Moikka!
Olen 22-vuotias tyttönen ja mua on alkanut häiritsemään kovasti tällainen asia,että pelkään kovasti että menetän jonkun rakkaani..erityisesti kihlattuni,siskoni tai veljeni..siis tarkoitan kuolemaa.Olen jo menettänyt molemmat vanhempani,joten pelko juontaa juurensa varmaan siitä.
Kihlattuni on lähdössä lomamatkalle kaverin kanssa,ja heidän lentonsa lähtee aamulla..ja he meinaavat mennä Helsinkiin parin tunnin matkan omalla autolla..ja lähteä aamuyöllä ajamaan..nyt mua pelottaa hirveesti,että jos tapahtuu hirvikolari..koska hirvethän liikkuu aamuyöllä eniten..tällaista kaikkea mä pelkään ja se on ihan tyhmää!Ei elämää voi pelätä noin..kuolema voi tulla milloin vaan,hirvikolarissa,kassajonossa,tai nukkuessa..sitä ei ikinä tiedä,mutta silti en pääse näistä ajatuksista irti..vaikka kuinka yritän järkeillä.Rakastan kihlattuani,siskoani ja veljeäni niiiiiiiin paljon,etten kestäisi enää jos heistä joku kuolisi.Mitä voin tehdä että pääsisin tällaisesta pelosta ja osaisin elää elämää rauhassa..kun tosiaan ihan mitä vain voi tapahtua ihan missä vain!Ei elämää voi elää missään kuplassa :(
Olen 22-vuotias tyttönen ja mua on alkanut häiritsemään kovasti tällainen asia,että pelkään kovasti että menetän jonkun rakkaani..erityisesti kihlattuni,siskoni tai veljeni..siis tarkoitan kuolemaa.Olen jo menettänyt molemmat vanhempani,joten pelko juontaa juurensa varmaan siitä.
Kihlattuni on lähdössä lomamatkalle kaverin kanssa,ja heidän lentonsa lähtee aamulla..ja he meinaavat mennä Helsinkiin parin tunnin matkan omalla autolla..ja lähteä aamuyöllä ajamaan..nyt mua pelottaa hirveesti,että jos tapahtuu hirvikolari..koska hirvethän liikkuu aamuyöllä eniten..tällaista kaikkea mä pelkään ja se on ihan tyhmää!Ei elämää voi pelätä noin..kuolema voi tulla milloin vaan,hirvikolarissa,kassajonossa,tai nukkuessa..sitä ei ikinä tiedä,mutta silti en pääse näistä ajatuksista irti..vaikka kuinka yritän järkeillä.Rakastan kihlattuani,siskoani ja veljeäni niiiiiiiin paljon,etten kestäisi enää jos heistä joku kuolisi.Mitä voin tehdä että pääsisin tällaisesta pelosta ja osaisin elää elämää rauhassa..kun tosiaan ihan mitä vain voi tapahtua ihan missä vain!Ei elämää voi elää missään kuplassa :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ainut ohje minkä voin antaa on, että jokainen meistä lähtee pois kun jumala niin päättää. Siihen ei auta airbag tai pyöräilykypärä jos jumala on päättänyt iskeä vasurinsa perään myös oikean koukun. Eli älä ihmeessä kiusaa kaunista ja pientä päätäsi tuollaisella.
Niin realistisestihan jokainen tietää, että täältä lähdetään joskus, ja aika aikaansa kutakin, mutta tämänkalatisessa pelossa ei olekkaan kyse realistisesta ajattelusta, jota voisi järkeillä. Vai voiko pelkoja ehkä järkeillä, kun ahdistaa niin ahdistaa... Toki ahdistustaan voi yrittää hallita ja hillitä mutta...aina asioita ei voi järkeistää ja noin vain unohtaa....
Järki käteen, mutta ei auta mitäs sitten ? : )
Kannattaa olla mahdollisimman paljon kavereitten kanssa niin ei joudu olemaan yksinään jolloin yleensä alkaa miettimään kaikenlaista.
..Niinhän se tosiaan pitäisi osata ajatella,ettei meillä ole valtaa siitä päättää kuka täältä lähtee ja milloin´..mutta kuten eräs täällä sanoi,niin se järjellä ajattelu ei aina auta :) mun pitää vaan osata rauhottua ja hyväksyä,että meillä on oma kohtalomme ja sitä vastaan on paha uhmata..ja koittaa elää päivä kerralaan..tulevia murehtimatta.
"jokainen meistä lähtee pois kun jumala niin päättää."
Satuolennot ennenkään mitään ole päättäneet.
Niin, jäin aika hilajiseksi lukiessasi viestiä. Onko tämän kalatiset pelot normaaleja vai ei kuten ed.kirjoittaja asiaa ilmaisi. Pelot mikä on normaalia ja mikä ei? Ja mistä pleot juontavat juurensa ? Itselläni on ollut (ja ajoittain vieläkin) samankaltaisia ajatuksia ja pelkoja. Toisen menettämisen pelko on ehkä "raskain" peloista. Yleensä se on ns, hetkittäistä juuri toisen matkalle lähtöön liittyvää tms. Huomasin että tämänkaltaiset pelkotilat olivat vahvemmin silloin, kun kävi itsensä kanssa jotakin asioita läpi mm. omaa epävarmuuttaan, hyväksytyksi tulemista, yksinäisyyttä, tms. Silloin kun itsellä on oma sisäinen mielentila vireänä, huomasin, että tämänkalataisia pelkoja ei ollut. Toki omat aikaisemmat kokemukset, rakkaiden menetyksistä tms. vaikuttavat asiaaan, ja asioiden käsittelyyn. Tämä kyseinen pelko on ehkä henkisesti kaikista raskain, mutta sitä voi - omalla kohdalla ainakin- yrittää hallita sillä, että oma elämä on mahdollisimman tasaista, ei suuria tunnekuohuja. Oman sisäisen maailman tasapainoa, sillä omat sisäiset tasapainon horjunnat vaikuttavat vahvasti siihen kuinka näkee ympäristönsä ja läheisensä. Huomasin, että silloin kun itse oli allapäin (nyt en puhu edes mistään vahvasta masennuksesta, vaan arkipäivien tuomista ns, huonoista päivistä ja vastoinkäymisten tuomasta surumielisyydestä), pelkäsi, että "ne viimeisetkin" toivon rippeet ja kannattavat tukipilarit katoavat. Kun oma mielenvire oli hyvä, ei tällaista pelkoa suoranaisesti ollut. Joten omaa mielevireyttä kannattaa pitää mahdollisimman tasapainossa... Miten sen jokainen varmasti tai ainakin toivottavasti löytää itse. tekee niitä asioita, jotka vahvistavat omaa itseään antaa onnistumisen kokemuksia ja positiivista värettä arkeen. On myös hyvä pysähtyä miettimään omaa suhdettaan niihin ihmisiin joihin kyseinen pelko kohdistuu... Millainen suhde heihin on ja miksi? Onko mahdollinen riippuvuus-suhde vai ovatko he juuri niitä ihmisiä jotka vahvistavat "omaa minä kuvaa" ja tuovat sitä sisäistä rauhaa, jonka ehkä menettäisi jos heitä ei olisi. En tiedä! Uskon, että kyseistä pelkoa voi oppia hallitsemaan (oma kokemus) kun löytää ensin itsensä kanssa tasapainoa, ja välttää suuria tunne skaalan vaihteluita, sisäisen minän kanssa. Pitää oppia tunnistamaan omia tunteitaan, milloin miksi ja millaisissa tilanteissa mitäkin tunteita tunsin, kuinka ne vaikuttivat minuun jne on hyviä mietteitä. Oman tunnepäiväkirjan pitäminen on itseasiassa erityisen mielenkiintoista, joskin haastvaa, mutta sen avulla oppii tunnistamaan omia tunteitaan ja sitä kautta vahvistamaan omaa sisäistä tasapainoaan tunneskaalalla. Huomasin, että se auttoi minua kun koin voimaksta toisen menettämisen pelkoa. Haastavaa, mutta mielenkiintoista.
Tuota päiväkirjaa voisin kokeillakin:)Elämäni on hyvin antoisaa ja hyvää muuten..on hyvä parisuhde,ystäviä,työtä,ymymym..ja olen pärjännyt hyvin rankoista menetyksistä huolimatta..ja yleensä nämä pahemmat pelkotilat liittyvät enemmänkin tiettyihin tilanteisiin..siis juuri tämä kun hän on lähdössä ajamaan aamuyöllä..pelko ei siis ole oikeastaan kokoaikaista..vaan nostaa päätään enemmän "riskitilanteissa".
itsellä sama juttu ja tausta myös. menetettyä on tullut lapsena jo, ja sitä päivittäin pelkään.
saatan joskus sekopäisesti ajatella asiota ja huomaamattani eläytyä tilanteeseen jossa joku läheiseni on kuollut. olen mielessäni surrut ja haudannut varmaan jokaisen läheiseni, lopulta yleensä havahdun kun itken hysteerisesti.
tuo on onneksi hieman rauhoittunut tuo kuvittelu, tai itseasiassa pelkoni ovat kohdistuneet lapsiin. siskoni lasten menettämiseen (ovat minulle kuin omia) ja nään unia omien toivottavasti joskus tulevien lasteni menettämisestä.
normaalina arkipäivänä pelkoni kohdistuu lähinnä poikaystävääni joka ajaa paljon autoa työkseen. vannotan häntä ajamaan varovaisesti ja mietin kamalia. kaikkein kauheinta on jollei hän vastaa puhelimeen, en voi sille mitään kun menen heti kananlihalle ja alan pelätä vaikka yritän kuinka rauhoittaa itseäni. mikäli muuteman puhelun jälkeen ei kuulu vastausta ja tiedän hänen olevan autossa olisin monesti valmis soittamaan vaikka poliisit..
Tekstisi kuulosti todella tutulta.."hyvä" tietää,etten ole ainoa jolla tällaisia ajatuksia.Tsemppiä sulle! :) Koitetaan päästä peloistamme ja yritetään elää elämäämme rennosti ja turhia murehtimatta.
Olen 18-vuotias neiti ja samoja tunteita kun sulla. Menetin kohta kaksi vuotta sitten ensin viimeisen mummoni ja heti perään isäni. Nyt kärsin aina kun kuulen ambulanssin tai paloauton äänen.. Heti tulee kyyneleet silmiin ja katson tarkkaan minne päin auto menee koska pelkään että jollekkin rakkaalleni on tapahtunut jotain. Jos jostain ystävästäni ei kuulu muutamaan päivään mitään, pitää olla laittamassa viestiä että vieläkö siellä hengissä ollaan. Todella turhauttavaa..
tiedän tasan miltä teistä tuntuu. ottakaa yhteyttä: [email protected]. kerron omia kokemuksiani. sairauden nimi on yleistynyt ahdistuneisuus ja siihen saa apua lääkkeillä. onneksi.