Rollareiden konsertista

Muutamia kysymyksiä olis heittää Rollarien stadikan keikkasta.

Portit avautuu klo 17.00. Onko kenelläkään tietoo suurinkaan piirtein, milloin lämppäri aloittaa keikan ja mihin aikaan vois odottaa Rollareita lauteille? Mihin aikaan yöstä toi konsertti loppuu?

Liekkö konsertin jälkeen mitään junavuoroja esimerkiksi Turun ja Tampereen suuntaan?

Lipuissa oli maininta, että kamerat ja videolaitteet ovat kiellettyjen listalla. Miten kamerakännykät? Onko yleensä tiukka kontrolli?

Varmaan tulee vielä kysyttävää.
3908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuten, onko Bill Wyman homo ja onko Mike Jagger niin pihi, kuin mitä Simpsoneissa väitettiin? XD

Äänestä

Hei!

Konsertin on pakko loppua viimeistään kello 23, kun sillon tulee joku meluraja vastaan. Tosin viime keikalla 2003 Rollareissa oli ainakin sen verran kapinahenkeä jäljellä, että venyi pari minuuttia 23:n yli :) Ilotulitukset paukkuivat vielä siihen päälle.

Kyllä niiden kameroiden kanssa on aika tiukka kontrolli, jos järkkäri näkee että siellä kuvataan voivat ottaa kameran pois. Mutta kamerakännyköistä en ole kuullut, että niitä tultaisiin pois repimään. En tiedä sitten, kun kyseessä on tämän luokan stara.

Lämppärin aloittamisesta ei ole tietoa, tosin Van Morrisonhan perui. Tilalla on sitten reaggaeta Toots And The Maytalsin muodossa.

Äänestä
  • Löytyihän nämä Welldonen sivuilta :)

    AIKATAULU
    klo 17.00 portit aukeavat
    noin klo 19.00 Toots and the Maytals
    noin klo 20.30. The Rolling Stones

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rollaristi kirjoitti:

Muutamia kysymyksiä olis heittää Rollarien stadikan keikkasta.

Portit avautuu klo 17.00. Onko kenelläkään tietoo suurinkaan piirtein, milloin lämppäri aloittaa keikan ja mihin aikaan vois odottaa Rollareita lauteille? Mihin aikaan yöstä toi konsertti loppuu?

Liekkö konsertin jälkeen mitään junavuoroja esimerkiksi Turun ja Tampereen suuntaan?

Lipuissa oli maininta, että kamerat ja videolaitteet ovat kiellettyjen listalla. Miten kamerakännykät? Onko yleensä tiukka kontrolli?

Varmaan tulee vielä kysyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu