Veteraanien kohtelu...

Kelamies

Mites tuota kun on katsellut veteraanien kohtelua. Niin mieleen tulee väkisinkin, että turhaan on tullut monenkin veteraanin kohdalla terveytensä pilaaminen rintamalla. Sillä eihän veteraaneille ole joitakin silmää tekeviä lukuun ottamatt annettu paskankaan arvoa.

Muistaakseni veteraaneilta vietiin joskus eduskunnan toimesta jopa ilmainen hautapaikkakin omassa maassa, jonka eteen oli aikoinaan sotimassa. Tosin tuon ilmaisen hautapaikan sai jo entinen kansanedustaja Toni Halme palautettua. Tuo ilmaisen hautapaikan menettäminen meni aikoinaan kuulemma jonkun vahongon piikiin. Joka luvattiin korjata heti eduskunnan palattua kesälomilta. Mutta siihen korjaamiseen meni sitten aika monta kesälomaa.

No eihän tämä ole ainoa juttu millä veteraanien silmille on syljetty. Minä en edes ymmärrä miksi veteraanien piti aikoinaan armeijassa olleessa kerjätä ovelta ovelle rahaa virkystys yms toimintaa varten. Lopulta homma kaadettiin varusmiesten hommaksi, koska silleen rahaa irtosi kuulemma parhaiten.

Eikö tuota vastaavaa rahaa muka irtoo valtiolta vuosittain. Luulis irtoavan sotaveteraaneille jos on nyt kuulemma varaa lahjoitella aseitakin ilmaiseksi.

Enkä usko, että kovin monen veteraanin sotavammojen hoitokaan ole kovin kummoista.
Ei ainakaan oman vaarini ollut ja vaari puhui aikoinaan, että eipä se ole muillakaan veteraaneilla. Mutta veroa piti maksaa pienestä eläkkeestä siittä huolimatta ja taisipa joutua maksaan omasta hautapaikasta kun kuoli lopulta vanhan sotavamman aiheuttamaan sairauskohtaukseen.

No joka tapauksessa ihmettelen, että miksi lähtee puolustamaan suomea enää tulevaiuudessa, kun tietää että ei valtio siittä kiitä. Päin vastoin sylkee päin naamaa enemmin tai myöhemmin. Ja herrat nauraa ja nostaa palkkaa eduskunnassa.

Vai mitä mieltä olette?

4

1226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höhööö!

      Kuulostaa ikävältä ja on varmasti totta.

      Samanlaistahan se on, jos rauhanaikana varusmies loukkaantuu pahoin palveluksen aikana. Ei taida olla eläkkeet kummoisia.

      Oikeusturva ja tollaset on kuitenki niin huonossa jamassa.

      En kyllä usko, että tällä armeijalla nykyaikaisessa sodankäynnissä pitkään pärjäisi. Miestappiot olisivat järkyttävän suuria.

    • jupsjups

      Onhan niillä vaikka minkälaisia etuja, jos niitä älyää hakea. Ilmaista siivousta jne. Kyllähän siitä on kiitelty eikä päin naamaa syljetä.

    • 62v mies

      Ainaki Keravalla veteraanit saa pysäköidä ilmaiseksi kunnan alueella. Se on iso etu, kun saa aina pulittaa ainaki euron tunnin pysäköinnistä.
      Ja vielä lisäksi: veteraaneille kerätään rahaa joka vuosi,,mitähä niillä rahoilla tehdään.
      En ole koskaan kuullut mihin ne on käytetty.
      Kai niillä vois varata hautapaikat joka veteraanille, jotka vielä ovat elossa.

    • T1979

      Kyllä veteraanien kohtelussa ollaan täällä aika naurettavalla tasolla niin valtion kuin itse veteraanijärjestöjenkin osalta. Rahaa riittää maahanmuuttajien hamekankaisiin ja Helly Hansenin untuvatakkeihin muttei niille, joiden ansiosta olemme edelleen Venäjän rajan länsipuolella.

      Käsittääkseni veteraanijärjestöt, monta niitä nyt tällä hetkellä onkaan, ovat kyllä varsin hyvissä rahoissa mutta kirstun päällä taitaakin sitten istua se tyypillinen liiviin vetäjä.

      Kyllä valtion pitäisi hieman miettiä prioriteettejä ja yksinkertaistaa tätä älytöntä sosiaalista yhteiskuntaa, jossa rahaa syydetään aivan liikaa sosiaalisiin menoihin, kuten maahanmuuttajiin, terveyspalveluihin, ulkomaanapuun ja sosiaaliturvaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe