Lupiini

Hei, kertokaa vinkkejä miten saisin lupiinin kasvamaan pihaani. Olen yrittänyt siemenistä ja
juurakkoja olen istutellut tuloksetta. Tietysti, joku sanoo että lupiinit on hävitettävä, niinkuin
nykyään yleinen suuntaus teiden varsilta tuntuu olevan. Itse pidän lupiinia kauniina ja se olisi
isossa maatalon pihassa hyvä perenna, jos sen vain
sais alkuun kasvamaan.
122040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oletko kaivannut juurakkoja luonnosta?
Taimitarhoissa myydään lupiinia,ja kamullani se kyllä kasvaa.

Äänestä

komealupiini -lajikkeet on erittäin suosittu ryhmäperenna, joka viihtyy aurinkoisella ja lämpimällä paikalla. Kasvualustan tulee olla kuivahko tai tuore, vettä läpäisevä, hapan multava hiekkamaa.

Viime kesänä sain siemenistä onnistuun upeet lupiinit. Oikein paahteisella paikalla esikasvatin ja syksyllä istutin neljään eri paikkaan. Kahdessa paikassa selvisivät talven yli ja ovat kukkineet aivan mahtavasti. Parina edellisenä kesänä yritykseni menivät mönkään mutta kun sitkeesti yrittää niin johan alkaa onnistuunkin. Lupiini on niin kaunis ettei malta luovuttaa. Keväällä laitoin taas uusia siemeniä jotta saisin eri värisiä, jos ne hyvin juurtuu niin selviävät talven yli.

Äänestä
  • Kyllä ne itää, visko siemenet hiekansekaiseen multaan..melkein hiekkaan,itävät paremmin.

    Äänestä

  • ellit kirjoitti:

    Kyllä ne itää, visko siemenet hiekansekaiseen multaan..melkein hiekkaan,itävät paremmin.

    Laitoin hiekkapitoiseen halpaan vhäravinteiseen multaan enkä muistaakseni lannoittanut ollenkaan. Näkyy kasvavan paremmin vähäravinteisessa maassa. Nehän ovat maanparannus kasveja. Sitooko ne ilmasta jotenkin sitä typpee niin kuin herne? Juurakoista kokeilin ensin mutta mitään en saanut menestyyn.

    Äänestä

  • saman... kirjoitti:

    Laitoin hiekkapitoiseen halpaan vhäravinteiseen multaan enkä muistaakseni lannoittanut ollenkaan. Näkyy kasvavan paremmin vähäravinteisessa maassa. Nehän ovat maanparannus kasveja. Sitooko ne ilmasta jotenkin sitä typpee niin kuin herne? Juurakoista kokeilin ensin mutta mitään en saanut menestyyn.

    taita lupiinin varsia ja tuo ne pihaasi syksyllä
    niin varmaan alkaa kasvamaan
    Olen taitellut varsia ja nakellut tuonne ojan varteen siellä nyt kasvaa paljon lupiineja

    Äänestä

me muutettiin nykyiseen omakotitaloon niin siinä pihalla oli jonkinmoinen kukkapenkki jossa kasvo enimmäkseen lupiinia ruohikon seassa.pihaa ei ollu hoidettu aikoihin.sitten aloimme kunnostamaan pihaa.aattelin et minne nuo lupiinit laittais.nehän on kumminkin kauniita jossain syrjemmässä,kuin ihan paraati paikalla.sitten vaan heitin ne syrjemmälle meidän pihassa,en istuttanu enkä mitään.päällekkäin vain nakkelin juurakoita.niin ne lähti kasvamaan ja ovat levinneet 10v aikana kauheesti.se kyllä tappaa ja tukahduttaa muut kasvit jalkoihinsa.se olisi pidettävä kurissa :)

Äänestä

Kauniita ovat minustakin ja olen nähnyt tänä kesänä ihan punaisia.Valkean ja vaaleanpunaisen sekoituksia on myös ,kun lähenpää katsoo.Varjoliljoista kysyin myös alenpana.Siemmenistä olisi itselle helppo yrittää,kuin alkaa tienvarsia kaivamaan.Toivottavasti onnistutaan!

Äänestä

Itse en istuttaisi lupiineja minnekään uudelle paikalle: ovat kovia leviämään ja valloittavat elintilaa luonnonkasveilta. Surullista on katsella kun pihoilta lupiinit leviävät ja täyttävät tienpientareet.

Äänestä
  • Nimimerkki kasvibiologi toistaa viime vuosien lupiininvastaista liturgiaa. Minä vastaan: höpö-höpö.

    Lupiini kuuluu maamme NYKYISEEN kasvilajistoon. Piste.

    Lupiini on alkuperäinen tienpenkkojen laji Suomessa. Lupiinia on niillä kasvanut yhtä kauan kuin nykyisenkaltaisia teitäkin on ollut. Se, että kuivat kedot muutoin ovat katoamassa ei mitenkään edellytä tai oikeuta "varaamaan" tienpenkkoja vanhalle ketolajistolle (joka sekin on alun perin suurelta osalta tulokaslajistoa).

    Olisi kiintoisaa kuulla kasvibiologin näkemys siitä, mitä aikarajaa ennen saapuneet lajit ovat luonnonlajeja. KAIKKI lajithan ovat saapuneet Suomeen - mannerjäätiköllä lajisto on kovin olematon. Muistathan, että ihminen on saapunut Suomeen ennen kuusta. Pitäisikö kuusi meidän jälkeemme saapuneena tulokaslajina hävittää - kuusimetsät muodostavat laajoja yhtenäiskasvustoja ja syrjäyttävät muita lajeja...

    Jos tulokaslajit edellyttävät toimia, ehdotan että kasvibiologi ensi töikseen ryhtyy aktiivisesti nitistämään vaikkapa merimetsoja ja valkoposkihanhia. Me muut voimme sillä aikaa ihailla kauniita lupiinikasvustoja.

    Äänestä

Tiedoksi, että aloitus on trolli :)

Äänestä

Tiedoksi että ylläoleva vanhan aloituksen nosto on pelkkää palstan aktivointia

Äänestä

ns. haitallisia vieraslajeja pitäisi torjua siellä, missä niistä on oikeasti haittaa, alkuperäiselle luonnolle, kuten merenrannoilla kurtturuusuista. Kaupungeissa ja omilla pihoilla hallinnassa, ne eivät kyllä leviä mihinkään, joten olisi syytä tarkistella niitä haitallisten vieraslajien torjuntasääntöjä, ettei ole vain veroparatiisi-puutarha- ja maisemointibisneksien etujenajamista.

Minkään nimistä tataria, en kyllä istuttaisi mihinkään, enkä jättiputkia, tai palsameita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesäheinätär kirjoitti:

Hei, kertokaa vinkkejä miten saisin lupiinin kasvamaan pihaani. Olen yrittänyt siemenistä ja
juurakkoja olen istutellut tuloksetta. Tietysti, joku sanoo että lupiinit on hävitettävä, niinkuin
nykyään yleinen suuntaus teiden varsilta tuntuu olevan. Itse pidän lupiinia kauniina ja se olisi
isossa maatalon pihassa hyvä perenna, jos sen vain
sais alkuun kasvamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu