Finn Flyer 27

Löytyykö mielipiteitä ko. veneestä? Näyttää ihan kelpo laitteelta, minkälainen mahtaa olla purjehtia.
153010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kokoisekseen erinomainen purjehtija ja merikelpoisuus riittää itämeren alueella mihin vain!

Äänestä

Useamman vuoden kokemuksella olen perin tyytyväinen. Asuttavuudeltaan aikansa tuote, pohjaratkaisu on kuten esim. FE83. Ei siis erillistä peräkajuuttaa, mutta muuten tilaa ihan mukavasti. Kiva purjehtia, ja säädettävääkin riittää alasta kiinnostuneille. Itsellänikin on käytössä barduunat, spinnu ja täysi setti keulaan. Jollei lekottelu innosta, voi perehtyä trmmailuun.

Äänestä

Keskustelu 20.4.07 siellä asiasta lisää.

Äänestä
  • mutta vaatii osaavat silmät kauppoja tehdessä.

    Äänestä

  • hyvä peli kirjoitti:

    mutta vaatii osaavat silmät kauppoja tehdessä.

    Mitä eroa siinä on venekauppaan yleensä?

    Äänestä

  • Vai masto kaatunut kevyessä tuulessa?! Omassa ja muissakin näkemissäni FF:ssa rustit on pultattu tukevasti päälaipioon, joten niiden pettämiseen en hevillä usko.
    Toiseksi, takastaagin ja barduunan voimin masto pysyy kevyessä tuulessa aloillaan, vaikka vantin irroittaisi kokonaan.
    Tapahtumasta ja veneyksilöstä lienee yksityiskohtaista tietoa ja kuvamateriaalia tarjolla, onhan rakenteiden pettäminen sarjaveneessä(?) melkoinen tapaus! Vai olisikohan ns puuta heinää koko juttu? Näin uskon!

    Äänestä

  • F. Flyer kirjoitti:

    Vai masto kaatunut kevyessä tuulessa?! Omassa ja muissakin näkemissäni FF:ssa rustit on pultattu tukevasti päälaipioon, joten niiden pettämiseen en hevillä usko.

    Muistan laiturihuhun, jonka mukaan Simulan Kuitu tms. -nimisen valmistajan yksilöt olisivat muita heikompia ja tarvitsisivat näin vahvistuslaminointia.

    Äänestä

  • balle kirjoitti:

    Muistan laiturihuhun, jonka mukaan Simulan Kuitu tms. -nimisen valmistajan yksilöt olisivat muita heikompia ja tarvitsisivat näin vahvistuslaminointia.

    Kyseessä oli Simunan kuiturakenne. Ongelmia oli mm. peräsinakseleissa ja rusteissa.

    Äänestä

  • vaan faktaa kirjoitti:

    Kyseessä oli Simunan kuiturakenne. Ongelmia oli mm. peräsinakseleissa ja rusteissa.

    Kertoisitko valmistusvuodet ja rungon numerot, missä ongelmia voi esiintyä? Oliko kyseessä "jatkoperä" vai uudempi? Kutsuiko valmistaja virheelliset takaisin vai onko vastuuhenkilö kenties vieläkin lusimassa laiminlyönneistään?

    Sana "fakta" näillä palstoilla saa mieleeni nousemaan kuvan henkilöstä, jolle tämä on toinen käytössä oleva sivistyssana. Toinen alkaa myös F:llä....

    arkaan paikkaan. Ongelmathan ovat yleisesti tiedettyjä kyseisen yrityksen valmistamassa erässä. Kannattaisi perehtyä hieman omistamansa veneen historiaan!

    Äänestä

  • taisi osua kirjoitti:

    arkaan paikkaan. Ongelmathan ovat yleisesti tiedettyjä kyseisen yrityksen valmistamassa erässä. Kannattaisi perehtyä hieman omistamansa veneen historiaan!

    Peräsin todellista, yksityiskohtaista tietoa lähinnä muiden avuksi ja miksei myös yleisen edun vuoksi. Olen kuullut huhuja joidenkin yksilöiden ongelmista, mutta kukaan ei tunnu tietävän näitä huhuja enempää. Jääköön siis omaan arvoonsa, ellei näyttöä löydy.

    Oman yksilöni rustit ja peräsin ovat kunnossa ja vuosien varrella koetellut useampaan otteeseen.

    Äänestä

  • F. Flyer kirjoitti:

    Kertoisitko valmistusvuodet ja rungon numerot, missä ongelmia voi esiintyä? Oliko kyseessä "jatkoperä" vai uudempi? Kutsuiko valmistaja virheelliset takaisin vai onko vastuuhenkilö kenties vieläkin lusimassa laiminlyönneistään?

    Sana "fakta" näillä palstoilla saa mieleeni nousemaan kuvan henkilöstä, jolle tämä on toinen käytössä oleva sivistyssana. Toinen alkaa myös F:llä....

    Simunan kuidun alkupään FinnFlyerit olivat tosiaankin heikkorakenteisia. Oli säästetty hieman liikaakin rakenteiden paksuuksissa yms. He kyllä korjasivat ongelmat myöhäisempiin veneisiin, eli kaikki ko. valmistajan veneet eivät olleet susia edes alkujaan.

    Sitten on hyvä muistaa myöskin se, että nykyään tuskin näitä alkupään yksilöitä tulee vastaan - ainakaan korjaamattomina.

    Äänestä

  • F. Flyer kirjoitti:

    Vai masto kaatunut kevyessä tuulessa?! Omassa ja muissakin näkemissäni FF:ssa rustit on pultattu tukevasti päälaipioon, joten niiden pettämiseen en hevillä usko.
    Toiseksi, takastaagin ja barduunan voimin masto pysyy kevyessä tuulessa aloillaan, vaikka vantin irroittaisi kokonaan.
    Tapahtumasta ja veneyksilöstä lienee yksityiskohtaista tietoa ja kuvamateriaalia tarjolla, onhan rakenteiden pettäminen sarjaveneessä(?) melkoinen tapaus! Vai olisikohan ns puuta heinää koko juttu? Näin uskon!

    Kirjoittaja vastaa omista lausunnoistaan. Toisaalta en maininnut maston kaatumista kevyessä tuulessa vaan rustin ja kansihelan liitoksen pettämisen jonka seurauksena kansi pompsahti n. 10 sm ylöspäin kaarelle.
    Ei omalla naamallaan perättömiä juttuja edes voi heitellä.

    Äänestä

  • F. Flyer kirjoitti:

    Vai masto kaatunut kevyessä tuulessa?! Omassa ja muissakin näkemissäni FF:ssa rustit on pultattu tukevasti päälaipioon, joten niiden pettämiseen en hevillä usko.
    Toiseksi, takastaagin ja barduunan voimin masto pysyy kevyessä tuulessa aloillaan, vaikka vantin irroittaisi kokonaan.
    Tapahtumasta ja veneyksilöstä lienee yksityiskohtaista tietoa ja kuvamateriaalia tarjolla, onhan rakenteiden pettäminen sarjaveneessä(?) melkoinen tapaus! Vai olisikohan ns puuta heinää koko juttu? Näin uskon!

    Finnflyer 27:n laatuongelmista löytyy kuvaus jo venelehden koepurjehduksesta 70-luvulta. Ko. koepurjehdus löytyy kyseisen lehden nettiarkistosta. Katso sieltä. Olen omistanut aikoinaan yhden yksilön jossa on rustien kiinnitystä paranneltu jälkikäteen. Nämä havaitut parantelujäljet saivat minut selvittämään syytä tähän. FF 27:n laatuongelmat Simunan kuiturakenteen valmistamista yksilöistä ovat kiistatta faktaa.

    Äänestä

  • on olemassa kirjoitti:

    En ollenkaan epäile, etteikö mainitun "veistämön" jossain yksilöissä -ensimmäisissä?- on ollut vakavia puutteita. Olisi kuitenkin yleishyödyllistä tietää, minä vuonna ko yksilöt on valmistettu ja millä numeroilla. Ei liene liikaa vaadittu? Tokihan nämä ovat luultavasti jo karsiutuneet, mutt yleistäminen tyyliin "bavarioista tippuu kölit" ei liene kenenkään etujen mukaista.
    Monenkohan valmistajan FinnFlyereitä vesillämme ylipäätään liikkuu?
    Mutta, kuten tunnettua, sana "fakta" esiintyy tällä palstalla... no, tutkikaa itse!
    Minä puolestani lähden merelle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä mieltä kirjoitti:

Löytyykö mielipiteitä ko. veneestä? Näyttää ihan kelpo laitteelta, minkälainen mahtaa olla purjehtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu