Meillä on kolme lasta,vauva syntyi kaksi viikkoa sitten...mies vain juo,lupaa olla selvinpäin eikä kuitenkaan ole!!!Salassa ostaa kaljaa ja juo päivittäin,perhe ei näytä merkitsevän mitään...ero olisi helpotus minulle eikä lasten enää tarvitseisi nähdä isäänsä humalassa...
Erotako???
en jaksa tämmöistä
131428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tuohon on muiden vastata,itse ne päätökset elämän suhteen on tehtävä.Mutta...
Itse elin 10 vuotta aviossa alkoholistn kanssa(ja sellainen on myös sinun miehesi jos ei pysty päivääkään ilman olutta tms.olematta) ennen kuin sain päätökseni tehtyä.Päätöstä vaikeutti se että exäni on muuten hyvä mies,aina sitä yritti uskoa parempaan huomiseen.Kaikki mahdollinen hoito kokeiltiin mutta lopulta mikään ei auttanut.Surullisinta on se että edes omat lapset -nyt 8- ja 11-vuotiaat- eivät menneet juomisen edelle.Ja kun pää pitää saada sekaisin niin kun "kiellettiin" juominen,ravattiin lääkäriltä toiselle hakemassa reseptiä jos jonkin laiseen unettomuuteen,rauhattomuuteen,masennukseen jne. kunhan vain sai jotain psyykenlääkettä.Ja kun nykyterveydenhuollon tilanne on mikä on,nappejahan löytyy kun ei ole aikaa perehtyä ihmisen todelliseen ongelmaan.Yhteen aikaan laskin exäni vetävän reseptin mukaan 13 pilleriä/pv plus unilääke.Todellinen nappikulutus per pv oli varmaan jotain 20 napin luokkaa...Siinä vaiheessa kun tämä homma huomattiin,alkoikin sitten kovempien "lääkkeiden" etsiminen.Joten koko repertuaari erilaisista huumaavista aineista on käyty läpi.
Lopulta olin itse niin lopussa että hakeuduin hoitoon,olimme siinä vaiheessa jo eronneet mutta mies oli kuvioissa aika tiivisti uskoen että palaisimme vielä yhteen.Olin 8 vko:a psykiatrisella osastolla vaikean masennuksen takia,lapset asuivat äitini luona.Osastolla ollessani asiat alkoivat sitten rullaamaan kunnolla kun oli osaavaa porukkaa ympärillä,itsellä kun oli voimat totaalisesti lopussa;mieluummin olisi laskenut alleen kuin raahautunut vessaan.
Sairaalassa oloni aikana siis elämämme kääntyi lopulta uusille urille.Lapset olivat tilanteen tasalla koko ajan,tietenkin ikänsä mukaisesti.Pyysin osastolta omaa hoitajaani,perhetyöntekijöitä,A-klinikan työntekijöitä(isän ongelman takia) sekä sosiaalityöntekijöitä jututtamaan lapsiani ja kertomaan jos heillä on sellaisia kysymyksiä joihin en itse ehkä osaisi kunnolla vastata.Päiväkotiin ja kouluun ilmoitin myös tilanteen jotta jos tulee ongelmia niin niihin puututtaisi heti.Heille ei -luojan kiitos- jäänyt mitään traumoja siitä kaoottisesta ajasta ennen sairaalaan pääsyäni eivätkä he syytä itseään masennuksestani.Ovat mitä normaalimpia lapsia kaikkine kotkotuksineen.
Tapahtuneesta on aikaa kohta 3 vuotta ja elämäni/elämämme on ihan normaalia.Aloitan koulun syksyllä yhtä aikaa lasteni kanssa ja sekös on heistä jännää.Ainut asia mikä hiertää on edelleen isän alkoholismi.Tapaamiset eivät toimi,lupauksia ei pidetä ja juominen menee kaiken edelle.Kun isä on selvin päin ja lapset haluavat tavata,en toki estä,mutta tapaamisten toistuva peruuntuminen on lapsille ottanut koville,vanhempi varsinkin on tuonut kantansa selkeästi esille eikä "kohta enää tapaa isää kun se aina peruu".
Tässä oli minun tarinani,pointti oli lähinnä se että kun tarpeeksi kauan hakkaa päätään seinään niin voi hajota itse pahan kerran eikä kaikilla ole niin hyvää ja tiivistä tukiverkostoa ympärillä kuin minulla on.
Toivon sinulle kovasti voimia itsesi ja lastesi kanssa.
ulkopuolisen sinua neuvoa, joten tyydyn kirjoittamaan niitä ajatuksia, mitä kirjoituksesi minussa herätti.
Ensinnäkin, synnytyksestäsi on vielä kovin vähän aikaa. Voiko olla, että olet pettynyt miehesi käytökseen, ja tunnekuohuissa tilanne vaikuttaa pahemmalta kuin onkaan? Onko kyseessä miehesi ns. lomatissuttelu, vai onko hän ollut alkoholisti jo pitkään?
Jos miehesi on alkoholisti, sille ei kukaan muu voi tehdä mitään kuin hän itse. Sinulle olisi parasta alkaa suunnitella elämää ilman hänen panostaan, kun alkoholistiin ei kuitenkaan voi luottaa.
Voimia sinulle rankkaan tilanteeseen!
Minulla on 5-vuotias tytär ja olemme olleet 10 vuotta mieheni kanssa avoliitossa. Hän on ollut kova ottamaan kokoajan, mutta viimeiset 5 vuotta juominen on tullut ongelmaksi. Minä ja tytär emme ole mitään ,kun juominen alkaa. Ei juo päivittäin, mutta 2-6 päivään sitten kerrallaan. On vanhasta työpaikasta s.lomalla, kun ei pysty tekemään yövuoroa ja nyt aloitti työkokeilun, jonka jälkeen olisi tarkoitus työllistyä, mutta nytkin on juomassa vaikka huomenna pitäisi mennä töihin. Olen välillä tosi masentunut ja väsynyt, lähinnä inhon tunne miestäni kohtaan on päällimmäinen. Mutta tyttäreni takia en pysty lähtemään, ajatus siitä että tyttäreni sydän särkyisi erosta on minulle liikaa. Kun mietin, rakastanko miestäni, en osaa oikein sanoa mitkä tunteeni on tällähetkellä. Hän on hyvä ihminen, kiltti ja hauska silloin ei juo. Meillä on talo ja auto-laina, joten ero on tosi pelottava asia senkin takia.Mutta toisinaan tulee mieleen eräs runo.."En tahdo rakastaa sinua suotta, ennemmin painan pääni kiveen, kuolen"
olla jyrkkä, mutta minusta sinun ei pitäisi perustella itsellesi avioliittosi jatkamista alkoholistin kanssa tyttäresi kautta:
"Mutta tyttäreni takia en pysty lähtemään, ajatus siitä että tyttäreni sydän särkyisi erosta on minulle liikaa."
Tyttäresi särkyy kokonaan aivan varmasti, jos tilanteenne jatkuu ja miehesi alkoholisoituminen syvenee (niin kuin se vääjäämättä syvenee, jos hän ei raitistu). Sinä et voi 'pelastaa' alkoholisoitunutta miestäsi, vain hän voi sen itse tehdä itselleen.
Mutta sinä voit - ja sinun velvollisuutesi äitinä on - pelastaa tyttäresi pahemmilta vaurioilta. Olen kovin pahoillani puolestasi.
"Tyttäreni sydän särkyisi"...Ikävä tosi asia on että tyttäresi särkyy kokonaan jos elämänne jatku tuohon malliin.Lapset ovat mestareita vaistoamaan tilanteet ja olosuhteet ja syyttävät niistä yllättävän usein ja syyttä tietenkin itseään.Sen lisäksi voit särkyä itse -kuten kävi nimim.alkkiksen exä:lle- ja mihin lapsesi silloin joutuu kun isä ei ole kykenevä hänestä huolehtimaan?Luulempa että tyttäresi sydän kestää eron paremmin kun jatkuvan epävakaan elämän.
Kommentoin samaa kohtaa kirjoituksessasi kuin pari edellistäkin, siis sitä että et voi lähteä tyttäresi takia. Wake up!!!
Itse olen perheen ainoa lapsi ja vanhempani erosivat kun olin parikymppinen. Mielestäni heidän olisi ehdottomasti pitänyt erota jo paljon aikaisemmin, siinä suhteessa ei ollut tosin alkoholismia mutta muita ongelmia kyllä oikein roppakaupalla. Lapsi vaistoaa hyvin herkästi sen että perheen asiat eivät ole kohdallaan. Lisäksi lapsi saattaa syyttää itseään niistä ongelmista, varsinkin jos niistä ei puhuta ääneen. Plus vielä se että sinäkin saatat joskus vuosien päästä syyttää tytärtäsi siitä että uhrasit parhaat vuodet elämästäsi rimpuiluun alkoholistin kanssa. Jos et tietoisesti niin ehkä alitajuisesti ja ikävä kyllä lapsi huomaa senkin.
Nyt siis järki käteen ja unohda tuo tekosyy että lapsen takia et voi lähteä.
isä on,ajattele ennemin sitä!
Siis teillä ei ole kolmea lasta vaan sinulla on neljä lasta, kolme oikeaa ja yksi täysi-ikäinen.
Ota asia puheeksi miehesi kanssa, mutta muista että siinä keskustelussa pitää olla läsnä kaksi aikuista. Jos tuo ei onnistu kahden kesken niin varaa aika perhetukikeskukselta tai mistä tahansa, teidän on oikeasti päästävä puhumaan asiat selviksi.
Alkoholistin kanssa eläminen ei ole helppoa, mutta ei ole helppoa yksinhuoltajuuskaan. Varsinkin jos et voi koskaan tietää tuleeko iskä sovittuihin tapaamisiin ja onko hän selvinpäin vaiko ei.
Tsemppiä!
Itse alkoholistin lapsena tiedän, että alkoholi pilaa lapsen ja aikuisen suhteen ja jatkuva tietoisuus siitä että äiti on pahalla mielellä isän juomisen takia on lapselle raastavaa. Joku rakas ihminen tekee toiselle rakkaalle pahaa, vaikkakin henkistä..Itse olen ainakin kärsinyt isäni juomisesta lapsena ja yhä aikuisena, vaikkakin hän on ollut "helppo-juoppo", siis iloinen ja rauhaa rakastava....mutta ei juomisen takia hyvä isä. Olen nyt aikuisenakin pohtinut, että hän on ihminen kehen mulla on niin ristiriitaiset tunteet, hän on aiheuttanut paljon mielipahaa ja ongelmia, mutta hänessä on se äärimmäisen auttavainen ja oikeudenmukainen persoona myös...
Helppoa kehottaa miettimään ja arvioimaan. Voin kertoa vain oman tarinani, joka ehkä antaa viitettä. Sain kaksi lasta alkoholistin kanssa.
Ensimmäinen lapseni syntyi, isä mukana. Kahden päivän päästä ollessani sairaalassa hän lähti kännäämään, soitteli sekopäissään minulle, hävitti mm. taloyhtiön avaimiston saatuaan sen lainaksi. Eräänä aamuna sairaalasta soitin ja itkien pyysin ettei tulisi käymäänkään. Hän ei tuonut minulle ainuttakaan kukkaa, tärkeintä oli ostaa viinaa. Koulutukseltaan hän oli fil. maisteri, mutta sairasti alkoholismia.
Kotiin pääsimme niin, että minä kannoin lasta kantolaukussa, hän oli liian krapulainen. Kotiin mentiin taksilla viinakaupan kautta. Kotona kaikki levällään, sain itse siivota jäljet ja tyhjentää tuhkakupit. Hän alkoi ottaa viiniä. Onneksi olin leikkauksen jälkeen sen verran heikko että pystyin vauvan hoidolta nukkumaan. Jouduin ajamaan 3 päivän kuluttua, koska miehellä krapula. Vauva oli 2 viikkoa vanha, mies juomassa pari päivää. Seitsemän viikon ikäisenä vauva asui kanssani pari päivää ystävän tyhjillään olevassa kämpässä isän juomisen vuoksi.
Kyllä. Hän kävi AA:ssa, minä Al-Anonissa ja yhdessä A-klinikalla.
Toinen lapsi sai alkunsa hyvällä hetkellä, isänsä suostui nauttimaan antabusta.
Lapsen lasketun päviän lähestyessä isä lähti juomaan. Jouduin lähtemään 2-vuotiaan esikoisen kanssa sisareni luokse. Vauva syntyi seuraavana päivänä lähdöstämme. Isää ei näkynyt. Hän sai tiedon lapsesta vasta kun vauva oli 2 päivää vanha.
Tulimme kotiin. MInulla oli vastasyntynyt ja 2,2 vuotias lapsi. Isä harjoitte4li ensin kaljalla kotona, sitten lähti juomaan. Viipyi pari päivää.
Lopullinen alamäki koitti joulukuussa. Tässä välillä oli kahden kuukauden selväkin jakso, mutta joulukuun alussa alkoi viina poltella.
Kaksi päviää ennen joulua mies joi työpaikkansa juhlissa, sai turpiinsa (mustat silmät), kieltäytyi menemästä töihin, uhkasi ampuvansa itsensä. Minä sanoin: anna mennä. Hän ampui aivonsa mäskäksi takapihallamme. Omisti 2 pyssyäm, joista toisen sain pois ja piiloon, toista en.
En tarkoita että kaikkien tarina olisi yhtä dramaattinen ja johtaisi tällaiseen lopputulokseen, mutta viina on vaarallinen aine. Jos mies juo vastasyntyneen luona ja yleensäkin lasten aikana, mielestäni se on selvä merkki hallitsemattomuudesta. Normaali ihminen kunnioittaa uutta elämää ja juopuu siitä.
Mene turvakotiin. Itse en osannut sinne hakeutua aikanaan, mutta jälkikäteen tiedustelin, olisinko sinne päässyt, vastaus kyllä. Sinulle tehdään henkistä väkivaltaa, tarvitset paikan, jossa saat olla rauhassa ja levossa eikä sinun tarvitse katsella toisen juomista. Herää ja arvosta itseäsi ja lapsiasi!
mutta ei se vaan ole helppoa se lähteminen ja suhteen lopetus varsinkin kun taivalta ja historiaa on takana. Sen kuitenkin voi sivusta seuranneena sanoa että valmistele kaikki salaa ja kun sitten aika koittaa muuttaa niin lähde. Yleensä nimittäin joko ongelmat lisääntyy jopa väkivaltaan asti kun lähtö kerrotaan tai sitten mies parantaa tapansa kuukaudeksi. Säästät omia ja lasten hermoja toimimalla itsekkäästi ja itsenäisesti.
Jos mies sitten ryhdistäytyy niin ota takaisin jos siltä tuntuu. Eli älä ihmeessä laita välejä kokonaan poikki heti vaan sääntö esim että selvin päin saa tulla ja olla, mutta kännissä ei jne. Joku ryhdistäytyy ja joku jatkaa ja vielä säälii itseään kun perhe lähti.. Tosin yhteen menolla en pitäisi kiirettä ja AA kannattaa yhyttää kuvioihin mukaan jos ei omin avuin selviä.
Siihenhän se sun miehes pyrkii että ottasit eron. Ei taida olla itsellään munaa ehdottaa eroa siksi ryyppää.
tuo nuorimmainen, niin "käytä tilaisuus hyväksi" ja puhu asiasta neuvolassa.
Jos haluat ratkaisua ennen seuraavaa nauvola-aikaa, niin soita paikkakuntasi terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon. Sieltä auttavat sua eteenpäin...