Tasa-arvo

Ajatellaanpa, että on olemassa oikeus ja tasa-arvo. Tasa-arvoon perustuvassa oikeudessa abortoitu lapsi voisi kysyä, miksi hänet tapettiin. Mitä lapsi kysyisi?

Ehkä hän kysysyisi lainsäätäjältä:

Miksi ette suojanneet ihmisyyttäni ja elämääni? Eikö laikien perusteena ole kaikkien kansalaisten elämän ja hyvinvoinnin edistäminen? Eikö lakien tavoiteena ole kansalaisiin kohdistuvan väkivallan ja mielivallan estäminen?

Jokainen lain valmistelijoista on itse elänyt varhaisimman lapsuutensa äitinsä kohdussa. Miksi minä olisin vähääkään muista lain suojaa nauttivista ihmisistä poikkeava? En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen enkä pettänyt kenenkään luottamusta. Mikä asia saattoi oikeuttaa henkeni riiston?

Unohditteko vanhan tuomarin ohjeen: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan"?

Terveydenhuollon henkilökunnalta lapsi kysyisi:

Ettekö ole tuhansien vuosien ajan vannoneet Hippokrateen valaa, joka velvoittaa lääkärit elämän suojeluun ja nimenomaisesti kieltää äitinsä kohdussa olevan lapsen myrkyttämisen?

Vaikka teille ei viimekädessä jätetty mahdollisuutta kieltäytyä surmaamisestani, otitteko ennalta huomioon odottavien äitien kanssa keskustellessanne ja eri vaihtoehtoja valittaessa minut - ihmislapsen?

Isältään ja äidiltään lapsi kysyisi:

Enkö ollut lapsenne, kuten te olette äitinne ja isänne lapsia sukupolvien ketjussa? Miksi ette kantaneet lastanne ja suojanneet elämääni?

Olivatko rahahuolet, työ ja ihmisten riidat teille todella niin tärkeät, että vaihdoitte ne elämääni?

Miksi ette haluneet ottaa vastaan rakkauttani ja yhteisiä päiviämme auringon alla?
722067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

äärimmäisen hyvän viestin! Kiitos siitä!

Äänestä

ruuneperi tuo alkio noin niinku vaikka 7-viikkoseks :D Tai sanoisinko jopa että eino leino.

Voihan se olla että sänkyyn sidotulla, pakkosynnyttämiseen tuomitulla naisellakin olisi sanansa sanottavana ihmisoikeuksista, häntä kun laki kuitenkin koskee.
Puhumattakaan orpolapsista ja kärsivistä pienokaisista joita kukaan ei halua eikä kukaan ota vaan mieluummin pusertaa uusia kärsiviä maailmaan.

Noohh...jossittelua jossittelua.Ei vetoa järkeen nuo nyyhkytarinat sen enempää päättäjille kuin raskaana olevillekkaan.Kyllä siinä pitää ensin olla joku tolkku ja järki eikä vaan kuviteltua ilakointia auringon alla...mikä on siis sinun näkemyksesti ja haaveesi, ei sen äidin, perheen tai alkion :)

Äänestä

Jos kiellämme sosiaalisten syiden (esim. mielenterveydelliset; masennus, ylirasittuminen jne.) abortit, lopputulos voi olla tämä: itkuinen ja hätää kärsivä 5-vuotias poika kysyy lastensuojeluviranomaisilta:

Miksi mun äiti on kipeä? Miksi äiti vain nukkuu? Mihin te veitte mun äidin? Miksi mä en saa olla äitin kanssa? Miksi äiti on aina niin hiljaa ja surullinen? Olenko minä tehnyt jotain pahaa? Onko se minun syy? Olinko minä tuhma? Miksi minä en saa enää olla äitin kanssa? Miksi äiti aina itkee?

Ai niin, poikahan on jo syntynyt, joten hän on vastustajien mielestä jo arvoton, eikä hänen tuskallaan ole väliä?

Ja kuten teidänkin pitäisi tietää: abortointi-ikäiset alkiot/sikiöt eivät kysy yhtäkään kysymystä, eivätkä pohdi elämänsä päättymistä. Mutta ne muut pohtivat ja tuntevat hätää. Sehän ei teitä tietenkään kiinnosta.

Äänestä
  • "Ai niin, poikahan on jo syntynyt, joten hän on vastustajien mielestä jo arvoton, eikä hänen tuskallaan ole väliä?"

    sä sit jaksat tehdä näitä naurettavia kärjistyksiäs.. ja jälleen unohtu se että niillä syntyneillä lapsilla on jo oikeutensa, joten a-vastustamisessa keskitytään niihin joilla niitä ei oo.

    "Ja kuten teidänkin pitäisi tietää: abortointi-ikäiset alkiot/sikiöt eivät kysy yhtäkään kysymystä, eivätkä pohdi elämänsä päättymistä."

    Ja tämäkin oli arvattavissa. Palstapyöveleille on sietämätöntä edes kuvitellakaan mitä se VOISI ajatella...siksi on helpompi vain kieltää koko homma ja kääntää huomio muualle.

    Äänestä

  • Taannoin (joskus aikaisemmin tänä vuonna) tällä palstalla eräs nainen kertoi oman tarinansa siitä millaisessa helvetissä oli lapsuutensa elänyt.

    Hänen äitinsä oli hänet synnyttänyt ja katunut ettei ollut tehnyt aborttia. Hän sai ei-toivottuna lapsena kestää hirvittävää pahoinpitelyä, jotka jättivät pysyvät fyysiset ja psyykkiset jäljet. Hän oli toivonut kuolemaa ja muistaakseni yrittänyt itsemurhaakin jo todella nuorella iällä.

    Hän kertoi nyt aikuisena ihmisenä oman mielipiteensä siitä, että on usein ajatellut että hänen ja muidenkin kannalta olisi ollut parempi jos hänen äitinsä olisi tehnyt abortin sen sijaan että synnytti hänet.

    No, hyväksyivätkö palstan abortinvastustajat tämän entisen sikiön, nykyään nuoren naisen mielipiteen omasta elämästään? Eivät! Hän sai vastaukseksi kuulla olevansa VÄÄRÄSSÄ, ja että hänen "ajatusmaailmansa on virheellinen".

    Että näin.

    Äänestä

  • tällä palstalla kirjoitti:

    Taannoin (joskus aikaisemmin tänä vuonna) tällä palstalla eräs nainen kertoi oman tarinansa siitä millaisessa helvetissä oli lapsuutensa elänyt.

    Hänen äitinsä oli hänet synnyttänyt ja katunut ettei ollut tehnyt aborttia. Hän sai ei-toivottuna lapsena kestää hirvittävää pahoinpitelyä, jotka jättivät pysyvät fyysiset ja psyykkiset jäljet. Hän oli toivonut kuolemaa ja muistaakseni yrittänyt itsemurhaakin jo todella nuorella iällä.

    Hän kertoi nyt aikuisena ihmisenä oman mielipiteensä siitä, että on usein ajatellut että hänen ja muidenkin kannalta olisi ollut parempi jos hänen äitinsä olisi tehnyt abortin sen sijaan että synnytti hänet.

    No, hyväksyivätkö palstan abortinvastustajat tämän entisen sikiön, nykyään nuoren naisen mielipiteen omasta elämästään? Eivät! Hän sai vastaukseksi kuulla olevansa VÄÄRÄSSÄ, ja että hänen "ajatusmaailmansa on virheellinen".

    Että näin.

    Jos tarinoitsija tosiaankin toivoi olevansa kuollut, miksi ei sitten ollut jo tappanut itseään?
    Uskottavuus haisee.

    Äiti teki oikein siinä ettei tappanut lastaan vaan antoi hänelle vapuden tehdä myöhemmin oman päätöksensä elämästään. Joka siis epäilemättä on se että kirjoittaja ei edelleenkään halua olla kuollut.

    Toisin hän olisi toki voinut tehdä siinä että olisi antanut lapsen parempiin oloihin kasvamaan kun ei kerran itse lasta halunnut jolloinka kirjoittajalle ei näitä ajatuksia olisi tullut mieleenkään.

    Äänestä

  • näin. kirjoitti:

    No niin, löysinpäs ko. kirjoituksen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000025300557#220000000253005507

    Äänestä

Jos jokainen raskaaksi tuleva nainen olisi:

- taloudellisesti vakaassa tilanteessa
- onnellisessa parisuhteessa, jossa myös mies toivoo lasta
- henkisesti ja fyysisesti terve
- mielellään 18 - 35 -vuotias

Ja jos vielä se odotettu lapsikin olisi terve, eikä raskaus aiheuttaisi äidille kohtuuttomia hankaluuksia, niin eikö olisikin kivaa?

Nyt pitäisi vielä kietaista tuo edellä mainittu söpöön höttöpakettiin, lisätä hiukan kuvitteellisia kommentteja (jos perheen koira osaisi puhua, niin mitä hän kommentoisi aiheesta posteljoonille?) ja tehdä lopuksi joku jämäkkä päätelmä, niin voisimme keskustella samalla tasolla. Mutta kun en jaksa.

Äänestä
  • Jos alunperäinen kirjoittaja puhuu sikiön ajatuksia, niin toi Sun koiranjuttu oli tyhmä. Siis koira lapsen kanssa samalle tasolle?

    Äänestä

  • että koira (tai mikään muukaan eläin) ei niitä asioita tule koskaan kommentoimaan (toisin kuin se ihmisalkio/sikiö)?

    Äänestä

  • olettaa kirjoitti:

    että koira (tai mikään muukaan eläin) ei niitä asioita tule koskaan kommentoimaan (toisin kuin se ihmisalkio/sikiö)?

    tule se _alkiokaan_ asiaa koskaan kommentoimaan.

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Jos alunperäinen kirjoittaja puhuu sikiön ajatuksia, niin toi Sun koiranjuttu oli tyhmä. Siis koira lapsen kanssa samalle tasolle?

    Koiran aivotoiminta on VARMASTI korkeammalla tasolla kuin ihmisen tai minkään muun eläimen alkion. Se on vissin varma asia :D

    Sikiö ei ajattele, siis sen väittäminen on sinänsä aika tyhmää. Voihan sitä kuvitella ITSE, mitä itse ajattelisi, mutta alkion ajatuksien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ne ovat vain meidän ~täysikasvuisten ajatuksia, ei alkion/sikiön.

    Ja kyllä, tunteva ja kokeva koira menee todellakin minun ajatusmaailmassani ainakin ehdottomasti alkion edelle.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Unohdin painottaa:

    Siis koira ei mene LAPSEN edelle, mutta menee kyllä ihmisen ALKION edelle. Siis sen edelle, mitä se alkio silloin (keskeytyshetkellä) on.

    Äänestä

  • Tämä oli päivän paras! =)
    Hyvähyvähyvähyvähyvähyvä!

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Jos alunperäinen kirjoittaja puhuu sikiön ajatuksia, niin toi Sun koiranjuttu oli tyhmä. Siis koira lapsen kanssa samalle tasolle?

    Alkuperäinen kirjoittaja ei puhu sikiön ajatuksia, koska sikiö ei ajattele. Varsinkaan alkio, jollaisia suurin osa abortoiduista on, ei todellakaan ajattele yhtään mitään.

    Alkuperäinen kirjoittaja yrittää esittää alkion/sikiön niitä ajatuksia, joita tällä voisi olla, jos se jotenkin mystisesti pystyisi abortin jälkeen kehittämään itselleen tietoisuuden ja kielen, jolla tulla ymmärretyksi. Mielipiteitä on tietenkin monia eikä niistä parane kiistellä, mutta minusta SE on typerää.

    Koirat pystyvät ajattelemaan ja kommunikoimaan omaalla tavallaan. Sinä saat toki halutessasi olla sitä mieltä, että koirilla ei ole väliä. Mutta jos minä olen toista mieltä, niin tekeekö se minusta typerän?

    Ai niin; koira ei todellakaan ole samalla tasolla LAPSEN kanssa. Mutta tässä ei nyt puhuttukaan lapsista.

    Äänestä

  • olettaa kirjoitti:

    että koira (tai mikään muukaan eläin) ei niitä asioita tule koskaan kommentoimaan (toisin kuin se ihmisalkio/sikiö)?

    Satua jo vastasikin tähän, mutta tulkoon kertauksen vuoksi uudelleen:

    Hyvin monet eläimet osaavat kommentoida, vaikka eivät puhu suomea. Sen sijaan abortoitu ihmisalkio/sikiö ei takuuvarmasti koskaan kommentoi millään konstilla yhtään mitään.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Unohdin painottaa:

    Siis koira ei mene LAPSEN edelle, mutta menee kyllä ihmisen ALKION edelle. Siis sen edelle, mitä se alkio silloin (keskeytyshetkellä) on.

    olemattomuus ei liity mitenkään siihen että ihmisen eettistä arvoa pidetään yleisesti suurempana kuin minkään muun eläimen.
    Paitsi tietenkään sun mielestä (joojoo, tiedetään..) tietynikästen ihmisten jotka ovat paikoin ihmisoikeudettomia ja täten lainsuojattomia, ja silloin kun sitä tiettyä yksilöä ei jonkun taholta haluta.

    Äänestä

  • Jossitellaan lisää kirjoitti:

    Alkuperäinen kirjoittaja ei puhu sikiön ajatuksia, koska sikiö ei ajattele. Varsinkaan alkio, jollaisia suurin osa abortoiduista on, ei todellakaan ajattele yhtään mitään.

    Alkuperäinen kirjoittaja yrittää esittää alkion/sikiön niitä ajatuksia, joita tällä voisi olla, jos se jotenkin mystisesti pystyisi abortin jälkeen kehittämään itselleen tietoisuuden ja kielen, jolla tulla ymmärretyksi. Mielipiteitä on tietenkin monia eikä niistä parane kiistellä, mutta minusta SE on typerää.

    Koirat pystyvät ajattelemaan ja kommunikoimaan omaalla tavallaan. Sinä saat toki halutessasi olla sitä mieltä, että koirilla ei ole väliä. Mutta jos minä olen toista mieltä, niin tekeekö se minusta typerän?

    Ai niin; koira ei todellakaan ole samalla tasolla LAPSEN kanssa. Mutta tässä ei nyt puhuttukaan lapsista.

    pyöveliporukan ymmärryskyky riitä paitsi omaa napaa pisemmälle, myöskään muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen.
    Sinne ei edes haluta ajatuksia ulottaa koska oletettavaahan on että sen hetkinen sikiö mieluummin on tuolloin elossa kuin päätyneenä viemäriin tai sairaalan biojätteisiin.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    tule se _alkiokaan_ asiaa koskaan kommentoimaan.

    minkä takia. Se tapettiin ennen kuin kykeni sanomaan asiaan mitään.

    Koira ei ala juttelemaan vaikka odotetaan sen luonnolliseen kuolemaan saakka.

    Äänestä

  • Jossiltellaan lisää kirjoitti:

    Satua jo vastasikin tähän, mutta tulkoon kertauksen vuoksi uudelleen:

    Hyvin monet eläimet osaavat kommentoida, vaikka eivät puhu suomea. Sen sijaan abortoitu ihmisalkio/sikiö ei takuuvarmasti koskaan kommentoi millään konstilla yhtään mitään.

    mutta jos kumpikin saavat elää ja kokea luonnollisen kuoleman niin se alkio puhuu (ihmistenkielellä) elämänsä aikana "hiukan" useemman sanan kuin se koira.

    Ei kommentoi/hauku muuten koirankaan alkio/sikiö varmasti yhtään mitään jos se abortoidaan.

    Äänestä

  • ja tiedätkö kirjoitti:

    minkä takia. Se tapettiin ennen kuin kykeni sanomaan asiaan mitään.

    Koira ei ala juttelemaan vaikka odotetaan sen luonnolliseen kuolemaan saakka.

    tehä kun mun kaverin lapsi sano 4-vuotiaana et hänet ois pitäny abortoida? Hän ois halunnu olla kuollut mieluummin kuin syntyä, vihas elämää?
    Kukapa hänen sanojaan uskoo, hänhän on 4-vuotias, ei osaa eikä voi päättää omasta elämästään.Äiti tekee sen hänen puolestaan kun hänellä ei ole sananvaltaa.Äiti pitää hänet väkisin elossa.

    Sama koskee alkioita.
    Äiti päättää.

    Äänestä

  • tämän kirjoitti:

    pyöveliporukan ymmärryskyky riitä paitsi omaa napaa pisemmälle, myöskään muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen.
    Sinne ei edes haluta ajatuksia ulottaa koska oletettavaahan on että sen hetkinen sikiö mieluummin on tuolloin elossa kuin päätyneenä viemäriin tai sairaalan biojätteisiin.

    Moneen kertaan on täälläkin huomattu, että abortin fanaattiset vastustajat ovat juuri niitä, joilla ei ole kykyä asettua toisen ihmisen saappaisiin ja ymmärtää muutakin kuin oma, kapea näkökulmansa.

    Abortin vastustajien mielestä alkiolla/sikiöllä tulisi olla täydet ihmisoikeudet, joita voi sitten lapsen synnyttyä hissuksiin ruveta karsimaan. Lisääntymisikäisillä naisilla ei ole enää oikeutta päättää omasta ruumiistaan.

    Tällä palstalla on nähty ihmisiä, jotka pakottaisivat 12-vuotiaana raiskauksesta raskaaksi tulleen lapsen synnyttämään. Samaten meitä on ilahduttanut äiti, joka hylkäisi oman lapsensa, jos tämä tekisi abortin.

    Siinä sinulle todellista pyöveliporukkaa.

    Äänestä

  • pitäny kirjoitti:

    tehä kun mun kaverin lapsi sano 4-vuotiaana et hänet ois pitäny abortoida? Hän ois halunnu olla kuollut mieluummin kuin syntyä, vihas elämää?
    Kukapa hänen sanojaan uskoo, hänhän on 4-vuotias, ei osaa eikä voi päättää omasta elämästään.Äiti tekee sen hänen puolestaan kun hänellä ei ole sananvaltaa.Äiti pitää hänet väkisin elossa.

    Sama koskee alkioita.
    Äiti päättää.

    vielä sen ikänen et vois päättää et kuoleeko vai ei niin äitin on pakko tehä se päätös.Sama kuin raskaudenkeskeytyksessä äiti tekee sen päätöksen kun alkio ei siihen pysty eikä alkio voi sitä äidin elämäntilannetta parantaa esim tuomalla lisää tuloja, laittamalla äitiin jonkun pistoksen mikä saisi hänet rakastamaan lapsia lapsien vihaamisen sijasta, parantamalla äidin terveyden henkisesti tai fyysisesti...

    Äänestä

  • tulikin jo, kirjoitti:

    mutta jos kumpikin saavat elää ja kokea luonnollisen kuoleman niin se alkio puhuu (ihmistenkielellä) elämänsä aikana "hiukan" useemman sanan kuin se koira.

    Ei kommentoi/hauku muuten koirankaan alkio/sikiö varmasti yhtään mitään jos se abortoidaan.

    ...käykin niin, että koira saa jonkun merkillisen mutaation seurauksena puhekyvyn ja lajitovereihinsa verrattuna ylivertaisen älykkyyden ja rupeaa paitsi puhumaan myös kirjoittamaan menestysromaaneja. Ja jos samalla se ihmisen alkio onkin niin vaurioitunut, että ei koskaan opi puhumaan, niin silloin se koira kyllä puhuu paljon enemmän.

    Kylläpä tämä jossittelu onkin rakentavaa, eikö totta?

    Tästä olemme sentään samaa mieltä:
    "Ei kommentoi/hauku muuten koirankaan alkio/sikiö varmasti yhtään mitään jos se abortoidaan."

    Juuri siksi alkuperäinen viesti on kaikessa herttaisessa lapsellisuudessaan yksinkertaisesti mieletön.

    Äänestä

  • pitäny kirjoitti:

    tehä kun mun kaverin lapsi sano 4-vuotiaana et hänet ois pitäny abortoida? Hän ois halunnu olla kuollut mieluummin kuin syntyä, vihas elämää?
    Kukapa hänen sanojaan uskoo, hänhän on 4-vuotias, ei osaa eikä voi päättää omasta elämästään.Äiti tekee sen hänen puolestaan kun hänellä ei ole sananvaltaa.Äiti pitää hänet väkisin elossa.

    Sama koskee alkioita.
    Äiti päättää.

    yritä nyt keksiä edes jotain vähän uskottavampaa...4-vuotiaat yleensä puhuu ja oikeesti ymmärtää jostain kuolemisesta, saati aborteista!!! Tai sit se äiti on todella omassa sairasmielisyydessään laittanu valmiita ajatuksia lapsen päähän.

    Äänestä

  • Jossitellaan lisää kirjoitti:

    ...käykin niin, että koira saa jonkun merkillisen mutaation seurauksena puhekyvyn ja lajitovereihinsa verrattuna ylivertaisen älykkyyden ja rupeaa paitsi puhumaan myös kirjoittamaan menestysromaaneja. Ja jos samalla se ihmisen alkio onkin niin vaurioitunut, että ei koskaan opi puhumaan, niin silloin se koira kyllä puhuu paljon enemmän.

    Kylläpä tämä jossittelu onkin rakentavaa, eikö totta?

    Tästä olemme sentään samaa mieltä:
    "Ei kommentoi/hauku muuten koirankaan alkio/sikiö varmasti yhtään mitään jos se abortoidaan."

    Juuri siksi alkuperäinen viesti on kaikessa herttaisessa lapsellisuudessaan yksinkertaisesti mieletön.

    todennäköisempää, puhuva mutaatiokoira vai ihminen joka on iloinen ettei häntä abortoitu?

    Äänestä

  • on..... kirjoitti:

    todennäköisempää, puhuva mutaatiokoira vai ihminen joka on iloinen ettei häntä abortoitu?

    Nyt olet eksynyt hiukan väärille jäljille. Tässä pitäisi toki tarkastella alkuperäistä viestiä ja miettiä sen todennäköisyyttä.

    Eli kumpi sinusta on todennäköisempää: abortoitu alkio/sikiö ei koskaan ajattele, tunne, puhu eikä mieti yhtään mitään vai abortoitu alkio/sikiö käy kyselemään syitä abortilleen tuomarilta, hoitohenkilökunnalta ja vanhemmiltaan?

    Minusta tuo jälkimmäinen on niin epätodennäköinen, että jopa puhuva mutaatiokoira ohittaa sen kirkkaasti.

    Äänestä

  • Jossitellaan lisää kirjoitti:

    Moneen kertaan on täälläkin huomattu, että abortin fanaattiset vastustajat ovat juuri niitä, joilla ei ole kykyä asettua toisen ihmisen saappaisiin ja ymmärtää muutakin kuin oma, kapea näkökulmansa.

    Abortin vastustajien mielestä alkiolla/sikiöllä tulisi olla täydet ihmisoikeudet, joita voi sitten lapsen synnyttyä hissuksiin ruveta karsimaan. Lisääntymisikäisillä naisilla ei ole enää oikeutta päättää omasta ruumiistaan.

    Tällä palstalla on nähty ihmisiä, jotka pakottaisivat 12-vuotiaana raiskauksesta raskaaksi tulleen lapsen synnyttämään. Samaten meitä on ilahduttanut äiti, joka hylkäisi oman lapsensa, jos tämä tekisi abortin.

    Siinä sinulle todellista pyöveliporukkaa.

    tappo-oikeus yritetään toistuvasti -joskin tökerösti- mielellään verhota joksikin 'oikeudeksi päättää omasta ruumiistaan'. Kun tätä järjetöntä, kaikessa mielivaltaisuudessaan ylimitoitettua oikeutta kritisoidaan niin alkaa poru 'oikeuksien riistämisestä'!
    Samalla unohtuu se että päätös koskee myös paitsi jonkun toisenkin ruumiista niin -vielä oleellisemmin- tämän toisen koko elämää.

    "Tällä palstalla on nähty ihmisiä, jotka pakottaisivat 12-vuotiaana raiskauksesta raskaaksi tulleen lapsen synnyttämään."

    Ja sitten tulee tämä jo moneen kertaan nähty vetoominen marginaalien marginaaleihin kun valtaosa (liki 97%) tehdään pelkillä haluamissyillä..!!
    On siinä tosiaan pyöveliporukkaa..

    Äänestä

  • Jossitellaan lisää kirjoitti:

    Nyt olet eksynyt hiukan väärille jäljille. Tässä pitäisi toki tarkastella alkuperäistä viestiä ja miettiä sen todennäköisyyttä.

    Eli kumpi sinusta on todennäköisempää: abortoitu alkio/sikiö ei koskaan ajattele, tunne, puhu eikä mieti yhtään mitään vai abortoitu alkio/sikiö käy kyselemään syitä abortilleen tuomarilta, hoitohenkilökunnalta ja vanhemmiltaan?

    Minusta tuo jälkimmäinen on niin epätodennäköinen, että jopa puhuva mutaatiokoira ohittaa sen kirkkaasti.

    fysiologisia ja biologisia mahdottomuuksia.

    Yhtä hyvin voidaan jossitella huippuälykkäästä, hengitys- ja puhekykyisestä mutaatioalkiosta.

    Pointti on sulla hukassa.
    Jos jotain ei osaa (puhua / puolustautua) niin se oikeuttaa sen tappamiseen? No, aletaampa listiä sitten vauvoja, mykkiä ja koomapotilaitakin...ei nekään kiellä tappamistaan.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    mainitsevasi, vauvat, mykät, koomapotilaat ovat SYNTYNEET ja heillä on SYNTYNEINÄ ihmisinä oikeuksia.

    He eivät ole kiinni ja sidoksissa toiseen ihmiseen jonka täytyisi kantaa heitä 9 kuukautta ja sitten synnyttää heidät.
    SYNTYNYT ihminen tulee ensin, hänen oikeutensa omaan kehoonsa.Syntymätön alkio ei voi kumota naisen oikeutta olla kantamatta sikiötä tai synnyttämättä sitä.

    Tervetuloa nykyaikaan :)

    Äänestä

  • kun kaikki kirjoitti:

    monin paikoin ne oikeudet on syntymättömilläkin, paikoin ei.
    Oikeudet tai niitä ilman jättäminen ei muuta kohteen ihmisyyttä tai ihmisarvoa mihinkään. Ne oikeudet täysin ulkopuolelta määriteltyjä ja siten ajan myötä muuttuvia ja helposti muutettavissa.
    Toisen maailmansodan aikaan juutalaisia oli ihmisoikeudettomina ihan laillista murhata massoittain vaikka nykyaikana on itsestäänselvää että ihmisiähän hekin ovat/olivat ja koko tapahtuma tuntuu kaikessa julmuudessaan jokseenkin käsittämättömältä.

    Nykyajan ihmisoikeudeton ja massamurhan kohteena oleva ryhmä on syntymättömät.
    Oikeuksien saaminen ei myöskään vapauta velvollisuudesta auttaa toista jolle se apu on sillä hetkellä elintärkeää, ei edes silläkään verukkeella että kun se olisi vastenmielistä ja omalle ruumiillle niin kovin epämukavaa.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    tappo-oikeus yritetään toistuvasti -joskin tökerösti- mielellään verhota joksikin 'oikeudeksi päättää omasta ruumiistaan'. Kun tätä järjetöntä, kaikessa mielivaltaisuudessaan ylimitoitettua oikeutta kritisoidaan niin alkaa poru 'oikeuksien riistämisestä'!
    Samalla unohtuu se että päätös koskee myös paitsi jonkun toisenkin ruumiista niin -vielä oleellisemmin- tämän toisen koko elämää.

    "Tällä palstalla on nähty ihmisiä, jotka pakottaisivat 12-vuotiaana raiskauksesta raskaaksi tulleen lapsen synnyttämään."

    Ja sitten tulee tämä jo moneen kertaan nähty vetoominen marginaalien marginaaleihin kun valtaosa (liki 97%) tehdään pelkillä haluamissyillä..!!
    On siinä tosiaan pyöveliporukkaa..

    Onneksi olkoon! Viestisi lähti vituralleen heti ensimmäisestä sanasta. Katsos kun sellaista ei voi tappaa, jolla ei vielä ole elämää. "Tappo-oikeudesta" puhuminen on pelkkää tarkoitushakuista sanojen pyörittelyä, jolla ei ole merkitystä oikeassa elämässä.

    Jokainen aborttia harkitseva nainen on omalaatuinen tapauksensa eli juuri mainitsemasi "marginaalitapaus". Se, että tunnet tarvetta niputtaa jotkut abortin syyt "haluamissyiksi" ja sitten mitätöidä ne riittämättömiksi, osoittaa oikein hyvin kyvyttömyytesi empatiaan.

    nyt sitten lähtee 'vituralleen' kun ei ole edes biologiset faktatkaan hallussa.

    Käy nyt hyvänen aika ensin tutustuun siihen alakoulun bilsaan että millonka sen uuden ihmisyksilön elämä oikein alkaa ja jatketaan sitten.

    Se, että ei kyetä asettumaan syntymättömän, jo olemassa ja elossa olevan ihmisen asemaan ja näkemään mitä se pisemmällä tähtaimellä haluaisi tehtävän (vaikkei sitä pystykään vielä kertomaan) on sitä empatiakyvyn vajetta joka on tyypillistä näille lastensurmaajille.

    Äänestä

  • kellä kirjoitti:

    Empatia tarkoittaa - ei pelkästään yksinkertaisesti kykyä asettua toisen asemaan - vaan ennenkaikkea kykyä asettua toisen asemaan YMMÄRTÄMÄLLÄ ja sisäistäistämällä toisen TUNTEITA tämän omista lähtökohdista. Siis tämän henkilön lähtökohdista, ei sinun lähtökohdistasi.

    Koska alkiolla ei ole vielä tunteita eikä kykyä ajatella, ja näin ollen tässä tilanteessa voida puhua empatiasta alkiota kohtaan.

    Aborttitapauksissa empatiaa voi tuntea vain niitä jo syntyneitä, ajattelevia ja tuntevia ihmisiä kohtaan. Lähinnä siis lapsen äitiä kohtaan, mutta toki myös lapsen isää ja muita läheisiä.

    Eikä tällä kirjoituksella ole nyt tekemistä abortin vastustamisen tai puolustamisen kanssa, vaan kyse on siitä mitä EMPATIA merkitsee ja missä yhteydessä empatiasta voi puhua sotkematta sen todellista merkitystä.

    Äänestä

  • Jossitellaan lisää kirjoitti:

    Alkuperäinen kirjoittaja ei puhu sikiön ajatuksia, koska sikiö ei ajattele. Varsinkaan alkio, jollaisia suurin osa abortoiduista on, ei todellakaan ajattele yhtään mitään.

    Alkuperäinen kirjoittaja yrittää esittää alkion/sikiön niitä ajatuksia, joita tällä voisi olla, jos se jotenkin mystisesti pystyisi abortin jälkeen kehittämään itselleen tietoisuuden ja kielen, jolla tulla ymmärretyksi. Mielipiteitä on tietenkin monia eikä niistä parane kiistellä, mutta minusta SE on typerää.

    Koirat pystyvät ajattelemaan ja kommunikoimaan omaalla tavallaan. Sinä saat toki halutessasi olla sitä mieltä, että koirilla ei ole väliä. Mutta jos minä olen toista mieltä, niin tekeekö se minusta typerän?

    Ai niin; koira ei todellakaan ole samalla tasolla LAPSEN kanssa. Mutta tässä ei nyt puhuttukaan lapsista.

    Jos ajattelu on kriteeri elämän oikeutukselle niin eipä teho-osastoja tarvita - eiväthän
    tajuttomatkaan ajattele.

    Äänestä

  • Mieti pitemmälle kirjoitti:

    Jos ajattelu on kriteeri elämän oikeutukselle niin eipä teho-osastoja tarvita - eiväthän
    tajuttomatkaan ajattele.

    Jos ajattelu on elämän oikeuttaja, meidän kaikkien pitää ruveta kasvissyöjiksi.

    Minä en muuten missään vaiheessa ole väittänyt niin olevan. Olen vain kritisoinut sitä, että laitetaan "ajatuksia päähän" jollekin sellaiselle, jolla niitä ei takuuvarmasti ole, ja yritetään sitä kautta hakea ihmisarvoa.

    Äänestä

  • Jossitellaan lisää kirjoitti:

    Jos ajattelu on elämän oikeuttaja, meidän kaikkien pitää ruveta kasvissyöjiksi.

    Minä en muuten missään vaiheessa ole väittänyt niin olevan. Olen vain kritisoinut sitä, että laitetaan "ajatuksia päähän" jollekin sellaiselle, jolla niitä ei takuuvarmasti ole, ja yritetään sitä kautta hakea ihmisarvoa.

    Ja nyt vedotaan taas eläimiinki vaikka kyse oli IHMISarvosta...eli siis se ettei ajattele (mm koomapotilaat) on ilmeisesti ihmisarvoo vähentävä vai peräti sen lakkauttava tekijä?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Unohdin painottaa:

    Siis koira ei mene LAPSEN edelle, mutta menee kyllä ihmisen ALKION edelle. Siis sen edelle, mitä se alkio silloin (keskeytyshetkellä) on.

    Hymyy tuli huuliin kun näin Sinua jo siihen koirajuttuun vastamassa.
    En silti kiistele asiasta enää.
    Hyvää yötä!

    Äänestä

Sikiöllä/syntymättömällä lapsella ei ole lain mukaan oikeuksia. Laki ei pidä häntä vielä henkilönä.

Äänestä

että oikeudet saa sit kun on syntynyt.
Siihen ei riitä et on hedelmöittynyt.
Ja syntymisestä päättää synnyttäjä.

Äänestä

"Jokainen lain valmistelijoista on itse elänyt varhaisimman lapsuutensa äitinsä kohdussa. Miksi minä olisin vähääkään muista lain suojaa nauttivista ihmisistä poikkeava?"

Vastaus: Siksi että et ole vielä syntynyt. Ennen syntymäänsä ei niillä lainlaatijoillakaan ollut sen enempää oikeuksia kuin sinulla nyt. Ihmisellä on ikänsä mukaisia oikeuksia. Lainlaatijoidenkin kaikki oikeudet ovat tulleet vasta iän myötä.

Äänestä

sinulta kysyisin vain sitä onko suurempi oikeus ja tasa-arvo sillä joka oikeasti voi nuo kysymykset esittää ja tehdä päätökset omasta elämästään kuin sillä joka ei voi vastata omasta elämästään pitkiin aikoihin, pariin vuosikymmeneen?

Tasa-arvo useimmiten kohtelee jotakuta epätasa-arvoisesti ja silloin on päätettävä kenen oikeus on isoin.

Äänestä
  • Olet lukenut aloituksen huolimattomasti. Siinä oletetaan, että väkivallan ja vahvemman oikeuksien sijaan olisi tasa-arvoon perustuva oikeus, jossa lapsikin saisi puheenvuoron itseään koskevassa asiassa.

    Kuten sanot, se mitä väitetään virheelliseti tasa-arvoksi saattaa kohdella toista ihmistä epätasa-arvoisesti. Näet itse, ettei lapsi äitinsä kohdussa ole tasa-arvoinen muiden ihmisten kanssa.

    Itse asiassa lapsi ei ole edes työpaineiden, rahahuolien, koulutustarpeiden, ihmissuhdesotkujen arvoinen vaan hänet surmataan jopa siksi "ettei häntä haluta". Aborttioikeuksien puolustelijat haluavat tämän jopa riittäväksi syyksi toisen ihmisen surmaamiseen. Tätä menettelyä sanotaan tieteessä ihmisen esineellistämiseksi. Näin häväistään sekä lapsen että hänen äitinsä ihmisarvo ja elämä.

    Kuten nät, aborttioikeuksien puolustelijat ovat tasa-arvosta yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Sen sijaan heidän tasa-arvoonsa sopii lapsen surmaaminen myrkyllä tai silppurilla aivan mainiosti - kunhan abortin uhria ei valokuvata eikä surmaamisen yksityiskohdista kerrota julkisuudessa.

    Abortin paradoksaalisuus on siinä, että näkyvänä uhrina on lapsi. Piiloon jäävänä uhrina on nainen, joka äitiys ja ihmisyys on lapsen surmaamisessa kohtuun alistettu vieraille periaatteille.

    Äänestä

  • "tasa"arvo kirjoitti:

    Olet lukenut aloituksen huolimattomasti. Siinä oletetaan, että väkivallan ja vahvemman oikeuksien sijaan olisi tasa-arvoon perustuva oikeus, jossa lapsikin saisi puheenvuoron itseään koskevassa asiassa.

    Kuten sanot, se mitä väitetään virheelliseti tasa-arvoksi saattaa kohdella toista ihmistä epätasa-arvoisesti. Näet itse, ettei lapsi äitinsä kohdussa ole tasa-arvoinen muiden ihmisten kanssa.

    Itse asiassa lapsi ei ole edes työpaineiden, rahahuolien, koulutustarpeiden, ihmissuhdesotkujen arvoinen vaan hänet surmataan jopa siksi "ettei häntä haluta". Aborttioikeuksien puolustelijat haluavat tämän jopa riittäväksi syyksi toisen ihmisen surmaamiseen. Tätä menettelyä sanotaan tieteessä ihmisen esineellistämiseksi. Näin häväistään sekä lapsen että hänen äitinsä ihmisarvo ja elämä.

    Kuten nät, aborttioikeuksien puolustelijat ovat tasa-arvosta yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Sen sijaan heidän tasa-arvoonsa sopii lapsen surmaaminen myrkyllä tai silppurilla aivan mainiosti - kunhan abortin uhria ei valokuvata eikä surmaamisen yksityiskohdista kerrota julkisuudessa.

    Abortin paradoksaalisuus on siinä, että näkyvänä uhrina on lapsi. Piiloon jäävänä uhrina on nainen, joka äitiys ja ihmisyys on lapsen surmaamisessa kohtuun alistettu vieraille periaatteille.

    kun vastakkain on kahden osapuolen etu joissa ei tämän enemmän voi ristiriitaa olla niin miten ihmeessä syntymätön ja tavallaan olematon voi ola suurempi arvoinen kuin olemassa oleva?

    Mielestäni olisi todella suuri epätasa-arvo jos syntymätön määrää jo syntyneen elämästä. Alkio ei voi sitä päättää eikä ottaa vastuuta itsestään joten sillä ei voi olal oikeutta tehdä sitä päätöstä. Toisaalta kun kukaan ei voi elää toisen elämää ei kenenkään muunkaan pidä tehdä sitä päätöstä toisen puolesta. Jokaisen tulee hoitaa oma elämänsä ja osuutensa kuten katsoo oikeaksi.

    Ensimmäinen ja kohtalokas erehdys on ajatella että alkio on lapsi. Se ei ole, mutta siitä voi tulla jos hyvin käy tai huonosti..

    Kun nyt ollaan ja ajatellaan niin voihan jokainen aborttiin menevä kysyä ciltä kohdultaan vastustaako se aborttia. Vaikeneminen on myöntymisen merkki ja on ihan oma atyhmyyttä kysyä toisinpäin! Eli jos toinen osapuoli ei kykene vastaamaan on aika kornia edes alkaa selittämään sen puolesta asioita.

    Jos on nainen joka sanojesi mukaan esineellistää lapsen niin millainen äiti hän olisi? Parjaamalal naista joka tekee abortin ja hänen ominaisuuksiaan samalla tulee perustelleeksi monella syyllä sen, miksi hänestä luultavasti ei tulisi hyvää äitiäkään!

    Kuten nät, aborttioikeuksien vastustajat ovat tasa-arvosta yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Nostamalal syntymätttömän lapsen tasavertaieksi sen naisen kanssa jonka kohdussa alkio majailee rikotaan todella räikeästi ensinnäkin tasa-arvoa päätöksenteossa omasta elämästä mutta myös oman kehon koskemattomuutta jne.

    Abortissa on vastakkain kahden tahon etu; alkion/sikiön ja sen mahdollisen äidin. Edelleen jos toinen on uhrattava jostain syytä se olkoon se joka ei vielä ole olemassa ja jonka syntyminen ei ole vielä kirkossa kuulutettu.

    Ajattele vielä tältä kantilta; jos olisi tarkoitettu että alkio voi elää naisesta riippumatta se ei pesisi naisen kohdussa ja silloin sen oikeus elämään olisi aivan toinen kuin nyt kun se samalla pakottaa naisen osallistumaan elämäänsä liki vuoden ajan ennen kuin siitä voisi päästä eroon. Luonto on viisaudessaan tehnyt niin että elävä päättää alkion kohtalosta suuremmalla viisaudellaan.

    Äänestä

  • mapee kirjoitti:

    kai nyt itsekin tajuat ettei siinä ole mitään tasa-arvoo jos joltain ihmisryhmältä puuttuu kokonaan ja kaikki ihmisoikeudet, jopa se perustavin, Oikeus Elämään!!

    Se, jos on pienikokoinen ja ulospäin näkymätön ei ole sama kuin 'olematon'.

    Lapsiksi voidaan katsoa ihmisen jälkeläinen, iästä riippumatta. Periaatteessa kaikki keskenkasvuiset ihmiset, muut kuin aikuiset. Lapsia on toki eri ikäsiä (alkio, sikiö, vauva jne.).

    Abortissa on kyse myös heitteillejätöstä, onhan se nyt etukäteen tiedossa ettei alkio/sikiö pysty elämään kohdun ulkopuolella ja silti sen annetaan kuolla, vaikka olisi voitu kohdun avulla pelastaa.
    Ja eikös ne muuten yleensä tapeta jo valmiiks sinne kohtuun jollain myrkyillä...eli se kuolee jo siinä eikä vain 'itse lopeta elämistä'..

    Äänestä

  • arvoa kirjoitti:

    on ihan siitä kiinni miten minkäkin asian nimeää ja ajattelee. Itse olen sitä mieltä että alkio ei ole lapsi ja vaikka kuink avänkäät se ei lapseksi muutu ennen kuin se saa kasvaa ja kehittyä ainakin puoli vuotta. Sikiö on asia erikseen kun se alkaa muistuttaa ihmistä ja omata ihmismäisiä piirteitä ja harjoitella tiettyjä asioita. Kuitenkin sikiö joka ei ole elinkelpoinen ei ole vieläkään ihminen siinä mielessä kuin sen ymmärrän. Silti abortin rajat on ok se pitää nyt huomauttaa.

    Jos ei ole ihminen ei voi olla ihmisoikeuksia. On vain kys esiitä milloin kukin pitää alkiota/sikiötä ihmisenä, lapsena.

    Jos ei pysty elämään ilman että on täysin riippuvainen toisesta ihmisestä ei ole oikeuksia. Riippuvaisuus siis kirjaimellisesti. Tässä ei aleta lynkkamaan kaikki aavuttomia vaan kys eon siitä että jos ei elä ilman toisen kehoa ei voi olla oikeuksia koska ne oikeudet kävelee toisen oikeuksien yli ilman että on mitään antaa takaisin tai mitään velvollisuuksia jne. Täysin yksipuoleinen riippuvuus suhde johon pitää alistua?

    Silloin kun abortti suurimmaksi osaksi maassamme tehdään on alkio sormeä pienempi ja tule eihan imulla sieltä kohdusta pois. Vastaavassa tilanteessa jos on keskenmeno niin nainen ei edes huomaa että sieltä mitään tuleekaan pois. Ja noilla viikoilla niitä keskenmenoja onkin aika lailla. Käännän ajatusta; pitääkö aborttia lykätä siksi että lapsihan voisi mennä kesken ja siksi olisi parempi ihminen?

    Kuitenkin päädymme lopulta siihen mistä aloitimme; alkio tai sikiö ei ole lapsi vaan lapsi on se lopputulos joka syntyy aikanaan viikon 22 jälkeen jolloin hänellä on tiettyjä arvoja ja oikeuksia jopa lain mukaan. Elävän ja tuntevan ihmisen oikeus on päättää elämästään ja kropastaan kuten tahtoo jos ei sillä aiheuta kellekkään mitään pahaa jne. Pahaa ei voi aiheutta sellaiselle joka ei ole olemassa jolloin palataan taas siihen että mielestäni alkio ei ole ihminen tai lapsi..

    Mielipiteillä voi ola eroja ja tässä yhteydessä ne ovat yhtä kaukana toisistaan kuin on alkion oikeus päättää elämästään kun ei kuitenkaan pysty itsestään huolehtimaan tai edes tulemaan elämään ilman muiden apua.

    Tasa-arvon edellytys on että lähtökohdat on samat eli esim kolutus on sama kun haetaan samaa työtä tms ei siis ole edes mahdollista että tässä yhteydessä tasa-arvoa olisi olemassa jos lähtökohdat ovat epätasa-arvoiset.

    ne pienimmätkin alkiot, oli minkä kokosia, näkösiä tai riippuvaisia tahansa (vrt. vauvat), ovat nekin biologisesti olemassaolevia ihmisiä. Ovat vaikka kuinka vänkäät.

    Siksi on käsittämätöntä kuinka jollain ihmisryhmällä ei alkeellisimpiakaan oikeuksia ole, vaan vahvemman "listimisoikeus" nähdään jotenkin tärkeämpänä.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    "jollain ihmisryhmällä" :D Kyseessähän on KAIKKI ihmiset tietyssä varhaisessa ikävaiheessa. Siis aivan kuten lapsella ei ole oikeuksia päättää itsenäisesti omasta elämästään siitä huolimatta, että se on biologisesti ihan yhtä ihminen kuin 18 vuotta täyttänytkin. Siitä huolimatta kai kukaan ei väitä, etteikö lasten kohdalla ihmisoikeudet täyttyisi?

    Siis täydellisen tasa-arvoista jokaista ihmistä kohtaan yhtäläisesti. Jokaisella on ikäryhmälleen kuuluvat oikeudet ihmisinä. Se on sitä tasa-arvoa.

    "Kyseessähän on KAIKKI ihmiset tietyssä varhaisessa ikävaiheessa."

    Samoja ihmsiä ja yksilöitähän ne on koko elämänsä. tän näkemisessä yleensä vaan abortin puoltajilla on vaikeuksia.

    Kyse on siis ikään ja olinpaikkaan perustuvasta syrjinnästä.

    "Jokaisella on ikäryhmälleen kuuluvat oikeudet ihmisinä. Se on sitä tasa-arvoa."

    Kun vielä kerrot mitä oikeuksia niillä alle 20 viikkosilla terveillä alkioilla ja sikiöillä on (kun ei ole edes sitä alkeellisintakaan..)?

    "Siis aivan kuten lapsella ei ole oikeuksia päättää itsenäisesti omasta elämästään siitä huolimatta, että se on biologisesti ihan yhtä ihminen kuin 18 vuotta täyttänytkin."

    Lapsilta rajoitetuilla oikeuksilla on tarkoitus suojella lapsia. Ei siis mitenkään verrattavissa syntymättömien oikeudettomuuteen.

    Äänestä

  • mapee kirjoitti:

    kun vastakkain on kahden osapuolen etu joissa ei tämän enemmän voi ristiriitaa olla niin miten ihmeessä syntymätön ja tavallaan olematon voi ola suurempi arvoinen kuin olemassa oleva?

    Mielestäni olisi todella suuri epätasa-arvo jos syntymätön määrää jo syntyneen elämästä. Alkio ei voi sitä päättää eikä ottaa vastuuta itsestään joten sillä ei voi olal oikeutta tehdä sitä päätöstä. Toisaalta kun kukaan ei voi elää toisen elämää ei kenenkään muunkaan pidä tehdä sitä päätöstä toisen puolesta. Jokaisen tulee hoitaa oma elämänsä ja osuutensa kuten katsoo oikeaksi.

    Ensimmäinen ja kohtalokas erehdys on ajatella että alkio on lapsi. Se ei ole, mutta siitä voi tulla jos hyvin käy tai huonosti..

    Kun nyt ollaan ja ajatellaan niin voihan jokainen aborttiin menevä kysyä ciltä kohdultaan vastustaako se aborttia. Vaikeneminen on myöntymisen merkki ja on ihan oma atyhmyyttä kysyä toisinpäin! Eli jos toinen osapuoli ei kykene vastaamaan on aika kornia edes alkaa selittämään sen puolesta asioita.

    Jos on nainen joka sanojesi mukaan esineellistää lapsen niin millainen äiti hän olisi? Parjaamalal naista joka tekee abortin ja hänen ominaisuuksiaan samalla tulee perustelleeksi monella syyllä sen, miksi hänestä luultavasti ei tulisi hyvää äitiäkään!

    Kuten nät, aborttioikeuksien vastustajat ovat tasa-arvosta yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Nostamalal syntymätttömän lapsen tasavertaieksi sen naisen kanssa jonka kohdussa alkio majailee rikotaan todella räikeästi ensinnäkin tasa-arvoa päätöksenteossa omasta elämästä mutta myös oman kehon koskemattomuutta jne.

    Abortissa on vastakkain kahden tahon etu; alkion/sikiön ja sen mahdollisen äidin. Edelleen jos toinen on uhrattava jostain syytä se olkoon se joka ei vielä ole olemassa ja jonka syntyminen ei ole vielä kirkossa kuulutettu.

    Ajattele vielä tältä kantilta; jos olisi tarkoitettu että alkio voi elää naisesta riippumatta se ei pesisi naisen kohdussa ja silloin sen oikeus elämään olisi aivan toinen kuin nyt kun se samalla pakottaa naisen osallistumaan elämäänsä liki vuoden ajan ennen kuin siitä voisi päästä eroon. Luonto on viisaudessaan tehnyt niin että elävä päättää alkion kohtalosta suuremmalla viisaudellaan.

    Kaikenlaista puppua joku viitsii kirjoitella.

    Jos viitsisit lukea oman tekstisi, ehkä korjaisit pahimmat päättömyydet:

    Kirjoituksesi mukaan on kaksi osapuolta ja ristiriita, mutta samalla! toista ei ole olemassa. jne. jne.

    Kiellät ihmisen ja elämän arvon ja väität väkivaltasi ja järjettömyyksiesi olevan luonnosta lähtöisin. Olet oikeassa sikäli, että luontoon kuuluu sekin, että ihminen voi olla väärässä eikä kykene ymmärtämään tekemisiänsä eikä päässään pesiviä sanomisiansa.

    Olet tyypillinen aborttiväen edustaja - valitan.

    Äänestä

  • näin. kirjoitti:

    "Kyseessähän on KAIKKI ihmiset tietyssä varhaisessa ikävaiheessa."

    Samoja ihmsiä ja yksilöitähän ne on koko elämänsä. tän näkemisessä yleensä vaan abortin puoltajilla on vaikeuksia.

    Kyse on siis ikään ja olinpaikkaan perustuvasta syrjinnästä.

    "Jokaisella on ikäryhmälleen kuuluvat oikeudet ihmisinä. Se on sitä tasa-arvoa."

    Kun vielä kerrot mitä oikeuksia niillä alle 20 viikkosilla terveillä alkioilla ja sikiöillä on (kun ei ole edes sitä alkeellisintakaan..)?

    "Siis aivan kuten lapsella ei ole oikeuksia päättää itsenäisesti omasta elämästään siitä huolimatta, että se on biologisesti ihan yhtä ihminen kuin 18 vuotta täyttänytkin."

    Lapsilta rajoitetuilla oikeuksilla on tarkoitus suojella lapsia. Ei siis mitenkään verrattavissa syntymättömien oikeudettomuuteen.

    ""Kyseessähän on KAIKKI ihmiset tietyssä varhaisessa ikävaiheessa."

    Samoja ihmsiä ja yksilöitähän ne on koko elämänsä. tän näkemisessä yleensä vaan abortin puoltajilla on vaikeuksia."

    ???? Nyt en kyllä ymmärrä. Luitko sinä lainkaan, mitä olin kirjoittanut, vai väitätkö vain periaatteesta vastaan? Onko yhdellä samalla ihmisyksilöllä kaikki samat oikeudet kehdosta hautaan? Ei ole. Onko siis vauva epätasa-arvoisempi kuin täysi-ikäinen? Ei ole.

    Onko vauvalla samat oikeudet toisen vauvan kanssa? On. Onko alkiolla samat oikeudet toisen alkion kanssa? ON. Onko sikiöllä samat oikeudet samanikäisen sikiön kanssa? On.

    Kasvaako alkioista myöhemmin aikuisia, jos niiden kasvun annetaan tapahtua? Kasvaa. Onko niillä silloin tasavertaiset oikeudet? On. Ovatko ne siis kaikki keskenään tasa-arvoisia? Ovat.

    Onko naisella täydet ihmisoikeudet nykyään? ON. Kuuluuko niihin oikeus päättää omasta ruumiistaan? Kuuluu. Kuuluuko niihin mielipiteen ja uskon vapaus? Kuuluu. Kuuluuko jokaiselle alkiolle siis nykyään yhtäläiset oikeudet, jotka he saavat täysimääräisinä kasvettuaan? Kuuluu. Ovatko ne siis tasa-arvoisia (sekä pojat että tytöt)? Ovat.

    Jos antaisimme alkiolle oikeudet syntyä, silloinhan se menisi sitä kantavan naisen oikeuksien yli, jolloin hänelle nykyään kuuluvia ihmisoikeuksia tulisi rajoittaa: olisiko alkion oikeudet samat kuin toisen alkion? Olisi. Olisiko alkion oikeudet samat kuin miehen oikeudet? Olisivat. Olisivatko alkion oikeudet samat kuin naisen oikeudet? Eivät olisi, koska alkion oikeudet olisivat suuremmat. Olisiko alkion oikeus hyvinvointiin sama kuin naisen oikeus hyvinvointiin? EI olisi, koska alkion oikeudet olisivat suuremmat. Olisiko tilanne tasa-arvoinen? Ei olisi, koska naisten (sekä tyttöjen että myös tyttöalkioiden) oikeudet elämässään olisivat heikommat kuin miesten vastaavat oikeudet ja heikkenisivät koko ajan mitä lähemmäksi he lisääntymisikää tulisivat. SE olisi epätasa-arvoa, jossa kiellettäisiin toisen sukupuolen oikeudet hoitoon ja oman ruumiinsa itsemääräämisoikeuteen, mikä on ihmisoikeuksien perusehtoja.

    Siis sinä haluaisit käytännössä heikentää naisten (naispuolisten alkioiden, tyttöjen ja naisten; jokainenhan siksi lisääntymisikäiseksi naiseksi näistä kehittyy) oikeuksia. Sekö on sinusta tasa-arvoista?

    Kannattaa naispuolisten alkioiden oikeuksia syntyä maailmaan alempiarvoisina naisina ylempiarvoisten miesten rinnalle?

    Vai oliko sinusta epätasa-arvoa se, että kaikki eivät kehity aikuisiksi/vanhuksiksi? Siis on järkyttävää epätasa-arvoa, jos joku jääkin auton alle 12-vuotiaana? Järkyttävää epätasa-arvoa Suomessa, koska jotkut kuolevat hukkumalla jo teini-iässä. Järkyttävää epätasa-arvoa, että joku sairastuu kuolemanvakavasti jo 25-vuotiaana. Järkyttävää epätasa-arvoa, että jollain on synnynnäinen sydänvika ja hän menehtyy siihen jo muutaman vuoden ikäisenä. Ja toiset saavat vain porskuttaa sinne eläkeikään asti ja paljon pidempäänkin!!! Kyllä on äärimmäisen EPÄTASA-ARVOINEN tämä yhteiskuntamme!!! Älytöntä _epätasa-arvoa_, kun toiset eivät saakaan kehittyä vanhuksiksi...

    Mutta katsopa kerrankin asiaa sen naisen näkökulmasta:

    Onko täysi-ikäisellä oikeus omaan ruumiiseensa? On. Onko täysi-ikäisellä oikeus päättää lapsiluvustaan? On. Onko täysi-ikäisellä oikeus omaan maailmankatsomukseen ja eettisiin arvoihin ja niiden toteuttamiseen lain puitteissa? On. Onko täysi-ikäiset naiset tasa-arvoisia samanikäisten miesten kanssa (edes periaatteessa)? ON. Onko miehellä oikeus päättää, tunkeeko joku hänen sisäänsä jotain ylimääräistä? On. Onko miehellä oikeus päättää käyttääkö tarvitsemaansa lääkitystä? ON. Onko miehellä oikeus päättää, mitä tekee oman elämänsä ja ruumiinsa suhteen seuraavan vuoden aikana? On.

    Onko tasa-arvoa, että haluat naisilta viedä nuo tasa-arvoiset oikeudet? Ei ole. Onko tasa-arvoa kieltää naisen ihmisoikeudet? EI ole. Onko ihmisoikeuksien mukaista kieltä ihmiseltä oman ruumiinsa käyttö? Ei ole. Onko ihmisoikeuksien mukaista kieltää ihmiseltä hänen tarvitsemansa lääkitys? Ei ole.

    Onko tasa-arvoa kieltää jonkun ihmisen oikeudet sen tähden, että hän on sukupuoleltaan nainen ja hedelmällisessä iässä? Ei ole.

    Siis miksi sinä haluat noin räikeästi kieltää ihmisoikeudet tietyltä, hyvin suurelta, "ihmisryhmältä"? Eli kaikilta naisilta, koska jossain vaiheessahan he ovat elämänsä aikana lisääntymiskykyisiä.

    Siis sinä syrjit KAIKKIA naisia maailmankatsomuksesta riippumatta. Eikö sinun tee yhtään pahaa kieltää ja poistaa ihmisoikeudet puolelta niiltä viattomilta alkioilta, joita olevinaan olet pelastamassa?

    "Onko yhdellä samalla ihmisyksilöllä kaikki samat oikeudet kehdosta hautaan?"

    Sotket mukaan oikeushöpinät kun totesin että yksilö pysyy samana eri ikävaiheissaan.

    Kyse onkin siitä että eri ikäryhmät ovat keskenään epätasa-arvossa, ei yksilöt ryhmän sisällä.

    Naisruumiin luonnolliseksi osaksi nyt vain on langennut raskaus ja synnytys. Ja tän takia nykyiset oikeudet ovat ylimitoitetut tietyyn ihmisryhmään nähden. Brutaalia tappo-oikeutta naamioidaan "naisen ihmisoikeuksilla".

    Elämä on harvoin reilua ja se on ihan eri asia kuin (epä)tasa-arvo. Epäreiluudelle ei voida välttämättä mitään mutta tasa-arvo on tavoiteltava ja toteutettavissa oleva asia.

    "Eikö sinun tee yhtään pahaa kieltää ja poistaa ihmisoikeudet puolelta niiltä viattomilta alkioilta, joita olevinaan olet pelastamassa?"

    Minähän yritän päinvastoin antaa niille edes sen oleellisimman Elämänoikeuden jota ilman ne eivät edes voi muita oikeuksiaan vaatiakaan. Ja ihan tasa-arvoisesti samaa oikeutta myös niille poikasikiöille. Sitä ihmisoikeutta jota sinä ja kaltaisesi heiltä jatkuvasti riistävät. Mutta sehän nyt on nähty ennenkin että jotenkaan et useampien oikeuksien tärkeysjärjestyksessä kykene eroja näkemään.

    Äänestä

  • meteliä kirjoitti:

    mutta vastoin sinun käsityksiäsi, naisella ei ole velvoitetta synnyttää, vaikka se meiltä onnistuukin :D Nykykäsityksen mukaan me ihmiset (naiset) olemme muutakin kuin synnytyskoneita. Ja meillä on muutakin elämää pallollamme kuin lisääntyä.

    Muuta sinä toki maahan, jossa naisen arvo perustuu kykyyn synnyttää POIKAvauvoja. Se kun on väistämätön lieveilmiö historian ja eri kultturien valossa, joka muutosehdotuksestasi seuraisi. Kiitos, mutta minä haluan asua Suomessa, jossa nainen on arvokas sen tähden, että on ihminen, ei sen tähden, että tekee POIKAvauvoja. Koska nainen on täällä arvokas ihmisenä, meillä on myös tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Jos sinä et sitä kestä, muuta maahan, jossa näin ei ole. Älä kuitenkaan kuvittele, että me muut naiset haluamme luopua ihmisarvostamme ja muuttua synnyttäjiksi, vaikka sinä sitä haluatkin.

    "Sotket mukaan oikeushöpinät kun totesin että yksilö pysyy samana eri ikävaiheissaan."

    Ei pysy. Yksilö ei todellakaan pysy samana eri ikävaiheissaan. Sen geenistö on sama, mutta mikään muu ei pysy samana. Se kehittyy niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin, kaiken aikaa hedelmöityksestä kuolemaansa saakka.

    Jos sinä uskot johonkin sielukäsitteeseen, jolla ehkä tuon laudahduksesi voisi selittää, ainakaan minä en sellaiseen USKO. Ihminen muuttuu ja kehittyy koko elämänä ajan. Sekä yksilönä että oikeuksiltaan.

    "Kyse onkin siitä että eri ikäryhmät ovat keskenään epätasa-arvossa, ei yksilöt ryhmän sisällä."

    Eivät ole. Ei tuo ole mitään epätasa-arvoa. Kerroinkin jo, että yksilö kehittyy, niin hänen oikeutensakin, tasa-arvoisesti muihin yksilöihin nähden.

    Yksilö katsos kun ei pysy yhden ikäryhmän sisällä muuttumattomana (vaikka tuon kommenttisi perusteella niin saatat uskoa :D), vaan se kasvaa ja kehittyy ja "siirtyy" seuraavaan ikäryhmään.

    Ei todellakaan ole epätasa-arvoa, että yksilöllä on eri oikeudet eri ikävaiheissa. (Sinulta taitaa olla tasa-arvo käsitteenä jotenkin hukassa.) Se on väistämätön yksilön kehitysvaiheesta riippuva pakko.

    yksilö pysyy samana muttei tietenkään samanlaisena!! Eihän se nyt mikään eri ihminenkään oo alkiona ja sit vauvana!

    Mistähän sä taas ton sukupuoliepätasa-arvon repäsit..justhan totesin että puolustan yhtäläisesti sekä tyttö että poikasikiöiden oikeuksia.

    Ihmisoikeuksiin ei kuulu epäinhimillinen tappo-oikeus jolla rikotaan jonkun toisen tärkeintä, elämän oikeutta.

    Sieluista ei ole todisteita joten se jää toistaseks jokaisen oman arvion varaan.

    Perusihmisoikeudet on syntyneillä. Alle 20 viikkoisilla ei ole edes sitä oleellisinta. Mihin muuhun se perustuu kuin siihen että niitä syrjitään juuri tietyssä ikävaiheessa.
    Jos kerran eri ikäsenä on eri oikeuksia niin sillonhan se ikä määrittää mitä oikeuksia on ja ne on keskenään epätasa-arvossa.

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    "Mistähän sä taas ton sukupuoliepätasa-arvon repäsit..justhan totesin että puolustan yhtäläisesti sekä tyttö että poikasikiöiden oikeuksia."

    Käsittämätöntä, miten te kykenette poissulkemaan aborttikeskustelusta naisen (!), jolle se keskeytys tehdään ja jonka te pakottaisitte synnyttämään ja jonka oikeuksia sinä olet riistämässä ehdotuksellasi!

    Siis poistaessasi naisten oikeudet omaan ruumiiseensa pakkosynnytyksellä, sinä heikennät tyttösikiöiden asemaa ja arvoa, koska niistä kasvaa niitä samaisia naisia, joiden oikeudet sinä olet viemässä! Siksi.

    Miesten oikeuksia omaan ruumiiseensa sinä et ole kuitenkaan viemässä. Siis sinä olet _heikentämässä_ ehdotuksellasi naisten asemaa ja tasa-arvoa! Sukupuolen ja iän perusteella! Juuri kun ollaan päästy suhteellisen tasa-arvoiseen kulttuuriin, sinä haluat palata menneisyyteen ja heikentää taas KAIKKIEN naisten asemaa ja itsemääräämisoikeutta omasta ruumiistaan ja elämästään!

    "Perusihmisoikeudet on syntyneillä. Alle 20 viikkoisilla ei ole edes sitä oleellisinta. Mihin muuhun se perustuu kuin siihen että niitä syrjitään juuri tietyssä ikävaiheessa."

    Huoh, vain ihmiset, jotka väittävät naisen olevan toissijainen aborttitilanteessa, voivat jutella tuollaisia. Jokaisen asioista edes hivenen perillä olevien tulisi tietää, että se syy, miksi sitä nuoremmille ei voida ehdottomia oikeuksia antaa, on se, että sitä alkiota kantavalla NAISELLA ON IHMISOIKEUDET, joiden loukkaaminen on RIKOS! Ja ihmisoikeuksia on lukemattomia muita kuin oikeus hengittää! Siis koska kaikilla syntyneillä on ihmisoikeudet, joita ei voida poistaa sen perusteella, että he ovat lisääntymisikäisiä, tai että sinusta naisten vain tulee haluta aina ja koska tahansa lapsia, koska sinäkin haluat! SIKSI alkiolla ei voi olla yhtäläisiä oikeuksia, koska silloin jouduttaisiin lukemattomissa tilanteissa RIKKOMAAN NAISEN IHMISOIKEUKSIA!

    Kai edelleen olit tietoinen, että se ruumis, jota se alkio hyödyntää, on IHMINEN, jolla on täydet ihmisoikeudet, joiden tulee olla tasavertaiset kaikkien syntyneiden ihmisten kanssa? Eikä oikeuksia jätetä noudattamatta sillä perusteella, että "sinusta nyt vain naisten tulee lapsia tehdä ja oma elämänsä unohtaa". Ja sinusta naisten oikeudet omaan elämäänsä ja ruumiiseensa ovat toissijaisia ja unohdettavia. Sillä perusteella EI TEHDÄ LAKEJA.

    "Jos kerran eri ikäsenä on eri oikeuksia niin sillonhan se ikä määrittää mitä oikeuksia on ja ne on keskenään epätasa-arvossa."

    Ikäepätasa-arvoa? Huoh. Siis me olemme kaikki syrjittyjä. Sovitaan sitten niin. Koska olemme kaikki syrjittyjä yhtälailla, se on siis kaikkia eri ihmisiä kohtaan täydellisen tasa-arvoista.

    Katsos kun yleensä tasa-arvo -keskustelua käydään eri yksilöiden välillä, ei saman yksilön eri elämänvaiheiden välillä. Siis koska alle 12-vuotiaana sain ajaa pyörällä kävelytiellä, enkä enää saa, olen kohdannut järkyttävää epätasa-arvoa joka on kohdistunut minuun vain ikäni perusteella?
    Tai kun alle 12-vuotiaana pääsin bussissa lapsen hinnalla ja nyt joudun maksamaan _ikääni perustuen_ täyden hinnan, koen taas järkyttävää epätasa-arvoa? Koska vanhuksena kuolemani on todennäköisesti lähempänä kuin nyt, koen taas ikään perustuvaa syrjintää? Koska nyt en saa eläkettä, vaikka tulevaisuudessa _ikääni perustuen_ saan, olen nyt syrjitty? Kylläpä elämä on täynnä epätasa-arvoa!

    molempien sukupuolten oleellisimman oikeuden jo kohdussa.

    "Huoh, vain ihmiset, jotka väittävät naisen olevan toissijainen aborttitilanteessa, voivat jutella tuollaisia."

    Hyvä että ymmärsit(?). Naisen itsekäs tappamisoikeus (ei ole edes mikään ihmisoikeus) on todella ties monennellako sijalla lapsen elämisenoikeuteen nähden.
    Jälkimmäisen rikkominen on törkeempää kuin ensimmäisen.

    Jokainen järkevä ihminen tajuaa että kun yksi luopuu (useimmat ihan vapaaehtosesti) jostain oikeudestaan se tehdään monesti jonkun toisen hyväksi. Vain niiden kohdalla jotka sitä ei tajua voidaan puhua pakottamisista.

    Äänestä

  • riistät kirjoitti:

    oikeus olla jatkamatta raskautta, oikeus olla synnyttämättä (sinä käytät siitä vain toista termiä, termiä "tappamisoikeus") on hyvinkin ihmisoikeus ja naisen oikeus.
    Se myös on tärkeämpää kuin alkion syntymisoikeus (tämähän ei onnistu ilman naisen suostumusta ja alkion ja naisen yhteistyötä johon nainen on joko on tai ei ole suostuva) ja menee kuin meneekin ensimmäiselle sijalle.

    Se, että se alkion oikeudet menee naisen oikeuksien edelle on sinun näkemyksesi ja mielipiteesi jolle sinun kannaltasi valitettavasti todellisessa elämässä ei ole tarpeeksi kannatusta.

    Ja todellakin kuten sanoit, kun YKSI LUOPUU JOSTAIN OIKEUDESTAAN SE TEHDÄÄN MONESTI JONKUN TOISEN HYVÄKSI.
    Juuri näin! Kun nainen LUOPUU oikeudestaan alkion hyväksi (toivotussa raskaudessa ilomielin).
    Siis ei ---> kun naiselta RIISTETÄÄN oikeus tai kun nainen PAKOTETAAN LUOPUMAAN.

    Jos tosiaan olisi niitä puhuvia alkioita kuten yhdessä ketjussa visioitiin niin alkiokin voisi luopua oikeudestaan syntyä naisen hyvinvoinnin hyväksi ja naisen toivomuksesta.

    Se olis sitä tasa-arvoa :D

    Äänestä

  • oikeus, kirjoitti:

    Sanoit tuon erittäin hyvin!

    Oikeuksista luopumisen tulee todellakin olla vapaaehtoista, muuten se on ihmisoikeuksien riisto.

    Kiitos!

    onkin. Ne vaan tietää ettei kriminalisoimalla voitais kuitenkaan estää niiden tekoja jotka sitä ei kannata.

    Useimmat (mm. joilla ehkäsy on pettäny) normaalin omantunnon omaavat ymmärtää ihan omilla aivoillaan (ja sydämellään) ja lakeja lukemattakin sen ettei oma vähemmän tärkeä oikeus saa mennä toisen tärkeimmän edelle.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Sanoit tuon erittäin hyvin!

    Oikeuksista luopumisen tulee todellakin olla vapaaehtoista, muuten se on ihmisoikeuksien riisto.

    Kiitos!

    sehän jää sitten ikuiseks arvotukseks luopuko sikiö oikeudestaan vapaaehtosesti vaiko (todennäkösemmin!) ei.

    Äänestä

Ompahan aivoton, kehittymätön alkio kova toimittelemaan. Herää jo!!

Äänestä
  • Ei kylmennyt lapsen ruumis enää herää.

    Vaan jospa hänelläkin oli sielu, jota ei voitu abortissa surmata. Silloin hän voi esittä nämä ja monta muutakin kysymystä.

    Äänestä

  • & sielu kirjoitti:

    Ei kylmennyt lapsen ruumis enää herää.

    Vaan jospa hänelläkin oli sielu, jota ei voitu abortissa surmata. Silloin hän voi esittä nämä ja monta muutakin kysymystä.

    syntymässä tyttöseni.

    Äänestä

  • ruumiiseen kirjoitti:

    syntymässä tyttöseni.

    siihen elämän henki jo hedelmöityksessä..?

    Äänestä

  • tulisiko kirjoitti:

    siihen elämän henki jo hedelmöityksessä..?

    buddhalta tai keltä vaan :D Sielu odottaa syntymähetkeä, on valinnu sen ruumiin johon siirtyy.Jos se ruumis ei synnykkään, menee kesken, abortoidaan tms niin jää odottelemaan ja palaa asiaan sitten kun syntyminen tapahtuu.Ja nobody gets hurt :)

    Äänestä

  • kysy vaikka kirjoitti:

    ketkä täällä niitä hihhuleita sit onkaan..

    Tällä tietoa ihmisellä on vain se yksi ainoa elämä/mahdollisuus ja kun se loppuu niin se sama ihminen ei koskaan toista kertaa enää tänne tuu.

    Minkään sortin sieluista ei ole todisteita olemassa joten - forget it!

    Äänestä

  • joo.... kirjoitti:

    eläny, ne ei oo syntyny.Joten ne tulee syntymään uudelleen jos niiden syntyminen estetään aiemmin.
    Naisen sisällä kehittyminen ei ole vielä "elämistä", elämä alkaa siitä kun syntyy.Siitähän niitä elinvuosia ja kuukausiakin vasta aletaan laskea.
    Aika naisen sisällä on valmistautumista elämään ja syntymiseen.Jotkut jää luokalleen ja tulee käymään sen luokan uudelleen.

    Ja Jeesus on samoilla linjoilla :)

    Äänestä

  • ei oo vielä kirjoitti:

    Se jos ei ole syntyny, ei tarkota ettei ole elänyt tai olisi olemassa!! Onko ne alkiot jotain kuollutta solukkoo sit vai?! Entä mitä se on kun alkion sydän sykkii rv6 lähtien?
    Ei tietenkään lasketa ikää vasta kun syntymästä, kun se aika ennen sitä on kaikille melko vakio.

    "Ja Jeesus on samoilla linjoilla"
    HEHHEH! Varmaan joo, ja kymenessä käskyssä kielletään tappaminen ja Raamatusta on karsittu pois kaikki sielunvaellusta ja jälleensyntymää käsittelevät osat..minkähän takia..?

    Joudut sen takia selitteleen ittelles tälläsiä kaiken järjen ja faktojen vastasia 'ei elämää' ja 'sielu siirtyy' juttuja jotta välttyisit näkemästä tekos karmeuden; riistit ihmishengen ja lapseltasi hänen ainutkertaisen elämänsä.

    Mut mikäs siinä jos se noin lohduttaa. Jossain vaiheessa kuitenkin kehottaisin hakeutumaan ihan oikeaan terapiaan.

    Äänestä

  • voe... kirjoitti:

    tehny aborttia, ei oo vielä tarvinnu :D
    Eikä se kyllä mitään ainutkertasta oo, raskaaks tullaan koko ajan :)

    Äänestä

  • oo koskaan kirjoitti:

    tehny aborttia, ei oo vielä tarvinnu :D
    Eikä se kyllä mitään ainutkertasta oo, raskaaks tullaan koko ajan :)

    tosiasia kuitenkin on ettei kukaan voi tietää tuleeko enää toista kertaa raskaaks vaikka kerran se olis tapahtunu mitenkä helpostikin..

    Käyppä ihan piruuttas vierailulla tuolla lapsettomuuspalstalla ja kerro tämä siellä: "Eikä se kyllä mitään ainutkertasta oo, raskaaks tullaan koko ajan".

    Äänestä

  • luulla.. kirjoitti:

    sydämestäni että olen niitä jotka eivät koskaan tule raskaaksi.Sellainen joka sen lapsen joskus haluaa tuskin sitä aborttia niin ehdottomasti tekee.Ja jos tekee, niin tietää mitä tekee.Voi se olla ainut kerta tulla raskaaks tekipä abortin tai ei.
    Kyllä se yleensä jostain ihan muusta johtuu.
    Kyllä ne naiset itte parhaiten tietää :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

& Oikeus kirjoitti:

Ajatellaanpa, että on olemassa oikeus ja tasa-arvo. Tasa-arvoon perustuvassa oikeudessa abortoitu lapsi voisi kysyä, miksi hänet tapettiin. Mitä lapsi kysyisi?

Ehkä hän kysysyisi lainsäätäjältä:

Miksi ette suojanneet ihmisyyttäni ja elämääni? Eikö laikien perusteena ole kaikkien kansalaisten elämän ja hyvinvoinnin edistäminen? Eikö lakien tavoiteena ole kansalaisiin kohdistuvan väkivallan ja mielivallan estäminen?

Jokainen lain valmistelijoista on itse elänyt varhaisimman lapsuutensa äitinsä kohdussa. Miksi minä olisin vähääkään muista lain suojaa nauttivista ihmisistä poikkeava? En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen enkä pettänyt kenenkään luottamusta. Mikä asia saattoi oikeuttaa henkeni riiston?

Unohditteko vanhan tuomarin ohjeen: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan"?

Terveydenhuollon henkilökunnalta lapsi kysyisi:

Ettekö ole tuhansien vuosien ajan vannoneet Hippokrateen valaa, joka velvoittaa lääkärit elämän suojeluun ja nimenomaisesti kieltää äitinsä kohdussa olevan lapsen myrkyttämisen?

Vaikka teille ei viimekädessä jätetty mahdollisuutta kieltäytyä surmaamisestani, otitteko ennalta huomioon odottavien äitien kanssa keskustellessanne ja eri vaihtoehtoja valittaessa minut - ihmislapsen?

Isältään ja äidiltään lapsi kysyisi:

Enkö ollut lapsenne, kuten te olette äitinne ja isänne lapsia sukupolvien ketjussa? Miksi ette kantaneet lastanne ja suojanneet elämääni?

Olivatko rahahuolet, työ ja ihmisten riidat teille todella niin tärkeät, että vaihdoitte ne elämääni?

Miksi ette haluneet ottaa vastaan rakkauttani ja yhteisiä päiviämme auringon alla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu