Osaatteko kertoa

Olin viikonloppuna istumassa iltaa ystävättäreni luona. Siellä puhuimme abortista, osa omista ja osa tuttujen kokemuksista.
Yksi nainen väitti, että jos haluaa niin saa tietää abortin yhteydessä kumpaa sukupuolta lapsi olisi ollut. Mielestäni väite on täyttä soopaa, vai onko?
3542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on alkuraskaudessa tehty keskeytys, eri asia sitten jos joidenkin painavien syiden takia raskaus tehdään ns. normaalia myöh.viikoilla.

Äänestä
  • testataan. Ainakin mulla tehtiin niin, sillä olen itse rh negatiivinen ja alkion veriryhmä oli rh positiivinen, niin sain sen rokotteen, etten kehitä vasta-ainetta plussaverelle.

    Äänestä

ensinnäkin normaalin abortin teon aikaan ei sukupuoli ole edes havaittavissa joten turhaa vouhotusta.

Voi ola että on mennyt sekaisin siinä, että keskenmenon slevityksessä voi lapsen sukupuoli olla selvillä kun syytä on etsitty. Se myös näkyy lausunnossa jonka patologi antaa.

Niin ja tietysti on sairauksia jotka periytyy vain toiselle sukupuolelle jolloin toinen sukupuoli on abortin peruste, mutta silloinkin se tiedetään etukäteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikean vastauksen? kirjoitti:

Olin viikonloppuna istumassa iltaa ystävättäreni luona. Siellä puhuimme abortista, osa omista ja osa tuttujen kokemuksista.
Yksi nainen väitti, että jos haluaa niin saa tietää abortin yhteydessä kumpaa sukupuolta lapsi olisi ollut. Mielestäni väite on täyttä soopaa, vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu