mahalleen

Mitä mieltä olette 1kk lapsen mahalleen nukuttamisesta? Minulle sanottiin terkassa että ei saisi puolee ikävuotee asti nukuttaa mahalleen että on todettu johtavan kätkyt kuolemaan!!!

Minun pojallani paljon mahanväänteitä mikä johtaa tietysti itkuun ja ainut mikä helpottaa niin on just toi mahalleen pitäminen/nukuttaminen. Ja olen seurauksen alla nukuttanut lasta mahalleen.

Oletteko itse nukuttaneet lasta mahalleen alle puolen vuoden ikäisenä...?
9621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

teho-osastolla ainakin nukutetaan vauvoja myös mahallaan. Siskoni keskosen verenhapetus oli aina parhaimmillaan juuri mahallaan nukkuessaan.

Täytyy olla vaan tarkkana, ettei vauva voi tukehtua esim. peitteeseen tai lakanaan (missään asennossa), sillä kovin pieni vauva ei osaa siirtää käsin estettä kasvoiltaan.

Äänestä

olen nukkuttanut molemmat lapset mahalleen heti sairaalasta kotiuduttuamme. Ja vastasyntyneiden teholla tosiaan nukutetaan vauvat aina mahalleen, että eipä kai tuo voi kauhean vaarallista olla.

Äänestä
  • Itse nukutin lapsia päivällä vatsallaan kun pystyin tarkkailemaan, mutta yöllä en uskaltanut juuri tämän kätkytkuolema tutkimuksen takia.

    Äänestä

  • miten kotona kirjoitti:

    Itse nukutin lapsia päivällä vatsallaan kun pystyin tarkkailemaan, mutta yöllä en uskaltanut juuri tämän kätkytkuolema tutkimuksen takia.

    Meille tehon lastenlääkäri suositteli lapsen nukuttamista vatsallaan kotonakin.

    Äänestä

Meillä vauva nukutettiin kyljelleen ja siitä piltti sitten itse kierähti unissaan selälleen. Vatsallaan lapsi on nukkunut vasta vanhemmalla iällä, noin 2- vuotiaana.

Äänestä

nukkui vastasyntyneenä parhaiten vatsallaan...en tosin yöllä antanut nukkua näin,mutta päiväunet kyllä.Tosin eihän siihen kätkytkuolemaan pysty vaikuttamaan kai,vaikka seurailisitkin lapsen unta?

Äänestä

mahalleen kun meillä kans poika kärsi mahaväänteistä.Nukahti paremmin ja sitten kun oli unessa siirsin omaan sänkyyn kyljelleen.Nyt nelikuisena se ei enää onnistu kun nostaa päätä,eikä malta pitää katsetta sivulla.

Äänestä

onkohan edelleen kyse siitä kun Briteissä ja Uudessa Seelannissa kätkytkuolemat liittyivät mm vatsallaan nukuttamiseen vai onko tehty muitakin tutkimuksia?

Huomaamatta jäi, että Briteillä patjoissa oli freoneja jotka olivat se lopulliseksi epäilty syy eikä itse asento ja US:ssä taas vauvoja nukutettiin taljoilla joissa oli jotakin ainetta myös. Eli kummassakaan maassa ei kys eollut asennosta vaan asennon ja alustan yhdistelmästä. Jo tuolloin kun nuo tutkimukset julkaistiin oli paljon juttu asiitä kuinka vatsallaan on vauvaa aivan turvallista nukuttaa täkäläisillä tuotteilla.

Vauva ei myöskään tukehdu vatsallaan sillä jos osaa kääntää pään päin patja ajoka on todella vaativa suoritus kun ihan itsekin sitä kokeilette ninn saa sen myös siitä pois.

Jossain toisessa tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen että osa kätkytkuolemista johtuu siitä että vauva yksinkertaisesti pidättää hengitystään sen sukellusrefleksin avulla. Reflaksin laukeamiseen taa suskottiin johtavan ohuet ja kevyet lakanat ja peitteet jotka tavallaan leijuvat vauvan naamalla ja muistuttavat vettä. Tätä olen itse lähes vainoharhaisesti vartioinut ettei naamalle tule mitään ja kammotukseni on ihmiset joiden vauvat nukkuu unirätin alla!

Kätkytkuoleman suhteen on sitten muuten ihan yks ja sama vahtiiko lasta vai ei. Koska kätkytkuoleman syy ei ole selvillä on aika luonnollista ettei elvytyksestäkään ole hyötyä vaikka sen heti aloittaa. Eli kun lapsi ei le hengissä enää on aivan sama vahtiiko vai ei. Aika tylyä.. Lisäksi suomessa ei löytynyt vauvojen asennoista nukkuessa mitään selvää linjaa jolla olisi selvä enemmistö tapauksissa. Niin ja vielä suurin osa kätkytkuolemistahan tietääkseni sattuu yöllä ja vielä aamuyöllä..

Äänestä

Anna nukkua vaan jos helpottaa. Ennen olis kuollu kaikki lapset kätkytkuolemaan kun vauvoja nukutettiin aina masullaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nukuttaminen? kirjoitti:

Mitä mieltä olette 1kk lapsen mahalleen nukuttamisesta? Minulle sanottiin terkassa että ei saisi puolee ikävuotee asti nukuttaa mahalleen että on todettu johtavan kätkyt kuolemaan!!!

Minun pojallani paljon mahanväänteitä mikä johtaa tietysti itkuun ja ainut mikä helpottaa niin on just toi mahalleen pitäminen/nukuttaminen. Ja olen seurauksen alla nukuttanut lasta mahalleen.

Oletteko itse nukuttaneet lasta mahalleen alle puolen vuoden ikäisenä...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu