Kaikki on kunnossa, oikeasti todella hyvin. Ihana poikaystävä, mahtavin äiti ja sisaren perhe, elokuussa alkava koulu, jota olen haaveillut pitkän ikää ja silti olo on välillä niin paha..
tilanteeni tällä hetkellä on kuitenkin hiukan poikkeuksellinen: poikaystäväni on armeijassa, ollut tammikuusta saakka ja lokakuun alkuun vielä aikaa siellä. Joten ikävä on iso jo siitäkin syytä koko ajan ja suru tulee kyllä siitäkin.
Mutta itkeskelen välillä minusta ihan syyttä ja olo on jotenkin ihan outo, tyhjä ja en tiedä mitä ajatella mistään. Jotenkin ei jaksaisi tehdä mitään muuta kun vaan olla.
Olen sairastanut pahaa masennusta / ahdistusta noin vuosi sitten, kun poikaystäväni kanssa meni todella huonosti ja erosimme, mutta palasimme noin kuukauden kuluessa takaisin yhteen. Se kuukausi oli elämäni pahinta aikaa, minusta ei ollus silloin mihinkään ja söin masennuslääkkeitä ja nukahtamislääkkeitä, kävin psykologilla kaikkien asioiden takaa.
perhe asiassa on iso ongelma isäni ja äitini on eronneet kun olin 8 vuotta ja isä oli minulle maailman tärkein ihminen ja sitten eron jälkeen hän katosi minun elämästäni kokonaan, sen jälkeen yhteyttä ei juurikaan ole pidetty. Minulla ei ole tunnetta että minun isäni olisi enää minulle olemassa.
Psykologini päätyi kaikessa siihen tulokseen että kaikki masennukseen johtavat asiat juontuu tuolta erosta saakka jota olen kantanut kaikki nämä vuodet ja sitten poikaystäväni hylkäyksen jälkeen tuli piste iin päälle, kaikki hylkää jne.. Olen myös sen takia hiukan läheisriippuvainen, pelkään ihmisten jättämistä kamalasti ja itsetuntoni on aivan kamalan huono ollut aina. nyt kuitenkin se on kohentunut poikaystäväni kanssa.
nyt meillä menee sen kk eron jälkeen paremmin kuin ikinä..
mutta miksi silti paha olla...onko vain niin iso suru kun on poissa niin pitkiä aikoja ilman että nähdään...
tilanteeni tällä hetkellä on kuitenkin hiukan poikkeuksellinen: poikaystäväni on armeijassa, ollut tammikuusta saakka ja lokakuun alkuun vielä aikaa siellä. Joten ikävä on iso jo siitäkin syytä koko ajan ja suru tulee kyllä siitäkin.
Mutta itkeskelen välillä minusta ihan syyttä ja olo on jotenkin ihan outo, tyhjä ja en tiedä mitä ajatella mistään. Jotenkin ei jaksaisi tehdä mitään muuta kun vaan olla.
Olen sairastanut pahaa masennusta / ahdistusta noin vuosi sitten, kun poikaystäväni kanssa meni todella huonosti ja erosimme, mutta palasimme noin kuukauden kuluessa takaisin yhteen. Se kuukausi oli elämäni pahinta aikaa, minusta ei ollus silloin mihinkään ja söin masennuslääkkeitä ja nukahtamislääkkeitä, kävin psykologilla kaikkien asioiden takaa.
perhe asiassa on iso ongelma isäni ja äitini on eronneet kun olin 8 vuotta ja isä oli minulle maailman tärkein ihminen ja sitten eron jälkeen hän katosi minun elämästäni kokonaan, sen jälkeen yhteyttä ei juurikaan ole pidetty. Minulla ei ole tunnetta että minun isäni olisi enää minulle olemassa.
Psykologini päätyi kaikessa siihen tulokseen että kaikki masennukseen johtavat asiat juontuu tuolta erosta saakka jota olen kantanut kaikki nämä vuodet ja sitten poikaystäväni hylkäyksen jälkeen tuli piste iin päälle, kaikki hylkää jne.. Olen myös sen takia hiukan läheisriippuvainen, pelkään ihmisten jättämistä kamalasti ja itsetuntoni on aivan kamalan huono ollut aina. nyt kuitenkin se on kohentunut poikaystäväni kanssa.
nyt meillä menee sen kk eron jälkeen paremmin kuin ikinä..
mutta miksi silti paha olla...onko vain niin iso suru kun on poissa niin pitkiä aikoja ilman että nähdään...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rakas ystävä !
Suosittelen että tutustustut seuraaviin sivuihin;
http://www.kotisatama.net/fi/usko/todistajat/
ja
www.radiodei.fi
www.tv7.fi
www.saarna.net
Olet arvokas, mutta kokemuksesta voin sanoa, että jos laitat kaiken toivosi muihin ihmisiin, niin voit joutua pettymään. Itse olen kokenut samaa..Itse laitan kaiken toivoni Jeesukseen ,sillä Hän ei koskaan hylkää ja Hän voi parantaa sinunkin sisäiset haavat..
Voit jättää rukouspyyntösi sivuille; www.kotisatama.net...
Jeesus rakastaa sinua ja Hän voi auttaa, jos vain käännyt Hänen puoleesi ja saat rauhan sydämeesi.
Hyvää kesää sinulle !!
Ja Jeesus sinua siunatkoon...
Olet nuori ja elämänkomuksesi ovat suhteellisen rajalliset vielä.
Olet kokenut vakavan menetyksen vanhempiesi eron yhteydessä ja mitä ilmeisemmin, niinkuin niin monesti käy, lasten suru ja tunteet jäävät huomioitta ja niitä saatetaan jopa vähätellä ja mitätöidä.
Tietysti tämä jää mieleesi purkamattomana patoutumana ja sinulta saattoi jäädä kokonaan oppimatta keinot, joilla ikävät tilanteet voidaan purkaa.
Nyt ero itsellesi läheisestä ihmisestä tuo tietysti ne vanhat kokemukset pintaan ja mieleen.
Kerroit että olet hyvissä väleissä niin äitisi kuin sisaresi kanssa.
Olisko mahdollista että joskus ottaisitte yhteistä aikaa, erossa muista, ja keskustelisitte tuosta elämäänne koskettaneesta tapahtumasta uudelleen.
Nythän voisit tarkastella asiaa myös vähän 'aikuisemmin', jolloin tuo hämilleen jäänyt sisälläsi oleva 'kahdeksanvutias tyttökin' saisi selvyyttä asioihin ja uskaltaisi taas luottaa tulevaan.
Sanoit myös että yhteytesi isään on vähistä. Olisiko mitenkään mahdollista että aktivoisit noita yhteyksiäsi isääsi? Isäsikin voisi kertoa oman näkemyksensä erosta, sen syistä ja seurauksista ja omista tunteistaan.
Mutta varoitus! Nämä ovat tulenarkoja asioita ja siksi kannattaa varustautua palokaluston kanssa. Eli etene hitaasti ja anna osapuolille aikaa ja varo syyttelemästä ja varo itse provosoitumasta.