Kesäsaarnaa...

Kesäsaarnaa 07

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. - Mutta te rikkaat - voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä. "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille. Luukas 6:20-26

Minulla on sellaisen ajoittain eksyksissä olevan ihmisen ‘sittenkin -usko’. Se ei välttämättä ole se oikein tapa uskoa, mutta Jumalan avulla ja Jumalan armosta olen selvinnyt tähän asti. Sittenkin -usko on sen tajuamista että Jumala vastaa usein aivan toisella tavalla kuin pyytää ja rukoilee...

Kun haluan pelkkää elämän helppoutta, kauniin maailman ympärilleni, terveyttä ja sopuisia kohtaamisia ihmisten kanssa, niin Jumala antaakin toisin: Hän antaa usein kipuja ja sairautta, tehtäviä, jotka pelottavat, tapahtumia ja kohtaamisia, joita ei missään nimessä kaipaisi!

Ja näiden kokemusten keskellä joudun aina uudestaan ja uudestaan valitsemaan:
- Luotanko Jumalaan edelleen, vai suutunko hänelle ja sanon ‘Pidä typerät sanasi uskosta ja rakkaudesta!

Tähän asti olen jaksanut, olen saanut voiman, valita ja vastata: Sittenkin haluan uskoa, sittenkin haluan turvautua Jeesukseen. Sanon kuin apostoli Pietari aikanaan Jeesukselle: - Herra, kenen muun luo me menisimme, sinulla on ikuisen elämän sanat!

Niin sanottu hyvä elämä, sellainen toteutunut lottovoittajan unelma, missä on rahaa kuin roskaa, tavaraa paikat täynnä ja terveyttä kaupan päälle. Tuollainen elämä missä puhaltaa jatkuva myötätuuli, on oikeastaan varmin tie unohtaa Jumala ja kadottaa se todellinen yltäkylläinen elämä, koska jatkuvat myötäkäymiset tekevät meistä helposti itsekkäitä ja vahvantuntuisia ihmisiä: Emme tunnu tarvitsevan koskaan toisten apua emmekä neuvoja. Emme ole kenellekään kiitollisuudenvelassa, emmekä muutenkaan velassa.

- Emmekä tarvitse Jumalaakaan, koska meillä on kaikkea yltäkyllin, varastot täynnä ja ylikin!

Tällaisen rikkaan ja itseriittoisen elämän päässä on täydellinen katastrofi, eli lopullinen ero Jumalasta ja ystävistä. Raamatun sanoin tuo paikka on kadotus.
http://www.karjalohjanseurakunta.fi/

www.kotisatama.net
9379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Tousta nyt haittaakaan oo,
    hyväähän se tarkotti.
    Voisit olla tyytyväinen,
    että jotku edes jaksaa yrittää auttaa.

    Äänestä

avuksi. Ainakin mulle. Ihan hyvä. - Ei kai usko ole puolue, että propagandaa tarvittaisiin? Propaganda kuuuluu tommoisiin puolueasioihin. Hengellisyyshän on olennainen osa ihmisyyttä, hengellinen puoli on tai ei, mutta se ei riipu puolueista. Se herää tai on heräämättä, sitä etsitään tai ei.

Äänestä
  • Jos sinua lohduttaisikin, toista voi ahdistaa! Te uskovaiset olette niin umpisokeita uskossanne että, ette edes yritä ymmärtää muuta maailmaa. Usko ja uskovaisuus voi todellakin olla ahdistuksen ja masennuksen syy.

    Toivottavasti et odota, että lähden asiasta enemmän väittelemään.

    Jos olet rehellinen ihminen, niin myönnät, että nimenomaan uskon varjolla ja sitä hyväksi käyttäen on pilattu monen ihmisen elämä, lapsenkin.

    Siksi olisi toivottavaa että pysyt uskonasioissa, uskovaisten omilla palstoilla.

    Niin kristilliset, kuin muutkin uskovaisten palstat löytyvät kyllä kooklaamalla, joten Sinun ei tarvitse kantaa huolta siitä etteikö uskontoa kaipaavat löydä haluamilleen sivuille. Eikö niin!

    Äänestä

  • uskonasioissa uskontopalsta... kirjoitti:

    Jos sinua lohduttaisikin, toista voi ahdistaa! Te uskovaiset olette niin umpisokeita uskossanne että, ette edes yritä ymmärtää muuta maailmaa. Usko ja uskovaisuus voi todellakin olla ahdistuksen ja masennuksen syy.

    Naurettavaa,
    että pitää tuommonen numero tehdä,
    kun toinen tarkoittaa hyvää.
    Koska meitä ihmisiä on monenlaisia,
    monenlaiset vastauksetkin ovat hyvästä.
    Ota huomioon,
    jos hänen teksti ei sua auta,
    niin se voi auttaa montaa muuta.

    Äänestä

  • luutu kirjoitti:

    Naurettavaa,
    että pitää tuommonen numero tehdä,
    kun toinen tarkoittaa hyvää.
    Koska meitä ihmisiä on monenlaisia,
    monenlaiset vastauksetkin ovat hyvästä.
    Ota huomioon,
    jos hänen teksti ei sua auta,
    niin se voi auttaa montaa muuta.

    uskovaisten painostuksesta niin ymmärtäisit mistä puhun!

    Miksi vähättelet minun pelkojani? Olenko mielestäsi riittämätön otettavaksi huomioon?

    Äänestä

  • kokemuksia... kirjoitti:

    uskovaisten painostuksesta niin ymmärtäisit mistä puhun!

    Miksi vähättelet minun pelkojani? Olenko mielestäsi riittämätön otettavaksi huomioon?

    Mutta tässä tapauksessa ei tarvitse ottaa niin henkilökohtaisesti,
    mutta ei se auta tuomitakkaan.

    Äänestä

  • uskonasioissa uskontopalsta... kirjoitti:

    Jos sinua lohduttaisikin, toista voi ahdistaa! Te uskovaiset olette niin umpisokeita uskossanne että, ette edes yritä ymmärtää muuta maailmaa. Usko ja uskovaisuus voi todellakin olla ahdistuksen ja masennuksen syy.

    Toivottavasti et odota, että lähden asiasta enemmän väittelemään.

    Jos olet rehellinen ihminen, niin myönnät, että nimenomaan uskon varjolla ja sitä hyväksi käyttäen on pilattu monen ihmisen elämä, lapsenkin.

    Siksi olisi toivottavaa että pysyt uskonasioissa, uskovaisten omilla palstoilla.

    Niin kristilliset, kuin muutkin uskovaisten palstat löytyvät kyllä kooklaamalla, joten Sinun ei tarvitse kantaa huolta siitä etteikö uskontoa kaipaavat löydä haluamilleen sivuille. Eikö niin!

    niin perinpohjin, ettei minun kohdalla ainakaan yhtään pidä paikkaansa: "Te uskovaiset olette niin umpisokeita uskossanne että, ette edes yritä ymmärtää muuta maailmaa." Sieltä justiinsa tullaankin uskoon, kun vähän liikaa on tullut tuo muu maailma ymmärrettyä ja koettua. Ymmärrän maailmaa niin, että se tuppaa ahdistamaan, kun huolettaa monien puolesta eikä voi tehdä just mitään. Itsekin psyykenhäiriöni kanssa kiikun-kaakun kuitenkin elelen.

    Itse myös koin, että ahdistuneisuus ja masentuneisuus kohdallani oli aikoinaan seuraus, että usko puuttui. Pahimmat, päättömimmät tuskatilat kaikkosivat, kun sain tulla uskoon. Eli ihan kuin ahdisti just se tyhjä tila, josta iankaikkisuusnäkökulma puuttui; kirjoitit "Usko ja uskovaisuus voi todellakin olla ahdistuksen ja masennuksen syy."

    "Jos sinua lohduttaisikin, toista voi ahdistaa!", tämäkin on totta. Esim. vääränlainen kasvatus tuo traumoja just näin, ja usko saa ymmärrettävästi syyt, vaikka toiset Ihmiset ovat toheloita. - Heippa, eipä tämä ole riidanaihe, ei! Elämä vaikeaa.

    Äänestä

  • ahdistus-masentuneena kirjoitti:

    Voih, niin tavanomaista uskovaisvääntelyä, et todellakaan kykene ymmärtämään mitä sinulle sanotaan kun kaikki informaatio kulkee uskovaissuodattimen läpi.

    Hengähdäpä hetkeksi, pistä ne kätöses ristiin ja pyydä hiljaa, että saat luvan olla hiljaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivoa on... kirjoitti:

Kesäsaarnaa 07

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. - Mutta te rikkaat - voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä. "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille. Luukas 6:20-26

Minulla on sellaisen ajoittain eksyksissä olevan ihmisen ‘sittenkin -usko’. Se ei välttämättä ole se oikein tapa uskoa, mutta Jumalan avulla ja Jumalan armosta olen selvinnyt tähän asti. Sittenkin -usko on sen tajuamista että Jumala vastaa usein aivan toisella tavalla kuin pyytää ja rukoilee...

Kun haluan pelkkää elämän helppoutta, kauniin maailman ympärilleni, terveyttä ja sopuisia kohtaamisia ihmisten kanssa, niin Jumala antaakin toisin: Hän antaa usein kipuja ja sairautta, tehtäviä, jotka pelottavat, tapahtumia ja kohtaamisia, joita ei missään nimessä kaipaisi!

Ja näiden kokemusten keskellä joudun aina uudestaan ja uudestaan valitsemaan:
- Luotanko Jumalaan edelleen, vai suutunko hänelle ja sanon ‘Pidä typerät sanasi uskosta ja rakkaudesta!

Tähän asti olen jaksanut, olen saanut voiman, valita ja vastata: Sittenkin haluan uskoa, sittenkin haluan turvautua Jeesukseen. Sanon kuin apostoli Pietari aikanaan Jeesukselle: - Herra, kenen muun luo me menisimme, sinulla on ikuisen elämän sanat!

Niin sanottu hyvä elämä, sellainen toteutunut lottovoittajan unelma, missä on rahaa kuin roskaa, tavaraa paikat täynnä ja terveyttä kaupan päälle. Tuollainen elämä missä puhaltaa jatkuva myötätuuli, on oikeastaan varmin tie unohtaa Jumala ja kadottaa se todellinen yltäkylläinen elämä, koska jatkuvat myötäkäymiset tekevät meistä helposti itsekkäitä ja vahvantuntuisia ihmisiä: Emme tunnu tarvitsevan koskaan toisten apua emmekä neuvoja. Emme ole kenellekään kiitollisuudenvelassa, emmekä muutenkaan velassa.

- Emmekä tarvitse Jumalaakaan, koska meillä on kaikkea yltäkyllin, varastot täynnä ja ylikin!

Tällaisen rikkaan ja itseriittoisen elämän päässä on täydellinen katastrofi, eli lopullinen ero Jumalasta ja ystävistä. Raamatun sanoin tuo paikka on kadotus.
http://www.karjalohjanseurakunta.fi/

www.kotisatama.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu