Seurasin juuri televisiosta dokumenttia islamilaisesta Saudi-Arabiasta.
Eräs saudi puki kansansa tunnot sanoiksi ja totesi, etteivät kunnon muslimit voi tehdä muuta kuin tappaa amerikkalaisia.
Moskeijoissa rukoiltiin avoimesti ei-muslimeille kuolemaa ja tappioita.
Mikseivät he ( ja muslimit yleensä ) rukoile rauhaa kaikille osapuolille, ja mahdollisuutta sopia asioista myönteisessä hengessä ?
Saudi-naisia mm. kivitetään ja hukutetaan islamin nimissä jatkuvasti - olemattomista syistä. Maa on korruptoitunut ja kytevän vihan kyllästämä.
Saudi-Arabia harjoittaa mielestään aitoa ja puhdasta islamia - onko näin ?

Vastaukset 23
Vanhimmat
En voi vastata kysymykseen, koska ihmettelen täysin samaa. Yakup jaksaa jankuttaa kuinka koraanissa ei ole kunniamurhia, sun muita oksetuksia, mutta ei pysty selittämään, miksi äärimuslimit, jotka ovat useimmin ensimmäisinä mukana itsemurhaiskuissa, terroriryhmissä ja muussa vastaavassa, ovat niitä jotka nimen omaan vetoavat Koraaniin ja ovat vannoutuneita Allahin palvojia. He ovat niitä pahimpia tapuksia, mutta oikeita muslimeja. Hehän elävät Koraanissaan ja näkevät itsemurhaiskut ja uskonsodat Jumalanpalveluna.
Se että yakup kertoo Koraanin sanomasta, kumoaa täysin nykypäivän tilanteen. Islamimaiden laki on nimenomaan rakennettu Koraanille, sillä Islam on laki uskonto. Sitä on turha kieltää, sillä jokainen muslimi sen voi itsekkin myöntää (ja on myöntänyt). Eli käsien katkomisilla, kivityksillä(nimen omaan mitättömistä syistä), kostolla ei ole mitään tekemistä anteeksiannolla.
äärimuslimit allekirjoittavat itse monen ennakkoluulot tätä kulttuuria kohtaan. Siispä yakup, voisitko hieman valaista??
>Siispä yakup, voisitko hieman valaista??
Koraani, 5/3: "Tänä päivänä Minä olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islaamin teidän uskonnoksenne."
Jos Koraanissa ei ole kivityskuolema tai terrorii skua, se ei ole olemassa.
:” Joka ei käytä Jumalan ilmestystä oikein, on uskoton.”(Koraani, 5/44).
islamin uskoa tunnustavia henkilöitä.
Muslimit suorittavat
- kunniamurhia
- kivitysteloituksia
- terrorismia
- naisten alistamista
- raivoisaa riehumista länsimaita (mm. USA) kohtaan
- jne.
On AIVAN TURHA vedota, että Koraani sanoo sitä ja Koraani sanoo tätä, koska Koraani on kuollut kirjain näille sekopäille.
Tämän päivän KÄYTÄNTÖ osoittaa millainen on uskonto nimeltä ISLAM.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000430338
jankutusta.
Ei tepsi. Käytäntö puhuu puolestaan.
Siis et usko...
http://www.americanpolitics.com/20030423MOPAUL.html
Jos Koraanissa ei ole kivityskuolemia tai sun muita mitä olivatkaan, niin niitä ei ole olemassa?????
turha vaiva! Etkö todellakaan näe? joo eihän niitä kivityskuolemia todellakaan ole ainakaan islam maissa. Lopeta hyvänsää aikana tuommoinen puhe, tai mustamaalaat kaikki lajitoverisitkin. Sama tilanne:
Voin murhata mieheni, sillä sitähän ei sitten enää ole, koska raamatussakaan ei ole että tapa miehesi!
Yhtä älytön väite.
Toivon todellakin ja rukoilen vaikka puolestasi että näet todellisuuden ruman puolen erit. niin muslimivaltioissa. Siellä ON kivityskuolemaa! Mutta sovitaan nyt sinun mieliksesi että, nojoo, eihän kivityskuolemia nykyään ole, koska ei Koraanissakaan ole:)
Eli ei tarvitse vastata muuten. Suosittelen vain silmiesi avaamista. muttakivityskuolemat ja terrori iskut ovat oikeasti olemassa.. missähän eniten, voi hyvä ihminen, ei kai muslimikaan voi nyt noin sokea kuitenkaan olla.
Katso härkä ja kivityskuolema:
Raamattu, Toinen Mooseksen Kirja, 21/28-29:
"Jos härkä puskee miehen tai naisen kuoliaaksi, härkä kivitettäköön hengiltä älköönkä sen lihaa syötäkö, mutta eläimen omistaja pysyy syyttömänä. Mutta jos härkä on jo entuudestaan tunnettu vihaiseksi ja puskijaksi eikä sen omistaja ole varoituksista huolimatta estänyt sitä karkaamasta ja jos härkä sitten surmaa miehen tai naisen, se kivitettäköön ja myös sen omistaja surmattakoon."
Miksi härkä saa kivityskuolema?
Muut härkät katsovat ja ymmärtävät asia he eivat tee saman virhen!
kun nyt puhutaan edelleenkin todellisuudesta..Hyvä Yakup, yritän sanoa sen nyt sinulle viimeisen kerran:
SIIS: ON TOTTA ETTÄ RAAMATUSSA ON YHTÄ KÄSITTÄMÄTTÖMÄN RAAKOJA TEKOJA, VARSINKIN VANHASSA TESTAMENTISSA, JOKA KUVASTAA ENNEN JEESUKSEN TULOA OLEVAA AIKAA. eHKÄ KORAANISSA EI KIVITYSKUOLEMAA OLE. nO, OLET VARMAAN TÄHÄN ASTI OLLUT KÄRRYILLÄ?
ETEENPÄIN..
UUDEN TESTAMENTIN TEKSTIT KOROSTAVAT KUITENKIN SELLAISTA ASIAA KUIN A.N.T.E.E.K.S.I.A.N.T.O.A. JA SITÄ RAKKAUDEN KAKSOISKÄSKYÄ(oletan että sinä raamattua näköjään paljon lukenut, tiedät mikä se on) LAKIMME NOUDATTAA. ELI MEILLÄ EI OLE
KIVITYSTÄ, SUOMESSA EI OLE LAINKAAN KUOLEMAN
RANGAISTUSTA, SILLÄ MEILLÄ EI OLE OIKEUTTA TUOMITA KUOLEMAAN. SE TEHTÄVÄ JÄTETÄÄN JUMALALLE. TÄHÄN ASTI OK?
NO. KORAANISSA EI SIIS MAINITA KIVITYKSESTÄ MITÄÄN. HYVÄ JUTTU, OIKEIN HYVÄ. MUTTA SILTI ISLAM MAISSA TÄTÄ TEHDÄÄN, OLENKO OIKEASSA? SILTI KUOLEMANRANGAISTUKSIA TEHDÄÄN AINA VAIN RAAEMMIN. ON SIIS VÄÄRIN SINULTAKIN VÄITTÄÄ ETTEI KIVITYSTÄ OLE OLEMASSA, KOSKA KORAANISSA SITÄ EI OLE.. KIVITYS ON, TUNTUU TURHALTA SITÄ SINULLE SELITTÄÄ, TIEDÄT SEN ITSEKKIN. SIISPÄ ASIA, MITÄ ME IHMETTELEMME, ON SE MIKSI ISLAMLAKI HYVÄKSYY SEN, VAIKKEI SITÄ KORAANISSA SANOTA? JA KAIKKI TEOT HE TEKEVÄT JUMALAN NIMEEN, JA SE ON HÄNEN PALVELEMISTAAN(näin yksi islamilainen mies selitti dokumentissa, "varjon maa". SIIS EN KAIPAA SELLAISTA VASTAUSTA ETTÄ "RAAMATUSSA SANOTAAN JNE.." VAAN SELLAISEN ETTÄ M.I.K.S.I. SELLAISTA TEHDÄÄN MUSLIMIVALTIOISSA?? TÄMÄHÄN EI OLE TASA-ARVOA KUN MIES SAA AVIORIKOKSESTA SATA RAIPAN ISKUA, MUTTA NAINEN KIVITYKSEN? NÄIN ISLAMLAKI KERTOO.
KAIKELLA KUNNIOITUKSELLA KUITENKIN, TARKOITUS EI OLE HERJATA. JOS SIIS KYSYMME, MIKSI TEETTE NIIN, SOPIVA VASTAUS EI OLE MITÄ RAAMATUSSA SANOTAAN, SILLÄ SITÄ KIRJAA MUSLIMIT EIVÄT NOUDATA. MEILLÄ KIVITYSTÄ EI OLE JOHTUEN IHMISARVO ASIOISTA.
>KIVITYS ON, TUNTUU TURHALTA SITÄ SINULLE SELITTÄÄ,
>TIEDÄT SEN ITSEKKIN. SIISPÄ ASIA, MITÄ ME IHMETTELEMME,
>ON SE MIKSI ISLAMLAKI HYVÄKSYY SEN,
Islamlaki on Koraanissa ja Koraani ei hyväksyä kivityskuolema:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000430338
Recm:Kivitystä ei ole...suura An-Nuur/2
Jos nainen tai mies tekee aviorikos ja jos he ovat naimisissa(avioliitossa olevat)voidaan kivitystää...
Se on vain tulkintana,ja suurassa ei ole...
Miksi suuran tulkkija kirjoittanut 'alleviivalle'
en tiedä...
http://www.kuran.gen.tr/html/fince/024.php3
teksti : TIMO SAARI
Saudinaisten tulee yhä julkisuudessa verhoutua kaiken muun paitsi silmät peittävään chadoriin. Nyt heidän on kuitenkin hieman helpompi todistaa keitä he ovat, kun viranomaiset ovat alkaneet myöntämään naisille henkilöllisyystodistuksia. Aiemmin heidät oli merkitty yksinkertaisesti miespuolisen perheenpään henkilökorttiin.
Saadakseen henkilöllisyystodistuksen saudinaisen on oltava vähintään 22 vuoden ikäinen ja hänellä tulee olla mieshuoltajan kirjallinen lupa henkilötodistuksen myöntämiselle. Todistukseen liitettävässä kuvassa naisen tulee esiintyä meikittä, hiukset peitettyinä.
Monet muslimimiehet ovat arvostelleet käytäntöä epäislamilaiseksi, koska naiset näin tulevat paljastaneeksi kasvonsa tuntemattomille miehille. Maan sisäministeri, prinssi Nayef bin Abdul Aziz vakuutti, että todistukset on tarkoitettu ainoastaan rajattuun käyttöön, eikä poikkeamista islamilaisista säädoksistä sallita.
Prinssin mukaan henkilöllisyystodistukset ovat tarpeen erityisesti oikeudessa, jossa saudinaisilla on ollut vaikeuksia todistaa henkilöllisyyttään. Naisen on aiemmin täytynyt tuoda oikeuteen kaksi miessukulaistaan todistamaan, että hän on kyseessä oleva henkilö. Tämä on usein johtanut siihen, että perheen miespuoliset jäsenet ovat anastaneet naisille kuuluvat perintöosuudet itselleen.
Toistaiseksi noin 5 000 Saudi-Arabian 10 miljoonasta naisesta on saanut henkilöllisyystodistuksen.
Naisten asema Saudi-Arabiassa on uudistuksen jälkeenkin hyvin ahdas. Saudinaisilla ei ole minkäänlaista virallista poliittista asemaa maan hallituksessa. Valtaa maassa pitävät kuningasperheen miehet.
Saudi-Arabia kieltää naisia - myös ulkomaalaisia -- ajamasta autoa.
Saudinaiset eivät voi matkustaa edes kotimaassaan ilman aviomiehensä / miespuolisen sukulaisensa kirjallista lupaa.
Yakup on oikeassa...mutta jotain umpikujassa!
Haluan hänestä apua tähän...
An-Nuur suura 2'ssa ei ole kivitys.Mutta Minulla oleva Koraanissakaan ei ole,paitsi alleviivattuna...
Tarkoitan suurassa ei ole(käännöksessä)mutta sen alla PS.'nä on...tulkkijan ylimääräissä selityksessä on...
...The End...
I wait really Yakup to get the answer for my question...
I need your help,but I know it is late...
...Yakup ei ole SOKEA,mutta tulkki on SOKEA,mutta
tulkkikin Koraanissa...
How many Qoran?
from cobra
God doesn't make mistakes,but human can...
http://www.saunalahti.fi/~trolle/Lappi/Sunset.jpg
lue Suura 24/2 ja sen alla oleva liitte...
had=kivitys(recm),Islamin rangaistus lain mukaan
ketä kivitetään...naimissa olevia(aviorikos)...se on Kuraanissa...
had=kivitys tapa...
Kivitys on Kuraanissa...
Kur'an-i Kerim(turkiksi)
.............................................
Muhammeille jutalaiset tulivat ja kysyvät "mies ja nainen tekivat aviorikos, annetaan rangaistus".. Muhammed sanoi "Miten haluat rangaistus,Koraanin tai Torahin mukaan?"
Jutalaiset vastaisivat 'Meidän kirjan mukaaan'"
Muhamamed sanoi "kivitetaan".. Koska, muslimin maasssa asuvat jutaliset ja kristiin uskolliset saavat rangaistus heidän 'pyhän kirjan' mukaan..
Nykynen, kirjoittavat etta, 'kivityskuolema' alleviivattuna.. Muhammedilta jutalaiset halunnut oman kirjan mukaan rangaistus.. Islamin valtio ei koskee heidän uskontoon..
Alleviivattuna kirjoitukset eivat ole Koraanin sanoja!
Koraani, 5/3: "Tänä päivänä Minä olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islaamin teidän uskonnoksenne."
Muhammeille jutalaiset tulivat ja kysyvät "mies ja nainen tekivat aviorikos, annetaan rangaistus".. Muhammed sanoi "Miten haluat rangaistus,Koraanin tai Torahin mukaan?"
Jutalaiset vastaisivat 'Meidän kirjan mukaaan'"
Muhamamed sanoi "kivitetaan".. Koska, muslimin maasssa asuvat jutaliset ja kristiin uskolliset saavat rangaistus heidän 'pyhän kirjan' mukaan..
Nykynen, kirjoittavat etta, 'kivityskuolema' alleviivattuna.. Muhammedilta jutalaiset halunnut oman kirjan mukaan rangaistus.. Islamin valtio ei koskee heidän uskontoon..
Alleviivattuna kirjoitukset eivat ole Koraanin sanoja!
Koraani, 5/3: "Tänä päivänä Minä olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islaamin teidän uskonnoksenne."
Alleviivattuna olevat Koraanissa.Islam on Koraanissa.Koraani on Islamissa....
Ketkä lukevat alleviivattunutta teksteä(litte)...
Eikö ihmiset?Jos se on Koraanissa...
Islam on Koraanissa.
Kivitys on Koraanissa,vaikka se on alleviivattuna
...
missä on kivityskuolema?:
http://www.kuran.gen.tr/
Suomeksi:
http://www.kuran.gen.tr/html/fince/
Ei ole olemassa suurassa,sanoin jo ennenkin...
Mutta se on MEALI'ssa...
Mealikin Koraanissa...
Pitäisi poistaa Mealitkin...koska ihmiset lukee
sen Koraanissa...
Lähde:Kur'an-i Kerim
ve
Turkce Aciklamali Meali.
Pr.Dr.Ali Özek
Pr.Dr.Ali Turgut
....
MEALI(alleviivattuna oleva tekstit)...