Elikä siis juu. Aloitan kertomalla sen, että tinnitusta minulla on ollut jo parisen vuotta. Nykyään siihen niin tottuneena, etta harvoin se häiritsee edes öisin. Vasen korvani on myös pitkään kuullut tietyt korkeat äänet hieman oikeaa korvaa paremmin kun taas oikea taasen tietyt matalat äänet vasenta korvaa paremmin.
Tuossa hetki sitten makasin sängyllä ja kuuntelin musiikkia semmoisilla tulppakuulokkeilla, jotka sulkevat muut äänet tehokkaasti ja itse kuulokkeiden ääni ei siis vuoda ulos vaan menee täysin korvakäytävään. Basso tuntui potkivan kivasti ja nostin hieman äänenvoimakkuutta. En kuitenkaan liiaksi, mielestäni ihan turvallisella alueella pysyin. Ihmettelin kuitenkin miksi korkeat äänet (diskantit) kuuluivat lähestulkoon vain vasemmasta kuulokkeesta. Noh. Kappaleen vaihtuessa basarien jytinään ja kitarasurinaksi yhtäkkiä alkoi oikeasta korvasta kuulumaan tietynkorkoista "vihellystä". Kun lopetin musiikin niin myös tämä vihellys loppui. Kuulokkeet päästä revittyäni huomasin kuitenkin heti, että myös muutkin arkiset äänet (kuten toisen henkilön puhe) saivat oikean korvan viheltämään. Tämän lisäksi oikea korva tuntui "tunkkaiselta" elikä sillä en kuullut kunnolla korkeita ääniä..
Nyt 20 minuuttia myöhemmin tätä viestiä kirjoittaessa oikea korva on edelleen "tunkkaienen" ja kaikki linnunlaulut, puunlehtien kahinan yms. kuulen paljon selkeämmin vasemmalla korvalla ja tämä ulkoisen äänen päälle tullut vihellys on muuttunut yhtäsoittoiseksi ininäksi, joka ei kuitenkaan kuulosta minulle normaalilta tinnitukselta. Sitäpaitsi normaalia tinnitusta en tässä kuulisi, vain öisin.
Nyt hieman peloottaapi, jos tämä oikea korva jää tämmöiseksi sillä ihan tilan hahmottaminenkin kuulon perusteella on hankalaa kun oikea korva ei kuule kunnolla muita kuin matalia ääniä. Eikä tämä tinnituskaan kuulosta kivalta. Toivottavasti tämä muuttuu paremmaksi ajan mittaan (muuttuuko??).. Jotenka, jos kenelläkään sattuu olemaan kokemusta vastaavanlaisesta niin kertokaahan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja jo kilometrin päästä alkaa kuulua tum tum tum tum?
Kiitos nyt kuitenkin viestistäsi.