Olen tässä seuraillut kesäaikaan ihan huvikseni erilaisten hengellisten liikkeiden kesäjuhlilta tehtyjä lehtijuttuja. Vanhoillislestadiolaistenkin kesäjuhla tuntuu olevan suosittu artikkelinaihe kai lähinnä tapahtuman suuren ihmismassan vuoksi.
Yksi mikä on pistänyt silmääni juuri vanhoillislestadiolaisille ihmisille tehdyissä haastatteluissa, on se että poikkeuksetta he moittivat muita ihmisiä "syntisiksi ja pahoiksi"! Jokaisessa lukemassani haastattelussa missä on haastateltu jotain vanhoillislestadiolaista henkilöä, -he morkkaavat ja paheksuvat liikkeensä ulkopuolisia ihmisiä moraalittomiksi ja syntisiksi!
No ei siinä kai mitään... -ilmeisesti se on sitten eräs uskon keskeinen sisältö, mutta luulöisi että itsessäkin ja/tai omissa riveissä olisi myös jotain syntisyyttä ja pahuutta? Mutta ei! Milloin paheksutaan yhteiskuntaa yleensä tai nuoria tai vanhoja... mitä vain mutta omasta liikkeestä ei löydy mitään sanottavaa, -ei minkäänlaista pahuutta eikä korjaamisen varaa...
Toinen ihmetystä herättävä piirre oli että varsinkin nuoret lestadiolaiset liioittelevat pahasti "maailman syntisyyttä" tyyliin: "viina virtaa ja haureus kukoistaa" , jopa sitäkin joku moitti kun ihmiset lenkillä ollessaan kuuntelevat korvalapuilla musiikkia!?!
Onko se todella niin että tällaisissa tekoihin ja tekemättömyyksiin eli ulkonaisiin tapoihin keskittyvässä uskossa se uskon sisältö tulee siitä kun saa tuntea olevansa parempi noita "syntisiä ihmisiä tuolla ulkopuolella"? Ainakin näin ulkopuolisen tarkastelijan silmin vaikuttaa kuin se olisi teille vanhoillislestadiolaisille yksi tärkeimmistä asioista tuoda esille toisten ihmisten moraalittomuutta mutta omaa ei? Vai onko se niin että se toisten ihmisten kelvottomuus aukenee vasta sitten kun on itse kääntynyt lestadiolaiseksi? Enpä ole ainakaan yhdenkään haastatellun lestadiolaisen nähnyt puhuvan sanaakaan OMASTA ja oman liikkeensä pahuudesta/synneistä.
Täytyy kyllä myöntää että tuota samaa ilmiötä on monissa muissakin hengellisissä liikkeissä, mutta lestadiolaisuudessa se tuntuu jotenkin korostuvan. Ehkä se moitteeton ulkoinen olemus on sitten niin paljon tärkeämpi sisäistä kauneutta kun sen perusteella tuomitaan ja paheksutaan muita?
Saako usko sisältönsä siitä kun voi tuntea olevansa parempi toisia tai elävänsä "paremmin" kuin ns. ulkopuoliset?
Ajattelisin että uskossa olisi jotain muuta sisältöä, mutta sen perusteella mitä uskovaiset esiintuovat, vaikuttaa että se on jos ei tärkein , niin ainakin yksi tärkeimmistä asioista.
Tällaisia ajatuksia herättää kun melkein aina lestadiolaisten juhlista tehdyistä jutuista saa lukea kuinka MAAILMA on taas niiin paha ja ihmiset moraalittomia, itsessä ja omassa liikkeessä vain ei löydy mitään sanomista...
Yksi mikä on pistänyt silmääni juuri vanhoillislestadiolaisille ihmisille tehdyissä haastatteluissa, on se että poikkeuksetta he moittivat muita ihmisiä "syntisiksi ja pahoiksi"! Jokaisessa lukemassani haastattelussa missä on haastateltu jotain vanhoillislestadiolaista henkilöä, -he morkkaavat ja paheksuvat liikkeensä ulkopuolisia ihmisiä moraalittomiksi ja syntisiksi!
No ei siinä kai mitään... -ilmeisesti se on sitten eräs uskon keskeinen sisältö, mutta luulöisi että itsessäkin ja/tai omissa riveissä olisi myös jotain syntisyyttä ja pahuutta? Mutta ei! Milloin paheksutaan yhteiskuntaa yleensä tai nuoria tai vanhoja... mitä vain mutta omasta liikkeestä ei löydy mitään sanottavaa, -ei minkäänlaista pahuutta eikä korjaamisen varaa...
Toinen ihmetystä herättävä piirre oli että varsinkin nuoret lestadiolaiset liioittelevat pahasti "maailman syntisyyttä" tyyliin: "viina virtaa ja haureus kukoistaa" , jopa sitäkin joku moitti kun ihmiset lenkillä ollessaan kuuntelevat korvalapuilla musiikkia!?!
Onko se todella niin että tällaisissa tekoihin ja tekemättömyyksiin eli ulkonaisiin tapoihin keskittyvässä uskossa se uskon sisältö tulee siitä kun saa tuntea olevansa parempi noita "syntisiä ihmisiä tuolla ulkopuolella"? Ainakin näin ulkopuolisen tarkastelijan silmin vaikuttaa kuin se olisi teille vanhoillislestadiolaisille yksi tärkeimmistä asioista tuoda esille toisten ihmisten moraalittomuutta mutta omaa ei? Vai onko se niin että se toisten ihmisten kelvottomuus aukenee vasta sitten kun on itse kääntynyt lestadiolaiseksi? Enpä ole ainakaan yhdenkään haastatellun lestadiolaisen nähnyt puhuvan sanaakaan OMASTA ja oman liikkeensä pahuudesta/synneistä.
Täytyy kyllä myöntää että tuota samaa ilmiötä on monissa muissakin hengellisissä liikkeissä, mutta lestadiolaisuudessa se tuntuu jotenkin korostuvan. Ehkä se moitteeton ulkoinen olemus on sitten niin paljon tärkeämpi sisäistä kauneutta kun sen perusteella tuomitaan ja paheksutaan muita?
Saako usko sisältönsä siitä kun voi tuntea olevansa parempi toisia tai elävänsä "paremmin" kuin ns. ulkopuoliset?
Ajattelisin että uskossa olisi jotain muuta sisältöä, mutta sen perusteella mitä uskovaiset esiintuovat, vaikuttaa että se on jos ei tärkein , niin ainakin yksi tärkeimmistä asioista.
Tällaisia ajatuksia herättää kun melkein aina lestadiolaisten juhlista tehdyistä jutuista saa lukea kuinka MAAILMA on taas niiin paha ja ihmiset moraalittomia, itsessä ja omassa liikkeessä vain ei löydy mitään sanomista...
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kyllä se motivoi kun keskenään arvostellaan maailman pahuutta kaikki ihmiset on huonoja ME ollaan niin puhtoisia. Sitä toistetaan alituiseen jolloin se lopulta ikäänkuin muuttuu todeksi.
Kirjoituksesi perusteella et taidakaan olla kovin ulkopuolinen. Liekö olet itsekin joukossamme tai ollut joskus? Katkeraa kirjoitusta:
...etten ole koskaan ollut "joukoissanne" enkä tule olemaankaan. Miksi kysyt? Vaikuttaako se jotain? Entä jos olisin ollut "teikäläinen"; -olisiko siinä tapauksessa minulla vieläkin vähemmän ihmisarvoa ja puheillani merkitystä?
=D
Minulla ei ole katkeruutta vl-suutta kohtaan. En ole joutunut kokemaan mitään sellaista ahdistavaa kuin mistä monet 70-luvulla liikkeestä lähteneet täälläkin kirjoittavat. Kyllähän sain joskus nuorena kuulla, että jos lähden diskoon, niin se menee muuten taivaspaikkani siinä. Ja ahdistavaltahan se silloin kuulosti. Mutta toisaalta olenpa varsin hyvin ennättänyt nyt aikuisenakin niihin tanssipaikkoihin tutustua.
Minulla oli ja on myös hyviä ja läheisiä vl-ystäviä, joiden kanssa suhteellisen avoimesti puhuimme kaikesta ja yhdessäolo oli mukavaa. Mutta jo vl:nä ollessanikin en voinut täysin ymmärtää miksi tietynlainen musiikki oli syntiä, miksi aerobicissä ei ollut sopivaa käydä, miksi seurusteleva pari voinut mennä kahdestaan vaikka hiihtoretkelle... jne jne Tiedätte kyllä nämä. Selityksinä tavoille ja kielloille tulee mm. ettei saa aiheuttaa pahennusta toisille ja että srk:n pitää tietää ettei nuoripari tee typeryyksiä jne... MIKSI??! Eihän usko oikeasti voi olla toisten kontrolloinnin varassa! Omassa sydämessäänhän sitä pitää valvoa ja tietää mikä itse kullekin on sopivaa.
Nämä ovat niitä asioita, joita ei vl:nä voinut ehkä kuitenkaan tuoda esille. Ainakaan ilman etteikö niitä olisi pitänyt pyydellä anteeksi, vaikka vastaus jäikin puuttumaan... Siksi nyt on hieno asia, kun voi avoimesti läväyttää täällä netissä esille ne asiat, jotka on mieltä mietityttäneet ja vaihtaa ajatuksia toisten kanssa. Minusta se ei ole katkeruutta vaan rehellisyyttä.
tällaista. Ettei vaan löytyisi se hirsi omasta silmästä? Panetteluako?
Minä olen huomannut täsmälleen saman asian kuin avaajakin! Allekirjoitan täysin joka sanan!
asialla?
Avaaja on täysin oikeassa. VL-ihmisten puheista käy ilmi pahuuden projisointi ulkopuolella oleviin. Omahyväisyys kukoistaa, katsovathan he että vain he ovat niitä koko maailman ainoita taivaaseen pääseviä. Vain he ovat Jumalan lapsia, muut joutuvat helvettiin. Lisäksi heidän sisäiset määräyksensä ovat tiukkoja, eikä niitä ole aina helppo noudattaa. Muiden laimaaminen pahoiksi ja syntisiksi helpottaa sääntöjen hyväksymistä. Se on psykologinen vallankäytön muoto.
sydämestä.
Sekö teitä niin rasittaa?
se kultainen vasikka
..sitä että vanhoillislestadiolainen anteeksiantamus EI TOIMI KÄYTÄNNÖSSÄ. Sitä mikä on saatu anteeksi ei projisoida ulkopuolisiin.
jotka vahvistavat tuon todeksi: vl-uskossa anteeksiantamus ja hyväksyntä kuuluu vain samanmielisille. Muut ovat ns. epäihmisiä; -heitä joko ei ole olemassa tai heidän mielipiteillään ei ole arvoa.
varmaan hyvin pitkälti
Varmaan se, että jos elävät Jumalan sanan mukaisesti ei rassaakaan ketään. Mutta lähinnä arvostelu ja kommentit koskevat tapoja ja sääntöjä, joilta puuttuu tämä raamatullinen pohja tai ne jopa poikkeavat siitä...
Kuulevia korvia ja silmävoidetta, että näkisit sinne omaan sydämeesi.
Kylläpäs nyt on vallatonta kommenttia... nousee väkisinkin mieleen että vastaajista suuri osa on vielä alaikäisiä. Ainakin kommentit viittaavat siihen suuntaan...
-Vai ovatko aikuiset(kin) vanhoillislestadiolaiset näin keskustelukyvyttömiä että heti kaivaudutaan poteroihin ja aletaan tuomita kysyjää?
On todella vaikea löytää lehtijuttua missä haastateltu vanhoillislestadiolaista joka ei jollain tavoin toisi esiin muiden ihmisten moraalittomuutta ja syntejä.
Tosiaankin vl ei lehtujutussa sano: "Jeesus pesi minut puhtaaksi synnistäni ja pesee vieläkin"
vaan vl sanoo:
"hyi tuota syntistä maailmaa ja pahoja ihmisiä!"
Aika itserakasta touhuana tuo vaikuttaa olevan!
Ihmisyyden mitta on näköjään omaan lahkoon kuuluminen huhhuijaa kaikenlaista sitä maailmaan mahtuu.
Täytyy tunnustaa että paljolti totta, valitettavasti! Pitkälti samaa aihetta käsittelee seurapuheetkin. Konkreettisia todisteita voi itse kuunnella suviseurasaarnoista monen vuoden ajalta srk:n omalta sivulta. Ei taida yhtäkkiä löytyä seurapuhetta jossa ei ulkopuolisia jotenkin mollattaisi ja paheksuttaisi... tätä en sano ilosta vaan häpeästä, syvästä myötähäpeästä omieni puolesta.
terveisin: pian itsekin eroava
Muista, että kun/jos eroat vl-herätysliikkeestä, sinun ei silti tarvitse kieltää uskoasi Jumalaan.
Jumala ei hylkää ihmistä vähin kummin. Älä sinäkään tai kukaan muukaan hylkää Häntä.
Siunausta ja menestystä!
Totuuden etsiminen kannattaa aina.
Kaikki Jeesukseen uskovat, kaikista vl:n tuomioista huolimatta ovat Jeesuksen veren todellinen hinta.
Sinuna alkaisin lukea UT:ia rukouksen kanssa.
Sitten kun uskovienkaste -asia aukeaa, ota yhteyttä niin pidetään kunnon kastejuhlat ja Jumala täyttää Pyhällä Hengellä. (Ap.t. 2. -luku) Ei koskaan kannata tyytyä vähempään, mitä Jumala on Raamatussa on meille tarkoittanut.
Jumalan siunausta.
vaikea tietysti sanoa,miltä asia ulkopuolisen silmissä näyttää,mutta täältä sisäpuolelta käsin voisin sanoa,että maailma näyttää kyllä usein pahalta ja syntiseltä paikalta,mutta me kyllä tiedämme,että samat synnin houkutukset ja lankeamiset tapahtuvat niin Jumalan valtakunnan sisä-, kuin ulkopuolellakin.
Ihmisinä olemme aivan samanlaisia ja heikkoja. Ainut ero on se,että me olemme saaneet omalle kohdallemme kuulla armoevankeljumia ja uskoa syntimme anteeksi. Silti teemme sitä aina vain uudestaan,eli emme ole sen parempia,kuin kukaan muukaan.
Ja tämä armoevankeljumi kuuluu kyllä aivan kaikille,jos sen vain haluaa uskolla vastaan ottaa, joten emme siinäkään eroa muista.
Ja mitä uskoon tulee,niin ei sekään ole meidän ansiotamme,joten edes sillä emme voi ylpeillä.
Jumala meidät on uskoon auttanut,emme me itse.
Ihan hyvin sanottu! Mutta noista lehtijutuista ei kylläkään löydy tuota henkeä vaan ne lähimmäisen synnit siellä eniten aina kirkastetaan kun päästään lehtihaastattelua antamaan...
Sitäpaitsi; miksi sanot että ainoa "ero" teillä meihin verrattuna on että olette saaneet uskoa syntinne anteeksi? Eivätkö muut sitten mielestäsi saa uskoa syntejään anteeksi kuin teihin liittyvät?
"Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani."
Näinhän se Raamatun kuvaama fariseus rukoili temppelissä. Mutta ei tullut vanhurskaaksi.
Jos vl:t todella uskovat, että muut ovat syntisiä ja pahoja, Jeesuksen sanojen ja esimerkin mukaan heidän tulisi silloin johdattaa nämä "kaikki muut" Jeesuksen luo. Mutta tosia asia on, että heillä ei ole mitään hätää muiden pelastumisesta eikä edes näkyä koko asiasta!
Tässä on SUURI paradoksi!
Jeesus julisti synnin synniksi, mutta myös Hänellä oli armahdus tarjoilla syntisille. Todellisuudessa vl:n usko kasvu perustuu syntyvyyteen eli ehkäisykieltoon ja eräät ovat opettaneet, että naiset pelastuvat synnyttämällä paljon lapsia (lienee väärä tulkinta yhdestä epäselvästä UT:n jakeesta). Muutenkin vl:n pelastus perustuu monien ominen käskyjen täyttämiseen tosiasiassa ja vl-seruakuntaan. ("vain me" -oppi, eli yhden oikean seurakunnan pelastumiseen, mikä on puhdasta roomalaiskatolista harhaoppia ja eräs lahkohengen varma merkki, ja "tämän" " toiminnan, opin ja hengen takana on aina demoni)
Yksi pakkouskon erikoisoppi on LAHKOHENGEN mukainen muiden jatkuva morkaaminen ja se aiheuttaa sen, että vl:t ovat kokoajan hengellisessä ylpeydessä, kun löytävät vikoja toisista uskovista ja maailmasta. Toisista uskovista he löytävät niitä vikoja, kun muut eivät noudata heidän omia keksimiään sääntöjä, mille he ovat antaneet Jumalan sanan arvon.
Vl:n oppi kieltää Raamatun vastaisesti kaiken arvostelun, ja siksi he ovat "nöyrää" sakkia ja kaiken huipuksi raamatun lukeminen on kielletty ja siksi heillä ei ole juuri mitään toivoa pelastua tästä vl-uskonnollisuuden-vankilasta.
avaajan tekstiä, tuntuu aivan tutulta. Ihan alkaa inhottamaan. Miten tuollaisessa käytöksessä itseasiassa voi kokea mitään korkeampaa?
maailma siis? Nytkin kuoli perheellinen poliisi rattijuopon koheltamisen takia, joka päivä viinan aiheuttamia pahoinpitelyjä tappoja ym ym.
Perheet voi pahoin kun kuningas alkoholi vierailee liian usein kodeissa.
TÄMÄ MAAILMA ON HYVIN PAHA PAIKKA NYKYISELLÄÄN!
On Jumalan armoa että on sellaisia ihmisiä jotka haluavat elää kristillisien arvojen mukaan.
Täällä näkyy että he ovat niitä pahimpia mitä voi olla??
Jos Suomi olisi kristitty maa, ei täällä olisi näin paljon pahuutta. Eli tämä on tosiseikka että uuspakanuus rehottaa ja ihmisten julmuus saa yhä pahempia mittasuhteita.
Koskaan ei tiedä kadulla kulkiessaan,kuka tuikkaa puukolla tai rattijuoppo ajaa päälle.
Vanhuksia pahoinpidellään kaduilla ja heiltä käydään kotoa varastamassa rahoja.
Lapset joutuvat namusetien uhreiksi,ja omat vanhemmat saattavat pahoinpidellä lapsensa hengiltä.
Eikö tämä ole paha maailma? Kunpa tulisi jo kaiken loppu,ennen kuin menee vielä pahemmaksi.
Pian saa täälläkin kouluille saada vartijat lasten turvaksi, ja uskaltaako lapsia laskea kaupungeissa hetkeksikään edes omaan pihaan valvomatta?
Voisin luetella kauhuskenaarioita lisää että tietäisit mitä todella on huomisen tulevaisuuden näkymät tällä menolla.
Vl:n usko jää vaan asioiden toteamiseksi ja päivittelyksi. Ja jos haukkuisitte vain syntistä maailmaa, mutta haukutte helvettiin ne vähän uskovatkin, jotka tekevät evankeliumin työtä näiden syntisten keskellä. On aika nurin kuista, että olen yli XX vuotta tallannut tätä Suomen kamaraa enkä koskaan ole saanut yhtään mitään hengellistä asiaa vl:lta, en edes todistusta Jeesuksesta (Paavali todisti UT:ssa usein uskonsa ja vie evankeliumia kaduille) eikä mitään muutakaan hengellistä. Joskus parikymmentä vuotta sitten menin uskovana vl kesäjuhliin ja jokainen jopa pienet lapsetkin sanoivat heti minulle, että helvettiin olet matkalla (olin silloinkin uskossa Jeesukseen).
En tuomitse sinua olet vl-opin orja ja sinä luulet, että menetät pelastuksesi jos teet jotakin vastoin, mitä seuroissa on sanottu. Ja koska Raamattua ette saa lukea, siksi sinulle on vaikea antaa yhtään neuvoa, sillä sinulle on opetettu että harhaoppisia ei saa kuunnella eikä ainakaan ottaa mitään vastaan. Pelkäähän maineesi puolesta ja myös sukuasi, koska nehän ovat ainoat joiden kanssa saat olla tekemisissä, tiedähän mikä julma kohtalo sinua odottaa jos edes vähän epäilet vl-outoja ja rajuja oppeja.
Lopuksi sanan, että olet varmaan oikein hyvä oppilas, kun jaksat taistella vl-kunnian puolesta. Todellisuudessa se ei ole taistelun arvoinen asia. Jeesus kunnian puolesta ja hänen sanansa ovat ainoat todelliset asiat, mutta siihen ei enää aikasi riitä ja toiseksi et tunne Häntä etkä rakasta kuin synninpäästön verran, vaan vl-opin rakkaus on kaikki kaikessa sinulle.
Missä vankilassa sinä elät?
Ei maailma todellakaan ole tuollainen kuin minä haluat sen nähdä. Suomessa on ainakin mahdollisuus elää rauhassa. Kyllä kaikkea ikävää ja surullista tapahtuu. Mutta se on marginaalista.
Minun lähelläni ei ole pitkään, pitkään aikaan sattunut mitään tuollaista.
Mutta, jos tämä maailma on niin paha, niin pysy kotona. Ja nettiin ei kannata lähteä seikkailemaan. Täältähän löytyy mitä vain...
Väität että jos Suomi olisi kristitty maa, ei olisi maa paha. Kyllä se historia osoittaa ihan toista. Onneksi on uskonnonvapaus, vai meinaisitko pakkokäännyttää kaikki muut uskonnonedustajat omaan ahdasmieliseen lahkoosi?
Jos, niin anna tulla! vai onko pahuus vain ympärilläsi?
kerropa esim. esimerkkejä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä sisällä olevasta pahuudesta ja epäkohdista kun olet nyt kirkastanut innokkaasti ulkopuolisten syntielämää!
Jäämme odottamaan löytyykö pahuutta lainkaan sisältä...
...seurapuheita. Jos kerran meinaat et meissä (vl:sissa) ei ole pahuutta ja syntiä...
pahuutta! Pahuus löydetään vain ympäröivästä "epäuskoisesta" maailmasta!
vielä ennemmin, niin voinhan sen asian sinulle nyt valaista:
Eli me vanhoillislestadiolaiset olemme samassa määrin syntisiä kuin kuka muukin. "Synti aina meihin tarttuu ja matkan hitaaksi tekee", niin kuin Raamatussa sanotaan. Mutta meillä on se armoetu tässä valtakunnassa, että täällä saarnataan aina katuvalle syntiselle synnit anteeksi. Se ei ole vain ihmisen puhetta, vaan siinä on Pyhä Henki läsnä.
Ymmäsitköhän?? :)
ovat:
1. Raamatun vastaiset valheopit
2. Oman itsensä ylentäminen ja muiden uskovaisten halveksiminen
3. Jumalan pilkka (Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi; vain vl voi antaa synnit anteeksi)
4. Valtava lasten ja muiden pelottelu
5. Rantarosvojen tapainen tupakointi ja nikotiinin orjuus.
...
Ilkassa oli hyvin samansisältöisiä sitaatteja. Muistaaksni 1. meni näin "viina virtaa ja rivot puheet raikaa". En voi ny tarkistaa asiaa, koska Ilkaa ei ole tässä saatavilla.
Samassa jutussa ollut nainen ihmetteli nykyajan viihteellistymistä ja sitä ettei edes lenkillä voida hiljentyä.
Herääkin kysymys onko 1. laineuksesi Ilkka-lehden jutusta ja jos on, niin valehtelikko tahallaan vai vahingossa lainauksen sisällön. Ja jos lainaus ei ole Ilkasta voisitko ystävällisesti kertoa mistä lehdestä se on. Asiasisältö on kuitenkin merkittävästi erillainen ja vie suuren osan ihmettelysi sisällöstä.
Myös korvalappujuttusi sisältö vaikuttaa Ilkaa-lehdestä lainatulta. Onko se sitä? Jos on, niin korvalappukommenttisi on erittän pahoin revitty irti asia yhteydestään.
Kalevasta, kun haastateltiin vl-perhettä, kuinka he sanoivat että eivät voi asua kaupungissa kun siellä joutuvat elämään hajonneiden perheiden vaikutuspiirissä! Onko eronneet todella niin pahoja ihmisiä ja heidän vaikutuspiirinsä niin turmiollinen? Vaikka itse olen eronnut ja epäonnistunut avioliitossani, tuntuu silti pahalta että joku pitää minuakin sen takia niin paljon huonompana ettei voisi samalla asuinalueella asua.