Eli kysymykseni on, onko keliakiaa eri asteisina? En tarkoita sitä miten saa oireita, vaan miten ne oikeasti vaikuttavat suolinukkaan. Nimittäin lähipiirissäni on useampi keliaakikko, yhtä lukuunottamatta kaikilla ollut keliakia jo lähes vuosikymmeniä. Matkustelemme myös ahkerasti, enkä tarkoita matkustelulla länsimaiden turistirysiä tai risteilyä suomalaisilla laivoilla vaan omatoimimatkailua siellä täällä ympäri maailmaa, jossa on aivan turha yrittää selittää keliakiasta tai gluteenittomasta ruokavaliosta mitään. Siispä olemme syöneet kaikenlaista mitä on löytynyt! Kuitenkin jokaisessa kontrollissa kaikki on aina ollut kunnossa.
Ja kuitenkin tiedän että joillakin yhdestä murusesta on vasta-aineet pielessä monta kuukautta. Jotenkin vaikea uskoa että meillä olisi käynyt niin uskomaton säkä ettemme koskaan olisi syöneet mitään kiellettyä, tosin muualla maailmassa ei samalla tavalla lutrata vehnää joka paikkaan. Eli voiko joillakin suolinukka tuhoutua herkemmin kuin toisilla?
Ja tiedoksi että emme ole koskaan kuljettaneet mukanamme keliakialiiton käännöksiä missään maassa koska niitä kieliä ei sieltä löydy mitä yleensä tarvitsisimme, eikä ihmisiä siellä kiinnosta länsimaisten allergiat kun kerran ruokaa on.
Onko keliakiassa aste-eroja?
7
877
Vastaukset
- Skäri
Vähän hävettää, kun en osaa tämän tarkemmin selittää, vaikka kuulun keliakiasukuun. Minulla tosin ei ole keliakiaa (ainakaan vielä).
Aste-eroja on, esim. osa keliaatikoista voi syödä kauraa, osa ei. Joku viisaampi osaa varmaan valaista asiaa tarkemmin. :)- Keliaakikko-71
Vaan sitä että onko aste-eroja siinä miten suolinukka tuhoutuu tai ei tuhoudu jos syö sellaista mitä ei pitäisi? Tai miten vasta-aineet ovat koholla tai eivät ole koholla jos on syönyt sellaista mitä ei pitäisi?
- keliakia teillä
itsekullakin on aikoinaan diagnosoitu.
Eli sairastatteko ihan oikeasti sitä.
Kun matkustelee ympäri maailmaa, saa todeta, että ruoka-aineet siellä on vallan muutakuin täällä koto-Suomessa.
Nimenomaan siis vilja. Kauraahan monet voivat syödä muutenkin diagnosoidusta keliakiastaan huolimatta.
Mutta esim. riisi, hirssi, maissi, tattari... nehän ovat muualla normaalisti jokapäiväisessä ruokavaliossa käytettyjä. Olette syöneet niistä valmistettuja ruokia?
Tiedän pari keliaakikkoa, joista toinen väittää ettei pysty kamalia oireita saamatta syömään mitään kotimaista viljaa. On kuitenkin narahtanut muutaman kerran kun on salaa todistettavasti syönyt jotain kotimaista viljavalmistetta. Kyseessä on siis hiukka huomionhakuinen persoona.
Toinen taas on typertynyt siitä, ettei lääkärinsä diagnosoimasta keliakiasta huolimatta saa oireita kiellettyjä ruoka-aineita syötyään. Välttää niitä kuitenkin suht ehdottomasti, koska haluaa olla tunnollinen.
Eli meni nyt vähän ot, mutta eiköhän se ole niin että toisilla se nukka tuhoutunee helpommin ja toisilla taas ei.- Keliaakikko -71
Ihan koepalalla suolesta on kaikilla diagnosoitu, joten lääkärien mukaan ihan oikeasti sairastamme keliakiaa.
Kun ei niistä ruuista todellakaan tiedä aina mitä niissä on... Mutta olen myös syönyt ihan sämpylää kun hirveässä nälässä ei muuta syötävää löytynyt ja se on varmasti ollut vehnästä tehty. Eikä ole kontrolleissa näkynyt sämpylän syönti.
Tiedän kyllä että jotkut saavat oireita ja jotkut eivät, me kuulumme kaikki niihin jotka eivät saa oireita oikeastaan mistään, siksi on mahdoton sanoa olemmeko syöneet kiellettyjä kuinka paljon.
Ja juuri tuota kysyinkin että tuhoutuuko se joillakin helpommin ja sietääkö meillä se nukka sitten mahdollisesti hieman kiellettyjä ruokia.
Eikä meidän perheessä ole koskaan pidetty erillisiä leivänpaahtimia tai leikkuualustoja.
Tunnen myös pari keliaakikkoa jotka tekevät asiasta järjettömän numeron, yksi mm. väittää ettei voi syödä kun yhtä laatua juustoa kun se on ainoa joka on gluteeniton. Toinen taas vaatii että työpaikalla hänellä pitää olla tismalleen samaa pullaa gluteenittomana kuin mitä muillakin on. Omasta mielestäni tuollainen itsensä korostaminen, on se asia mikä tahansa, on aivan järjetöntä. - Eikä huomion-
Keliaakikko -71 kirjoitti:
Ihan koepalalla suolesta on kaikilla diagnosoitu, joten lääkärien mukaan ihan oikeasti sairastamme keliakiaa.
Kun ei niistä ruuista todellakaan tiedä aina mitä niissä on... Mutta olen myös syönyt ihan sämpylää kun hirveässä nälässä ei muuta syötävää löytynyt ja se on varmasti ollut vehnästä tehty. Eikä ole kontrolleissa näkynyt sämpylän syönti.
Tiedän kyllä että jotkut saavat oireita ja jotkut eivät, me kuulumme kaikki niihin jotka eivät saa oireita oikeastaan mistään, siksi on mahdoton sanoa olemmeko syöneet kiellettyjä kuinka paljon.
Ja juuri tuota kysyinkin että tuhoutuuko se joillakin helpommin ja sietääkö meillä se nukka sitten mahdollisesti hieman kiellettyjä ruokia.
Eikä meidän perheessä ole koskaan pidetty erillisiä leivänpaahtimia tai leikkuualustoja.
Tunnen myös pari keliaakikkoa jotka tekevät asiasta järjettömän numeron, yksi mm. väittää ettei voi syödä kun yhtä laatua juustoa kun se on ainoa joka on gluteeniton. Toinen taas vaatii että työpaikalla hänellä pitää olla tismalleen samaa pullaa gluteenittomana kuin mitä muillakin on. Omasta mielestäni tuollainen itsensä korostaminen, on se asia mikä tahansa, on aivan järjetöntä.hakuisuutta.
En tarkoittanut etteikö teillä olisi keliakiaa, anteeksi jos annoin sellaisen käsityksen.
Ilmeisesti toisilla tosiaan nukan tuhoutuminen on voimakkaampaa kuin toisilla.
Olen pitkään ollut ravintola-/ravitsemusalalla ja gluteeniton ruokavalio ja leivonta on tuttua. Se on nykyaikana otettava aina huomioon, jo ihan kohteliaisuussyistä.
Ruokien ja leivonnaisten valmistus on äärimmäisen tarkkaa, vahingossakaan eikäytetä samoja astioita/leikkuulautoja tai mitään, missä saattaa olla muruakaan jotain kotimaista viljaa.
Asiakkaissa on sekä vähän hövelimpiä, että ääritiukkoja keliaakikkoja. Jotkut saattavat ottaa riskin jopa, kun näkevät tarjolla jotain vastustamatonta, normaalia ruokaa tai pullaa. Mutta riskihän on omallavastuulla otettu. Jotkut sanovat, että "ein mal ist kein mal", yksi kerta ei ole mitään, ja itsehän kärsivät jos oireita seuraa.
Hauska tuo "gluteeniton juusto"! Onkos hänellä mahdollisesti myös laktoosi-intoleranssi?
Eräs vanhempi tuttavani sairastaa molempia, ja jatkuvasti hän sekoittaa nämä kaksi asiaa.
- ko?
Niin mietin tässä vain, että ainahan puhutaan niistä kotimaisista viljoista keliakian yhteydes, mutten tosin tiedä mitä se käytännössä sitten meinaa... Mitekähän sitten ulkomaiset poikkeaa kotimaisista, en tiedä, mutta onhan se mahdollista.
- vaskinainen
Tyttärelläni todettiin keliakia. Hänellä ei ollut laisinkaan vatsa-oireita, vaan hänellä tuli omituinen olo nautittuaan viljatuotteita. Toisinaan hän myös tuli todella punaiseksi kasvoiltaan, joskus iho myös turposi ja tuli kutiavaa ihottumaa eri puolille kehoa.
Isälläni on iho-keliakia. Rakkulaista ihottumaa syntyy viljan syönnin jälkeen. Hänelläkään ei ole vatsa-oireita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768