Eli meille olisi tulossa puolen vuoden mittainen ulkomaankomennus lapsen odotteluaikana. Onkjo tietoa, miten tällaiseen suhtaudutaan. Komennus ajoittuisi aikaan, jolloin lapsiesitystä ei realistisesti ajatellen tule, mutta tietty ihmeen tapahtuessa palaisimme kotimaahan. Komennus on suomalaisen työnantajan lähettämä ja taatusti rajattu tuohon puoleen vuoteen??
Miten suhtaudutaan lyhyeen ulkomaankomennukseen
neuvonnassa
243160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
"tauolle" ulkomaankomennuksen ajaksi, silloin ei siis voi saada lasta. Työpaikan vaihtamiset, komennukset jne. aina pitkittävät prosessia. Tällöin katsotaan, että elämäntilanne on epävakaa ja silloin lapsen sijoitus ei ole mahdollinen.
Meillä on sama tilanne tosin olemme pidemmällä komennuksella ja olimme vasta aloittamassa prosessia. Tyly vastaus: ei huolita hakemusta. Teimme kuitenkin päätöksen lähteä sillä ulkomailla asumisesta oli puhuttu jo pitkään.
Kohdemaassamme tilanne on toinen ja ko maan kansalaiset jotka lähtevät expatiksi saavat palvelun myös komennuksen aikana. Olen jo selvittänyt, että meillä on mahdollisuus aloittaa kotiselvitys kohdemaassa sekä mahdollinen adoptio. Vaikuttaisi myös huomattavan nopeammalta prosessilta kuin Suomessa.
Komennus kasvattaa kykyä selviytyä hyvinkin stressaavissa tilanteissa, avartaa näkökulmia ja hyvällä tavalla opettaa arvostamaan kotimaassa olevia asioita.
En ymmärrä miksi komennus nähdään "epävakaana" - kuka tahansa voi lähteä biologisten lastensa kanssa komennukselle, synnyttää lapsen komennuksen aikana, tai lähteä komennukselle kun adoptiolapsi on saapunut. Adoptioprosessin hoitaminen Suomeen käsin on toki hankalaa monasti aikaeroista johtuen (riippuen toki missä päin maailmaa olet)
Täällä (Yhdysvalloissa) verottaja tukee noin 8.000 euron vähennysoikeudella (kulut). Kotiselvitys on vähintäänkin yhtä massiivinen kuin Suomessa (kollega käynyt lävitse), paperia saa työstää senttikaupalla mutta koko prosessi yleensä menee lävitse 1.5v (-2v) aikana ja nyt puhun ns kotimaisesta adoptiosta.
Tähän astisella komennus kokemuksella suosittelen heittäytymään. Puoli vuotta on lyhyt aika ihmisen elämästä mutta kokemuksena se antaa paljon enemmän :)
Onko teillä siis jo paperit kohdemaassa? Mistä tiedätte, että sieltä ei tule nyt esitystä? Onko paperit Kiinassa?
Minun käsittääkseni se lyhyt työkomennus ei tuossa kyllä haittaa yhtään mitään. Odotatte jonossa vaan kuin olisitte Suomessa.
pitää ilmoittaa palveluntarjoajalle (siis esim. työpaikanvahdoksesta jo Suomessakin, asunnon vaitumisesta, jne). Tietysti on jokaiselle ihan omantunnon kysymys, toimiiko sopimusten mukaisesti vai haluaako ottaa riskin "jäädä kiinni".
Niin, muutoksista pitää ilmoittaa, mutta odotusvaiheessa ne eivät sen kummemmin prosessiin vaikuta. Minä vaihdoin työpaikkaa ekan aikana ja me muutimme tokan aikana, eikä se ilmoitus mitenkään vaikuttanut mihinkään. Siellä jonossa oltiin ja pysyttiin, tieto lisättiin ja lapsitiedot tuli ihan ajallaan.
Joo, yhdellä toisella palstalla sivuttiin samaa asiaa, kirjoittaja oli kyllä eri kuin minä eli joo paperit ovat juuri lähteneet kohdemaahan, jonka odotusajaksi arvioidaan 2-3 vuotta eli me ehdimme hyvin palata kotimaahan tuona aikana.
Meistä komennus on nyt parempi kuin esim. lapsen jo tultua perheeseemme -senhän nyt sanoo terve järkikin,ettei tuoretta perheenjäsentä voi toiseen maahan viedä samalla tavoin kuin esim. biologista lasta.
Jos vielä tiedät, että maa on sellainen, jossa esitykset tulee kronologisesti (kuten Kiina) eikä sattumanvaraisemmin, niin en ymmärrä, miksei siinä välissä voisi olla puolta vuotta ulkomailla. Työpaikkahan ei edes välttämättä vaihdu.
Lapsen/lasten ei todellakaan vähään aikaan kannata kuvitella lähtevänsä minnekään!
ja sitä kuinka tärkeä hän tulevalle perheelleen on. Kuinka hyvin lapsen tuloon valmistaudutaan ja sitten sopeudutaan lapsiperheen elämään. Ei ole lapsen edun mukaista jos, vanhempien kiinnostuksen kohteena on ykkösenä työ ja ulkomaan komennukset ym. kokemukset.
Mitenköhän kauan ja miten siihen lapsiperheen elämään pitää valmistautua? Kyllä nyt juuri tuossa vaiheessa voi tehdä vaikka 20-tuntista työpäivää, jos huvittaa tai vaikka syljeksiä kaksi viikkoa kattoon, jos mieli tekee.
Ja harva adoptioperhe sen lapsen tulon jälkeen täysin työelämästä eristäytyy, joten sitten pitää tehdä sitä, mikä työuraa edesauttaa! Sehän on vain ja ainoastaan perheen etu, että toimeentulo on vakaa ja ura hallussa.
jos pariskunta ulkomaankomennuksella adoptoi lapsen jostain kolmannesta maasta ja sitten palaa lapsen kanssa hetkenpäästä Suomeen? Onhan se toki hienoa että on monikulttuurinen tausta, mutta eikö lapsella jo pää sekoa, kun ympäri maailmaa riepotetaan.
Mitään tuontapaistakaan tässä ei nyt käsitellä. Älä sekaannu asioihin, joihin ei ymmärryksesi riitä.
Elämäänsä ei voi elää vain odottamalla että jotain tapahtuu vaan elämää pitää todellakin elää. Jos se tarkoittaa kokemuksen hankkimista ulkomailta sekä monikulttuurisuuden ymmärryksen kasvattamista niin suosittelen suuresti. Eiköhän tuosta kokemuksesta ole vain positiivista hyötyä kun lapsi lopultakin kotiin saapuu. Ymmärtääkseni palveluntarjoajat nimenomaan puhuvat kokemuksen perään - oli ne kokemukset mitä hyvänsä ja ne saa myös olla niitä raskaita kokemuksia. Kun on nähnyt ja joutunut olemaan "erilainen" vieraassa ympäristössä niin ehkäpä sitä ymmärtää paremmin vastaavassa tilanteissa olevia. Yhdysvalloissa tosin tätä itsensä "erilaisuutta" ei huomaa sillä tämä maa elää erilaisuudesta ja monikulttuurisuudesta.
Moni suomalainen perhe lähtee lasten kanssa expatiksi ja näistä lapsista kasvaa monikulttuurisuutta arvostavia, "erilaisia" ihmisiä suvaitsevia kansalaisia. En ole kuullut yhtäkään negatiivista kokemusta siitä, että lasten kanssa on lähdetty. Itse asiassa väitän että lasten kanssa lähteminen on jopa "helpompaa" koska pystyt luomaan sen sosiaalisen verkoston ihan eri tavalla kuin lapseton pariskunta. Esim täällä Yhdysvalloissa kaikki pyörii perheen ympärillä. Äidit harrastaa vapaaehtoistyötä kouluissa ja kerhoissa jne. Lapsettomana pariskuntana on vaikeampaa päästä näihin ympyröihin kiinni. Näin ollen väitteet, että lasten kanssa on hullua lähteä expatiksi on täysin tuulesta temmattuja - eivätkä perustu kokemukseen.
Olemme vielä harkintavaiheessa aloitammeko prosessin täällä vai odotammeko kärsivällisesti Suomeen paluuta ja sitä 3v-4v prosessia tuloksena toivon mukaan lapsi Kiinasta tai Thaimaasta. Ja ikää tulee vain lisää....
Adoptio ei ole täällä edullisempaa, hyvinkin samanhintaista kuin kv adoptio Suomessa. Ja täällä tosiaankin me adoptoisimme amerikkalaisen lapsen. Meitä ei kelpuuteta kv prosessiin koska emme ole Yhdysvaltain kansalaisia. Yleinen harhaluulo siitä, että ns biologiselle äidille maksetaan rahaa, on täysin väärä. Et saa antaa edes korua. Kuluja voit maksaa (lääke,lääkäri,sairaala, ruoka) mutta kaikista pitää olla ns kuitti ja juristit tarkistamassa että asia menee oikein.
Minun lyhyellä kokemuksella sanoisin että ero on tähän asti ollut asenteessa. Meitä kohdellaan erittäin ystävällisesti ja rohkaisevasti, sen sijaan Suomessa sain kohtalaisen tylyjä kysymyksiä kun olin tilaamassa tutustumispakettia. Suomessa lähdetään asenteella "kyseenalaistetaan pariskunnan tahto ja kyky". Olin yhdessä tilaisuudessa kuuntelemassa näitä kriteereitä ja minusta oli hivenen outoa että varsinainen syy siihen jonotukseen ei tuntunut olevan niinkään runsas hakijamäärä/liian vähäinen virkamieskunta vaan fakta että on "hyvä olla jonossa ja miettiä asiaa". Uskon kyllä suomalaisen virkamieskunnan kykyyn erottaa ns jyvät akanoista eli nähdä hyvin nopeasti onko pariskunta oikeasti miettinyt adoptiota ja sen mukanaan tuomia haasteita. Mutta tätä osaamista ei näytetä käytettävän hyväksi. Ehkä tämä on harhaluulo mutta kuten sanoin olin yhdessä tilaisuudessa kuuntelemassa.
Täällä palveluntarjoaja on valmis tulemaan kotiin pitämään meille tutustumistilaisuuden (sijaitsevat n 1h ajomatkan päässä kotoamme). Toki kaikki tämä maksaa mutta niin se maksaa kv adoptio Suomessakin.
Ehkä oudointa täällä on mahdollisuus vaikuttaa "kriteereihin". Sinulta kysytään suoraan onko preferenssiä:tyttö/poika, hispanic/american-african/latino/asian jne. Lisäksi kysytään preferenssiä iästä. Me kun olemme täysin valmistautuneet adoptoimaan Kiinalaisen lapsen iältä 1-2v niin tuntuu oudolta yhtäkkiä ajatella, että itse asiassa me saattaisimme saada lapsen lähestulkoon suoraan synnytyksestä. Näin kävi kollegalleni - hän meni synnytykseen mukaan. Tosin näitä vastasyntyneitä toivoo sitten se reilu enemmistö eli joudut myös odottamaan kauemmin eli ehkä jopa 1.5v-2v tai kauemmin riippuen kuinka nihilistinen olet kriteereinesi. Lisäksi sinun pitää valita joko avoin adoptio jonka ehdot määritellään yksittäin tai ns suljettu adoptio. Avoimessa adoptiossa birth mother haluaa saada esim kirjeen ja kuvia kerran tai kaksi vuodessa, saattaa haluta nähdä lapsen jossain vaiheessa. Kaikki kuitenkin asioita, joista pitää sopia etukäteen. Ajatus tämän takana on se, että linkki birth motheriin säilyisi siltä varalta että lapsi haluaa tietää juuristaan.
Se, että lapsia valittaisiin internetsivuilta kuvien perusteella ei pidä paikkaansa. Täällä on toki joitakin ko sivustoja, yleensä ns sosiaaliviranomaisten ylläpitämiä. Jos kiinnostut sivulla olevasta lapsesta niin todennäköisesti hänet on jo adoptoitu. Adoptiovanhemmat jotka haluavat tehdä ns yksityisen adoption mainostavat itseään enemmän tai vähemmän internetissä. Näissäkin tilanteissa he joutuvat käymään lävitse ns homestudyn. Tietäen minkälainen paperibyrokratia Yhdysvalloissa vallitsee voin vain kuvitella tuon homestudyn massiivisuutta. Kollegalla on kuulemma kaksi mappia pelkkää paperia homestudyn pohjalta. Erinäisiä esseitä pitää kirjoitella jne.
Itsekin aikaisemmin kuvittelin että täällä lapset katsotaan internetistä ja suurin piirtein ostetaan mutta eipä se niin ole. Se että prosessi nyt vain on puolta nopeampi voi antaa sen harhakuvan, että täällä lapsen saa "liian helposti". Ihan samat kriteerit ja tenttaukset täälläkin adoptiovanhemmat käyvät lävitse. Siis nyt puhun näistä laillisista adoptioista. Valitettavasti julkisuuteen tulee näitä laittomia.
Ei siis tuomita expatiksi tahtovaa - elämässä on niin paljon asioita joita kokea. Et ole sen "urasuuntautuneempi tai itsekkäämpi" kuin hän joka jää kotiin odottamaan. Elämässä pitää olla terveellä tavalla itsekäs - myös sitä lapsen etua ajatellen.
Nauttikaahan Suomen kesästä ja kesän antimista
Tässä tapauksessahan ap on lähdössä puoleksi vuodeksi ulkomaille siinä vaiheessa, kun paperit ovat kohdemaassa. Ei siis sen pidemmäksi aikaa.
Ja olen ihan samaa mieltä ulkomaankomennuksista, mutta sanon kyllä aika painokkaasti, että adoptiolapsi ei ole sama asia kuin biolapsi tässä yhteydessä. Hänen PITÄÄ saada rauhoittua oikeaan, uuteen kotiinsa. Hänelle muutto on valtaisa kokemus, hän voi olla heikkokuntoinen, hän joutuu vaihtamaan kielen - ei ole hyvä sotkea montaa kieltä alkuvaiheessa - jne.
Eli ensimmäisinä vuosina lapsen tultua muutto ulkomaille tai takaisin kotimaahan ei todellakaan ole järkevää!
"Eli ensimmäisinä vuosina lapsen tultua muutto ulkomaille tai takaisin kotimaahan ei todellakaan ole järkevää!"
Riippu täysin vanhemmista.
Lapsia hoidetaan aivan muulla tavoin kuin "järjellä" (useimmat hoitavatkin).
Adoptiovanhemmissa on niin paljon eroja, että on ollut täysin väärin antaa lapsia sellaisille vanhemmille, joilla ainoa kriteeri on saada itselleen lapsi leluksi ja toteuttaa vain ja ainoastaan omia itsekkäitä tarpeitaan.
Ei ulkomaille muutto ole yhtään sen kummallisempi asia, kuin se, että adoptiolapsi joutuu täällä olemaan vankina, jolla ei saa olla yhteyksiä naapureihin, sukulaisiin tai yleensä mihinkään, mihin lapsi haluaisi. Vain avanhempien "järki" on ainoa oikea.
Tällä viestillä osoitettiin jälleen tietämättömyys, mitä oikesti adoptiolapsen tulo perheeseen tarkoittaa.
Ei lapsen sopeutuminen tapahdu hetkessä eikö kahdessakaan.
Väittäisin, että vie liki kaksi vuotta ennen kuin lapsi oikeasti on sinut tilanteen muutoksen kanssa ja se alku todellakin kannattaa tehdä niin, että lapselle osoitetaan, ketkä ne läheiset ihmiset ovat, jotta hän oppii turvautumaan heihin.
Useat lapset ovat täysin kykenemättömiä alussa tunnepuolella sitoutumiseen yhteen tai kahteen aikuiseen ja tarvitsee opastusta ja tässä tulee tämä rajoituksen tarve, keiden luo tai keiden kanssa lapsi on sylikkäin ja hakee turvaa esim. satuttaessaan itsensä muksahtaessaan nurin.
Ei se, että rajoitetaan lapsen kanssa oloa lapsen alkuaikoina ole kenenkään a-vanhemman itsekkyyttä vaan asioihin paneutumista.
Kannattaisi tutustua kiintymyssuhteen luomisesta tehtyihin teksteihin ja ainakin amerikaksi on tekstejä lapsista, joiden kanssa on tehty töitä samaisen asian kanssa isompanakin.
Joten tämän laatuinen tuomitseminen on todella tarpeetonta.
Itse asiassa esille tulleeseen ulkomaille muuttoon lapsen jo tultua sanoisin, että en minäkään sitä kyllä suosittelisi ensimmäisinä vuosina, mutta eihän elämää voi aina ohjailla täysin haluamallaan tavalla, joten jos se on töiden vuoksi tehtävä, niin se tehdään. Se tarkoittanee jälleen lapsen uudelleen oireilua, mutta jos kiintymyssuhde on jo ainakin jollain tasolla, tuskin on valtavaa mullistusta tapahtumassa? Riippuu jälleen kyllä tietenkin itse lapsesta, miten kova mylläkkä muutostilanne on varmasti joka tapauksessa.
Jos perhe muuttaa juuritulleen biolapsen kanssa ulkomaille, lapsi on suomenkielisen (oletetaan että Suomessa puhutaan suomea) bioäitinsä mahassa kasvanut, eikä muusta maailmasta .
Jos perhe muuttaa juuritulleen adolapsen kanssa ulkomaille, lapsi on jo ollut sanotaan vaikka kiinankielisen bioäitinsä mahassa, hylättynä jossakin, kiinankielisessä lastenkodissa, sijaiskodissa, lastenkodissa. Hän on nähnyt ja kokenut jo paljon, muttei välttämättä kuitenkaan muuta kuin paikalla makaamista. Hän voi olla vuoden vanha, eikä hän ole koskaan syönyt muuten kuin pullosta, hän ei ehkä osaa kunnolla edes istua, hän ei osaa kävellä, hän ei ole ollut ulkona, hän ei ollut autossa, hississä, ei missään missä on miehiä, ei missään, missä on paljon ihmisiä kerralla. Hän on kuullut vain kiinaa, hän jokeltaa/puhuu kiinaksi. Adoptiovanhemmat ovat hänelle siinä vaiheessa _vieraita_ ihmisiä, uuden kotimaan kieli on uusi, luonnonvalo voi olla erivärinen, mikään/kukaan ei ole hänelle tuttua.
Minusta on huvittavaa, että ensin ulkomaankomennus koetaan itsekkyydeksi lasta kohtaan, sitten sellaisesta pidättäytyminen muutamana vuonna on itsekkyyttä.
Itselläni on kaksi adoptiolasta, jotka ovat niinsanotusti sopeutuneet hyvin. Silti siihen alun muutoksen sulattamiseen, stressikierrosten (lapsi taistelee käytännössä ihan kirjaimellisesti hengestään, kun hänet hylätään kadulle muutaman päivän vanhana, kuten esim. Kiinassa usein tapahtuu), kehitysviiveiden ja terveydentilan kiinni kirimiseen, uuden kielen oppimiseen, uusiin ihmisiin ja ympäristöön tottumiseen, luottamuksen löytymiseen jne. jne. jne. on mennyt vähintään kaksi vuotta kummaltakin. Neljän vuoden päästä kotiintulosta lapset ovat olleet "rentoutuneita", stressittömiä.
Adoptiolapsi ei ole mikään kapsäkki tai matkalaukku! Eikä hän "kulje" mukana samoilla ehdoilla kuin samanikäinen biolapsi.
"Adoptiolapsi ei ole mikään kapsäkki tai matkalaukku! Eikä hän "kulje" mukana samoilla ehdoilla kuin samanikäinen biolapsi"
Eipä kulje ei, pistetään häkkiin.
Kävelee kuitenkin kahdella jalalla.
"Kannattaisi tutustua kiintymyssuhteen luomisesta tehtyihin teksteihin ja ainakin amerikaksi on tekstejä lapsista, joiden kanssa on tehty töitä samaisen asian kanssa isompanakin."
Amerikoissa (Etelä-, Väli ja Pohjois-Amerikka) puhutaan ranskaa, espanjaa, portugalia ja englantia pääkielinä. Kyse on maanosasta ei yksittäisestä maasta. Jos tarkoitit U.S.A:ta, siellä puhutaan virallisena kielenä englantia, ei amerikkaa ;)
...Asiasisällöstä olen kyllä samaa mieltä!
"adoptiolapsi ei ole sama asia kuin biolapsi tässä yhteydessä"
???
Hassua tämä vuohotus
Olet expattien lapsi. Vietin nuoruuteni suomen ulkopuolella ja sitten taas suomessa ja nyt olen ulkomailla ja olen jopa lapseni kanssa vaihtanut maata.
Muuton kultainen säänto on että mitä pienempi maa sitä helpommin sulautuvat ja viihtyvät.
Vielä alle 3 vuotias ei välitä muusta kuin että on vanhempien kanssa.
Lopettakaa nyt. Kyse on vauvasta.
myöskään olla käsitystä adoptiolasten tarpeista kiintymyssuhteen alkutaipaleella? Tai edes adoptiolapsista. Kansainvälisen adoption kautta ei tule pieniä vauvoja, vaan muutaman vuoden ikäisiä lapsia.
Ja juuri niiden alle 3 vuotiaiden kanssa on helpointa muuttaa.
Ja mitä sille kiintymyssuhteelle mielestäsi käy kun lapsi on koko ajan samassa kodissa samojen vanhempien kanssa, vain eri paikassa?
!!!
oli tarkoitettu vitsiksi, mutta ei näköjään mennyt perille.
Mutta miksi ihmeessä kerrotte että olette lähdössä yhtään mihinkään. Senkun vaan menette, jos esim. kotiosoite pysyy samana niin mistä adoptiotoimisto voi tietää missä olette / mitä teette?