häirikkösoitot ja uhkailut puhelimessa

aqualan81

Miesystäväni on saanut helmikuusta alkaen väliajoin häirikkösoittoja tuntemattomasta numerosta, mutta kerran soittaja paljasti numeronsa ja siis tiedämme henkilön. Soittaja ei kerro nimeään sitä tiedusteltaessa ja puhelut ovat mitä milloinkin. sekavia jne. Nyt kuitenkin meni yli rajan, kun soittaja ryhtyi antamaan tappouhkauksia! Tilannetta pahentaa se, että kyseinen henkilö on vakavasti sairas ja ollut alkuvuodesta hoidossa skitsofrenian vuoksi. Taitaisi olla parempi tehdä tässä vaiheessa rikosilmoitus eikä jäädä odottelemaan mihin puhelut johtavat. Ihmeellisintä on, että henkilö on ollut aivan normaaleissa väleissä mieheni kanssa silloin kun he olivat tekemisissä. kyseessä on opettaja oppilas suhde. Mieheni oli erittäin pahoillaan, kun tämä oppilas lopetti harrastuksensa ilmeisesti juuri sairastumisen johdosta. Tästä kuulimme henkilön ystäviltä. Tilanne on vaikea, koska todennäköisesti sairaus saa hänet tekemään tälläistä ja on tavallaan syyn takeeton. Mutta emme enää kestä öisiä sekavia puheluita jotka ovat muuttuneet uhkaaviksi.

21

4957

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhelimella soitellut

      Jokaisesta puhelinsoitosta jää sähköiset tunnistetiedot, jotka operaattori antaa poliisille, mikäli poliisi niitä kysyy. Kannattaa tehdä tutkintapyyntö poliisille, jolloin poliisi tutkii asian, ja päättelee, että onko syytä nostaa syyte. Jos sekavia uhkaillut on laittanut tekstiviestejä, nämä viestit tallentuvat myös puhelinoperaattorin tietokantoihin, ja ovat poliisin luettavissa.

      • ei onnistu

        Kuulemma prepaidiin tulleista puheluista ei saa mitään tietoja, siis jos itsellä on prepaid.


    • Minkä ihmeen takia sinun pitää sotkea poliisi asiaan? Olisi kiva jos poliisi joskus voisi ratkoa niitä oikeita rikoksia. Häirikkösoitot eivät ole oikeita rikoksia, koska niihin on myös itse syypää.

      Kehtaatkin laittaa tommoisia viestejä tänne! Get a life!

      • ....

        ...vaan edelliselle kommentoijalle.
        mikähän mahtaa ahistaa??
        Tottakai ilmoitus poliisille. jos ei muuta ni ainakin lähestymiskielto, jos häiriköinti käy niin uhkaavaksi. ja jos soittelija on oikeesti sairas, hänelle järjestetään hoitoa.


      • .... kirjoitti:

        ...vaan edelliselle kommentoijalle.
        mikähän mahtaa ahistaa??
        Tottakai ilmoitus poliisille. jos ei muuta ni ainakin lähestymiskielto, jos häiriköinti käy niin uhkaavaksi. ja jos soittelija on oikeesti sairas, hänelle järjestetään hoitoa.

        sinulle?


      • reijo kuule
        UnOpened82 kirjoitti:

        sinulle?

        tosi mahtavia kuvia kotisivullas. Harrastatko valokuvausta?


      • Ei uskois..
        reijo kuule kirjoitti:

        tosi mahtavia kuvia kotisivullas. Harrastatko valokuvausta?

        että noin kiltinnäkösen pojan suusta noin rajua tekstiä lähtee!
        Älä kuuntele liikaa Einiä, se ei tee hyvää kenellekään..


    • lederhose

      Miten voi olla nykyaikana niin hölmöä porukkaa, etteivät tiedä miten asiassa pitää menetellä.
      Jos tiedetään jonkun olevan mielisairas ja hoidon tarpeessa, niin siitä tehdään ilmoitus kunnan mielenterveystoimistoon tai lähimmälle lääkärille, ei poliisille, höhlät.

      • mutta...

        Jos ihmisen HENKEÄ uhataan, se on POLIISIasia.
        Eiköhän tuollasissa tapauksissa poliisi katso miten asiassa edetään.
        Turha siinä on mielenterveystoimistoon alkaa ite soittelemaan, ketäänhän ei hoitoon voi pakottaa, paitsi poliisi!


      • mutta... kirjoitti:

        Jos ihmisen HENKEÄ uhataan, se on POLIISIasia.
        Eiköhän tuollasissa tapauksissa poliisi katso miten asiassa edetään.
        Turha siinä on mielenterveystoimistoon alkaa ite soittelemaan, ketäänhän ei hoitoon voi pakottaa, paitsi poliisi!

        Mulla on kirves kotona. Jos joku uhkaa henkeäni, niin käytän sitä. Mulla on myös vasara. Omankädenoikeus rules!


      • kehtaa
        UnOpened82 kirjoitti:

        Mulla on kirves kotona. Jos joku uhkaa henkeäni, niin käytän sitä. Mulla on myös vasara. Omankädenoikeus rules!

        uhota. Tommosesta mihikää oo.


      • Aselait ja pollari
        mutta... kirjoitti:

        Jos ihmisen HENKEÄ uhataan, se on POLIISIasia.
        Eiköhän tuollasissa tapauksissa poliisi katso miten asiassa edetään.
        Turha siinä on mielenterveystoimistoon alkaa ite soittelemaan, ketäänhän ei hoitoon voi pakottaa, paitsi poliisi!

        Ajattelepa asiaa näin: Jos joku soittaa sinulle ja sanoo haudanneensa miljardin euron edestä kultaa kotitalosi pihaan, ryntäätkö heti ilman muuta kaivelemaan pitkin pihaa äkkirikastumisen toivossa.

        Vastaavasti, uhkauskin on vain eräänlainen lupaus. Uhkauksia myös hyvin harvoin pidetään, laittomia tai muita. Mikä muka tekee uhkaajasta niin luotettavan ihmisen, että hänen voidaan ilman muuta olettaa pitävän "lupauksensa"?

        "Jos ihmisen HENKEÄ uhataan, se on POLIISIasia."

        Lain mukaan kyllä. Nyky-yhteiskunnassa isona pulmana on se, että poliisilla katsotaan olevan monopoli väkivallan käyttöön. On olemassa brittitutkimuksia, joiden mukaan aseenkantokiellot ovat lisänneet rikollisuutta. Tämä on ihan loogistakin. Kun rikollisella on vaara joutua itse haavoitetuksi tai tapetuksi, hän on vähemmän halukas käymään ihmisten kimppuun.

        Asekiellossa on sekin absurdius, että päättäväinen rikollinen ei noudata sitä, joten se jää rasittamaan lainkuuliaista kansalaista.

        Esim siitä viimeisimmästä ammuskelijasta nousi kuitenkin iso haloo, että on paha kun ihmiset voivat kantaa asetta tuollain. Mutta entäpä jos paikalla olisi ollut aseita kantavia siviilejä? Tutkimusten mukaan aseistetut siviilit onnistuivat 75 % tapauksista ajamaan pois, haavoittamaan tms rikollisen. Poliisin onnistumisprosentti oli 61. Ei niin ihanaa luettavaa pollarinpalvojille myönnetään, mutta meille muille se antaa aihetta ajatteluun.


    • +358236105121

      Mikähän tämä numero on, joka soittelee minullekin, puh. 358236105121?

      ref.

      soittoja ihme numerosta. olenko ainoa? - Sivu 10 - MuroBBS - Plaza
      murobbs.plaza.fi › ... › Yleistä keskustelua - Translate this page
      24. lokakuu 2011 – En vastannut kumpaankaan, mutta seuraavalla kerralla vastaan. Toivottavasti eivät yöllä soittele. klo 19:30 358236105121 klo 20:30 ...

      • Nimimerkki 2

        Sama numero soitellu eilen ja tänään tännekkin. Toinen samantapainen numero soitellut kans pari kertaa. En ole vastannut kumpaakaan


      • !!!!!!!

        mulekkin on tuo 358236105121 soittanut , en ole kerennyt vastamaan mutta seuraavaks vastaan :)


    • miukumaukuaa

      Sama numero soittelee mullekkin.

    • Myyjä

      tännekkin soitteli pari kertaa edellä mainittu numero, en vastaillut..

    • Yks selitys

      Kuulostaa telemarkkinoijalta. Hanki telemarkkinoinnin kielto kiireesti.

      • Ei armoa roistolle

        Kyllä häirikkö ja no. uhkaussoitot on poliisiasia. Kusipäät saatava kiinni, muuten eivät tajua pelisääntöjä. Millä tavoin uhri syyllinen. Kyllä nämä priiipeiliittymätkin munii ja jälkiä jää v-omaisille. Sakkova tai rangaistsusta yleensä vaatimaan ja korvauskia.


    • vasikoidenvihaaja

      "Jos tiedetään jonkun olevan mielisairas ja hoidon tarpeessa, niin siitä tehdään ilmoitus kunnan mielenterveystoimistoon tai lähimmälle lääkärille, ei poliisille, höhlät."

      sinunlaisiasi valtion vasikoita vedellään mielellään kuonoon kun selviää
      että sinä soittelet ihmisiä valtion pakkohoitolaan.
      varohan toimintaasi!

    • Kjähkjähhh

      Tämä häirikkönumero on soitellut useille yrityksille:

      ‭ 358 9 4245 3218‬

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      207
      4446
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2501
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1472
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1171
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      125
      1099
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1036
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      100
      1036
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      131
      977
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      107
      957
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      865
    Aihe