Diagnoosinani on ollut keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Viime kesä ja syksy olivat pahaa aikaa. Usein iltaisin tuli kamala ahdistuneisuus. Soittelin usein auttaviin puhelimiin ja ne joskus helpottivat oloa. Välillä kokeilin Opamoxia, mutta ei se oikein auttanut. Lisäksi pakenin yksinäisyyttä ja ahdistusta liiankin usein kapakoihin ja yökerhoihin. Pienessä humalassa ahdistus ei tuntunut ja sain hyvin nukahdettua. Aamut ja päivät sujuivat taas, mutta illalla tuli usein taas ahdistuneisuus.
Vasta myöhemmin syksyllä sain iltalääkkeeksi mirtazapiinia ja se on ollut vain hyväksi. Lapsuudesta saakka jatkuneet nukahtamisvaikeudet eivät ole enää vaivanneet. Mirtazapiini toimii ainakin mulla hyvänä unenantajana. Ilta-ahdistuneisuudet alkoivat helpottaa vasta marraskuussa kun sain uuden aamulääkkeen, jota käytetään masennukseen ja ahdistukseen. Ei ole sittemmin tarvinut Opamox-purkin kantta aukoa.
Viime kesän ahdistukset olivat seurausta siitä, että kelasin vain oman elämän huonoutta ja epäonnistumista. Todellakin masentuneena kadottaa toivon ja unelmat. Eikä kai ilman unelmia voi oikein elää. Kuitenkin mulla on edelleen samat "taakat" ja "viat" kuin vuosi sitten. Elämänhallinta vielä hakusessa, miten saan itseni työelämään, kohtalaisesti opintovelkaa ja nainen puuttuu. Kuitenkin uskon että masennuslääkkeet korjaavat aivojen häiriintynyttä välittäjäainetoimintaa ja pitävät ahdistusta aisoissa. Ennemmin käytän vielä pitkäänkin lääkettä, kuin kärsin ahdistuksesta.
En osaa sanoa toimiiko venlafaksiini vain liiallisten tunteiden tukahduttajana, vai onko se ollut apuna kun olen pitkän talven ja kevään työstänyt tunnemaailmaani. Toivottavasti voin joskus luopua mielialalääkkeistä, mutta en stressaa sillä tässä vaiheessa liikaa. Joka tapauksessa synkistely ei mene onneksi enää ahdistukseen asti. Se on niin pelottava tunne kun haluaa vain pois kaikesta, eli kuolla. Yksi merkittävä asia on se, että minulla on syksystä alkaen mielekästä tekemistä (jospa jaksan ja pärjään). Opintovelat, niistä nyt ei tarvitse vielä stressata. Joskus kun olen töissä, alan niitä maksella takaisin. Entäs sosiaalinen verkosto? Sitä on syytä laajentaa.
Ei kannata liikaa verrata itseään toisiin, koska jokaisella on oma elämänsä. Etenkin seurustelukumppanin puuttumisessa olen pitänyt itseäni epäonnistuneena häviäjänä. Ehkä tämä elämä ilman parisuhdetta ei tunnu tällä hetkellä niin pahalta kuin viime kesänä. Olen kyllä edelleen aika neuvoton sen suhteen, mitä voisin tehdä saadakseni mukavan naisen. Ja enhän suinkaan ole ainut rakkautta kaipaava sinkku! Aina välillä saan kysymyksiä: "Onko sinulla vaimoa/tyttöystävää? Miksei, noin kiva ja mukavannäköinen nuorimies". Olen ajatellut vastata: "Ei ole. En löytänyt silloin ajallaan.. Taitavat fiksut ja mukavat olla varattuja. Tai että "Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ei tällä naamalla/kokonaisuudella ole saumoja saada haluamaansa ns. tavallista naista". Näin sinkkuna on kuitenkin kiva katella pimuja vaikka taitaa olla kuin siinä Yölinnun laulussa: "Tytöt ovat kauniita.. mitenkäs se jatkuikaan? Kuitenkin että taitavat olla tavoittamattomissa minun kohdalla. Mutta eihän sitä koskaan voi tietää vaikka joku pitäisikin minusta. Ja varmasti moni pitäisikin sisäisesti, mutta kun ajattelen pelkän ulkokuoreni olevan esteenä. Rumuuskompleksia kun ei ole helppo unohtaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se pinta unohtuu,
kun toinen muuten sytyttää.
Ja loppujen lopuksi erittäin harva nyt niin älyttömän hyvän näköinen on.
Mielestäni jokaisessa ihmisessä on niin ulkonäössä kuin luonteessakin jotain kaunista.
Ja vaikka joku olisikin hyvännäköinen,
mutta muuten leuhka tai muuten tympeä ihminen,
alkaa ulkonäkökin kyrsimään.
Onneksi useimmat ihmiset kypsyvät ennemmin tai myöhemmín ja näkevät ihmisen kokonaisuutena,
jolloin geenien määräämä ruppi on vain osa sitä.
Ja todellakin ihmisiä ja mielipiteitä riittää niin mielettömän paljon,
että jokainen voi olla varma siitä,
että aina löytyy niitä,
jotka pitävät sinusta juuri sellaisena kuin oikeasti olet.
En itsekään aina voi olla aivan varma,
miltä ulospäin näytän,
kun jotku kysyvät, miten noin hyvännäköinen voi olla vapailla markkinoilla, mutta miehet eivät silti pidä minusta.
Se on kummallista :S
Mutta eiköhän onni potkaise meitäkin jonain päivänä, siinä toivossa kai sitä on parempi elää. Mukavaa jatkoa!! =)