Tämä tositapaus sattui muutama vuosi sitten Keski-Suomessa. Tiellä oli satasen rajoitus. Edelläni ajeli jotain 20 vuotta vanha iso BMW. Se ajeli seitsemää kymppiä. Rupesin ohittamaan. Ollessani BMW:n rinnalla BMW painoi kaasun pohjaan. En päässyt ohi. Ajattelin, että menköön menojaan ja ajelin satasta eteenpäin. Vähän ajan kuluttua oli taas sama BMW edessäni ajamassa seitsemääkymmpiä ja oli satasen rajoitus. Yritin ohittaa. Ja taas sama peli. Onneksi ristys, josta piti kääntyä toiselle tielle oli pian edessä ja pääsin pois BMW:n takaa. BMW:tä ajoi nouri tukeva mies. Kaikenlaisia kuskeja sitä teillämme on ja tämä tarina on TOSI.
BMW härnäsi
Toyota 1,4 l
151915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Etelä-Suomessa joskus 90-luvun alussa sellaisen 8koneella olevan bemun ohi Samaralla ja tämähän ei käynyt tuolle bemulle, jossa istui kolme herraa puvut päällä, mutta ajoin aina uudestaan sen ohi Lahteen saakka, mutta, kun alkoi mutkaisempi tie niin eipä enää BMW pysynyt minun kyydissä vaikka ajelin paljon tehottomalla autolla, kun ohitin kaksi autoa vähintään kerralla niin hetkessä tuo BMW oli jo kaukana minusta.
En väitä, etteikö se olisi minulle päräjännyt, mutta ei hän osannut ohittaa autoja ja minua auttoi tuossa liikenne. Muuten hänelläkin oli outo tapa puottaa tuo vauhti 80km/h, vaikka oli 100km/h rajoitus ja siksipä en hänen takana halunnut ajaakkaan
aivan rehellisesti tunnusti harrastavansa myös tuota ohituksen vaikeuttamista; Polkasee kaasun pohjaan jos "huonompi" auto yrittää ohi. Perustelee asiaansa sillä että "vituttaa jos joku corolla ohittaa"
Ja vielä; Kyseinen kaveri ajaa bemareilla.
Määki harrastan tota ja mulla on muuten kans BMW! Oltiin yhen frendin kans ajelulla ja sit joku mulkku meinas tulla meiän BEMARIN ohi jolla vitun rupu paska Skoda Octavialla.....siis meiän BEMARIN ohi! Vittu! Ei puhuttu mitään ja mun kaveri avas kattoluukun otti taskustaan Berettan ja nousi luukusta niin että sai paukautettua sen paskan renkaat puhki! Se pappa joka sitä ajo oli ihan punanen ku koitti pitää tiellä romunsa. Pysähyttiin kans siihen ja kysyttiin että onks joku hätänä. Se sopersi ja mä näytin sille habaa niin oli ihan punanen ja istu vaan tienposkelle. Kaveri sano sille vielä että: Have nice day! (hyvää päivänjatkoa) ja anto sille viiskyt egee että voi ostaa romarilta uudet renkaat mopoonsa! (meill on sen verran rahaa että ei tunnu missään) Sinne se jäi itkemään ja naurettiin paskasta ku V8 jylläsi ja kumi paloi ku lähettiin siit meneen. Et elä sä ala ainakaan ohitteleen BMW autoja.-
tänään aamulla duuniin mennessä pasilan kirjaston kohdalta valoista käpylän suuntaan lähdettäessä edessäni oli vanha 520 bmw nuori jäbä , ja vasemmal kaistalla farkku v70 volvo svedu rekkareissa , lähdettiin valoista ja volvo lähti reippaasi eteneään, melkein jo bmv:n oi mutta sitten bemari alkoi kaasuutta eikä meinannut millään pääsää ohi, lopulta volvo meni uudella mäennyppylällä ohite ja ja bmw hirveesti perässä vaikka volvo kääntyy hakamäen tielle manskun suuntaa ja bemari sit lopuksi käpykän kaistalle
tsekkasin ohi ajaessani bmw kuski ihan normaalin näköine parikymppinen jäbä, liekkö täys idiotti , maybe?
Hah, mä kyl nauran sun löysälle ja vajaalle kasi-bemulles. Jos mä olisin ohittanu sun katiskas mun V12 S 65 AMG:lla niin sun kaverin beretan luotikaan ei olis ehtiny osuun mun Meseen.
Hei älä ole urpå ja köröttele jollain ka/usisella bemullas, vai eikö oo liksaa 4:ään lisäsylinteriin?
Mä annan Skoda-kuskin ajaa kiltisti edellä satasen alueella jos ajaa satasta. Mua ei haittaa. Ohitan sitten jos on tarve.
Mä ainakin ohitan sut jos haluun ja sille sun bemus tai kaveris beretta ei mahda mitään, varsinkin kun mulla on runflat-renkaat. Vaikka sun kaveris on kuiteskin niin hidas että se menee niin nopeesta ohituksesta sekasin ja alkaa pissimään sateenkaaria sun bemus nahkapenkille, joka lerpattaa kun loppuunnussittu reva.
Älä sä ala ainakaan mulle urputtaan. Se pappa on mun tuttu ja ME tullaan muotoileen sun naama rusinaks. Pappis antelee vapareita, kun sä oot figure-fourissa. Sun päivät on luetut. Mun refleksit on niin nopeet että vikka sun kaveris ampuis mua kohti beretalla niin mä koppaan sen luodin ja pistän taskuun. Ja sit me tullaan hoitelemaan sun kaveris sen ittensä ja meidän päiväjärjestyksestä pois.
Tapaamisiin!
Autohan ja mikään automerkki ei sinnsä osaa "härnätä" ketään vaan härnääjä on aina siellä istumen ja ratin välissä keikkuvien korvien välissä.. Näitä härnääjiä lenee aina joku ollut sillä jo -60 luvulla olen "itäauton ratissa" päässyt vastaavalla tavalla härnätyksi. Luulempa, että näitä "paremmalla eelle" tyyppejä kasvoi jo silloin hevosliikenne aikana. Ja sieltähän ne lienee geenit ja huono käytös periytyneet myös nykyajan nuorille "urostelijoille".
nimetön kuski saa automerkin mukaan sen nimen tarkoittamatta juuri sitä, että se olisi kuljettajan etu tai sukunimi puhumattakaan onko sillä munia!
eli tojota kiihdytti ainakun yritin ohitusta. Tojo kuskina oli nuori lihava finninaama. Ajelin sitten perässä kun ei ohi päästänyt perke....les. Että tämmöistä tapahtui mulle....
pari kertaa samanlaista härnäystä hki-tre motarilla. Kumpikaan härnääjistä ei ollut bemari. Taisi olla myös niin, että menin 160 km/h perseeseen kiinni vasemmalla kaistalla kun edellä ajavat oli ohittamassa hitaampia ja siitä kuskit hiiltyivät. En tiedä, en jaksanut lähteä kisaamaan...
sinulle.Autot eivät ajele yksinään.Yleensä siellä on ihminen kuskina. :)
porvoon motarilla viimetalvena enessä ajeli bmw alta satasta ja kun ajo rinnalle alko rynnimään 160km/h.
Taas vähän ajan päästä tukkona edessä ja taas kiihdytys kun rinnalla....
onneks oli motari ni päästiin reippaasti porvooseen kun ajeltiin rinnakkain ku ei ohi halunnu päästää.
Kyydissä oli parikymppisiä poikasia kaljapullot takapenkillä heiluen...
Sellaisia näkee sitten välillä puun ympärillä.
Itse en tiedä mitään niin vaarallista liikenteesä, kuin mainitsemasi esimerkki. Tilanne on hyvin vaarallinen etenkin silloin, kuin on vastaan tulevaa liikennettä. Jos ohittava auto on melkein ohitettavan auton edellä ja vastaan on tulossa toinen auto, ninin ei ole mitään sen vaarallisempaa, kuin ohitettava, joka alkaa kiihdyttämään. Kaikkein ikävintä on vielä jos ohittavan auton perässä on autoja.
mun bemarilla ihan omaan tahtiin rajoitusten mukaan + 10%. Ikäni oon ennen bemaria ajanut vahoilla katiskoilla ja nyt vaan nautiskelen hyvistä ajo ominaisuuksista ja tieto siitä, että tarvittaessa lähtee riittää.
ajakaa ohi vaikka trabanilla, toivotan hyvää kesää ja turvallista matkkaa kaikille kanssa autoilijoille!
Hyvää kesää ja turvallista matkaa minunkin puolestani kaikille!