Aapelin kenkutus

Kössi-eno

Aapeli oli tänä aamuna harvinaisen tyytyväisellä tuulella,sillä mies oli juuri nostanut verkonsa järvestä ja saanut omasta mielestä hyvän saaliin.
Oli jopa muutama siika ja pari isompaa haukeakin,jotka saivat aapelin jopa hiljalleen laulaa hyrittelemaan.
Mies jo ajatteli tulevan aamun tapahtumia ja sitä ,että naapurin Ilmari tulisi tapansa mukaan käväisemään aamukahvilla ja tiedustelemassa miehen kalasaaliita.
"Nyt minä perskatti lyön sille Ilimarin kehujalle paremmaksi,ku on tällaiset saaliit pukkaunu verkkoihin.
Siinä mennöö kerrannii Ilimari hiljaiseksi ja eipä saa sannaa suustaan,ku näyttelen ja kertoilen kala tuureistani."
Tämmösiä Aapeli tuumaili ,kun souti veneen koti rantaan ja alkoi kantaa raskasta saavia,jossa verkot kaloineen oli mäen päälle talolle.

Impi oli vielä pitkällään ,kun kuuli miehensä tulevan keittiöön ja alkavan kolistella kahvipannua hellalle sekä alkavan kahvinkeiton.
Hän arvasi että nyt mies oli hyvällä päällä,kun keittiöstä kuului hiljainen viheltely ja yrittelipä mies jopa aina välillä jonkinlaista laulun pätkääkin hyräillä.

Impi ja Aapeli olivat olleet naimisissa aika tarkalleen neljä kymmentä vuotta.
Siitä oli ruvettu nuorena jatkamaan Aapelin vanhempien tilan pitoa ja vanhukset oli jo viety hautumaalle.
Ja lapset olivat varttuneet jo aikuisiksi ja olivat itse kukin jo lähteneet maailmalle.
Impistä tuntui kuin aika olisi kulunut siivillä ja lapsetkin vasta juosseet pihalla leikeissään,mutta niin vain aika oli jättänyt heidät kaksistaan asustelemaan taloa.

"Perskatti,nytkö se rietas kiehu yli",kuului keittiön puolelta ja impi havahtui ajatuksistaan.
Nainen nousi vaivalloisesti sängystä ja lähti kahtomaan,kuinka ukolla kahven keitto taas meinasi mennä häneksi.
"Mitä se täällä mekastaa näen aekasen,ku ei saanu taas viime yönä nukkua,ku niin paikkoja taas särki?".ihmetteli Impi ovesta tullessa.
Aapelin harmistunut ilme vaihtui velmun näköiseksi,kun mies näki vaimonsa tulevan keittiön puolelle.
"En aenakkaa minä oo muutamaan vuoteen niin hurjana ennää ollunna,että sulla iha paikkoja särkisi",vastasi mies naama virneessä.
"Heitä poes tuo pillailu,kyllä sinä tiijät mitä paikkoja mulla särkee",sanoi nainen ja käveli vaivasen näköisenä pöydän ääreen.
"Mikä se sinut on saanu nuin hyvälle päälle,taisi kerrannii tulla paremmin kallaa,ku nuin velmuiloo?".
Aapeli lappo kahvia lusikalla pannuun ja ei kehanut heti vastata vaimolleen.
Pani pannun uudelleen liedelle ja katsahti sitten pöyvän ääressä istuvaa emäntääsä.
"Nyt tuli semmoset saaliit,ettei ilimari pääse jatostelemaan,kuinka sillä on aena paremmat saaliit ku minulla".
Impi käänsi katseensa pihalta mieheensä ja näki kuinka tyytyväisenä mies odotti kahvin kiehumista.
"No millaisen pietarin saaliin sinä nyt sitten sait,ettei Ilimari vaan pääse lyömään paremmaksi?"
Aapeli odotti tahallaan vastausta ja keitteli kahvit valmiiksi.Kaatoi ensimmäisen kupin sakkoja ja hurautti sen takaisin pannuun ja lisäsi kupillisen vettä päälle.
Sitten mies nosti pannun pöydälle ja kaivoi kaapista molemmille kupit,nosteli maitonekan ja sokerit pöytään tyytyväinen ilme kasvoilla.
"Mitä se kuhnii,saitko sitä kallaa vae et?".
Impi alkoi hermostua miehesä salaperäisyyteen ja naaman virnotukseen ja halusi kuulla miehessä mahtavan saaliin.
"lempoako se hättäilöö,minähä yritelen keitellä vaimo armaalle aamukahvit ja tämä vaen hoputtaa".
Lopulta Aapeli rupesi innokkaasti kertomaan kuinka verkot oli ollu kaloja täynnä,oli kymmenkunta siikaa ja saman verran haukia,niistä suurin varmaankin kolmi kilonen.
Mies vaahtosi kerrankin löytäneen sen syvänteen ja sopivan korkeuven verkoille,että olipaha ruvenu siika tarttumaan verkkoon.
"Se ku muka Ilimari tietää tuo pääjärven kalapaikat,niin onpa mukava kerrannii sannoo sille saaliisa.Suu sillä loksahtaa auki ku kuuloo millaisia kilosia siikoja oon saanu".
Aapeli naama loisti tyytyväisyyttä ja mies hörppi kahvea lautasen reunalta onnellinen ilme kasvoilla.
"Eiköhä tuo Ilimari pistä paremmaksi,aenaha se kehuu kaloillaan",tuumaili Impi ku kahteli miehesä tyytyväisyyttä.
"Eiköstä mittää,valehtelloo perskatti,jos on muka tänä aamuna paremmin saanu kallaa",tuumasi Aapeli hieman ärtyneen näköisenä.

Aapeli päästeli tyytyväisenä ladon seinälle ripustamistaan verkoista kaloja ja odotti Ilmaria joka aamuiselle visiitille.
Nyt hän kerrankin pääsisi näpäyttämään naapuriaan ja leuhkimaan saaliilla.
Aapeli ja Ilmari asuivat samalla mäen harjanteella,olivat olleet pienestä pitäen ystäviä ja naapureita.
Myös ilmari oli jäänyt jatkamaan sukutilaansa ja miehet olivat asuneet samoilla kunnailla ikänsä,toinen sen länsi puolella ja toinen itäisellä.
Samoin miehillä oli kalastus reviirit,Aapeli kalasteli länsipäässä järveä ja Ilmari itäpäässä.

Aapeli istui talonsa portailla ja veteli sätkää ajatuksissaan ja kahteli peltoja mäellä,jotka alkoivat horsmittua ja pajukoitua.
Samassa mies huomasi naapurin käppäilevän jo lähellä navettaa kohti taloa ja Aapelin suupielet venyivät pieneen hymyyn.
"Jaa,täällä kalamies istuu jo portahilla,ei tainnu onnistaa taas verkon lasku,ku on aekaa tupakkia vedellä kaikessa rauhassa".
Ilmarilla oli leikkisä ääni puheessa,kun istahti naapurinsa vierelle portaille.
"No,aenaha sitä jottai verkkoon jääpi,ku ne vetteen laskoo",vastaili Aapeli verkaisesti.
"Jaa,hauen tuppejako tuli vai et kaet sinä siikaa saanu?",uteli Ilmari jo uteliaampana.
"Siikaapa hyvinnii ja vieläpä hyvän kokosta".
Aapelin sisällä oli syvä tyytyväisyyden tunne,kun mies kerrankin sai kiusata kaveriaan kertomalla pikku hiljalleen saaliistaan.
"Kato perhana,saattaa se sullekki jonku pikku siian joskus antaa tuo järvi",tuumaili Ilmari.
"Perskatti,ne ei ollunna mittää pientä siikaa parhaat lähes kilosia ja kymmenkunta vielä kerralla",huudahti Aapeli kaverin epäilyille.
Ilmari ei näyttänyt pahemmin etes yllättyneeltä,mikä taas vaivasi Aapelia suuresti.
"No,on niitä sitte täällähi päässä järveä niitä siika paikkoja",tuumaili toinen vaan rauhallisesti.
"Minä ku sain tänähi aamuna pitkälle toista kymmentä siikaa ja paras paino puoli toista killoo,niin ajattelin,että Aapeli riepu ei taija kyllä omasta päästä saaha paljonkaa siikoja".
"Älä perskatti vie valehtele kaverille,et sinä kuiteskaa saanu nuin paljo",alkoi Aapeli pikkuisen kiukkuisena tivata kaveriltaan.
"Mitä minä sitä valehteleisin,lähetään vaekka kellariin kahtomaan.Ajattelin savustaa osan ja lyyvä osan suolakalaksi".
Aapelia alkoi tosissaan suivauttaa naapurin parempi kalaonni ja mies vaipui hiljaa synkkyyteen.
"Hyväthän nuo on sullahi kerranni ollu saaliit,lähetäänkö muuten hörppäämään kahvet?"

Aapelia tympäsi juoda kahvea ja kuunnella Ilmarin kalajuttuja,varsinkin kun mies äityi vielä muistelemaan menneitä Lapin reissuja.
Sielläkin tietenkin Ilmari oli vedellyt suurimmat lohet jokiista ja Aapeli jäänyt huonommaksi.
Pitkään ei mies jaksanut toisten juttuja kuunnella,kun kenkutus nousi niin suureksi,että oli pakko päästä muualle pöydästä.
"Joo,kalastelkaa te Impin kanssa vaen kaikessa rauhassa.Mulla on muutakin tekemistä,lähen niittelemään nuita horsmikkoja ennenku valtaavat pihatkin",sanoi mies äreänä ja painui ovesta ulos.
Aapeli purki pahimpia kiukkuja pellon laijan horsmikkoon.Oikein vihan vimmassa mies heilutteli viikatetta,niin pisti vanhaan taas tuo Ilmari.
"Taas perskatti pani paremmaksi saaliineen",harmitteli Aapeli ja horsmat vain lentelivät ja viikate heilui ,kun mies purki harmiaan.

1

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      238
      3619
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3323
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2807
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      47
      2634
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      103
      2329
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2012
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      100
      1995
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      104
      1787
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1113
    Aihe