Työhön oppiminen ja mukavuuksiin mukautuminen

Lila oli menossa kylään erään ystävättärensä kanssa keskikaupungille vanhaan taloon, viidenteen kerrokseen.
Hissin painettuamme huomasimme sen tulevan.
Ovet eivät avautuneet, ja seisoimme jonkin aikaa odottamassa sitä.
Myöhemmin seurassa juttelimme siitä, miten opimme mukavuuksille, alamme pitää niitä aivan itsestään selvinä. Olemme tuohtuneita, ellei kaikki toimi itsestään.

Lapsien kohdalla suurin huoli tuntuu olevan lapsityövoiman käytöstä.
Melkein parikymppinen 'lapsi' odottaa edelleen valmista, koska on siihen kasvatettu.

Mutta entäs me, jotka aikoinaan teimme töitä voimiemme mukaan lapsesta asti, menimmekö täysin pilalle?

Äitini alkaessa ommella uusia ikkunaverhoja Singerillään, hän aina huusi: "Lila, tule laittamaan lanka neulan silmään, kun sinulla on niin tarkka näkö!" Se oli aina minun tehtäväni. Jos olin lukemassa tai leikkimässä toisten kanssa, lähdin aina auttamaan.
Mutta nyt kun pidin pientä askartelukerhoa vapaaehtoistyönä, samanikäiset lapset tulivat nojailemaan minuun ja sanoivat:
"Laittaisit sä langan tähän ompelupuikkoon." Selitin, että tämä on neula ja tämä on neulansilmä.
Mutta se asenne hämmästytti, kädet suorina sivuilla kuin evät, joilla ei saa mitään tehtyä.
Kysyin: "Miten te koulussa saitte kiinnitettyä tällaisen kuvion?" - "Me aina liimattiin."

Siis minä laitoin langan neulan silmään pienenä ja nyt isona edelleen neulojen silmään. :)

Milloin he sitten oppivat jotain?
9544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

viel vanhanakki nnin se on.

Äänestä
  • Kohta on sohvaperuna,
    jolla on olutlasi kädessä ja syötävää lähellä,
    kilot karttuvat,

    ja TV pitää huolen tajunnanvirrasta,
    formuloiden kiihottavuutta
    ja murhien kauhua.

    Kun vuosi on kulunut,
    mitä tulee plussana viivan alle?
    Tutisevaa läskiä.

    Äänestä

  • mielellään! kirjoitti:

    Kohta on sohvaperuna,
    jolla on olutlasi kädessä ja syötävää lähellä,
    kilot karttuvat,

    ja TV pitää huolen tajunnanvirrasta,
    formuloiden kiihottavuutta
    ja murhien kauhua.

    Kun vuosi on kulunut,
    mitä tulee plussana viivan alle?
    Tutisevaa läskiä.

    Meillä on putkiremontti menossa, ja kyllä huomaa, että vaikka nuorempana on useankin vesiämpärillisen kantanut, se hanasta tuleva vesi on ehkä tärkein elämän mukavuuksista.

    Siitä olen kiitollinen äidilleni, että hän opetti kaikki lapsensa tekemään työtä, ja saman opin olen perintönä siirtänyt omille lapsillemme.

    Äänestä

  • Ennen opetettiin, että työ on miehen kunnia.

    Äänestä

  • Etelän vares kirjoitti:

    Ennen opetettiin, että työ on miehen kunnia.

    "Joka ei työtä tee,
    sen ei syömänkään pidä!"

    Äänestä

sillä langan laittaminen neulan silmään, kengännauhojen solmiminen yms.ovat niin
yksilöllisiä, vain yhdelle kerrallaan opetettavia asioita, että niitä on vaikea isolle luokalle opettaa. Se menee liimaamiseksi sitten.

Äänestä
  • Väärin tekevät lapsiaan kohtaan ne vanhemmat, jotka eivät opeta lapsilleen työntekoa.
    Kai se on helpompi ja nopeampi tehdä itse kuin komentaa enkäpoikaa ja eikätyttöä mutta väärin se on passata ja päästää lapset kuin koiran veräjästä.
    Ei ole lapsityövoiman väärin käyttöä, jos pannaan lapsetkin jotakin tekemään. Siinä sitten oppivat.

    Äänestä

  • Suvi-Santra kirjoitti:

    Väärin tekevät lapsiaan kohtaan ne vanhemmat, jotka eivät opeta lapsilleen työntekoa.
    Kai se on helpompi ja nopeampi tehdä itse kuin komentaa enkäpoikaa ja eikätyttöä mutta väärin se on passata ja päästää lapset kuin koiran veräjästä.
    Ei ole lapsityövoiman väärin käyttöä, jos pannaan lapsetkin jotakin tekemään. Siinä sitten oppivat.

    jäävät kaikki käsien lihaksetkin kehittymättä!

    Käsi on täynnä pieniä lihaksia, jos on oppinut työn tekoon, silloin on niin sanotusti 'kätevä'.

    Mistä ne lihakset sitten aikuisen a yht'äkkiä muka tulisivat?

    Tulee mieleen vanha sananlasku:
    "Millä täi rykii, kun ei ole keuhkoja?"

    Äänestä

  • sivulla, kirjoitti:

    On se surkeeta, kun seistään tumput suorina työn vieressä. Eikös se juuri tehnyt ihmisen että hän oppi käyttämään käsiään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lila kirjoitti:

Lila oli menossa kylään erään ystävättärensä kanssa keskikaupungille vanhaan taloon, viidenteen kerrokseen.
Hissin painettuamme huomasimme sen tulevan.
Ovet eivät avautuneet, ja seisoimme jonkin aikaa odottamassa sitä.
Myöhemmin seurassa juttelimme siitä, miten opimme mukavuuksille, alamme pitää niitä aivan itsestään selvinä. Olemme tuohtuneita, ellei kaikki toimi itsestään.

Lapsien kohdalla suurin huoli tuntuu olevan lapsityövoiman käytöstä.
Melkein parikymppinen 'lapsi' odottaa edelleen valmista, koska on siihen kasvatettu.

Mutta entäs me, jotka aikoinaan teimme töitä voimiemme mukaan lapsesta asti, menimmekö täysin pilalle?

Äitini alkaessa ommella uusia ikkunaverhoja Singerillään, hän aina huusi: "Lila, tule laittamaan lanka neulan silmään, kun sinulla on niin tarkka näkö!" Se oli aina minun tehtäväni. Jos olin lukemassa tai leikkimässä toisten kanssa, lähdin aina auttamaan.
Mutta nyt kun pidin pientä askartelukerhoa vapaaehtoistyönä, samanikäiset lapset tulivat nojailemaan minuun ja sanoivat:
"Laittaisit sä langan tähän ompelupuikkoon." Selitin, että tämä on neula ja tämä on neulansilmä.
Mutta se asenne hämmästytti, kädet suorina sivuilla kuin evät, joilla ei saa mitään tehtyä.
Kysyin: "Miten te koulussa saitte kiinnitettyä tällaisen kuvion?" - "Me aina liimattiin."

Siis minä laitoin langan neulan silmään pienenä ja nyt isona edelleen neulojen silmään. :)

Milloin he sitten oppivat jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu