hei,olen kärsinyt anoreksiasta kohta kolme vuotta.kuukauden päästä olen täysi-ikäinen.Vihdoin! minun ei enää tarvitse ravata terkkarilla,jos en sitä itse tahdo.enkä tahdo.minun ei ole pakko mennä mihinkään hoitoon ellei tilanteeni mene aas äärimmäisen vakavaksi.minua ei voi pakottaa hoitoon.
inhoan terkkarilla käyntiä koska inhoan vaakaa.inhoan terveydenhoitajan edessä riisuutumista.enää en suostu.en näytä rumaa vartaloani enää kenellekään.haluan tulla kroonikoksi.rakastan anoreksiaa.rakastan syömättömyyttä.anoreksia on osa minua.osa persoonallisuuttani.
inhoan terkkarilla käyntiä koska inhoan vaakaa.inhoan terveydenhoitajan edessä riisuutumista.enää en suostu.en näytä rumaa vartaloani enää kenellekään.haluan tulla kroonikoksi.rakastan anoreksiaa.rakastan syömättömyyttä.anoreksia on osa minua.osa persoonallisuuttani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En halua mitenkään moralisoida ja ärsyttää,mutta...Minusta tuntui aikoinaan samalta kuin sinusta eli en todellakaan halunnut luopua anoreksiastani.Ravitsemusterapeutti,hoitajat ja lääkäri olivat minusta niin ärsyttäviä,että minun oli vaikea olla huutamatta niille.Vihasin kaikkea,mikä häiritsi laihdutustani ja päätin,etten koskaan parantuisi.Kävin pro-ana sivuilla jne.Nyt painan 22kg enemmän kuin ana-aikana ja vihaan sitä.Olen virallisesti parantunut anoreksiasta,mutta ajatukseni ovat yhä todella kipeät.En lihonut omasta halustani,vaan viime kesänä kontrolli vain petti.Fyysinen ravinnon tarve yksinkertaisesti voitti sairaan mieleni.Aloin ahmia hillittömästi,enkä ole saanut vieläkään kontrollia takaisin.En väitä,että sinulle kävisi näin,mutta monet anorektikot siirtyvät lopulta bulimiaan.Nyt haluaisin vain parantua ja lopettaa tämän hirveän kitulaihdutuksen ja ahmimisen vuoristoradan.Pelkään hillittömästi,että jään kroonisesti syömishäiriöiseksi.Nyt olen pystynyt tarkastelemaan tätä sairautta objektiivisemmin ja huomannut,miten paljon parempaa elämäni olisi ollut ilman anoreksiaa.Tässä muutamia syitä haluta parantua(ainakin minä kärsin näistä anan takia):hauraat luut,unettomuus,masennus,ystävien puute,kuivat silmät,ruoan jatkuva ajattelu jne.
Halusin siis vain sanoa,että vaikka et nyt haluaisi parantua niin tulee ehkä aika,jolloin ana ei tunnukaan enää niin hyvältä.Mä en halunnut parantua tai ehkä paremminkin halusin pysyä sairaan laihana,mutta jo silloin mulla alkoi ainakin parin anavuoden jälkeen olla paljon päiviä,jolloin kaikki tuntui vaan pahalta.Istuminen yksin käytävillä,kun en halunnut syödä lounasta,haluttomuus tehdä mitään joinakin päivinä,ahdistus,mahan kurina oppitunneilla,vikka olin juonut litran vettä estääkseni sen ,ovat esimerkkejä ei niin ihanista jutuista.Jos haluat vielä kroonikoksi niin siitä vaan,mutta uskon ettei se ole sen arvoista.