äääh..
Vuosien suhde takana, nuorena aloitettu. Vuosi sitten kihlaus. Yhteisessä asunnossa asuttu useita vuosia. Kaikki hyvin, aina oikeastaan ollut muutemaa kriisiä lukuun ottamatta, mutta pohjimmiltaan plussaa koko elo suhteen osalta. Kaikki yhteistä ystävät, perhe, vuokra-asunto, tavarat, autolaina, auto, kissat, elämä, haaveet, toiveet...
Pitkään ollaan mietitty perheen perustamista, kumpikin sitä kovasti haluaa ja toivoo. Olo olisi kuin olisi jo korkea aika, mutta liian järkeviä kai ollaan kun sitä viivytetään että saisin opiskelut loppuun ja talous olisi parempi ja oma koti ja ja ja...
Nyt en tiedä välillä tunteet huutavat hulluna lasta elämäämme kun se niin itsestään selvänä molempien toiveissa on. Tuntuu kuin jotain puuttuisi. Välillä tuntuu että järkikin jo kysyy onko tässä odottamisessa mitään järkeä? Mihin se elämä tästä muuttuu tai paranee.. Silti vielä pinnistän koulujeni kanssa..
Pahinta tästä tekee se että pelkään että palan totaallisesti loppuun ennenkuin saan kouluni päätökseen, jos edes olen oikealla alalla.. Voimat eivät meinaa millään riittää moiseen enää ku tuli töitä useampi vuosi välissä tehtyä.. Entä jos opiskelut venyy tai palan loppuun? Mitä sitten teen.. Haluan antaa lapsilleni enemmän kuin uupuneen äidin huolinensa.
Voi voi... En tiedä, tekisi mieli heittää pillerit nurkkaan.. Toivon kuitenkin joka kerta että ne olisivat pettäneet.. :)
Vuosien suhde takana, nuorena aloitettu. Vuosi sitten kihlaus. Yhteisessä asunnossa asuttu useita vuosia. Kaikki hyvin, aina oikeastaan ollut muutemaa kriisiä lukuun ottamatta, mutta pohjimmiltaan plussaa koko elo suhteen osalta. Kaikki yhteistä ystävät, perhe, vuokra-asunto, tavarat, autolaina, auto, kissat, elämä, haaveet, toiveet...
Pitkään ollaan mietitty perheen perustamista, kumpikin sitä kovasti haluaa ja toivoo. Olo olisi kuin olisi jo korkea aika, mutta liian järkeviä kai ollaan kun sitä viivytetään että saisin opiskelut loppuun ja talous olisi parempi ja oma koti ja ja ja...
Nyt en tiedä välillä tunteet huutavat hulluna lasta elämäämme kun se niin itsestään selvänä molempien toiveissa on. Tuntuu kuin jotain puuttuisi. Välillä tuntuu että järkikin jo kysyy onko tässä odottamisessa mitään järkeä? Mihin se elämä tästä muuttuu tai paranee.. Silti vielä pinnistän koulujeni kanssa..
Pahinta tästä tekee se että pelkään että palan totaallisesti loppuun ennenkuin saan kouluni päätökseen, jos edes olen oikealla alalla.. Voimat eivät meinaa millään riittää moiseen enää ku tuli töitä useampi vuosi välissä tehtyä.. Entä jos opiskelut venyy tai palan loppuun? Mitä sitten teen.. Haluan antaa lapsilleni enemmän kuin uupuneen äidin huolinensa.
Voi voi... En tiedä, tekisi mieli heittää pillerit nurkkaan.. Toivon kuitenkin joka kerta että ne olisivat pettäneet.. :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
pillereitä nurkkaan heitä. Mahdollisen isän mielipidettä kuuluu myös kunnioittaa.
parhaiten raskaaksi.
Lapsi ei tarvitse korkeaa elintasoa. Lapsi tarvitsee rakastavat vanhemmat.
On järjetöntä työntää luonnolliset tarpeet kuten äitiys tavaran ja omaisuuden keruun tieltä nurkkaan. Mutta sitä on keskiluokkaisuus!
Kannattaa tehdä mieluummin ajoissa kuin liian myöhään. Joka vuosi vanhenet ja hedelmällisyys laskee. Jos odottaa liian vanhaksi, niin voi jäädä lapset kokonaan tekemättä.
Tai sitten kun olette omasta mielestänne täysin valmiita, niin lasta yritätte ahdistuneena esim. yli 5 vuotta ennen kuin tärppää.