoa suoraan, että he voisivat myös kuunnella sinua. Kun joku seuraavan kerran on juuri "menossa lenkille" tms. sano vaikka, että "nyt istut suu kiinni ja kuuntelet". Voisi herättää heidät jollain lailla ja samalla sinä saisit itsekunnioitusta.
Jos pystyt, etsi parempia ystäviä. Tuohan ei kuulosta ystävyydeltä lainkaan. Sä varmasti osaat kyllä hakeutua paikkoihin, joissa saat puhua vieraammillekin ihmisille, jos puhumisen tarvetta ilmenee. Eiväthän nämä ihmiset silloin (vielä) mitään ystäviä ole, mutta kai teennäisempikin rupattelu voi jotain tarvetta täyttää.
Koita jaksaa.
Äsh...LOPETA ODOTTAMINEN! Elää OMAA elämääsi, niin kohta huomaat, että oletkin yhtäkkiä "suosittu".
Ihmisiä, joilla on mielenkiintoista tekemistä, pidetään mielenkiintoisina.
Eli a) hanki harrastus (ei ole pakko liittyä mihinkään "ryhmään"; esim. marjojenkin poiminta on harrastus) b) hommaa kotieläin (jos et ole allerginen jne...) c) rupea ihan vain lenkkeilemään ja kuuntele kivaa musaa samalla
Ei moneenkaan harrastukseen edes tarvita rahaa. Sit jos talous antaa myöden, niin lähde vaikka matkalle!
Pääasia, että lakkaat säälimästä itseäsi! Ja osoitat muille, että sulla on omaa elämää!
määrittelee itseään niin paljon muiden ihmisten kautta. Jos ainoat "kaverit" on tuollaisia, sinun tulee hankkiutua niistä eroon, koska tuollaisesta kohtelusta olosi vain pahenee.. Edellisessä viestissä oli hyviä ohjeita, opettele tykkäämään itsestäsi.:) Ja on sellaisiakin ihmisiä olemassa, jotka eivät halua vain kylmästi hyötyä toisista.
Olen nimittäin samassa tilanteessa, ja ymmärrän sinua. Älä välitä näistä muista viesteistä, tämän palstan taso on surkea sillä tämähän on PeräSuoli24 Palsta Elämättömille ;D
PSPE:n väki nuijii sinut maanrakoon koska kaikki ovat teinix ihmepellejä. ;D
Minä arvostan sinun asennettasi ja toivoasi parempaan elämään. Minä uskon, toivon ja luotan että saat paremman elämän.
Nämä neuvot täällä on tyyliin "hanki elämä ipana" vyön alle lyömisiä ja raukkamaisia nikittömiä viestejä.
Puhut kaveri asiaa....
Peräsuoli24 Palsta Elämättömille tosiaan ;D
Saa minua täällä teinit nuijia maanrakoon minkä kerkiävät...oikeat ihmiset on jo aikanaan survoneet minua niin syvälle että ei Peräsuoli24:n lukijat enää taida ylettyä syvemmälle nuijimaan ;D
Kyllä se elämä tästä...kuhan heittelen tänne palstalle silloin tällöin tunteita, joita jotkut sitten repivät riekaileiksi ja osa pyrkii paikkaamaan...
Sama se mulle miten ihmiset vastaa viesteihini...
Suomalaiset ovat julmia. Kukaan ei halua erottua joukosta ja kaikki vaan hymistelee johtajia. Kenelläkään ei ole pokkaa nousta esiin ja asettua sankariksi. Kukaan ei koskaan kyseenalaista mitään. Minä aion nousta sankariksi ja tukea sinunlaisiasi hyväsydämisiä kunnon ihmisiä.
Mene saunaan ja ota pari olutta messiin. Sauno kunnolla ja mieti että minä tuen sinua aina.
Voimia sinulle, oot hyvä mies ;D
Ja osaltaan juuri SB kuuluu tuohon porukkaan...
ton tyypin ajatukset. aikanaan yritin todella ystävällisesti tsempata eteenpäin, ei mitään reaktiota. sitte sanoin muutaman kerran ihan suoraan että jos jättäis sen itsesäälin vähemmälle niin sain osakseni sellasta kommenttia että vieläkin ihmettelen. antaa mun puolesta olla vaan.
SB on tämän palstan provoilija, joka nauttii huomiosta.