Kävi sitten niin onnellisesti, että pääsin lukemaan mantsaa. Olen tällainen ns. toisen kierroksen opiskelija, eli aikoinaan lukion jälkeen tuli opiskeltua tradenomiksi ja sen jälkeen jokunen vuosi on vierähtänyt töiden parissa. En asu opiskelupaikkakunnallani enkä pääse vielä vuoteen muuttamaan kotikampuksen kylkeen. Tästä syystä tarkoituksenani on käydä mahdollisimman pitkälle opintoja itsenäisesti tenttien ja hankkimalla sivuaineita avoimelta puolelta. Kotiyliopisto kun ei puolla JOO-opintoja kuulemma ja muutenkaan ensimmäisen vuoden opiskelija ei saa oikeutta.
Tarvitsisin pidemmälle päässeiltä opiskelutovereiltani vinkkejä:
1. saitteko hyväksilukuja aiemmista opinnoista (erityisesti kiinnostaa tradenomi-kohtalotovereiden kokemukset) ja jos saitte, kuinka paljon? Tämähän on toki tapauskohtaista, mutta ihan mielenkiinnosta kuulisin miten on käynyt.
2. suunnittelumantsa kiinnostaa. Tällä hetkellä suoritettuna matkailun appro, syksyllä ajattelin aloittaa sosiologian ja ympäristötieteiden perusteet. Harkitsen myös tilastotieteiden ja SPSS:n kurssia. Kuulostaako tämä kombinaatio edes etäisesti järkevältä, vai olisiko antaa hyviä vinkkejä jonkin muun sivuaineen suhteen juuri tässä suunnittelumantsassa?
3. oletteko saaneet mahdollisuuksia käydä opintoja etänä? Jos, niin kuinka paljon ja miten kotiyliopistonne on yleensä suhtautunut luentopakoisuuteen?
Kaikenlaisia vinkkejä otetaan vastaan ja yllä oleviin kysymyksiin tulleet kommentit ovat erittäin tervetulleita ja olen niistä kovasti kiitollinen. Vihdoin ja viimein tunnen olevani pääsemässä kohti sitä, mitä haluan ja mitä minusta pitääkin tulla :)
Mantsan sivuaineet
3
1380
Vastaukset
- biologi
1. Tradenomin opinnoista tuskin saat hyväksiluettua mitään. Valitettavasti.
2. Tilastomatikka on pakollista, joten sitä kannattaa joka tapauksessa lukea. Varmista vaan, että käyt juuri ne kurssit, jotka ovat ne pakolliset.
3. Osan opinnoista voi hyvin opiskella etänä. Luet vaan kirjat ja menet tenttiin. Muista kuitenkin, että kurssielle on ilmoittauduttava, muuten ei tenttiä saa. Kuitenkin yli puolet kursseista on sellaisia, että niillä on ainakin harjoitustöissä läsnäolopakko. Etänä opiskeltavat kurssit ovat usein sellaisia, että ne on tarkoitus käydä vasta loppuvaiheessa. Tenteistä voi olla vaikea päästä läpi, jos peruskurssit on käymättä.
Hommaa yliopistolta kirjallinen todistus siitä, että suunnittelemasi avoimen kurssit korvaavat pakollisia kursseja, se kun ei ole mitenkään itsestään selvää. Avoimessa pidettävät kurssit kun eivät aina ole sisällöltään samoja.
Sinun pitäisi sitten jo ihan alkuvaiheessa suunnitella, mitä ajattelit tehdä työksesi. Työpaikkoja on reilusti vähemmän kuin maantieteilijöitä, joten paikoista on kova kilpailu. Keskinkertaisella yleismaantieteilijällä ei ole ruusuinen tulevaisuus :(- alkup.
Kiitos vastauksestasi, tarkistan nuo sivuaineet amanuenssilta heti kun vain mahdollista.
Tarkoitus on nimenomaan vältellä yleispätevää ei-minkään kunnolla osaamista tietenkin ottaen huomioon mahdollisuudet työllistyä. Sen verran tätä työelämää on jo ehtinyt tutkailla, että siitä on muodostunut sopivan realistinen kuva. Yrittävälle riittää aina töitä, mutta se onkin sitten eri juttu millaisia hommia on saatavilla. Ihan varteenotettavan vinkin kyllä annoit tuosta työpaikan/-tehtävien suunnittelusta, kiitos vielä siitä :)
- tradenomi-mantsa
Hei!
Itselläni vähä sama tilanne, opiskelin liiketaloutta ja sitten pääsin sisään lukemaan mantsaa (ja suoritan tradenomin opintoja siinä sivussa). En tiedä missä yliopistossa opiskelet, mutta ainaskin itse sain hyväksiluettua kielet ja tietokoneen käytön. Yhteensä 9 opintoviikkoa. Kannattaa ehottomasti kysyä!
Matkailun appro ja ympäristötieteet hyvä yhdistelmä kun entistä enemmän matkailun ympäristöhaittoihin kiinnitetään huomiota. Työtilanteesta en kuitenkaan valitettavasti tiedä.
Itselläni ollut vain harkkatyöt ja seminaarit joissa ollu luentopakko, muuten oman innostuksen mukaan (proffat totes että kaikki aikuisia joten jokaisella ite valta päättää mitä tekee, mutta ongelmiin saa apua jos vaan kertoo/kysyy). Kirjatentit ei tuota ongelmia, ilmoittautuu ja käy tekemässä. Muista kursseista kannattaa käydä juttelemassa proffien kanssa. Itselläni parhaimmillaan ollu 3 kurssia osittain päällekkäin, silloin sovin muiden kanssa kuka menee millekin luennolle ja myöhemmin kopsattii toistemme muistiinpanot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1334859
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253296Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132654- 462241
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2611771Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471709- 321577
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201526- 281500
- 951221