Onko kukaan anonut siirtoa toiseen yliopistoon? Kuinka tämä käytännössä tapahtuu ja onko se helppoa saada?
Sen verran olen kuullut että yksi lukuvuosi on opiskeltava ennen kuin siirtoa voi anoa..
Sen verran olen kuullut että yksi lukuvuosi on opiskeltava ennen kuin siirtoa voi anoa..
Vastaukset 6
Vanhimmat
olisi kiva kun joku kokenut kertoisi. Kuinka hankala esimerkiksi on saada siirtoa Jyväskylään erityispedagogiikkaa opiskelemaan jos on opiskellut sitä vuoden Joensuussa hyvin arvosanoin. Taustalla henk. koht. syitä, kuten kihlatun siellä asuminen.
Eroja yliopistojen välillä tietysti on, mutta yleisesti ottaen kandiksi asti pitää opiskella ensin ja arvosanojen on oltava erinomaiset, sitten vasta voi ruveta kyselemään siirtoa.
Minulla siirto onnistui ilman mitään ongelmia, opiskeltuani vuoden. Paljon riippuu siitä, mistä yliopistosta siirtoa hakee ja mihin, opiskelumenestyksestä ja siirron syystä(terveys ja perhe olennaisimmat). Asiaa kannattaa kysellä vastaanottavasta yliopistosta. Käytännöt saattavat olla kovinkin erilaiset eri aloilla ja eri yliopistoissa. Helpommin siirrot onnistuu etelästä pohjoiseen, kuin päinvastoin, koska yleensä etelään on halukkaampia enemmän.
Mitkä ovat tällaisia syitä, jolloin siirron saa? Riittääkö, jos kihlattu asuu toisella paikkakunnalla?
siirtyminen voi helpottua. Noita "kihlattuja" saa vaikka viisi joka sormelle halutessaan.
Aika outoa on kyllä jos vain avioliitto on tarpeeksi hyvä perustelu siirrolle. Luulisi että avoliitossa olevat parit ovat samassa asemassa???