Hoitokokoukset olivat hyvinkin tarpeellisia aikoinaan varsinkin väärien henkien kitkemiseksi.
Hoitokokoukset
eksymätön kyselijä
3379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
>> Hoitokokoukset olivat hyvinkin tarpeellisia aikoinaan varsinkin väärien henkien kitkemiseksi. yksikin
Kiitos hyväatä analyysistasi. Asennoituminen hoitokokousten selvittämiseen on SRK:ssa yhä jyrkän kielteinen.
Pienet signaalit kertovat kuitenkin, että netissä räjähtänyt keskustelu on ollut pakko ottaa lukuun. SRK:n vuosikirjassa on Aimo Hautamäen kirjoitus jossa viitataan tämän palstan käynnistämään keskusteluun, johon liittyi Kotimaassa pariinkin otteeseen käyty julkisempi keskustelu.
Lisäksi rauhanyhdistyksissä on käyty keskustelua netin vaaroista, ja siinä yhteydessä on sisäisessä keskustelussa noussut esiin myös netin vl-kriittiset palstat. Melkoinen osa vl-uskovaisista on näistä tietoisia. Sinun perustamallasi sivustollakin on mukana myös vl-uskovaisten kommentteja. Hyvä niin.
Monipuolinen keskustelu jatkuoon, toteutukoon piispa Huotarin toive aikaisempaa rohkeammasta avoimuudesta.
olisi ajautunut väärään henkeen ja joutunut ulos oikeasta uskosta. Oikea usko olisi kuihtunut maan päältä ja sitten olisi tullut maailman loppu. Kun elävä usko katoaa mään päältä, tulee loppu.