Juu kirjoitan tässä vaan siitä että onko luonne muuttunut siitä kun syöpä tavattiin,tai kun hoito on aloitettu??
Olen miettinyt asiaa ja kyllä ainakin minulla on tullut kärsimätön tila.Siis EI-sanaa kun käytetään menen lukkoon alan murjottaa käyttäydyn melkein kuin uhmaikäinen lapsi.......Huumorintaju on alentunut...Kärsimättömyys lisääntynyt....
HMMMMM....
En kuitenkaan ehkä kaikkea allekirjoita syövän piikkiin.Koska hoito onnistui ja nyt on varmistunut että koko kasvain saatiin pois...Eikä etiäisiä ole...
TUPAKKAA ei ole tullut poltettua kahteen kuukauteen!!!!!!!!Ehkäs siinä on osasyy noihin hermojen lyhyyteen.
Mutta EI tee mieli aloittaa tupakointia kun kerran siitä pääsi eroon helposti.
Varmasti vielä jonkun kerran tuo syöpä kyllä pistää mielen sekaisin.Ainakin joka kerta kun käy niissä kontrollikäynneissä tulee mieleen ajatus:Kuinka nyt??Onko uusinut?JNE...
Vastata saa kuinka vaikuttanut aviopuolisoonkin??Meillä asiat jotenkin solahtivat paremmin kohdalleen eikä tulevaisuus peloita ollenkaan.Kunhan saan nämä hermot kuriin.:)(tupakkahermot)
Vaimoni otti jopa raskaammin asian kuin itse ja suurempi huoli oli minulla vaimon jaksaminen.Ja yksi ohje kannattaa antaa jo nyt:
Kun leikkaus on tehty niin voisi odottaa yhden vuorokauden ennenkuin käy katsomassa.Läheisille on järkytys nähdä heti seuraavana päivänä leikkauksesta potilas joka on sekaisin kuin seinäkello ja muutenkin aika kauhean näköinen....
Olen miettinyt asiaa ja kyllä ainakin minulla on tullut kärsimätön tila.Siis EI-sanaa kun käytetään menen lukkoon alan murjottaa käyttäydyn melkein kuin uhmaikäinen lapsi.......Huumorintaju on alentunut...Kärsimättömyys lisääntynyt....
HMMMMM....
En kuitenkaan ehkä kaikkea allekirjoita syövän piikkiin.Koska hoito onnistui ja nyt on varmistunut että koko kasvain saatiin pois...Eikä etiäisiä ole...
TUPAKKAA ei ole tullut poltettua kahteen kuukauteen!!!!!!!!Ehkäs siinä on osasyy noihin hermojen lyhyyteen.
Mutta EI tee mieli aloittaa tupakointia kun kerran siitä pääsi eroon helposti.
Varmasti vielä jonkun kerran tuo syöpä kyllä pistää mielen sekaisin.Ainakin joka kerta kun käy niissä kontrollikäynneissä tulee mieleen ajatus:Kuinka nyt??Onko uusinut?JNE...
Vastata saa kuinka vaikuttanut aviopuolisoonkin??Meillä asiat jotenkin solahtivat paremmin kohdalleen eikä tulevaisuus peloita ollenkaan.Kunhan saan nämä hermot kuriin.:)(tupakkahermot)
Vaimoni otti jopa raskaammin asian kuin itse ja suurempi huoli oli minulla vaimon jaksaminen.Ja yksi ohje kannattaa antaa jo nyt:
Kun leikkaus on tehty niin voisi odottaa yhden vuorokauden ennenkuin käy katsomassa.Läheisille on järkytys nähdä heti seuraavana päivänä leikkauksesta potilas joka on sekaisin kuin seinäkello ja muutenkin aika kauhean näköinen....
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja yksi kommentti heti alkuun:
Miehet suhtautuvat eri tavalla kuin naiset!
Naiset huolehtivat/ huolestuvat/ murehtivat enemmän kuin miehet ( riippumatta onko syöpä oma vai puolison).
Toisekseen, minä olisin halunnut, että mieheni olisi ollut vuoteeni vieressä heti herättyäni leikkauksesta ( tulin heräämöstä vasta ilta yhdeksältä, hoitajat sanoivat että mieheni voi tulla, mutta hänellä olisi ollut puolen tunnin ajomatka, joten kielsin...).
Alkuperäinen kysymys...
minusta on tullut itsevarmempi, sanavalmiimpi jne. Olen tajunnut ettei minulla ole MITÄÄN menetettävää, vaikka pidän puoliani. Vasta nyt, olen oppinut sanomaan EI!
Ei ole yksiselitteistä vastausta siihen kummat murehtivat enemmän.Minun tapani käsitellä on erilainen kuin jonkun toisen miehen.Sinun tapasi on käsitellä asiaa eri tavalla kuin jonkun toisen naisen.
Itse murehdin enemmän muista ;lapsista,vaimosta,sukulaisista.
Itseäni en niinkään murehtinut.Tiesin selviäväni.Uskoni siihen että ITSE voi vaikuttaa olemiseensa ja parantumiseensa on tärkein asia.Itseä ei auttaa jolle itse tahdo.
Olenko itsekäs?
En vaan jos voi olla sinut voi samalla auttaa muitakin jotka ovat huolehtineet ja murehtineet sinun takiasi.
Oma hyvinvointi auttaa muitakin.Olet osa ryhmää joka huolehtii toisistaan.
Olenko väärässä?
Toivon vastauksia joihin voin kommentoida lisää jos tarvitsee.
Ajattelevat asiat niin eri lailla. Kun miehei sairastui oli huoli valtava ennen kuin sai tuloksia. Hän itse otti asian rauhallisesti. Kun itse sairastuin niin olo on ollut suht helppo koko ajan, ei stressiä eikä pelkoa tai paniikkia. Minunkin suurin huoleni on ollut lapset, jotka alun jälkeen ovat rauhottunut.
Kun veljeni sairastui tautiin kuusi vuotta sitten niin hän sanoi silloin, että suurin työ oli rauhoitella muita ja nyt ymmärrän mitä hän sillä tarkoitti
Terveisin Kutri
Olen juuri samaa mieltä asiasta.Itselle se asia ei ole niin valtava kuin läheisille....
Onhan se tietty itsellekin kokemus mutta paremmin klaaraa itse asiasta kuin läheiset.Menettämisen pelko on kait se isoin.
Jokainen käsittelee sairautensa omalla tavallaan. Milelestäni naiset puhuvat sairaudestaan enemmän ja ovat ehkä "hysteerisiäkin" asian suhteen. Miehet osaavat ajatella järjellä ( minut on nyt hoidettu > paranen).
Oma suhtautuminen vaikuttaa PALJON paranemiseen. Ja onhan lääkäreidenkin helpompi hoitaa positiivista potilasta.
Minulla on kokemusta myös sekä omasta syövästä että omaisen roolista.
Vaikeaa oli seurata läheisen menehtymistä syöpään. Silti, silloin osasin olla kiitollinen siitä että olin itse terve. Kun sitten itse sairastuin syöpään, tuli kuoleman pelko. Ja kun oli nähnyt mikä prosessi syöpä on hoitoineen, tiesi mitä odottaa!
Tiedä häntä kuinka asia on.Itse olen herkkä ja tuntuu kuin tämä olis ollut vaan joku tuollainen ohimenevä ongelma.
En vieläkään varmaan käsitä kuinkas vakavaa tämä voi olla???
Vai voiko? Kun minulla on nuha ja kuumetta 37 niin voi että minä olen kipeä ja kaipaan huolenpitoa..On kuin en jaksaisi mitään.
Nyt taas tämä on ollut minulle jotenkin outo tilanne.Kun en tuntenut itseäni kipeäksi.Sädehoitokin oli mielenkiintoinen tapaus omasta mielestäni.En tuntenut itseäni kipeäksi ennenkuin leikkaus oli tehty...Silloin oli kyllä olo kuin jyrän alle jääneellä.Mutta kun siitä olen selvinnyt niin mitäs tässä.Ensi viikolla saan avanteen pois.Ja jo heti suunnittelen matkaa kun joutui perumaan edellisen.Eli näin minä sairastan tämän syövän.
Olen päättänyt niin että vaimolle täytyy saada jotain palkinnoksi siitä kun hän on jaksanut.
Itse tein aikoinaan niin, että leikkauksen, sädehoitojen jne. jälkeen palkitsin aina itseni jollakin tavoin.
Samoin , viimeisen sädehoitokerran jälkeen sain mieheltäni kuohuviiniä.
Ehkä keksit tavan, jolla voitte, vaimosi kanssa juhlia yhdessä?!
Tavoite on että perutun matkan tilalle jos vaan saadaan uusi matka niin kyllä mennään.Elämää ei kannata hukata ja varsinkaan nautintoja...:)
meillä syövänsairastaneilla ( miksei muillakin) on oikeus joskus olla itsekkäitä ja oikeus toteuttaa joku unelma.