En tiedä enään mitä tehdä, joten pyydän teiltä täältä apua..
Vanhempani eroasivat 8 vuotta sitten kun olin 6 vuotias, silloin ero tuntui hyvältä, koska vanhempani tappeli jatkuvasti, mutta nytten olen alkanut ajattelemaan, että olisiko minullakin helpompi olla kotona jos molemmat vanhempani olisivat siellä. Isäni on uusissa naimisissa ja minulla on sisko ja velipuoli, rakastan heitä enemmän kun ketään muuta maailmassa..
Äidin kanssa tappelemme ihan joka päivä suurinpiirtein, kännykkä on joka toinen viikko suurinpiirtein takavarikoituna kone kieltoa todella usein. olen epärehellinen kakara myönnän sen.
Minulla on vaan niin paha olla, pelkään että parasystäväni ei jaksa enään tai poikaystävälleni käy jotain. He ja sisarukseni ovat minun elämä, voin sanoa sen suoralta kädeltä että jos jonkun heistä menetän niin silloin en jaksa enään itse tätä v*tun paskaa!
siskoni on ollu jo monta kuukautta vakavasti sairas, ei mtn varmuutta onko hän enään vuoden päästä elossa, se että aina saa pelätä että saa puhelun että siskolle,ystävälleni,veljelleni tai poikaystävälleni on käyny jotain on niin helvetinn rankkaa. se miltä tuntuu vahtia puhelinta joka sekuntti on kamalaa.
Eikö äidin pitäisi olla se joka auttaa? eikä se joka alistaa,arvostelee?
ei sitä vastuuta voi ystävälle siirtää tai poikaystävälle.Tiedän että he pelkää että teen itselleni jotain, ne nosti kovan metelin kun jäin viiltelystä kiinni, ne rukoili että haen apua.en vain uskalla, en tahdo että minut leimataan hulluksi.
Äitini näki viillot ja vaan sanoi "tuo ei ole tervetti", odotin että se veisi mut jonnekkin, mutta ei, asia oli sillä kuitattu. ihan kun sitä ei voisi paskaakaa kiinnostaa elänkö mä vai en.
Minun jokaista askelta vahditaan, tiedän sen. missään en liiku yksinäni, ilman että joku varjostaa jossain ihan varmuuden vuoksi.
Vanhempani eroasivat 8 vuotta sitten kun olin 6 vuotias, silloin ero tuntui hyvältä, koska vanhempani tappeli jatkuvasti, mutta nytten olen alkanut ajattelemaan, että olisiko minullakin helpompi olla kotona jos molemmat vanhempani olisivat siellä. Isäni on uusissa naimisissa ja minulla on sisko ja velipuoli, rakastan heitä enemmän kun ketään muuta maailmassa..
Äidin kanssa tappelemme ihan joka päivä suurinpiirtein, kännykkä on joka toinen viikko suurinpiirtein takavarikoituna kone kieltoa todella usein. olen epärehellinen kakara myönnän sen.
Minulla on vaan niin paha olla, pelkään että parasystäväni ei jaksa enään tai poikaystävälleni käy jotain. He ja sisarukseni ovat minun elämä, voin sanoa sen suoralta kädeltä että jos jonkun heistä menetän niin silloin en jaksa enään itse tätä v*tun paskaa!
siskoni on ollu jo monta kuukautta vakavasti sairas, ei mtn varmuutta onko hän enään vuoden päästä elossa, se että aina saa pelätä että saa puhelun että siskolle,ystävälleni,veljelleni tai poikaystävälleni on käyny jotain on niin helvetinn rankkaa. se miltä tuntuu vahtia puhelinta joka sekuntti on kamalaa.
Eikö äidin pitäisi olla se joka auttaa? eikä se joka alistaa,arvostelee?
ei sitä vastuuta voi ystävälle siirtää tai poikaystävälle.Tiedän että he pelkää että teen itselleni jotain, ne nosti kovan metelin kun jäin viiltelystä kiinni, ne rukoili että haen apua.en vain uskalla, en tahdo että minut leimataan hulluksi.
Äitini näki viillot ja vaan sanoi "tuo ei ole tervetti", odotin että se veisi mut jonnekkin, mutta ei, asia oli sillä kuitattu. ihan kun sitä ei voisi paskaakaa kiinnostaa elänkö mä vai en.
Minun jokaista askelta vahditaan, tiedän sen. missään en liiku yksinäni, ilman että joku varjostaa jossain ihan varmuuden vuoksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
selaat rauhassa.
http://www.lastensuojelu.net/
siinä keskellä on valikko,katso siitä.
Voisitko muuttaa isäsi luo?
Äitisi ei jostain syystä nyt huomioi oloasi eikä viestejäsi ollenkaan. Suoraan asioiden puhuminen jää ainoaksi keinoksi eikä se ole helppoa. Kavereilel ja poikaystävälle ei edes saa sälyttää sellaista vastuuta joka heille on nyt tullut, lapsiahan hekin ovat. Toisaalta on onni että sinulla on heidät.
Olet murrosiässä joten kaikki on tavallista vaikeampaa ja moni asia kuuluu ikääsi. Se ei tee niistä silti yhtään sen väheksyttävämpiä tai pienempiä asioiota vaan ne oikeastaan ovat murkulle sitäkin vakavampia ja isompia juttuja vaikka aikuinen ei sitä aina hoksaa ja muista.
Isäsi? Jos hänen uusi perheensä on sinulle tärkeä ja olette yhteydessä niin löytyisikö sieltä apua? Juttele isällesi tai jopa uudelle vaimolle mieltäsi painavista asioista josko he ottaisivat sinut vakavammin.
Ja vielä jäljelle jää koulun väki niin terkka kuin psykologi ja kuraattorikin. Loman ajan vaikeampi saada kiinni, mutta ainakin terkan voi onnistua saamaan kiinni tai ihan omalle terveysasemalle voi tilata ajan. Lisäksi on erilaisia auttavia puhelimia joiden tarjonta vaihtelee ja toisaalta nokikkain voi ola mukavampi jutella. Vaikka terkka ei osaa autta avälttämättä its eniin hän osaa neuvoa missä voit käydä juttelemassa pahasta olostasi. Lääkärinkin kautta saa lähetteen jos tilanne menee todella pahaksi ja pelkäät itseäsi.
Jos äidilel puhuminen on vaikeaa etkä osaa aloittaa tai jopa uskalla niin kirjoita vaikka kirje jossa kerrot tunteistasi. Tuskin äiti sitä enää ohittaa..
Ei tämä varmaan paras paikka ole apua hakea, mutta kelpaa aloittaa täältäkin. Kuitenkin se oikea apu löytyy perheestä tai jostakin joka amamtikseen auttaa toisia. koska itse olet selvillä noin hyvin tilanteestasi ja osaat sitä jo itse analysoida jossain määrin ei tilanne ole ihan kamalan huono ollenkaan. kaverisi ja poikaystäväsi ei vain ole niitä joilla välttämättä on taitoa autta avaikka varmasti tahtoa löytyy.
Jos isä ja hänen uusi perheensä on silnulle läheinen ja tärkeä voisitko jutella asioista isällesi? Tai hänen uudelle vaimolleen? Jos äidin kanssa ei keskustelu onnistu olisi hyvä päästä juttelemaan jollekin turvalliselle aikuiselle. Jaksamista sinulle, elä jää yksin miettimään. Sinula on vielä paljoe koettavaa elämässä ja sinulla on monta rakastavaa ihmistä joita luettelit kirjoituksessasi.
Voi että, miten Sinulle ilmaisisin sen, mitä tahtoisin Sinulle sanoa...
Varmasti äitisi välittää Sinusta tosi paljon. Olet aina hänen lapsensa. Aina ei vain äiditkään osaa toimia kaikessa oikein - eivätkä varsinkaan voi aina arvata, mitä heidän lapsensa todella ajattelevat.
Juttelisit jonkun luotettavan aikuisen kanssa! Ei tarvitse olla hullu hakeakseen apua! Voisitko varata ajan esim. koulukuraattorille, sosiaalityöntekijälle, lääkärille, kriisikeskukseen tai vaikka seurakunnan diakonissalle tai nuorisotyöntekijälle, ja kertoa, mitä nytkin kerroit?! Ei Sun tartte olla yksin asioittesi kanssa!
Puhuminen luotettavan ihmisen kanssa auttaa.
Ei oo ehkä ihme, että koet, että sua vahditaan. Siis jos pelkäisin mun lapseni tekevän itselleen jotain pahaa, niin luultavasti koittaisin häntä "vahtia"? Hädässään voi sellaistakin varmasti tehdä.
Olet nuori tyttö. Ihana juttu, että Sulla on tärkeitä ja rakkaita ihmisiä ympärilläsi. Mutta emme tiedä huomispäivää. Ethän mustaa tätä hetkeä pelkäämällä koko ajan, että mitä kohta saattaa tapahtua? Mä itse rukoilen Jeesusta, kun mua ahdistaa tai huolettaa, kun vain muistan ja älyän. Jeesus on sovittanut kaikki syntini ja Hän tuntee minut - Sinutkin - läpikotaisin. Jeesus tietää tilanteeni ja ymmärtää huolenaiheeni. Hän voi auttaa asioissa ja auttaa kestämään vaikeuksia ja suruakin. Ole rohkealla mielellä.
Ystävyydellä,
"TT"
raskas aika menossa, että häneltä ei riitä voimavaroja sinun ja veljesi hyvinvoinnin varmistamiseen. Tuollaisessa tilanteessa on parasta pyrkiä hakemaan tukea isältä tai esim. koulun terkkarilta. Ei sua kukaan hulluna pidä, se vaan tuntuu siltä nyt kun et ole hakenut apua vielä. Sitten kun pääset juttelemaan jollekin luotettavalle aikuiselle tai vaikka terapeutille, niin huomaat kyllä että kaikki haluaa vaan auttaa sua eteenpäin ja olla sun tukena, että sulle tulisi parempi olo.
kun sanot, että jokaista liikettäsi vahditaan?
Eli sinusta välitetään silloin, kuitenkin!
Äidilläsi voi olla todella tuska sydämessä, hän ei vain osaa/ymmärrä nyt heti tehdä mitään!
Hän miettii, mistä "aloittaisi"!
Tiedän itse monen lapsen äitinä, pitää ensin ottaa omat ajatukset kiinni ja mihin ja miten ja mistä minä nyt voin aloittaa???
Olisi tietenkin ollut hyvä teidän alkaa jutella enämpi!
Oisit laps kulta huutanut äidillesi: ÄITII!
Ja sanotaan, että isä ja tytär, äiti ja poika yhtälö tulee paremmin toimeen, siis nuorempana, mutta aikaa myöten kaikki pitäisi pelata OK.
Hei, tänään on tänään, elä tämä päivä hyvin, eilinen on mennyt, mitkään ei tuo sitä takaisin ja huomisesta emme tiedä mitään!
Elä siis hyvin tämä päivä!
ELI:
Jokaisessa viikossa on kaksi päivää, joista emme koskaan saisi olla huolissamme.
Kaksi päivää joita ei saa rasittaa peloilla eikä epäilyksillä.
Toinen päivistä on eilinen erehdyksineen ja huolineen; virheineen ja vikoineen;
suruineen ja tuskineen.
Eilispäivä on ikuisiksi ajoiksi vetäytynyt pois vaikutuspiiristämme.
Kaikki maailman mammonat ovat riittämättömiä tuomaan takaisin eilistä!
Emme voi peruuttaa yhtään tekoa jonka olemme tehneet;
emme voi pyyhkiä pois yhtään sanottua sanaa.
Eilispäivä on yksinkertaisesti ollut ja mennyt.
Toinen päivistä taas on huominen.
Se on yhtä kaukana kuin eilinen-
saavuttamattomissa!
Huomisen aurinko nousee joko loistavana tai pilvillä verhottuna,
Mutta se nousee!
Meillä ei ole mitään osuutta huomispäivään ennenkuin aurinko nousee, sillä huomista ei vielä ole!
Näin meille jä vain yksi päivä. Tänään!
Elä siis ja nauti tästä hetkestä.
Nyt on tänään.
Tee sille jotain ennenkuin siitä tulee eilinen!
Tuli pitkä, mutta, please, lue tämä läpi ja usko tähän, edes!